">Sanotaan taiteen tuovan valon, joka paljastaa yhteiskunnan varjot. Siksipä se lie yhteiskuntakehityksen kulkiessa ja historian syntyessä kohdannut niinkin paljon sääntelyä ja sensuuria kuin on: vaikka vaarattomaksi kuvanteoksi ja tekotaiteelliseksi pensselinpyörittelyksi sitä toisinaan on kutsuttukin, on sillä ollut ihmeellinen valta luoda tai tuhota haluttuja mielikuvia. Taide ei ole saanut kyseenalaistaa, kritisoida, kajota oikeaksi katsottuun valtaan - tai sen tehtävä on ollut tehdä vallasta sitä oikeaa, yhtä ja ainoaa. "Vääränlaiset kuvat"ovat kautta historian omanneet yhtä painavan merkityksen, suuntaan ja toiseen.
Ajan kuvana ei osaa olla katsomatta Helsingin Taiteiden yötäkään. Tarjontaa enemmän kuin koskaan, mutta silattuna perjantai-illan myöhäistunneilla ja erinäisillä virtaavilla nesteillä. Kysymyksensä sekin, onko kyse ns. korkeakulttuurin rappiosta vai paluusta sen juurille; kertovat Kreikassakin osatun aikanaan yhdistää näppärästi sekä kulttuuri että virtaava viini. Niin tai näin, Taiteiden yö on kokemuksena itselleni edelleen kiinnostavin siltä puhtaan antropologiselta kantilta. Herättää aina tiettyjä kysymyksiä:
- heijasteleeko taide, sen tekeminen ja valikoituva esitystapa aina vallitsevaa kulttuuria - vai nouseeko se jostakin ajattomammasta; ja jos, niin missä määrin?
- miten taide vaikuttaa ihmisiin, ihmisjoukkoihin? Voiko taide tehdä ihmisistä parempia tai huonompia - joko konkreettisesti tai omissa mielissään? Jos vastakkain laitetaan innovatiivista katutaidetta luova nuori ja firman piikkiin Savonlinnassa oopperasta nautiskeleva eläjä, eivät heidän taidekäsityksensä ehkä pinnaltaan kohtaa aivan kaikessa. Oopperan historiaa katsoessa se tosin on lähinnä paradoksaalista.
- millainen on taiteilijan vastuu taideteosten vaikutuksesta vai lankeaako reagoinnin vastuu katsojalle, kokijalle? Kuka lopulta luo teoksen perimmäisen merkityksen; itse taiteilija vai suuri yleisö reaktiollaan?
Isommassa mittakaavassa oma juttunsa sekin, missä suhteessa globalisoituvaa maailmaa syövä kulttuuri-imperialismi kalvaa taiteen merkityksen kivijalkaa. Mikä on taiteen osa yhteiskuntamallissa, jossa politiikka, talous ja kulttuuri-instituutiot on rakennettu ja suunnattu eliitille, ei tavallisen kansan massalle? Bulkki- ja massataidetta massoille, että pysyvät tyytyväisinä? Vaaratonta kuvausta vaarattomuuden takaamiseksi jatkossakin? Historiallisesti mekanismissa ei ole mitään uutta: sama sanelu tai sensuuri, sama arvotus - vain eri kulissein. Kulttuuri ei kuitenkaan ole yksityisomaisuutta - ei edes eliitin - tai rajoittunut gallerioiden ja hyväksyttyjen kulttuurilaitosten seinienn sisään. Taidetta kansalle - ja tahatonta taidetta siellä sun täällä.
Niin kuin vaikka poliisiauton kaapelikäynnistyksessä keskellä Taiteiden yötä 2007.
