20-luvun saksalaisista, Hommafoorumista ja saatanan akoista

"Poliittisesti ja eroottisesti aktiiviset naiset on möyhennettävä veriseksi kasaksi, ulosteen ja ruumiinriekaleiden sotkuksi". - Äärioikeistolaisten Freikorps-joukkojen jäsenet 1920-luvun Saksassa.

Sunnuntai-illan ratoksi kirjoittajanne eksyi menneen vuosikymmenen saksalaisen ääriväen naiskuvan ja perinnettä omalta osaltaan jatkavan homma.fi -forumin pariin. Lueskelun jatkuttua joitakin tunteja alkoi lukijan suupieli väkisin pyrkiä ylemmäs; seitsemässä vuosikymmenessä mainitun ääriväen - tai sellaiseksi mielivien - naiskuva ei vaikuta olennaisilta osin muuttuneen. Vääränväristen ulkomaalaisten ohella suurimmaksi uhaksi suomalaisen kulttuurin - jonka määritelmä Homman teksteissä on hykerryttävän paradoksaalinen, mutta palattakoon siihen toisella kertaa - synonyymille eli suomalaiselle miehelle nostetaan liki myyttiseen asemaan kohonneet feministit, jotka ovat naisten roolin ohella turmelleet kokonaisen maan, kansan ja kulttuurin. Naisten vyöry turmelee työelämän, tekee politiikasta hysteeristä hyysäämistä, estää rehellistä suomalaismiestä saamasta pimpsaa kun huvittaa, rajottaa alkoholiperäistä ajankäyttöä, tuhoaa toimivan talouspolitiikan ja estää mieslähtöisen huoltajuuspolitiikan. Nainen ja feminismi näyttäytyvät samana vihattavana, alistavana synonyymina, jonka vaikutusta vastaan on taisteltava - ennen kuin on liian myöhäistä. (Hommalaisten usein muissa aiheissa käyttämä detalji tosin unohdetaan mainita; forumilla kerrotaan usein "vahvimman kulttuurin" selviävän silkan darwinistisen luonnonlain kautta. Mikäli myyttinen feminismi siis tulee ja jyrää, taitaa se kertoa jotakin kirjoittajien edustamasta mieskulttuurin tulkinnasta.)

Kirjoittajanne lukukokemusta siivitti olennaisilta osin Juha Siltalan kirjauutukainen Sisällissodan psykohistoria.
Siltala poimi yhdeksi innostuksen kohteekseen ahdistuksen historiaa - ja sittemmin kansalaissodan psykohistoriaa - käsittelevään hankkeeseensa saksalaisen psykoteoreetikon Klaus Theweleitin julkaisun Miesfantasiat. Theweleitin mukaan miesten kumpusi oman minuuden epävarmuudesta, joka kanavoi vihan vaikeiden omakohtaisten kysymysten sijasta asetetusta ihanteesta poikkeaviin naisiin tehden heistä miehisten heikkouksien sijaiskärsijöitä.

Perheväkivallan ja apukoulunationalismin maassa tämän lajin teoretisointi ei jää mielessäni tyystin vaille vastakaikua.

Maailma diagnoosin jälkeen: Audimiehen inspiroimaa

Kun katsot kuiluun kyllin pitkään, alkaa se katsoa takaisin.

Mitä eroa on mielisairaalan lääkärillä ja potilaalla? Toisella on avaimet.

Normaalia ei olekaan. On vain enemmistön mielipide.

Kaikki me olemme hulluja. Erot syntyvät siinä, miten kukin hulluutensa hallitsee.

Diagnoosinjälkeiseen maailmaan palaava ja itseään sen huoneista etsivä tutkii todellisuutta ja esittää kysymyksen: kumpi on hullumpi - maailma vai minä? Kysymys jää vastausta vaille - nyt ja aina - mutta Audimies, tuo mainio veikko sukupuoliroolien määrittelyn maasta, asetteli mieleen ajatusleikin rooleista, niiden kääntämisestä ja kaiken perimmäisestä suhteellisuudesta. Olkaa hyvät:

- - - - - -
Alkuperäinen Esko Kiesin haastattelu

Auton kaikki käyttöominaisuudet löytyvät miehestä

"Auton ulkonäkö viimeistellään jousituksilla ja pyörillä – miehen hyvinvoivat alaraajojen sekä torson alueen lihakset ja kengät ovat minulle tärkeitä. Mies menettää usein muotonsa, jos hänellä on aukinyöritetyt tennarit tai liikemiestyypin suosimat mutta enemmän Leningrad Cowboysin esiintymisasua muistuttavat nahkajalkineet” , Riia Vain-Itsensä sanoo ja kertoo katsovansa miestä samassa järjestyksessä kuin uutta autoa: katse kulkee alhaalta ylös eli kengistä ja pohjelihaksista vartaloon ja pukeutumiseen ja viimeiseksi silmiin.

Riia Vain-Itsensä kokemusten mukaan mies on halutessaan "aika kylmä otus: hän pystyy manipuloimaan ja olemaan ilkeä paljon helpommin kuin nainen". Riia Vain-Itselle on iän myötä miehessä tullut yhä tärkeämmäksi itse miehekkyys.

"Tarvitsen miestä yhä enemmän sellaisiin asioihin, joihin mies on tarkoitettu, kuten pitämään naista hyvänä ja olemaan haluttava. Nykyään minulle on hyvin tärkeää, että minulla ja miehelläni on paljon yhteistä, esimerkiksi samantasoinen koulutus ja arvomaailma. Arvostan myös suuresti sitä, että mies remontoi asuntoni ja toimii autonkuljettajana, tässä eleessä on paljon symboliikkaa. Kun mies kieltäytyy remontoinnista tai ostoskierroksen kuskina toimimisesta, voisi karrikoidusti sanoa, että suhde vetelee viimeisiään."

Miehen sopiva ikä on Riia Vain-Itsensä mielestä määritelty hyvin Naisen oppaassa, joka on painettu vuonna 1948: se on naisen ikä jaettuna kahdella ja ynnättynä seitsemällä. Riia Vain-Itselle, 27, sopivan ikäinen mies on siis noin 20,5 -vuotias. Riia Vain-Itsensä näkee tässä logiikkaa: ”täällä Suomessa miesten elinikä on keskimäärin naista alhaisempi ja heidän fysiikkansa vanhenee varhaisemmassa vaiheessa. En halua olla viisikymppisenä kenenkään henkilökohtainen vanhushuoltaja.”

Tasa-arvoa ei Riia Vain-Itsensä mielestä ole se, että kaikkia kohdellaan samalla tavalla, sillä mies on niin fyysisesti, psyykeltään kuin tunne-elämältäänkin aivan erilainen kuin nainen.
"Tämän vuoksi miehet pärjäävät usein huonommin myös johtaja-asemissa: päästäkseen niihin he joutuvat käyttämään naisia useammin verkostoja, kaverisuhteita ja saunasopimuksia reilun ja avoimen kyvyillä kilpailun sijasta. Henkilövalinnoissakin tunne menee usein järjen edelle ja valitaan tuttu mies vaikka tarjolla olisi pätevämpi nainen. Mutta tietysti poikkeuksiakin on. Naiset taas pystyvät helpommin hallitsemaan suuria kokonaisuuksia", Riia Vain-Itsensä analysoi.

"Autoja on olemassa moniin eri käyttötarkoituksiin niin kuin miehiäkin", Riia Vain-Itsensä vielä muistuttaa. "Mies selviää kaikesta muusta ilman naista, paitsi teknisistä ja elämänhallinnallisista asioista, kuten merkkipäivien muistamisesta tai talousvarojen säännöstelystä siten, että ne pelkän alkoholin ja laajakuva-tv:n sijasta riittävät myös laskuihin. Myös itse hankittua lihaksettomuutta eli niinsanottua kynäniskaisuutta on vaikea antaa anteeksi. Miehen tulee pitää huolta itsestään", Riia Vain-Itsensä päättää lausuntonsa.

Diagnoosi, osa 2: syö pilleri

Syö pilleri, ja kaikki elämässäsi helpottuu.

* * *

Syö pilleri, etkä enää koskaan tutustu ihmisiin, joiden ainoa tapa ilmaista välittämisensä puutetta ja yleistä sitoutumiskyvyttömyyttä on pitää sukuelimensä kaikissa muissa paitsi omissa housuissaan. (Se on hei vaan seksiä, ei ollut tarkoitus. Älä nyt oo hei pikkumainen konservatiivi.)

Syö pilleri, eikä kukaan enää ikinä satuta sinua fyysisesti. (Kato vahinkoja sattuu, älä nyt ota niin vakavasti. Ei oikeuskaan ota.)

Syö pilleri, eikä kukaan enää satuta edes henkisen puolen syrjää. (Sun kato pitää vaan jatkaa hei eteenpäin ja olla silleen ottamatta ittees.)

Syö pilleri, eikä kukaan enää kuse persoonaasi silmään ja naura päälle. (Sun kato pitää hei pysyy silleen positiivisena, se on vaan hei elämää.)

Syö pilleri, ja unohdat sellaisiin koskaan törmänneesikään. (Se on hei vaan elämää, hei. Lähde bilettämään, ooksä vähä tylsä kun et juo.)

Syö pilleri, ja unohdat viettäneesi saman baari-illan liian monta kertaa. (Hei nyt lähet vaan, sä oot hei nuori ja baarit on kivoi.)

Syö pilleri, ja unohdat kadottaneesi mielenkiintosi kuunnella humalaisten huutavan metelin ylitse samoja asioita vuodesta toiseen. (Sun pitää kato hei olla positiivisempi ja opetella tapaan hei uusii ihmisii.)

Syö pilleri, ja unohdat kadottaneesi mielenkiintosi vastailla metelin ylitse humalaisille, joiden kysymykset olet jo oppinut ulkoa. (Sun kato pitää hei olla sosiaalisempi ja olla silleen avoimempi, hei.)

* * *

Syö pilleri, etkä enää koskaan kuule lausetta "Kuule, jos sulla olis vähän toisenlainen tyyli, sä käyttäytyisit vähän enemmän tälleen ja puhusit enemmän tolleen, ni sua olis tosi paljon helpompi lähestyä." (Kato pitää osata hei ottaa vastaan hyvii neuvoi ja sillee kasvaa ihmisenä sillon ku pitää, hei.)

Syö pilleri, etkä enää koskaan kuule edellämainitun lauseen yleistä jatkoa "...ja ehkä niitä miehiäkin sitten ilmaantuis." (Kato hei kun sun peili on oikeestaan ihan oikeessa ja sä oot oikeestaan aika vitun ruma, hei.)

Syö pilleri, etkä enää kuule miten ainoa tapa tulla hyväksytyksi ja pidetyksi on lakata olemasta oma itsensä. (Kato sun nyt pitää vaan ymmärtää, että sun viimeset 27 vuotta on ollu ihan turhii ja oikestaan sun pitää muuttaa itessäs kaikki.)

Syö pilleri, ja löydät taas kyvyn olla laskematta seuranhakuilmoitusten prosenttiosuutta luottamuksellisen salaseuran hakijoista. (Hei kato maailma nyt vaan on sellanen.)

Syö pilleri, ja unohdat aprikoida miten on niiden laita jotka vain unohtavat mainita olevansa luottamuksellisen salaseuran haussa. (Ei kato hei saa olla niin skeptinen, se on vaan seksiä hei.)

* * *

Syö pilleri, ja CV:si on kuin taikaiskusta täynnä vain hyödyllisiä merkintöjä. (Kato ei se riitä et sä osaat, sul pitää olla siitä dataaki, hei.)

Syö pilleri, ja toisen asteen koulutuksesi alkaa yht'äkkiä kelvata työnhakumarkkinoilla muuallekin kuin Filmtownin iltasijaisen pestiin. (Kato hei ei sil oo välii jos sä osaatki, mut jos sä oot hei vaan amis ni ei voi mitään, hei. Hanki duunari oikeet paperit hei, ni et oo niin kuraa, hei.)

Syö pilleri, ja 5-10 vuoden lisäopinnot kelvataksesi muualle kuin Filmtownin iltasijaisen pestiin muuttuvat tarpeettomiksi. Syö pilleri, ja älysi ja osaamisesi loistaa ylivertaisena ja mahdollisuudesta seuraavaan hakeutuminen kulkee kuin surffilauta linnunmaidon ehtymättömässä virrassa. (Kato hei elämä on siis täys mahdollisuuksii mut jos sä et oo hei akateeminen, ni niinku forget about it, jooko.)

* * *

Syö pilleri, ja alat luulla hei ettei viimeinen 27 vuotta olekaan pelkkiä hukattuja mahdollisuuksia, vääriä valintoja ja hukattua aikaa.

Syö pilleri, ja muistat uskoa että tulevaisuudessa on kaikki paremmin.

Syö pilleri.

Syö pilleri.

Syö pilleri, ja maailma pelastuu.

Triviaali yksityiskohta huonejärjestyksestä

Hyvä elämäni päiväkirja.

Tajusin tänään taas itsestäni pienen detaljin, edellisten joukkoon.

Ärsyynnyn sängyn sijoittamisesta huoneeseen sillä perimakuuhuoneellisella tavalla, joka jättää sen molemmille sivuille siivun lattiaa ja tilan pittoreskeille yöpöydille vuoteen molemmin puolin.

Ehkä vieroksun sen tuomia porvarillis-aikuisia mielikuvia. Ehkä selkäytimessäni yhä sykkii esivanhempien perimätieto siitä, että vuoteen paikka on nurkassa - seinä selän takana antaa kummasti pontta yllätyshyökkäyksen sattuessa. Turvattu selusta, turvattu uni.

Tämän huomion jälkeen luovuin enemmistä sisustusmuutosajatuksista.

Kun en voi kontrolloida maailmaa, tyydyn kontrolloimaan hallinnoimaani 24 neliötä.

Mieli sisään, musiikki ulos

Musiikin ajatus.

Eilistä yötä istuen kuluttaessani havahduin huomaamaan, miten yksin olen kokoelmani jättänyt.

Valvoin, pitkään. Yrittäen rauhoittaa jälleen yövieraaksi tullutta hysteeristä pelkotilaa toisaalle, pois juuri minun sylistäni. Musiikki; eikö se ole usein auttanut? Ääni, joka peittää muut äänet? Puhuu sisimmästäni ja sisimmälleni, toisten sanoin, silloin kun itse jaksa tai osaa sanoiksi pukea?

Yritin muistaa, milloin viimeksi olen poiminut hyllystäni cd-levyn ja kuunnellut sitä edes kappaleen matkaa. En muistanut.

Joskus elokuussa.

Se on pitkä aika.

Mihin se katosi? Milloin - ja miksi - suljin itseni niin, että musiikki jäi pimeään, tarpeettomuuksien alueelle?

Muistikuvieni mukaan samaan aikaan kun unohdin kuvanteon, jätin tussiterät, kynät, pensselit unohduksiin.

Minä en ole koskaan ollut puhuva ihminen. Puhun tekstissä, puhun kuvin, annan musiikin kuvailla. Mitä jää jäljelle kommunikaatiokyvystä, kun kaksi suurinta leikkautuu pois?

Diagnoosi: F32

Väsyminen.

Sairasloma.

Pitkä sellainen.

Kaksi kuukautta - melkein. Himpun vaille. Tämän jälkeen? En tiedä. En kykene.

Diagnoosi:

keskivaikea masennus, somaattisella oireyhtymällä.

Otan paineita. Poden syyllisyyttä. Uni on kadonnut taito. Sen tilalla kyky valvoa aamukuuteen, nukkua kolme tuntia, herätä kiivaana hakkaavaan pulssiin, stressiin, pelkoon, pahoinvointiin, fyysiseenkin - ajatuksiin siitä, mitä pitäisi tehdä, mitä pitäisi ehtiä tehdä, mitä olen nyt mokannut, mitä en osannut - ajatukset kiertävät kehää, pitävät hereillä. Päivä edessä; en tunne tarvetta nousta sängystä. Miksi nousisin? En löydä syytä. Hiljainen asunto ei riitä sellaiseksi. En tahdo ulos, en kuunnella puhetta. Puhelimen ääni kuin mörkö lapsen sängyn alla; sen kuulee liikkuvan eikä tahdo tarkistaa, miltä se näyttää. En vastaa.

Tyrkyttävät pillereitä. Tahtovat puhua suhteesta vanhempiin, lapsuudesta. Miten ne asiat tähän liittyvät? Enemmän liittyy kulunut vuosi, puolitoista. Hävinnyt kyky luottaa, syntynyt usko siihen etten ole mitään. Osaa mitään. Että niin ne kaikki sanoo. Vika on minun. Kaikkeen siihen, mitä puolitoistavuotiseni pitää sisällään. Väärä luulo, sanovat. Mutta sitä ei ole helppo uskoa.

Ajatus töistä saa voimaan pahoin. Jaksanko? Pystynkö? En tiedä jollen yritä. Lintsari. Pelkään sen olevan sana, joka minuun liitetään.

Pyydän listaa töistä, joita poissaollessani, kahden kuukauden aikana, on joku ottanut tehdäkseen. Mikä on valmista, mikä kesken. Sitä en saa.

Pelottaa.