Vapaus. Tuo määreistä puhtain.
Vai liekö niinkään. Katsojan silmässä, kokijan subjektissa, sekin vapaus?
Vaihtoehtokansalaisena en väsy - vaan en enää yllätykään - kohdatessani toistuvasti samaisen abnormin, joka on tuoksinassaan taivuttanut itsestään normin. Tarkasti määritellyn normin.
Radikaaliuden määrittelevän normin. Oikeansorttisen radikaliteetin. Oikeansorttisen tiedostavan heräämisen. Oikean tavan asettua ulkopuolelle ja harjoittaa sitä, jota vaihtoehdoksi tai kyseenalaistamiseksi kutsutaan.
Kannatettavaa toimintaa. Hedelmällistäkin. Niin kauan - ja vain niin kauan - kun pysyy uskollisena saarnaamalleen periaatteelle: ole vapaa, kunnioita, älä pakota, ahda raameihin, sanele, määrittele.
Abnormi jakaa saman virhetaipumuksen kuin jokainen itsensäsynnyttänyt normi: määritellessään mitä se on, se samalla määrittää mitä se ei ole.
Ja auta armias, jos abnormin normin kyseenalaistaa.
On ympäristöjä, joissa pieni ravistelu on sallittua ja monimuotoisuus kukkii. Aidosti. Sille sydämeni sykkii.
Vastapainona myös lokaatioita, ajassa ja tilassa, vuosien varrelta ja tulevilta turuilta, joissa abnormi on kääntynyt kauniisti päälaelleen: ole meidän puolellamme tai ole meitä vastaan.
Jos jotakin, abnormille suotavaa on itsetutkiskelu, peiliinkin suuntautuva kyseenalaistaminen. Se on lopulta ainoa tie, joka estää abnormia lukitsemasta itseään samoihin kahleihiin, joita vastaan se kovin saarnaa.
Loppusanoiksi toimitus huomauttaa, ettei saarnaa ole kohdistettu tietyille aatesuunnille, fyysisille sijainneille tai vuosikymmenille.
Korkeintaan ihmislajikkeille ja lajimme myötäsyntyisille käytöskaavoille.
No comments:
Post a Comment