Kuulkaas, te kaikki kotiemme pikku sokeriturvat, balladinkuluttajat, teinigootit ja muut pseudoälykästä kirjallisuusviitteiden tuntijaa teeskentelevät, kotimaisen rockin sentimentaalisimpia tuntoja kuluttavat pikku söpöstelijät.
On bändejä, jotka ansaitsevat tulla kouludiskojen hitaiden kaulannuolentakappaleiden ja edelläparjattujen pikku psudoälykköjen parrankasvatusyritysten leimaamaksi. Ja on niitä, jotka saavat kohtalonsa leiman syyttä suotta. Tai vähintään puolivahingossa.
Ja kyllä: CMX, myöhempine tuotantoineen, osin tämän leiman ansaitsee.
Vaan vieläkin ansaitummin se on, totuuden nimissä, iskettävä näiden risupartaisten Sartren koottujen teosten takakansitekstin lukeneiden samettitakkien ja nettikauppaketjun sifonkiriekaleiden maailmantuskaan hirttäytyvien pikkulikkojen otsiin. Ihan vaikka vain siksi, että saan tuntea pientä - ja hieman epäreilua - ylemmyydentuntoa luukuttaessani näille mustahuulille Johannes Kastajaa tai Mattia, joka mökissä asuu ja syöpää joka Matissa asuu.
Nostalgiaa illanlämpimiksi poteva ylemmyydentuntoisa bloginrustaaja kelailee levollisin ottein vanhoja, ajan kultaamia C-kasettejaan, radiojuontajien välihuutoineen ja suloisine häpeäpilkkuineen.
Vaan osuviakin otteita löytyy. Kappaleita, jotka aika on elänyt korkeintaan ajankohtaisemmiksi.
Kuten se CMX:n Päänsärkijä.
Jäävät kakkoseksi, Ruosteen pseudogootilliset tunnemaalailut ja Siivekkään vaahdot maailmanväsymyksen rannoilla.
Seroquel naamaan, diapam taskuun, tienviitta pätkätöistä ja kulutuksesta kultainen vasikka.
CMX: Päänsärkijä
Meille on laulettu tuhansin lausein
kauniita asioita, kauniita asioita
lemmenlupauksia, kuisketta kaihon
pyydetty lipevin kielin ja anoen
tanssimaan sielumme pohjalla
väärien profeettojen seireenilaulun tahtiin
Maailman kudetta eestaas uiden
langaksi siihen tahtoisimme
eksyneet, pienet, tahtonsa myyneet
vähäänsä tyytyvät kuluttajapiruparat
osinkolaivueen paraatilippujen
värien loistossa sokeina itkemme
kädessä ei edes puulusikkaa
Tahdon elää, tahdon kuolla
niin kuin olisi paikka tuolla
hämärätaipaleen takana tuolla
tähtien välissä, mahdoton saavuttaa
Mikä alkemistien paja on siellä
missä tyhjyys muutetaan jokaisen unissa
haaveilemaksi täydeksi elämäksi
auringon loistossa, kasvojen edessä
hyväntahtoisen kaikkivallan
joka ei lyö, joka ei herjaa
paimen kaitsee kultaista karjaa
niityillä joilla ei varjoja näy
Rakkaat ystävät, meitä on kusetettu
ja ahdistukseemme otamme lääkkeet
niitä on kaikkia laatuja riittämiin
takaamaan tytöt ja pojat niin hyödylliset
tuotantovälineiden kannalta
joissa ei muuta outoa lienekään
kuin että kukaan ei elä ja potki
kun hampaita vedetään suusta ulos
Minä tulen hulluksi näistä sanoista
Minä tulen hulluksi näistä sanoista
No comments:
Post a Comment