Helsinki Prideen ja eritoten sen vielä heteroseksuaaliselle tielle käännytettävissä oleviin lastenvaunuikäisiin kansalaisiin kohdistettu kyynelkaasuattentaatti tuskin on mennyt ohi kenenkään korvien.
Tekijöiden paljastuminen natsisympatioita omaaviksi urhoiksi parikymppisten ikäluokasta ei ollut varsinainen yllätys: ovathan oikeistopopulistien suosimat keskustelupalstat, sivustot ja julkitulot sisältäneet jo pitkään avointa rasismia ja leiskuvaa naisvihaa - historiankirjansa lukeneena sitä on lähinnä ihmetellyt, että vihaa seksuaalivähemmistöjä kohtaan ilmaistiin näin avoimesti vasta nyt. Tähän astihan myös rasismi on pyritty piilottamaan "maahanmuuttokriittisyyden" kaltaisten kiertoilmausten taakse ja naisviha kutsumalla vihamielisyyden kohteita "feministeiksi" tai "yliopistoakoiksi".
Mikä sitten tekee kyynelkaasuepisodista niin hersyttävän paradoksaalisen? Lähinnä oikeistopopulistien itsensä harjoittama skitsofreeninen tapahtuman tulkinta.
Media, tuo kommunististen muslimifeministen valtaama mamuhyysäyslinnake, syyllistyy tietenkin sananvapauden polkemiseen ja oikeamielisten mustamaalaamiseen julkaisemalla tekijöistä ne tiedot, jotka valtakunnan poliisitoimi on katsonut aiheelliseksi julkistaa. (Loogista on olettaa, että ilmeisesti myös poliisilaitos on menetytty em. salaliitolle.) Se että oikeiston äärisiipi itse viljelee palstoillaan avoimia, esimerkiksi Akuliina Saarikoskeen ja Sofi Oksaseen kohdistettuja raiskauskehotuksia, ei ole millään asteikolla tuomittavaa: sehän on vain sananvapautta. Nyt Priden kaasuattentaatin kohdalla homma.fi, tuo oikeistopopulistien kotikontu, argumentoi ettei väkivaltarikoksen suuntaamisessa seksuaalivähemmistöihin ole mitään ihmeellistä, päinvastoin: normirikos josta ei tarvitse hälyä nostaa.
Vaan auta armias, jos muslimitaustainen nuorukainen olisi viskannut gasokranaatilla jonkinlaista valkoisen vallan kokoontumisajoa.
Kelataan kalenteria tovi taaksepäin.
Suomen lisäksi myös muissa entisissä Neuvostoliiton alustalaismaissa järjestetään Pride -kulkueita. Erityisen hankalaa niiden kulku on tavannut olla Baltian maissa: toukokuussa Vilnassa järjestettiin maan ensimmäinen Pride -tapahtuma, joka sai niskaansa muutakin kuin yksittäisen kaasukranaatin. Marssin osanottajat kuljetettiin paikalle bussin suojissa ja poliisi otti mielipiteesta mittaa tapahtuman vastustajien kanssa. Valtiojohdossa ei juuri vihapuheen määritelmistä välitetty: sitä viljeltiin tasaisesti poliittisen kentän laidalta toiselle.
Jääräpäisesti järjestetyn marssin viesti oli tästä huolimatta - tahi juuri näiden seikkojen vuoksi - harvinaisen selvä; demokraattisessa valtiossa kaikkien oikeudet ovat keskeneään tasa-arvoiset: myös mielipiteenilmaisun suhteen.
Neuvostoliiton entisissä alustalaismaissa esiintyvä homofobia juontaa juurensa maiden lähihistoriassa. Neuvostoliitossa homoseksuaalisuus oli järjestelmään kohdistuva rikos - ja tämä muistijälki tuntuu jääneen monen mieleen, vaikka geopoliittisesta menneisyydestä muilla rintamilla pyritäänkin eroon. Muistileima viestii järjestelmän asettamasta heteronormista poikkeamisen olevan yhteiskuntaa horjuttava poikkeama, suorastaan harkitun rikollinen teko kansakunnan yhtenäisyyttä ja kallista itsenäisyyttä kohtaan. Pavlovin koirien tapaan poikkeamaan reagoidaan - aggressiivisesti.
Minkäs sille mahtaa, että minua hitusen hymyilyttää hommaväen avoin 70-luvun neukkulan arvojen pystypäinen puolustaminen sekä omalaatuinen luulo siitä, että heillä on jonkin sortin erivapaus olla noudattamatta Suomen lakia. Maassa maan tavalla - tai maasta pois. Niitäkin valtioita löytyy, joissa homoseksuaalisuus on yhä kuolemantuomioon johtava rikos.
Lupaan auttaa lähtijöitä pakkaamisessa
No comments:
Post a Comment