Sieltä sitä tullaan ja toisinaan takaisinkin halutaan. Ainakin välillisesti. Ihmiskunnan enemmistön siirryttyä uskontokuntiin, joissa nainen on se väen vähämielisempi osapuoli, tuli tästäkin elimestä ja käsitteestä kakkosluokan tavaraa, kaupattavaa, käytettävää ja vähintäänkin voimatonta. Voi vittu, soturi ei ole, ei ole ollut eikä tule olemaankaan mikään vitullinen neiti, vaan vähintäänkin fyysistä munaa omaava kyrväkäs! Johan urheiluselostajatkin alkavat vikistä jääkiekon olevan neitikiekkoa heti, kun kaukalossa pelataan enemmän kuin tapellaan.
Ennen tätä uskonnollispohjaista yhteiskuntarakenteen muutosta vaginalla - vitulla - oli erityistä voimaa lokaalissa agraarikulttuurissa. Talon emäntä käytti voimaansa niin karjaa kuin lapsia suojatakseen: kun lehmät ensi kertaa laskettiin keväällä ulos navetasta, seisoi talon mahtileidi koivet avoimeni portin päällä. Vittu suojasi myös pahalta silmältä ja monilta muilta ikävyyksiltä.
Pakkohan moisesta ruumiinaukosta on ollut tehdä pornoteollisuuden käyttöesine, autovahan myynninedistämiskeino ja puhekielen välimerkki. Itse käyttelen vittua melko rehevin sanakääntein, saaden toistuvasti pyyhkeitä "epäfeministisestä kielenkäytöstä", "itseni" tai "naiseuteni" häpäisemistä tai mistä milloinkin lie. Näille nillittäjille minulla on nopea ja hyväksi havaittu konseptivastaus: en minä käytä vittua kirosanana. Minä käytän sitä voimasanana. Siinä on kuulkaas kohtalainen ero.
Päivän linkkinä omistankin kaikille itsensä liian vakavasti ottaville fanaatikoille, punatukkaisille naistutkimuksen opiskelijoille ja muille väliin jääville ikäville lieveilmiöille Jouni Kempin, Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen järjestelmäasiantuntijan ja runoilijan, lyhyen johdatyksen vitun käyttöön.
Tämä vittumainen ja vitullinen tapaus tiedottaa jatkossakin pysyttelevänsä ehtana feministinä ja kannattavansa siten lämpimästi sukupuolten kaikensorttista tasa-arvoa. Nottas tiedätte.
No comments:
Post a Comment