Turkikset, tehosika ja miksi Monty Python vetäytyi eläkkeelle

Olipa kerran britannialainen huumoriryhmä, joka päätti pistää pillit pussiin ja vetäytyä sinne, minne pikkuilkeät ja yhteiskunnallisesti tarkkasilmäiset huumorinrustaajat sitten vetäytyvätkään.

Puhun tietenkin Monty Pythonista.

Aikansa muuttuvaa maailmaa silmäiltyään ryhmä päätti laittaa lipun uransa luukulle todeten, ettei fiktio enää kykene kilpailemaan todellisuuden absurditeettien kanssa - totuus oli elänyt tarun kuoliaaksi. Ja on päiviä, epäuskoisen nauruntyrskinnän täyttämiä lukuhetkiä, joiden aikana ei lainkaan ihmettele käytettyjä perusteita.

Joulun absurditeettipinnat veti kotiin Tanskan sikatuottajien johtaja Henrik Mortensen, joka maansa eläinsuojelujärjestöjen tapaan oli syvästi huolissaan lahtiporsaiden suurista kuolleisuusluvuista: 30% niistä kun kuoleen ennen teurasikään ehtimistä.

"Me teemme valtavasti töitä pitääksemme eläimet elossa; jokainen kuollut porsas on liikaa", hän sanoo. Way to go, John Cleese.

Vuodenvaihteen kotimaisen perseilypommin taas kirjaa kontolleen Suomen turkiseläinten kasvattajain liiton toiminnanjohtaja Tuula Dahlman.

Turkistuotanto on laillinen elinkeino, sanoo liitto. Viis siitä, että se on räikeässä ristiriidassa eläinsuojelulain kanssa ja menisi kollektiiviseen konkurssiin, mikäli valtion sille syytämä tukirahoituksen virta ohjattaisiin toisaalle. Mutta mitäs pienistä: ei näissä asioissa ole ennenkään tässä maassa maalaisjärkeä toteltu.

Yhtä kaikki. Sanomalehti Sunnuntaisuomalainen raportoi sunnuntain 2.1.2011 numerossaan turkistuottajien liiton suorittaneen sensurointi-iskun lehden sekä tarhuri Kent Nygårdin väliin.

Sunnuntaisuomalainen seurasi kahdeksan kuukauden ajan elämää turkistarhalla keinosiemennyksestä turkishuutokauppoihin. Marraskuun 2010 puolessavälissä uusikaarlepyyläisen Kent Nygårdin tarhalla alkoi 1300 siniketun nahkominen. Tarhurin kanssa oli sovittu, että Sunnuntaisuomalainen seuraa urakkaa. Nahkomista edeltävänä päivänä toimittajan puhelin soi. (- Sunnuntaisuomalainen 2.1.2011)

Suomen turkiseläinten kasvattajain liiton toiminnanjohtaja Kristian Bengt ilmoitti Tuula Dahlmanin kieltäneen nahkonnan seuraamisen. Toimittaja vastasi sopineensa asiasta Nygårdin kanssa ja ettei asia siten kuulunut liitolle. (- Sunnuntaisuomalainen 2.1.2011)

Vaan kotimaista turkkuriveljeskuntaa ei sovi ärsyttää. Sen näytti tietävän myös don Dahlmanilta puhelun saanut tarhuri Nygård.

Parinkymmenen minuutin kuluttua Nygård soitti toimittajalle sanoen, ettei aio asettua liiton johtajia vastaan, vaan kieltää pääsyn tarhalle. Nygård lisäsi, ettei hän halua veristen kuvien päätyvän lehteen lasten ja nuorten nähtäväksi.
- Veriset kuvat voivat vaikuttaa hyvin voimakkaasti ihmisiin, jotka eivät ole tottuneet niihin eivätkä tiedä, mistä on kyse, hän sanoo.
(- Sunnuntaisuomalainen 2.1.2011)

Dahlman perusteli kuvauskieltoa sillä, että kuvilla voisi olla vaikutusta turkisalan hyväksyttävyyteen.
- Kun ihminen näkee, että kettuja kuolee, hän ajattelee, ettei kettuturkkeja tarvita. Tuntuu, että tekisin itsemurhan, jos suostuisin kuvaamiseen. Se on ikävää katsottavaa. Ei siitä saa kuin ikäviä kuvia. Vaikka olen koulutukseltani agronomi, on ketun lopettaminen niin surullinen ja kielteinen asia, ettei siitä saa myönteistä kuvaa."
(- Sunnuntaisuomalainen 2.1.2011)

Nahkominen jäi kuvaamatta. Seuraavan kerran toimittaja oli tervetullut tarhalle turkiksia kammattaessa.
(- Sunnuntaisuomalainen 2.1.2011)

Miten se vanha perustelu taas menikään? "Sillä, joka ei ole mitään kiellettyä tehnyt, ei ole mitään salattavaa"?

Nämä traagisuudessaan huvittavat tapaukset kertovat turkisalan pelosta alansa, tarpeettomaksi käyneen tekohengitettävän reliikin puolesta. Huoli imagosta on ilmeinen: ei auta, vaikka pelastajiksi on pykätty söpöjä joulupukkimainoksia, brändikampanjoita ja yleviä puheita siitä, miten suomalaiset turkistuottajat ovat eläinten hyvinvoinnin asialla - ilman heitä kun turkikset ostettaisiin Kiinasta ja muista vinkuintioista, joissa, voi pojat, olot kuulkaas vasta huonot ovatkin.

Samalla perusteella voisimme tosin ottaa lapsityövoiman käyttöön Suomessakin - paremmat työolothan lapsosilla täällä olisi kuin jossain Vietnamin peräpusikoissa.

Mutta mitäs pienistä. Eihän näissä asioissa ennenkään ole logiikalla sijaa ollut.

Palautetta Dahlmanille voitte muuten lähettää osoitteella tuula.dahlman@stkl-fpf.fi Julkisena virkamiehenä hän vastannee mielellään toimenkuvaansa kuuluviin kysymyksiin.

Makuja maaseutuidyllistä

Kesäkuun starttilaukauksen kunniaksi luovutaan puheenvuoron hetkiseksi sisäiselle eläinoikeusaktivistilleni.

Tai tarkemmin ajatellen - enpäs luovutakaan. Liian monen sisäinen - jos kohta ulkoinenkin - eläinoikeusaktivisti sortuu vähintään yhtä tunteikkaan irrationaalisiin puhepurkauksiin ja emotionaaliseen argumentaatioon kuin harhamissaan seikkaleva homma-aktiivi. Toisin sanoen; tahtoo sanoa, että sen minkä tahtoo sanoa, on syytä sanoa se asiallisesti, sanomisensa taustoittaen ja faktoihin ne perustaen. Muun sivuutan tunnepohjaisena argumentointina ja siirryn seuraavan asialähteen pariin.

Niinpä en runoile maaseutuidyllistä aktivistin suulla, vaan luovutan puheenvuoron puolueettomalle tarkkailijalle, joka tuli eksyneeksi maaseudun elinkeinoja kommervenkkeineen esittelevälle, yleisinformatiiviselle farmit.net -sivustoille. Pikkupossujen pittoreskistä kohtelusta sivusto kertoo puolueettomalle tarkkailijalle esimerkiksi käytännön kuvauksen kastraatiosta.

"Huutoa voidaan vaimentaa pitämällä porsaan pää kainalossa. Kivespussit työnnetään esille (kuva 3) painamalla kiveksiä alaviistosta hännän suuntaan. Kireään kivespussin ihoon leikataan viilto (kuva 4). Kives pullahtaa esille kevyesti painamalla. Siihen tartutaan leikkureilla (kuva 5) ja vedetään reippaalla otteella ulos, jolloin kivesnuora katkeaa (kuva 6)." Toimenpide suoritetaan luonnollisesti vailla kivunlievitystä.

Maassa maan tavalla. Sisäinen mediasuunnittelijani ei järkyty, vaan kyselee saisiko tästä totuudenpoikasesta uuden ohjelmanumeron esimerkiksi Maajussille morsian -realityyn. Maistuis varmaan sullekin?