Houkille vain

Ikäkö se on, joka temppunsa tekee? Saa varomaan askelia, antaa kyvyn ignoroida yhä kylmemmät sanat, olla ottamatta liikaa itseensä - ja kasata kokemat vain lisäpainoksi muun ajopuun joukkoon? Kuivana sen ehkä saisi tuleen, pois mielen tieltä. Vaan nyt se kasaantaa samaan rantaan edellisten kanssa.

En ota itseeni, mutta vanha kipu ei mene pois.

- - - - - -
"Well I hope that I don't fall in love with you
'Cause falling in love just makes me blue,
Well the music plays and you display your heart for me to see,
I had a beer and now I hear you calling out for me
And I hope that I don't fall in love with you.

Well the room is crowded, people everywhere
And I wonder, should I offer you a chair?
Well if you sit down with this old clown, take that frown and break it,
Before the evening's gone away, I think that we could make it,
And I hope that I don't fall in love with you.

Well the night does funny things inside a man
These old tom-cat feelings you don't understand,
Well I turn around to look at you, you light a cigarette,
I wish I had the guts to bum one, but we've never met,
And I hope that I don't fall in love with you.

I can see that you are lonesome just like me, and it being late,
You'd like some some company,
Well I turn around to look at you, and you look back at me,
The guy you're with has up and split, the chair next to you's free,
And I hope that you don't fall in love with me.

Now it's closing time, the music's fading out
Last call for drinks, I'll have another stout.
Well I turn around to look at you, you're nowhere to be found,
I search the place for your lost face, guess I'll have another round
And I think that I just fell in love with you."

Tänään en inhoa itseäni

"Tänään inhoan itseäni
ymmärrän mikä olen
tiedän mistä olen tullut
ja mihin matkalla"

- - - - - - -

Mietin eilen, kuinka alas visiirin voikaan laskea. Mietin, että mikäli siitä hymyilevästä, pikku vitsejä heittelevästä, kepeän iloisesta itsestäni kuvaisi pienen videonpätkän, en luultavasti tunnistaisi siitä itseäni.

Puhua paljon, hymyn takaa, on lopulta vain yksi tapa olla hiljaa.

Ja kaikki se tulee takaisin

Yrittää pysyä pois Helsingistä. Yrittää täyttää päivänsä työllä. Kesällä se vain on kovin haasteellista. Antakaa minulle tekemistä; aikaa pois asunnostani, aikaa pois itsestäni. Riittävästi tekemistä - silloin en ajattele.

Alkoholi ei tähän vaivaan sovi. Se sekoittaa mielenpohjan segmentoituneet kerrokset entistä pahemmin, ajaa esiin senkin joka yleensä pysyy piilossa. Silti kokeilen, toisinaan. Suomalaisen parannuksen loitsuma, yritys alisesta ylisiin. Parempi kyky oli muilla, aikoinaan.

Mikä on, elämän paloissa, kun eivät asetu kehyksiinsä. Mihin kehyksiin? Niitä etsiessä.

Se mikä oli ei ole enää. Yritän luopua, vanhasta itsestä, infantiileiksi käyneistä ajatuksista. Siinähän yritän. (On makaaberisti sanottu, mutta toisinaan mietin että parasta mitä minulle voisi tapahtua, olisi kuulla lääkärin sanat: "sinulle on elinaikaa enintään viisi vuotta." Tulevaisuutta vailla vastuukin poissa, ikuinen nuoruus lyhyessä paketissa? Ei mietintöjä kaukaisille ajoille, jos ei niitä tulisikaan. Mene, mene, mene jaa tee, pian se loppuu. Älä ajattele, toimi. Hävittävää ei enää ole. Valkoisen länkkärin elintasomurhe, allergia hienopestyä elämää kohtaan? Tiedä häntä.

- - - - - - - - - -
"Outside another yellow moon
punched a hole in the nighttime, yes
I climb through the window and down the street
shining like a new dime
The downtown trains are full with all those Brooklyn girls
They try so hard to break out of their little worlds

You wave your hand and they scatter like crows
they have nothing that will ever capture your heart
they're just thorns without the rose
be careful of them in the dark
oh if I was the one
you chose to be your only one
oh baby can't you hear me now

Will I see you tonight
on a downtown train?
Every night is just the same
you leave me lonely now

I know your window and I know it's late
I know your stairs and your doorway
I walk down your street and past your gate
I stand by the light at the four way
You watch them as they fall
they all have heart attacks
They stay at the carnival
but they'll never win you back

Will I see you tonight
on a downtown train?
Where every night is just the same
you leave me lonely now
Will I see you tonight
on a downtown train?
All of my dreams just fall like rain
all upon a downtown train

- Tom Waits: Downtown train

Kodinturvajoukoista

Silmiin sattui rivimäärältään pieni uutinen siltä Suomen kolkalta, jossa aikanaan opiskelin: Skinheadit suihkuttivat Lahdessa pippurikaasua karibialaismiehen silmiin

Heinolassa asustellessani törmäsin asuinpaikkani mainitessani kahteen peruskysymykseen: "Eiks se oo se Apulannan kotikaupunki?" ja "Ai Heinola, eikö siellä oo tosi paljon niitä natseja?" Muutamat asiat eivät näy vuosikymmenessä kovinkaan paljoa muuttuneen: Heinola on yhä apulannan ja satunnaisten teininatsien kaupunki.

Selailin illan ratoksi puolilaiskasti viime vuosien rikostilastoja. Aikanaan paljon Uuden Suomen möykkäpalstoilla ja muissa vastaavissa ympäristöissä mainostettu, Helsingin keskustan alueen maahanmuuttajataustaisen nuorison katuväkivalta on vuoteen 2008 mennessä hävinnyt liki tyystin. Sen sijaan myös keskusta-alueella ovat lisääntyneet tuntuvasti rattijuopumukset sekä kategorisesti alkoholiperäinen välienselvittely, siis järjestyshäiriöt kadun ja terassin puolella. Perheväkivallan suhteen Suomi myös kiikkuu yhä eritoten pohjoismaisen tilaston kärkipäässä - jos kärkipääksi nyt voidaan laskea nyrkinheiluttamisen yleisyys perhepiirissä. Myös luku ns. kantasuomalaisten keskinäisissä parisuhteissa tapahtuvista henkirikoksista oli, muuhun suhteutettuna, huomattava.

Siitä heräsikin iltasella tragikoominen ajatussikermä. Miten olisi, jos muutamasta hassusta ulkomaalaistaustaisesta nahinoijasta valittava kaljupäinen kansanosa siirtäisikin energiansa rattijuoppojen ja perhettään mukiloivien suuntaan? Perustaisi leijonalippuisen kodinturvajoukon kiskomaan juopuneita autojen rateista ja möyhentämään perheenjäseniään tirvovat uuteen uskaan? Yhtä paradoksaalista ja todellisuudesta irtautunutta, mutta lukujen valossa loogisempaa käytöstä. Siinäpä parillekin populistipuolueelle uutta verta vaaliteemoihin.

Ennen aikojaan mennyt

Tänään tunnen, jälleen, vanhenneeni. Ennen aikojani. En hyvällä tavalla, en viisastuen, en uusia näkökulmia saaden, en löytäen tai arvostaen. Vain kyynistyen, väsyen, nähden liikaa ja liiankin tarkkaan.

Sama ympyrä, kehä, rata, kiertää itseään uudelleen ja uudelleen. Samat kilometripylväät saman tien pielissä, samat maamerkit samoin tarkoituksin. Ei saisi tai pitäisi valittaa, tuntea näin - Afrikassa niillä on vielä huonommin, mutta mitä tehdä jos maasto rintalastan alla on yhtä suurta afrikkalaista kuivakautta nälänhädällä ja koleraepidemialla? Tai paremmin, osuvammin ilmaistuna aikaa epidemian ja nälän niiton jälkeen: kun jäljellä on vain hiekka, ruumiit ja muisto jota kukaan muista.

Sanovat, että ulkopuolelta, kauempaa näkee asiat usein selvemmin. Kenties. Enkä minä pidä siitä mitä näen. Otan mieluummin luottamuksen sileästä turkista pitävän otteen ja taitan sen niskan sormieni väliin. Naps - mitä jää jäljelle?

Into, mihin lie menit. Asioihin ja ihmisiin, tekemiseen ja tuntemiseen. Mihin katosi lapsi, mistä tuli tilalleni tämä itsensä sivuun nostanut ja pois luovuttanut vanhus?

Hiljaisuuteen

Meni vappu, meni moni muukin päivä. Tunnelmia siitä enemmän tulevina päivinä, kun sanoja taas tulee.

Hiljaista ollut, viimeiset ajat, tämänkin kirjoituskokoelman saralla. Mieleni ei ole vielä tyystin minun: sen huomaa.

- - - - - - - -
"Asu on vapaa
täällä aiheet ja käsittely tapaa
merenrantaa, rautatietä ei näy, ei näy näkyjä
Näkyy sairasvuoteen pääty
likaiset astiat, joissa eiliset odottaa uutta tulemista
enkelit eivät tee tietä tähän linnoituksen
ei pasuuna soi, ei suitsua mirha
ei viisikanta kulmillaan tuo Sofia syviä sanoja
mutta häilähti äsken kuin kurillaan
rytmin seassa, itkeskellen
muisto jostain tulevasta
Ei tämä ole leikki ollenkaan

Puhujana hukkaanheitettyjen hetkien pelastajasankari
ja kuuntelijana, veli, sisko
jotka tiet yksinäisyyden vuoren kirot
ja kiipemisen vaikeuden
eivätkä halua yrittää niin kauan kuin se,
mitä elämäksi sanotaan
heittää murusia käteen
vuosi vuodelta heikompaan

eihän tämän näin pitänyt
laulaa ikuista kertosäettään
kun ajan ikonit syytävät lempeitä hymyjään
kunnes kasvot mätänee
kunnes muistan kaiken ulkoa
eikä tekoja enää tule

Ja neitsyt narrin puvussa laskee valtit, kaataa pöydän
ensimmäinen ja toinen sotilas vastaavat vain toisilleen
ja mielettömät odottavat vuoroaan
veitset valmiina
voittaja on se, joka huomaa ajoissa"

Nokia - ja siirtotyöläisen paluu

Vanha laulu sanailee siirtötyöläisestä. Miten juna kuljettaa hiljaista miestä, mukana laukku, ei paljon muuta. Parakin luona patjaa kantaa, ei paljoa puhu.

Piti olla menneen talven kaikuja, sen, hyvin toimeentulevalle valkoiselle länkkärille. Muistahan ei sovi tässä kohtaa puhua: se on arkea edelleen, monelle. Viimeksi kun tarkistin, sitä tosin nimitettiin Kiina-ilmiöksi.

Kiinasta viis, onhan meillä Nokia. Eikä Nokia mene Kiinaan, se menee Romaniaan. Me pysytään Euroopassa, hei. Laitetaan väki Saksasta kilometritehtaalle - ja kun ne ei sitten siitä diggailekaan, sanotaan boikotin pelossa että eihän teiltä työpaikkoja viedä, kyllä ne on tarjolla edelleen - jos muutatte Romaniaan niiden perässä.

Karavaanikapitalismi in action. Sijoittajan märkä uni: ei enää muuteta halvan työn perässä maasta toiseen pelkkiä köyhiä polakkeja, Baltian maiden asukkeja tai siirtolaisten hylkytavaraa, vaan vaihteeksi myös niitä hyvinvoivia valkonaamoja? Kiinailmiö in action: ei muuteta halpatyön perässä pelkkiä vinosilmiä, vaan pistetään koko (sopivan vähätuloinen) Eurooppa liikekannalle?

Pienen sisikunnan oma talvi

Öisin maailma on hiljaa. Mittaan katuja. En unettomuuttani osaa muutakaan. Se painaa, se jolle en mitään voi. Odottaa vain.

Täti valkoisissa kirjoitti sairaslomaa. Olisipa kyvykäs kirjoittamaan jotakin, joka nostaisi painon rinnalta.

Huudan itsekseni, ihan hiljaa. Odotan vastakaikua.

Öisin maailma on hiljaa. Ajatus ei tao enää mielessä, se takoo kylkiluiden alla, sydänalassa, siellä missä henkeni kulkee. Öisin se ääni ei häiriinny mistään. Öisin voin vain kuulla sen. En rauhoittaa. Olen liioitellusti hukassa, jokaöisissä ajatuksissa. Uni pysyy poissa. Luen huonoa tekstiä, yritän hukuttaa mielen hollywood -tarinaan. Odottaa. Jotakin. Ratkaisua.

Analysointi on kuin kömpelö elukka. Ei minulla ole rahkeita siihen. On rahkeita vain odottaa, kokeilla. Toivoa.

Lumihiutaleita ei näy, ei ilmassa, ei maassa. Niitä ei laskeudu. Omaan ilmakehääni tuli jotakin, joka on ensimmäisyydessään ainutlaatuista. Todellista. Seurasin sitä, toivoin. Toivon, että seuraan vastakin. Nyt on harteilla vain koko piirini talvi. Kylmä, hiljainen odotus