Kodinturvajoukoista

Silmiin sattui rivimäärältään pieni uutinen siltä Suomen kolkalta, jossa aikanaan opiskelin: Skinheadit suihkuttivat Lahdessa pippurikaasua karibialaismiehen silmiin

Heinolassa asustellessani törmäsin asuinpaikkani mainitessani kahteen peruskysymykseen: "Eiks se oo se Apulannan kotikaupunki?" ja "Ai Heinola, eikö siellä oo tosi paljon niitä natseja?" Muutamat asiat eivät näy vuosikymmenessä kovinkaan paljoa muuttuneen: Heinola on yhä apulannan ja satunnaisten teininatsien kaupunki.

Selailin illan ratoksi puolilaiskasti viime vuosien rikostilastoja. Aikanaan paljon Uuden Suomen möykkäpalstoilla ja muissa vastaavissa ympäristöissä mainostettu, Helsingin keskustan alueen maahanmuuttajataustaisen nuorison katuväkivalta on vuoteen 2008 mennessä hävinnyt liki tyystin. Sen sijaan myös keskusta-alueella ovat lisääntyneet tuntuvasti rattijuopumukset sekä kategorisesti alkoholiperäinen välienselvittely, siis järjestyshäiriöt kadun ja terassin puolella. Perheväkivallan suhteen Suomi myös kiikkuu yhä eritoten pohjoismaisen tilaston kärkipäässä - jos kärkipääksi nyt voidaan laskea nyrkinheiluttamisen yleisyys perhepiirissä. Myös luku ns. kantasuomalaisten keskinäisissä parisuhteissa tapahtuvista henkirikoksista oli, muuhun suhteutettuna, huomattava.

Siitä heräsikin iltasella tragikoominen ajatussikermä. Miten olisi, jos muutamasta hassusta ulkomaalaistaustaisesta nahinoijasta valittava kaljupäinen kansanosa siirtäisikin energiansa rattijuoppojen ja perhettään mukiloivien suuntaan? Perustaisi leijonalippuisen kodinturvajoukon kiskomaan juopuneita autojen rateista ja möyhentämään perheenjäseniään tirvovat uuteen uskaan? Yhtä paradoksaalista ja todellisuudesta irtautunutta, mutta lukujen valossa loogisempaa käytöstä. Siinäpä parillekin populistipuolueelle uutta verta vaaliteemoihin.