Radio Luxemburgilta. Kapinarakkaudella.

Tuli muistojen yö, tuli rakkaudella Venäjältä. Menikin. Jätti mennessään pienen hymyn, jätti pohtimaan itseä. Kahvissa liikaa kanelia, repussa sovelias lukema runoutta. Junan ikkunassa Pohjanmaa. Latomeri. Liikkeessä taas koti.

Maailmanpelastaja. Miten minusta tuli maailmanpelastaja. Henkilökohtaisia hankauspintoja suhteessa järjestelmään sietävä, sakkolappuja kirjojensa väliin kerryttävä tulevan päivänkoiton soturi. Päivänkoiton, jonka koitosta ei takeita ole, ei Pirulla, Paavalilla eikä väliinjäävillä asteillakaan. Miksi annoin mennä, turvallisen uran ja miedon mediaanimielipiteen. Miksi valitsi turvattomuuden. Teki epävarmuudesta varmuuden.

Helppoa. Jos se on valinta, se voi olla vaikea. Jos se on sisällä huhuava etiikka, se on vain itsensä myöntämistä. Kompromisseja voi solmia moneen suuntaan. Kukaties laitonta. Silti oikein. Mitä maailmasta olisi tullut, jos jokainen olisi ajasta aikaan tyytynyt paheksumaan hiljaisuudessa tai riehumaan päätä, tavoitetta vailla.

Muutos ottaa uhrinsa. Joskus näyttävät, joskus unohtuvat. Joskus yritys kantaa hedelmää. Toisinaan ei. On niitäkin muutoksia, jotka kumuloituvat vasta kun alullepanijat, pyörän pyörittäjät ja epilogin pisteet jo pukkaavat maitohorsmaa.

Idealistien rotu. Ajasta aikaan. Siihen on hyvä kuulua.

”Miten sinä aina jaksat?” Helposti. Ei se ole jotakin sellaista mitä tekisi. Se on jotakin sellaista jota on.

Entä sinä? Jollet löydä sitä syntymämerkistä, katso syvemmälle. Agitaation huulet ovat silkkiä, samettia, kultaa ja mirhaa. Silti pieniä palkintoja verrattuna siihen mannaan, joka sisikunnasta itsestään virtaa.

* * *

Haudo vihaasi pitkään, unikeko.
Älä haaskaa sitä mellakointiin.
Älä sotke sitä aatteiden vyyhteen.
Paholainen ei salli minun puhua,
hän antaa ainoastaan vihjata sinun olevan orja.
Kurjuutesi on tietoinen menettelytapa niille
joiden orjuudessa kärsit
ja joita kannattelee sinun epäonnesi.

Julmuudet siellä, sisäinen lamaannus täällä -
tyydyttääkö jako?
Olet ruuvipihdeissä.
Sinut siitettiin tuskaan.
Paholainen sitoo kieleni kannat.

Minä puhun sinulle,
”raapustetun elämäni ystävä”.
Olet tullut niiden valloittamaksi
jotka osaavat valloittaa näkymättömästi.
Verhot liikkuvat niin kauniisti,
jonkin vanhan suloisen salajuonen pitsiuutimet:
Paholainen viekottelee minua
luopumaan aikeistani varoittaa siitä.

Minun on siis sanottava tämä nopeasti:
kaikki jotka kuuluvat elämääsi,
ne jotka vahingoittavat sinua,
ne jotka auttavat sinua,
ne jotka tunnet
ja ne joita et tunne -
päästä heidät pinteestä, auta heidät irti.
Tunnista ahdinko.

Kuuntelet vastarintaliikkeen radiota.

- Leonard Cohen: S.O.S 1995

Venäjältä, rakkaudella.

Syystuuliin se palasi. Muiston konkretisoituma. Mikä kesään joskus katosi, Botevin juurikiviltä, Rilan poluilta löynyt. Kaatosateesta. Kulki. Slovenian vastaiselle rajalle sanoi hyvästit. Sellaisiksi ne tarkoitettiin. On satuja, joita ei tule altistaman todelle. Jättää jälkipolville kauniimpaa kerrottavaa. Hymyt ja rajavartijoiden polotuksen.

Toisena aikana. Toiselle ihmiselle. Se joka muuttumattomana pysyy, on jo jaloilleen kuollut. Itsensä pakenija ei koskaan synnykään.

Syksy on vekkuli vuodenaika. Jollekulle kuolema. Minulle elämä. Kypsyvissä omenoissa raskausvatsan kaari, aamun kuurassa talviuneen kääntyvä tuleva elämä. Terä niittää, luonto siementää. Huis, suih ja naks. Mennyt ja tuleva, kädet käsissä. Usva ja tuuli ja tummuva taivas. Hengityksen huuru: näkee, kerrankin, sanansa. En sano, etteikö kesä olisi kaunis. Mutta se on ylenpalttinen. Syksyssä on filosofin juonne, ja uurteenalut silmien alla. Sellaiset, jotka saa kun hymyilee harvoin - mutta syvään.

Internet, moderni maailma. Sattuma ja sanat ruudulla. Tulivat - ja menivät. Satuna näen. Mutta tervehdin tilaisuutta nähdä luvun loppupiste. Toiset ihmiset, entisistä itseistään syntyneet. Yhä kulkeneet. Jossain pala mennyttä. Ei enempää, ei vähempää. Pienuudessa suuruus. Sama käänteisenä.

Ikääntymisessä on seikkoja, joita vieroksun jo nyt. Ja sitten on se toinen taso. Ei nostalgia - mutta tasot. Omat menneet lukuni ja kirjoitetut sivut. Nimet marginaaleissa. Ja miten niitä ajan takaa katsoo. Uusin silmin. Toisin silmin. Ja oppii, miten joskus on hyvä siten kuten oli. Parempikin.

* * *

"Illalla nukkumaan käydessäni
luin vähän aikaa vuoteessa
vanhaa intialaista sukupuolitekniikkaa,
amerikkalaisen tutkimuksen
yksinäisyyden ongelmasta
sekä pakollisen ja vapaaehtoisen
pidättyvyyden seurauksista.

Sen jälkeen katselin värikuvia
sukuelinten rakenteesta, halkileikkauksia,
kaavakuvia ynnä muita.

Unessa minä puhuttelin sinua sanoen:
rakkaani, kuten huomaat, olen
maanisessa vaiheessa: älä hylkää
minua kun depressio tulee.

Sitten luovutin yksinäisyyteni käsiisi:
sinä otit sen hellästi,
rikoit sen kuin yksiöisen jään.

Todellisuudessa se oli moniöinen
ja aamulla jälleen aivan ehjä."

- E. Kilpi

SKOP, sano Kreikka

Markkinataloudella on ongelma. Vakava ongelma.

Se kohtasi oman logiikkansa, ajautuen akuuttiin identiteettikriisiin. Jouhtenan sijasta näppyä nenänsä pielessä tuijottaa realiteetteihin törmätä tömpsähtänyt ankanpoika.

Kapitalismi on vanha sana, markkinatalous sen uudempi sisko. Vaihtovaate. Nimeke. Kapitalismissa on kivasti k-kirjainta, klangia ja kolahdusta - luonnetta. "Markkinatalous" soljuu ja huljuu, lipsahtaa ja läpsähtää turpavärkistä kuin eilispäivän hedelmäkarkki. Tiedättehän, niitä lötköjä joita kakaroilla on taipumusta teeskennellä tunkevansa nenuunsa. Siksi sanavalikoin "kapitalismin". Konservatiivisessa vanhanaikaisuudessa on kulmikasta uskottavuutta.

Kapitalismi on raaka laji. Sillä on logiikkansa. Toimintamekanismi rullaa niin kauan - ja vain niin kauan - kun hammasrattaan sallitaan pyöriä. Jauhaa. Kenenkään tunkematta jakoavainta hampaiston tukkeeksi. Markkinataloudella on vakava ongelma: mitä sitä nyt sanoisi, kun kapitalismi muodostelmakelluu itse itsestään rautapalikan hampaistonsa pyörimisen esteeksi?

Talouskavun ja tehokkuuden logiikka on aukoton: bisnes syntyy, bisnes nousee tai kaatuu. Bisnestä johdetaan. Epäviisas päätös kaataa bisneksen. Konkurssi on antibiootti ja kirurgin ihmeveitsi, joka leikkaa pahanlaatuisen kasvannaisen terveen kasvun kudoksesta. Prosessi ei jaa armoa eikä sitä pyydä. Järjestelmän oma rattaisto pyyhkii siinä epäonnistuneet jaloistaan. Liike jatkuu. Kunnes ratas pysähtyy.

Talouskriisi. Kreikan kriisi. Eurokriisi. Pankkikonsernit. Epäonnistunut bisnes: pankkikonsernin ja kahden työntekijän kommandiittiyhtiön konkurssin ero on lopulta vain kahdessa seikassa:
toisessa niistä ovat kiinni useamman ison pojan rahat. Imago. Klubihenki. Usko. Toista tuetaan sen bisneksen kaatuessa, pelastetaan persaukset ja varmistetaan tukirahat. Bisnekselle, joka on kaatumassa omaan mahdottomuuteensa.

Arvatkaa, kumpi on kumpi.

Voi, kapitalismi. Jokaisen imperiumin fragmentaatiopiste löytyy aina ajankohdasta, jona se hylkää omat sääntönsä ja alkaa toimia logiikkaansa vastaan.

Kierrätyskaneettina loppulausekkeeksi muistutettakoon 90-luvusta ja vakuuksien muuttumattomasta kauneudesta:
on kaunista, että SDP - ja jokunen muukin - vaatii vakuuksia Kreikan tuen takeeksi. Että Suomi saisi omansa pois, tiedättehän. Vihjeeksi ja viitteeksi lähihistoriaan voisi yksi jos toinenkin romauttaa virkamiestiskeille SKOP:n osakkeita. Niitä 90-lukuisia. Suoraan vakuuksien kultakaudelta.

Rahallinen arvo hieman souti ja huopas, mutta kelpaavathan ne edelleen tapetiksi. Arvo on miten sen ottaa?

Hallainen aho ja avoimen webin siunaus

Tankkeja Kreikkaan. Sotilasjuntan paluu.

Kiitos J. Halla-aho & avoin Facebook -profiili 2011.

"Mitä yhteistä on Soinilla ja jäänmurtajalla? Molemmat vetää perässä vaikka sata tonnia kuollutta painoa. Vaikka eduskuntaan asti."

Ensin ratsasti Jeesus aasilla. Sitten aasit Jeesuksella. Eduskuntaan asti. Osaa se näemmä kantaa, osaavaa ratsuttajaa, se kuollutkin paino. Mutta helpompaa olisi, jos se kuollut paino ei heittelisi kiviä rekeen ja kapulaa rattaaseen sekalaisella selektiolla amatööriyden ruumiillistumaa. Meni se näemmä Soininkin pinna. Sitten kuitenkin. Ainakin leikisti.

Ei sillä, etteikö interwebin ihmemaailmassa osattaisi muuallakin.