Olkiluodon Don Quijote

Aamuhetkinä ja iltojen pimeillä peilistäni tuijottaa naamataulu, jonka ulkopuolisen määritelmän, henkilökohtaisen kieliopin sekä käytännön politiikan tajun vuoksi - tai ansiosta - saan, saatan tahi joudun lukemaan kuuluvaksi hahmolle nimeltä aktivisti.

Pysäytä kadulla pari tusinaa tallaajaa, pyydä näitä määrittelemään ilmaisu tai nimike "aktivisti" - ja saanet soveliaan kirjavan otannan.

Osalle väestöstä olen sietämätön ituhippi, todellisuudesta vieraantunut herranterttu ja hyvinvointipentu, jolla ei ole elämässään tärkeämpää tekemistä kuin roikkua ikuisesti yliopistolla - tai kortistossa - ja kivittää siinä sivussa turkisliikkeiden ikkunoita, paasata suu vaahdossa veganismin autuaaksitekevästä vaikutuksesta ja matkustaa ympäri maailmaa laukussa aatteen tai ajatusmallin sijaan lähinnä pari polttopulloa, hupparia ja määrittelemätön halu riehua ja rällästää siksi, että mellakointi nyt vaan on niin siistiä.

Toiselle lohkolle taas edustan jotakin, johon suhtaudutaan varovaisen positiivisesti, mutta sopivasti varoen - oma selusta varmistaen; ettei nyt vaan luulla että minä olen niitä - sanoen, että enhän minä periaatteessa laittomuuksia hyväksy ja sillä lailla ja onhan niiden joukossa tietysti monenlaista väkeä, mutta periaatteessa ainakin osa on kyllä ihan hyvälläkin asialla. Että eihän se ilmastonmuutos nyt kai niin kiva asia ole ja kyllä jonkun pitää lapsiakin ajatella, kai se siis on hyvä että joku tekee jotakin, kunhan tekee sillä lailla mukavasti.

Kolmannelle joukkiolle lienen pääasiassa joku, joka sanoo ja tekee sen ja sellaisia asioita joita itsekin haluaisi, muttei syystä tahi toisesta voi tai tohdi. Joku, jolle kerrotaan monin sanoin, miten hyvä on että joku jaksaa, joku viitsii, joku uskaltaa - meidän kaikkien puolesta ja meidän kaikkien asialla. Yrittää, vaikka yritys olisi jo alkumetreillä tuhoon tuomittu. Joku, joka poimitaan tien varresta kyytiin ja ajetaan mielenosoituspaikalle syytäen saatteeksi kannustuksen sanoja, jolle näytetään peukaloa ohiajavan auton ikkunasta, kuiskataan sukukokouksessa että hyvää työtä teet, mutta eikö sinua koskaan pelota.

Ja se lämmittää; kannustus. Ituhippiä huutavan kansanosan lienee vaikea uskoa, miten usein ja yllättävissäkin yhteyksissä sitä kohtaa; suorina sanoina tai varovaisena hyväksyntänä. Lopettaminen - ajattelun, toiminnan, aktiivisuuden - ei ole minulle vaihtoehto. Se merkitsisi minuuden loppua; persoonan kuolemaa.

Siksi kannustava sana siellä, toinen täällä lämmittää. Kun moraalinen selkäranka ja henkilökohtainen etiikka pakottavat jatkamaan, antaa lisäpontta tietää, ettei toimi yksin, ei itselleen - vaan suuremman joukon äänitorvena. Suuremman hyvän puolesta. Muista en tiedä - mutta omassa aktivismissani egotrippailulle tai individualismille ei juuri ole tilaa. Olen, loppujen lopuksi - vain sanomani välikappale.

Aktivismin historia on pitkä. Eritoten ituhippiä ja kommarimokuttajaa huutavia haluankin muistuttaa sanan suomalaisesta etymologiasta: aktivisti tarkoittaa toki yhä suoran toiminnan kannattajaa ja/tai suoraa toimijaa - mutta täällä pohjoisessa käsite yhdistyi alunperin 1900-luvun alussa venäläistämistä vastustaneeseen liikkeeseen, jonka parista karattiin Saksaan sotilasoppiin ja muotouduttiin lopulta jääkäriliikkeeksi. Aktivistiksi kutsuttaessa kannan siis harteillani monenlaisten sukupolvien perua - valkoisesta jääkäristä 60-luvun Amerikan yliopistokampuksilla parempaa maailmaa vaatineisiin rakkauden lapsiin, kivääriin tarttuneesta rotuerottelun vastustajasta 90-luvun minkkihäkkien avaajiin.

Miettikääpä sitä.

Entäpä se Olkiluoto, jonka otsikossa mainitsen? Siirrytäänpä jo siihen.



Olkiluoto Blockade, ydinvoiman vastaisten kansanliikkeiden synnyttämä kokeilu ulkomailta tutusta joukkosaarron metodin käyttämisestä mielenilmaisun välineenä. En minä sinne riehumaan mennyt. En siksi, että poliisia on kiva kiusata ja sakkolaputkin kasvattavat mukavasti skeneuskottavuutta.

Menin, koska se mainittu moraalinen selkäranka niin vaati. Menin, sillä tiesin puhuvani yhä useamman suulla: neljässä vuodessa ydinvoiman kannatus on romahtanut 62%:sta 53%:n - ja tämä mittaus on ajalta ennen kahden uuden ydinvoimalaluvan rakentamista, ennen tietoja rakenteilla olevan Olkiluoto 3:n jätteen seitsenkertaisesta vaarallisuudesta suhteessa edellisiin voimaloihin, ennen Olkiluoto 3:n neljän vuoden myöhästymistä ja - toistaiseksi - kolmen miljardin euron lisälaskua, ennen voimalatyömaalta löydettyä runsasta tuhatta rakennusvirhettä ja vikaa.

Menin, Venäjän maastopalojen yhä riehuessa Chernobylin laskeuma-alueella. Menin, sillä en usko rakennusluvat myöntäneen hallituksen omistavan kristallipalloa, joka kykenisi takaamaan ettei Suomessa esiinny seuraavan 100 000 vuoden aikana maanjäristyksiä, maasto,- metsä- tai kiinteistöpaloja, tulvia, luonnonmullistuksia, poliittisen kentän painotusmuutoksia, ulkoisia tai sisäisiä konflikteja, geopoliittisen aseman muutoksia, rakennusmokia, inhimillisiä virheitä tai muunkaan sortin fiboja.

100 000 vuotta on pitkä lasku siitä hyvästä, että TVO tuli myyneensä taulunsa oikeille tahoille, joiden päitä eivät käännä uraanin maailmanmarkkinahinnan nousu, Arevan ansiot uraanilietevuotojen saralla tai äänestäjäkunnan vastustus suunnitella uraaniakaivantaa Natura-alueillemme.

Siksi menin. Ja mitä kohtasinkaan?



Ei riittänyt, että joukkoamme vahtimaan oli köyrätty puolen Satakunnan poliisit. Paikalle oli vihelletty myös rajavartiolaitos sekä Puolustusvoimat. Näiden vihreiden veikkosten mönkijät risteilivät maastossa ja miehittämätön tiedustelulennokki huristeli ilmatilaa valvomassa. Rauman poliisin tiedottaja Lars Grönroos vahvistaa lennokin paikallaolon - rauhanomainen mielenilmaus keski-ikäisine naisineen oli sille kuulemma sovelias testikenttä.

Sitä, kuka vihreät veikkoset lennokeineen paikalle kutsui, ei enää kerrottukaan: Olkiluodon voimala-aluetta hallinnoiva Teollisuuden Voima Oyj - tuttavallisemmin TVO - sanaili vastuun olevan poliisilla, poliisi TVO:lla. Yhtä kaikki - puolustusvoimain virka-apupyynnöstä Finavia sulki Porin ilmatilan. Vain muutaman hipin tähden.

Asetelma on silmiini suorastaan hellyttävä; puolen Satakunnan poliisit vellovat Olkiluotoon johtavilla teillä, joku isoksi kasvanut pikkupoika leikkii lennokillaan ja rajavartiolaitoksen kopteri lappaa lisäväkeä paikalle - ja kaikesta tästä huolimatta pieni, tässä nimettömäksi jätettävä autonominen aktiivisolu sai kaikessa rauhassa sompailla kahden kilometrin päähän voimalasta ja siirtyä vapaaehtoisesti maantielle odottelemaan poliisia.

Sinällään turvallisuuslapsuksessa ei ole mitään uutta - esimerkiksi Greenpeacen aktivistit vierailivat voimala-alueella viimeksi menneenä keväänä. Mutta jättää se aktiiviselle toimijalle ristiriitaisen tunteen poliisioperaation onnistumisesta: millä tolalla lie voimala-alueen turvallisuus tavallisena arkipäivänä?

Niitä kun mahtuu 100 000 vuoteen melko monta.

- - - - - - -
- Blogin kuvat: Indymedia
- Olkiluoto Blockade
- Blokkaus kuvissa

Toivotalkoiden toinen puoli

Ohjelmassa vielä vedon verran ydinvoima-aihelmaa.

Suomen päätoiminen ydinvoimalobbari, Kokoomus, puoluekokousti Jyväskylässä 12.6. kuluvana vuonna. Kokouspaikkana toimineen messukeskus Paviljongin nurkissa vieraili myös ydinvoimaan hieman 2000-lukuisemmin suhtautuvan Greenpeacen väkeä. (Aamulehden otos päivän tapahtumiin lie lennokkaimmasta päästä.)

Yhtä kaikki: puolue jakeli kokousväelle muun materiaalin joukossa myös Bob Helsingin aivoriihen kukaties kauneinta tulosta: vauvansinistä Toivokassia kylkeen printattuinen Toivon käyttöohjeineen. Kahden päivän aikana satunnainen tarkkailija tosin ehti laittaa korvansa taa lausahduksia, joiden ristiriita Toivon käyttöohjeiden kanssa oli ilmeinen. Antropologinen tarkkailija kirjasi parhaat muistiin: nauttikaa, hyvä yleisö.

- - - - - -
Toivon käyttöohjeet

1. Älä häpeä olla innostunut. Kaiken kyynisyyden keskellä innostus on paras tapa saada muutkin innostumaan.

2. Ei ole toivoa ilman positiivisia viestejä. Anna ihmisille uskoa tulevaisuuteen. Ole kuitenkin rehellinen.

3. Älä peittele totuutta silloinkaan, kun se on epämiellyttävä. Etsi ratkaisuja.

4. Älä heitä lokaa. Sano mieluummin jotain positiivista niistä, jotka ovat kanssasi toista mieltä.

5. Vastakkainasettelun aika on ohi. Tulevaisuustalkoisiin tarvitaan ihmisiä joka puolelta. Älä etsi eroja. Ne eivät yhdistä ihmisiä. Niiden sijaan yhteiset päämäärät yhdistävät.

6. Puhu kieltä, jota on helppo ymmärtää. Monimutkainen kieli ei ole osoitus älykkyydestä. Se on typerä tapa peittää ajatuksen puute ja tehokas tapa piilottaa hyväkin sellainen. Kerro mieluummin, miten päätökset vaikuttavat ihmisten arkeen.

7. Älä jumitu yksityiskohtiin. Kytke nekin suuriin päämääriin. Silloin ne saavat merkityksen.

8. Jos sinua vastaan hyökätään, älä provosoidu. Empatia on yllättävä ja tehokas puolustus.

9. Tunnusta, kun olet tehnyt virheen. Uskalla pyytää anteeksi.

10. Kuuntele. Omat ajatuksesi ovat sinulle jo tuttuja. Vain kuuntelemalla tiedät, mitä myös muut ajattelevat.

11. Ole rohkea. Toimi. Toiminta on kauneinta puhetta.

- - - - - - -
Käytännön toivon lausahduksia:

- Olisitte kaikki nätimpi näky köyden jatkona.”

- ”Vedä itses jojoon!”

- ”Mene töihin!”

- ”Paljonko sä saat tuntiliksaa tosta häiriköinnistä?”

- ”Mutta ydinjätettä ei edelleenkään tule yhdestä voimalasta enempää kun korkeintaan kuusi tynnyriä.”

- ”Arabimaathan teitä siis rahoittaa?”

- ”Neuvostoliitto hei hajosi jo!”

- ”Mä olen aina miettinyt, millaisilla kyrvillä siitetään tollaisia terroristeja!”

- ”Suomalaista ydinjätettä ei tasan ole viety ulkomaille!”

- ”Pitää vissiin mennä katkomaan noiden köydet.”

- - - - - - -

Practice what you preach, sanoisi engelsmanni. Vielä on Bob Helsingillä kurssitettavaa.

Marja Tyrnistä Kokoomukseen

Unohtakaa Marja Tyrni, unohtakaa kansallissankari Pirkka-Pekka Petelius. Unohtakaa jopa klassikoksi kansakunnan kaapin päälle kelpaava kasvisruokakeskustelu Helsingin kaupunginvaltuutettujen kesken.

Unohtakaa myös villeimmät ja sitkeimmät teoretisoinnit Greenpeacen rahoituksesta ja päätöksenteosta. Unohtakaa ydinvoimaa dissatakseen järjestöä rahoittava öljy- ja/tai kivihiiliteollisuus. Unohtakaa arabimaat. Unohtakaa CIA. Tuulikko Ukkola kansallisesta Kokoomuksesta sen paljastaa: järjestö käyttää saamiaan lahjoituksia toimintaansa.

Tässä Kyöski Kakkosten, taulukauppojen ja kauppakeskusmiesten maassa rahoitustapa kieltämättä kalskahtaa uudelta ja perin raikkaalta.

Surullisinta pätkässä - ja koko ydinhupailussa - kuitenkin on se, että ehdan slaavilaisen tragikomedian perinteitä kunnioittaen sen loppu vaikuttaa perin traagiselta; jopa traagisemmalta, kuin älylliseen epärehellisyyteen ja lapsekkaaseen rähmälläänoleiluun keskittyvät puheenvuorot, joita kansakunnan päätäntävallan haltijoiksi eksyneet puupäät kerta toisensa jälkeen päätyvät pitämään.

Hyvä taivaan isä: varjele meitä vastaisuudessa joutumasta todistamaan lisää tilanteita, joissa sisälukutaidottomat ja vaalirahoitukseensa liiaksi politiikan sijasta keskittyneet tahot ovat päätäntätemppelimme ja virastomme vallanneet. Ei enää ukkoloita tahi pekkarisia heiluttelemassa nappia painavaa tairäpylää ydinvoimalaitosyksiköiden tai ydinpolttoaineen loppusijoituslaitosten rakentamisesta pitkin ja poikin sittenkin hiukan epävakaaksi harkittua peruskalliota.

Kiitos ja aamen. Jos tämä toiveeni toteutuu, lupaan vast'edes aina herätä sunnuntaina ajoissa, kammata tukkani ja syödä kiltisti ne pahatkin vihannekseni loppuun.

70-luvun energiaratkaisujen teemapuistosta

Unohtakaa Sellafield, Harrisburg, Chernobylin onnettomuuden syyt, helmikuussa 2010 Saksassa julkaistu tutkimus maan syöpätapausten lisääntymisestä ydinvoimaloiden lähistöllä ja samassa valtiossa "ikiajoiksi" suolakaivoksen kätköihin varastoitujen ydinjätesäiliöiden alkaneet vuodot, kotoisen Olkiluoto 3:n pystyynpykääjä Arevan vajavaiseksi todettu ja vakaviin vuotoihin johtanut uraanilietteen säilöntä Ranskan maaperällä ja Kiinassa vuotojen klubiin liittynyt uutuusvoimala.

Harrisburg on yhä toisella planeetalla - ja Suomessa haljetessaan uraani tuottaa edelleen vain lamppuun valkeaa. Siksi siniristimaahan on mahdollista ostaa ranskalaisen Arevan prototyyppireaktori, joka tarjouskierroksellaan torjuttiin turvallisuussyistä - piirustuksista kun puuttuivat toistaiseksi mm. reaktorin hätäpysäytyksen mahdollisuus - muun muassa Britanniassa, Kiinassa ja Intiassa. New York Timesiä myöten kotoinen Olkiluoto 3:mme esiteltiin varoittavana esimerkkinä huonosta rakennus- ja energiasuunnittelusta, kasvavista kustannuksista ja energiatehottomuudesta.

Mutta Suomi se ei Iisakin kirkostaan luovu. Vain puolislaavilaisella perimällä on mahdollista seistä sudeksi niin taloudellisesti kuin tuotannollisestikin osoittautuneen voimalatyömaan edessä ja vakuuttaa kaiken sujuvan aivan suunnitelmien mukaan - ja jos muuta väität, olet epäisänmaallinen ituhippi ja by the way, saunan takana on aina tilaa.
 
Suomalainen insinööri tai rakennusvalvoja ei erehdy. Siksi Olkiluodon voimalatyömaalta onkin löydetty vain noin tuhatkunta epäkohtaa ja suoranaista vikaa: huokoista betonia reaktoria odottamassa, vuotaviksi hitsattuja putkia, läpisyöpyvää metallia - joista rakennuttaja luonnollisesti pesee kätensä. Onhan ongelma todellisuudessa alihankkijan alihankkijan siskon mummin ja kummin kaiman veljenpojan puolalaisfirman kättenjälkeä. Siksi on oikeastaan melkeinpä ok tunaroida laadussa ja suhtautua turvallisuusohjeisiin kuin 70-luvun Neuvostoliitossa konsanaan. Minun ei tarvinne tarkemmin selventää, millaista toimintakulttuuria viittauksellani tarkoitan?

Alihankkijan siskon ja mummin kaiman firmasta huolimatta ydinvoima työllistää. Niin työllistääkin - vaan ei suomalaisia. Tämänhetkinen Olkiluoto 3:n työmaalla työskentelvistä suomalaisia on noin kolmasosa. Uusien reaktorien rakennuslupia anovat TVO ja Fennovoima arvioivat luvat saadessaan työmaidensa koostuvan suomalaisesta työvoimasta noin 45%. Vaan eipä rakennustyömaan arki ole juhlana näyttäytynyt ulkolaisellekaan siirtotyövoimalle: korkeiden kielimuurien - työntekijöitä löytyessä mm. puolalaisista portugalilaisiin ja ranskalaisista suomalaisiin - närästystä ovat ehtineet herättäää kieli- ja jopa kirjoitustaidottomat, ranskalaisen Bouguyes-yhtiön portugalilaiset esimiehet, epäselvyydet lomapalkoissa, sairausvakuutuksissa ja terveydenhuollossa sekä irlantilaisyhtiö Rimec, vuokratyöfirma, joka siirsi kesken Olkiluoto -projektin paperinsa Kyprokselle, pidättäen siinä samalla väitetysti jopa yli kolmanneksen työntekijöidensä palkasta jättäen selvittämättä sen, mihin rahat oikeastaan menivät.

SDP ja Kokoomus, nuo tasavaltamme suurimmat työväenpuolueet, paukuttavat kaikesta huolimatta puheenmuodostuselimiään ydinvoiman puolesta, lasketellen samaa lorua sen huokeudesta, työllistävyysvaikutuksista sekä sen Suomelle tuomasta, lisääntyvästä energiaomavaraisuudesta - siitä huolimatta, että suurin työllistyvä kansanosa voimalatyömaalla ovat puolalaiset ja ettei uraaninlouhintaa Suomessa harjoiteta. Mikäli Kokoomus ei ole ryhtynyt rakennusinnostaan itse säteilemään niin että kelpaa voimalan polttoaineeksi, hankitaan uraani vastaisuudessakin ulkomailta - ja kas, öljyn vähetessä uraanin maailmanmarkkinahinta onkin moninkertaistunut vuodesta 2000. Nykykulutuksella uraania on arvioitu riittävän noin 85 vuodeksi

Polttoaineen ohella maksavat myös rakennustyöt - ja eritoten niissä hutilointi. Olkiluoto 3, omaksi Sagrada Familiaksemme muodostumassa oleva työmaa onkin kaiken keskellä myöhässä jo neljä vuotta.

Muistetaanpa sekin, ettei ydinvoimayhtiöltä vaadita maassamme vakuutusta, joka kattaisi mahdollisten onnettomuuksien, pienten tai suurten, kustannukset.

On tietenkin asiatonta kysyä, aiotaanko uusilla, lupaa hakevilla reaktoreilla kenties tuottaa ydinsähköä vientiin. Kysymyksen asiattomuuden vuoksi sopiikin pysäyttää selvitys uusien ydinvoimaloiden vaikutuksesta sähkömarkkinoihin.

Suomessa välitetään tulavaisuudesta, suloisista lapsenlapsenlapsenlapsista ja vähän ympäristöstäkin. Näiden entiteettien hyvinvoinnin varmentamiseksi vielä pyörivien, vanhojen voimaloidemme sekä rakenteilla olevan lisäkkeen ydinjäte voidaankin loppusijoittaa tavalla, joka 70- ja 80-luvuilla valmiiksi muokattiin: peruskallioon, ensimmäisenä maana maailmassa. Siitäkin huolimatta, että Olkiluoto 3:n tuottama jäte on vain seitsemän kertaa aiempaa vaarallisempaa. Viimeisimmät tutkimukset myös kyseenalaistavat peruskallion suoman turvan - eikä unohdeta Ruotsista pohjanmaalle saapunutta maanjäristystervehdystäkään, jollainen edellisen kerran saatiin kokea 1626. Ydinjäte taas pysyy säteilevänä peräti 200 000 vuoden ajan: peruskoulumatematiikallakin siis selvittänee varastointiin liittyvät ajalliset haasteet - sekä alaviitteen siitä, miten ja kenen hallinnassa suomalainen yhteiskunta jätteisiinsä suhtautuu esimerkiksi 300 vuoden kuluttua.
Toistaiseksihan pääsy voimalatyömaalle on ollut verrattain helppoa: esimerkiksi ympäristöjärjestö Greenpeace vieraili rakennuksilla keväällä 2007 - ja uudestaan kevättalvella 2010; peräti kolmasti saman vuorokauden aikana. Tsot tsot, turvallisuuspäällikkö: miten suu pannaan, jos asialla jonain päivänä ovatkin silloisen maailmanajan todelliset pahat pojat?

Maassa maan tavalla ja maassa maan lain mukaan: kaikki ovat tasa-arvoisia, toiset vain tulkitsevat käsitettä hiukan vapaammin. Näin ollen edes oikeuskanslerin lausuma ydinvoiman lupaesitysten valmistelijan - sama mies tekemässä ja hyväksymässä hakemustaan - jääviydestä eivät vaikuta lupaprosessin etenemiseen. (Ei, en aio enää toista kertaa tehdä viittausta 70-luvun Neuvostoliittoon - vetäkää toverilliset johtopäätöksenne ihan itse.)

Talous pyörii talouden ehdoilla - mutta raja se osakeyhtiömuotoisen yrittäjyydenkin tasa-arvoisuudella. Suomessa ydinvoimalaitosta rakentava yhtiö on oikeutettu myymään osakkailleen sähköä omakustannehintaan - mutta muilta osakeyhtiöille moinen toimintatapa on kielletty.

Säteilevää kesää ja aktiivista uutta vuotta. Toisinaan päivän energiapolitiikka seuraava saa outoja tuntemuksia siitä, miten huomaamaton aikakone olisi tullut siirtäneeksi kesälomanviettäjän hilpeään 70-luvun teemapuistoon. Kauan eläköön halkeava uraani, kuutioitu betoni ja takkia kääntävä pseudopolitiikka - hurraa, hurraa, hurraa!

(Milläkö sitä ydinvoiman sitten korvaisi, kysyy skeptikko tässä kohtaa - jos ei jo ole toivottamassa paasaavaa hippiä saunan taakse? Vastaus on helppo, mutta valitettavan vaikea toteuttaa: se kun vaatisi Suomea lunastamaan brändilupauksensa innovaatioyhteiskunnasta ja uuden ajan teknologiaratkaisuista. Viimeisimmän kannanoton vaihtoehtoisen energiantuotannon puolesta esittävät 40 tutkijaa julkilausumassaan: sähkön tarve mahdollista kattaa myös ilman lisäydinvoimaa.)