Markkinataloudella on ongelma. Vakava ongelma.
Se kohtasi oman logiikkansa, ajautuen akuuttiin identiteettikriisiin. Jouhtenan sijasta näppyä nenänsä pielessä tuijottaa realiteetteihin törmätä tömpsähtänyt ankanpoika.
Kapitalismi on vanha sana, markkinatalous sen uudempi sisko. Vaihtovaate. Nimeke. Kapitalismissa on kivasti k-kirjainta, klangia ja kolahdusta - luonnetta. "Markkinatalous" soljuu ja huljuu, lipsahtaa ja läpsähtää turpavärkistä kuin eilispäivän hedelmäkarkki. Tiedättehän, niitä lötköjä joita kakaroilla on taipumusta teeskennellä tunkevansa nenuunsa. Siksi sanavalikoin "kapitalismin". Konservatiivisessa vanhanaikaisuudessa on kulmikasta uskottavuutta.
Kapitalismi on raaka laji. Sillä on logiikkansa. Toimintamekanismi rullaa niin kauan - ja vain niin kauan - kun hammasrattaan sallitaan pyöriä. Jauhaa. Kenenkään tunkematta jakoavainta hampaiston tukkeeksi. Markkinataloudella on vakava ongelma: mitä sitä nyt sanoisi, kun kapitalismi muodostelmakelluu itse itsestään rautapalikan hampaistonsa pyörimisen esteeksi?
Talouskavun ja tehokkuuden logiikka on aukoton: bisnes syntyy, bisnes nousee tai kaatuu. Bisnestä johdetaan. Epäviisas päätös kaataa bisneksen. Konkurssi on antibiootti ja kirurgin ihmeveitsi, joka leikkaa pahanlaatuisen kasvannaisen terveen kasvun kudoksesta. Prosessi ei jaa armoa eikä sitä pyydä. Järjestelmän oma rattaisto pyyhkii siinä epäonnistuneet jaloistaan. Liike jatkuu. Kunnes ratas pysähtyy.
Talouskriisi. Kreikan kriisi. Eurokriisi. Pankkikonsernit. Epäonnistunut bisnes: pankkikonsernin ja kahden työntekijän kommandiittiyhtiön konkurssin ero on lopulta vain kahdessa seikassa:
toisessa niistä ovat kiinni useamman ison pojan rahat. Imago. Klubihenki. Usko. Toista tuetaan sen bisneksen kaatuessa, pelastetaan persaukset ja varmistetaan tukirahat. Bisnekselle, joka on kaatumassa omaan mahdottomuuteensa.
Arvatkaa, kumpi on kumpi.
Voi, kapitalismi. Jokaisen imperiumin fragmentaatiopiste löytyy aina ajankohdasta, jona se hylkää omat sääntönsä ja alkaa toimia logiikkaansa vastaan.
Kierrätyskaneettina loppulausekkeeksi muistutettakoon 90-luvusta ja vakuuksien muuttumattomasta kauneudesta:
on kaunista, että SDP - ja jokunen muukin - vaatii vakuuksia Kreikan tuen takeeksi. Että Suomi saisi omansa pois, tiedättehän. Vihjeeksi ja viitteeksi lähihistoriaan voisi yksi jos toinenkin romauttaa virkamiestiskeille SKOP:n osakkeita. Niitä 90-lukuisia. Suoraan vakuuksien kultakaudelta.
Rahallinen arvo hieman souti ja huopas, mutta kelpaavathan ne edelleen tapetiksi. Arvo on miten sen ottaa?
No comments:
Post a Comment