Missä lopulta kulkeekaan käsitteiden raja. Kotiutuminen; aloilleen asettumista? Kotiutuminen; väliaikaisen pesäpaikan muodostamista? Aloilleen asettuminen; kangistumista kuluneisiin kaavoihin - turvallisuuden vuoksi, mielikuvituksettomuudenko? Vai siksi ettei osaa, ymmärrä muutakaan elämäänsä muodostaa?
Käsitteitä, käsitteitä, itseeni kuulumattomia. En osaa ajatella, tuntea asettuvani; siksi kai toiminkin kuin hiukan sitä pelkäisinkin. Muutan toisinaan tietoisesti reittiä jota kävelen töistä kotiin. En valmista liian usein samaa ruokaa. Kantabaari, mikä se on? Niitä on oltava useampia.
Juokseeko sitä sitten karkuun ajatusta iästä, aikuistumisesta vai vähän niistä kaikista, sitä en tiedä. Sen sen sijaan tiedään, että välttelen tietoisesti sitä ajatusta, joka mieleeni on vuosien kuluessa sanalle "vakiintuminen" muodostunut: Sotkan pelargoniat, omistusasunto, tieto siitä missä on kuuden vuoden kuluttua.
Mutta onko se laskettavissa kaavoitetulle polulle eksymisestä, että istuutuessa siihen samaan kulman ravintolaan tarjoilija kaataa automaattisesti tutun juoman ja kysyy, otanko jälleen alkupalaksi sipulirenkaita?
Todellisuus rutinoituu, koska niin on helppo toimia.. helpoimman ajatuksen polku on houkutteleva, mutta lieneekä se oma vai jonkun muun ajatus ? Sydämessään seuraa tietä, jonka tuntee oikeaksi luontonsa mukaisesti.. Epäilys kyvyttömyydestä hallita maailmaansa tuonee pohdintaa rutiinien iskostumisesta sellaisena kuin ne näkee oman itsensä negaatioiden kautta.. Moniulotteisen kaleidoskopian sisällä sykkii kuitenkin jotain aivan muuta, ja liike on lopulta äärettömän nopeaa ja rajatonta. Ihmisen itselleen luoma todellisuus kahlitsee vapaan mielen ja luo virtaukseen pyörteilyä; maailmankaikkeus itse hitaudellaan näyttää äärettömältä, mutta kuitenkin jokainen on sen tasavertainen osa.. Kaikella on kuitenkin lopulta paikkansa, ja rajallisuus synnyttää paljon uutta.
ReplyDeleteJuju on kyvyssä nähdä akvaarionsa reunat; paitsi niiden läpi, myös niiden yli.
ReplyDelete