"Lakupekka lakritsipatukan kääreessä on melkein yhtä vanha kuin itsenäinen Suomi. Kuvassa on ihmisen kasvot, erilaiset kuin meillä valkoihoisilla. Tuon tarkemmin en uskalla tuota vallankumouksellista käärepaperiuudistusta kuvailla, ettei joku tiukkis pääse syyttämään rasismista."
- Matti Peltokangas, Pohjalaisen pääkirjoitustoimittaja
- - - - - - - - - - - - - -
Peltokankaan suorittama rinnastus lakupatukan kääreen ja itsenäisen Suomen välillä saattaa kertoa enemmän kuin kirjoittaja alunperin on tarkoittanutkaan. Pohjimmaisilla pohjalla närkästyksessä satunnaisen karkkipaperin ulkoasu-uudistuksen kohdalla taitaa näet taas soida suomalaiskansallisuuden näkyvin tekijä; olematon kansallinen itsetunto ja epävarmuus oman kulttuurin olevaisuuden - tai olemattomuuden - suhteen. (Koiranleukaisempi saattaisi kysyä sitäkin, että montakos sellaista valtiota keksitte, jossa perinteidensä pauhataan olevan vaarassa muutaman karkkipaperin tähden? Sitä minäkin. Henkilökohtaisesti minun on vaikea nähdä yhdenkään pitkällisen olemassaolon ja vakiintuneen kulttuurin omaavan valtion tuntevan perinteensä uhatuksi karkkipatukan kääreen vuoksi.)
"En ymmärrä, ketä nuo käärepaperin kuvat, siis ne sellaiset, ovat voineet loukata. Lienee katsojan silmässä koko juttu. Samoin on kuulijan korvassa se sana, jolla on iät ja ajat kutsuttu aivan viattomasti niitä, jotka ovat erilaisia kuin me valkonaamat. Sitä sanaa ei ole saanut sanoa ääneen enää pitkään aikaan. Se sama sana on vilahdellut muuten lukemattomissa kirjoissa aapisia myöten, monissa lauluissa, sarjakuvissa ja vaikka missä. Pitääkö ne kaikki hengentuotteet kieltää ja hävittää?", sanelee sama pääkirjoittaja.
Itse tunnustan kokevani hienoista ymmärtämättömyyttä yllä esitetyn ajatusvirran kaltaista suhtautumista kohtaan; että äidinkieleni olisi jo samassa kerhossa latinan kanssa. Kuollut kulttuuri ja kuollut kieli, josta ei puhujien puutteessa ole enää kasvamaan ja jatkamaan eloaan muuttuvan maailman mukana.
Kautta aikain kulttuurin elinehto on ollut sen kyky elää ja muotoutua sitä elävien ihmisten - ja sitä siten ympäröivän maailman - mukana. Kuollut ei kuki kovinkaan kauniisti, korkeintaan vienosti vihertää. Aapisissa on uusiotuontina maahantulleen neekeri -ilmaisun lisäksi käytetty monenlaisia sanoja aina niistä päivistä lähtien, kun ruotsinkieltä puhunut yläluokka ryhtyi silloisen fennomaanisen populisminsa ajamina saattaamaan suomenkieltä virallisen kielen asemaan. Moni niistä on sittemmin poistunut virallisesta kielenkäytöstä tai löytänyt uuden ilmaisumuodon. On hymyilyttävää, miten kieliperimältään kaikkea muuta kuin suomalaista neekeri -sanaa kuulee silloin tällöin puolustettavan elimellisenä osana "suomalaista perinnettä"!
No comments:
Post a Comment