Kaikki on niin suhteellista. Uunituoreen kyselyn mukaan kuusi kymmenestä suomalaisesta haluaisi lisätä kehitysapua tuntuvasti - ja yhdeksän kymmenestä pitää kehitysyhteistyötä ylipäätään tärkeänä. Vaan mikä on valtiovallan tulkinta aiheesta? Tällä kertaa nokkela ajatus kuskata sattumalta tarpeettomiksi käyneet kalashnikovit Afganistaniin - kun sitä vielä niin kauniisti pyytävät sekä mainitun maan presidentti että vallan amerikkalainen kenraali. Kyllä kiitos ja kumarrus päälle, sanoo ministeri Häkämies. Pieni esimerkki ja yksityiskohta siinä sattumien ja huomioiden virrassa, joka tuo mieleen vain yhden ajatuksen; edes Neuvostoliiton vielä sijaitessa maailman kartalla ei tässä maassa oltu yhtä suomettuneita ja yhtä rähmällään yhteen ilmansuuntaan. Silloin pidettiin kirjaa kunkin Kremlin vierailuista ja kutsujen määristä - nyt samainen tukkimiehen kirjanpito mittaakin jo yhdysvaltain vierailukutsuja. Liekö nuoren kansakunnan epävarmuutta vai mitä, mutta omilla jaloillaan seisominen tuntuu Suomen 2000-luvun päivänpolitiikassa olevan liki mahdottomuus.
Nyökyttelyn tuoksinassa taisi unohtua sekin pikkuseikka, ettei Suomen laki salli asevientiä sotaa käyviin maihin. Uuden porvarillisen maanjärjestyksen vallitessa tämä kuitenkin lie mahdollista kiertää nimeämällä asevienti kehitysavuksi. Nyt puhutun 100 000 kalashnikovin arvo lahjoituksena olisi noin 30-80 miljoonaa dollaria. Tuleehan se edullisemmaksi kuin nostaa kehitysapu YK:n suosittelemaan 0,7%:n BKT:stä. Tuon summan jälkeen kun jäisi uupumaan vielä 300 miljoonan lisäinvestointi.
Fiksu ministeri siis säästää kansakunnan varoja ja rakentaa samalla vastuunsa tuntevana miehenä rauhaa Afganistaniin. Suomalaisissa pyssyissä kun on lisänä tietty erikoisominaisuus; niillä voivat ampua vain hyvät ihmiset ja niillä on mahdollista osua vain pahoihin ihmisiin.
No comments:
Post a Comment