Tunnustan. Olen myöhässä. Voimansa yhdistäneet Puolustusvoimain lippujuhlapäivä & Marskin synttärikekkerit olivat ja menivät kuluvan kuun neljäntenä päivänä. Vaan jos Marski olikin tarkka tapakulttuurista ja etiketistä, annan itseni kohdalla armon käydä oikeudesta ja liitän vasta nyt interwebin blogosfääriin mainittuna päivänä parvekkeelleni askartelemani installaation valokuvallisen todistusaineiston.
Kiusaus oli liian suuri. Taloyhtiön siniristiliputus liehui niin liki parvekekopperoani, etten malttanut olla osallistumatta julkisivun somistukseen omalla panoksellani; sisäänpäin hymyillen ja rauhan puolesta sodittavien sotien - "ja hyvin omintunnoin käymme rauhanvastustajat ampumaan/shalalalaa" - kysymysmerkiksi niittasin kansallistunnukseen viereen kooltaan piskuisemman, mutta merkitykseltään sitäkin arvokkaamman kangaskaistaleen; kansainvälisen rauhanlipun.
Ja onpa yhden naisen mielenosoituksessa tottakin toinen puoli. Elintasokakaroiden ja muiden leijonakorukaulojen maailmassa kun tapaa unohtua sodan todempi puoli, kokemuksen syvä rintaääni. Kiitän, kumarran ja jätän loppusanat sotansa sotineen haltuun:
- - - - - - - - -
"Kyllä vielä sotilaiden kanssa voi keskustella sodastakin ja rauhan asiasta. Sotilaiden, jotka ovat nähneet, mitä sota on. Mutta taivas varjelkoon meitä tavallisilta siviileiltä, jotka ovat isiltä perittyä sotaintoa täynnä. Näiden kanssa on helisemässä"
- Yrjö Kallinen
No comments:
Post a Comment