Propsit vain kaikille; palasiksi menneille tai palasina palanneille, kaukopartiovärväyksestä tunnustukseksi saadun opiaattiriippuvuuden harhamaan eksyneille, alkoholiin psyykensä myöhemmin haudanneille, perheensä sen rintamamiestalon ohella vasaroineille - elämänsä, nuoruutensa, kaiken kaikkisen terveytensä parin metalliprenikan tai nätisti värjätyn nauhanpalan edestä menemään laittaneille.
Toisaalla se on sanottu jo riittävän osuvasti - ei minun enää tarvitse sen ylitystä yrittää. Voin vain toisten sanat toistaen sanoa, ettei sota ole rikos ainoastaan sen jalkoihin jäävää siviiliväestöä, niitä naisia, lapsia ja vanhuksia kohtaan - se on rikos myös niitä univormuun puettuja ja poliittisten etuuksien nimissä lahdattuja yksinkertaisia nuorukaisia kohtaan, joiden virta vuosisadasta toiseen on valitettavan loputon.
Sanottakoon ääneen seuraavakin:
ennen fennomanian ja kansallistunteen keksimistä - ja silloinkin se keksittiin palvelemaan silloisen yhteiskuntamallin yläluokan poliittisia intressejä - Suomen alueella sotaan suhtauduttiin siten, kuten siihen suhtautua pitää. Värväreiden tulosta kuultaessa nostettiin reput selkään, ravattiin metsään ja sanottiin, ettei tässä kylässä kuulkaas ole sotaväkeen kelpaavia. Menkää muualle.
Ei paljoa kiinnostanut, kuninkaiden lippujen alla vaeltelu. Eivät vaikuttaneet talonpojan tai kengittäjän arkeen, rajanvedot jossain kaukomailla. Tai lähempänäkään. Ja mistäs sen tiesi, jos uusi herra vaikka olisi edellistä parempi - laittaisi vaikka pienemmät verot? Kannatti yrittää, ja pitää itsensä elossa sen nähdäkseen.
Kauas on tultu niistä päivistä. Vaan periaate se vain pysyy samana: isänmaallisin mahdollinen asia jonka sotilas missä tahansa saattaisi näinäkin päivinä tehdä, olisi heittää pysänderi olan yli, kehoittaa herroja komentajia ja päättäjiä vetämään vitun päähänsä ja juoksemaan vuorille sekä todeta, että on tässä elämässä parempaakin tekemistä kuin kuolla ennen aikojaan.
Vaikka jäädä kotirintamalle naimaan sitä vaimoketta. Make love, not war.
Mikä mies se on, joka valitsee boobsien sijasta pommit?
Epäisänmaallisuudesta äkämystyneille sisällytettäköön tähän kohtaan selventävä sanallinen paragrafi. Mikäkö tekee linjanmittaisesta ja rajat ylittävästä pysänderin olan yli heittämisen ajatuksesta niin isänmaallisen?
Silkka käytännön matematiikka: yksinään on paha sotia.
Ilman puskurivyöhykkeenä ja tykinruokana välissä huseeravia sotilaskuntia arvon päättäjät - vuosisadasta toiseen - olisivat yllättävän tilanteen edessä: on luotu ongelma, ja nyt se pitää selvittää. Ihan itse. Kääriä hihat ja käydä kurkkuun kiinni. Jos uskaltaa.
Näihin kauniisiin sanoihin päätettäköön pari vuorokautta myöhässä syntynyt itsenäisyyspäivän messu. Tai melkein: lähiöidemme pilottitakeille ja hallintovallan piilonutipäille omistettakoon Yrjö Kallisen vanhat sanat:
Kyllä vielä sotilaiden kanssa voi keskustella sodastakin ja rauhan asiasta. Sotilaiden, jotka ovat nähneet, mitä sota on. Mutta taivas varjelkoon meitä tavallisilta siviileiltä, jotka ovat isiltä perittyä sotaintoa täynnä. Näiden kanssa on helisemässä"
Siinä teille, Natottajat.
Tuo kirjottamasi Yrjö Kallisen sitaatti inspiroi minua vastaamaan Taylorille, jonka mielestä talvisota oli "awesome." Mä en osannu edes vastata mitään siihen maanantaina kun ei mahtunu päähän miten sodanvastasen balladin alle voi kirjottaa niin. Vaikka oonki jokseenkin aivopesty suomalainen ni en silti sanois moista. :(
ReplyDeleteAinii, terv. Eira (unohtu nimi).
ReplyDeleteTerveisinä voi sanoa seuraavatkin pari seikkaa:
ReplyDeletea) en ole toistaiseksi kuullut, lukenut tai muuten todentanut yhdenkään sodan todella kokeneen käyttäneen siitä ilmaisua "awesome" - mikäli lukuun ei oteta muutamia sosiopaatin tunnusmerkistöä täyttävää, palkkasotilaana (mercenary, kansainvälisemmin) palvellutta tapausta.
b) em. sotien ihmeestä lopullinen kiitos menee Stalinille ja kahden rintaman sodalle: Kannaksen läpijuoksun jälkeen paikkansa ottanut tykistökeskitys tepsi käytännössä vain siksi, että Venäjä siirsi yli miljoonan sotilaan miesvahvuuden Suomen rintamalta kohti Berliiniä - Suomihan isossa kuvassa oli jo merkityksetön; Saksa hävisi täyttä päätä ja Suomi sen mukana.
Syystä tai toisesta Stalinilla kuitenkin riitti armeliaisuutta postimerkkivaltiotamme kohtaan: koko alueen haltuunoton sijaan herra tyytyi Karjalan alueeseen ja sotakorvauksiin. Veikkaan, että tajusi sekin suvereenin, länttä ja itää tasapuolisesti miellyttämään pyrkivän puskurialueen säilyttämisen olevan Venäjän rajan lännemmäksi siirtoa kannattavampi siirto.
Ei se sen kummempaa rakettitiedettä ole, tämä sotahistoria.