Monday, January 3, 2011

Turkikset, tehosika ja miksi Monty Python vetäytyi eläkkeelle

Olipa kerran britannialainen huumoriryhmä, joka päätti pistää pillit pussiin ja vetäytyä sinne, minne pikkuilkeät ja yhteiskunnallisesti tarkkasilmäiset huumorinrustaajat sitten vetäytyvätkään.

Puhun tietenkin Monty Pythonista.

Aikansa muuttuvaa maailmaa silmäiltyään ryhmä päätti laittaa lipun uransa luukulle todeten, ettei fiktio enää kykene kilpailemaan todellisuuden absurditeettien kanssa - totuus oli elänyt tarun kuoliaaksi. Ja on päiviä, epäuskoisen nauruntyrskinnän täyttämiä lukuhetkiä, joiden aikana ei lainkaan ihmettele käytettyjä perusteita.

Joulun absurditeettipinnat veti kotiin Tanskan sikatuottajien johtaja Henrik Mortensen, joka maansa eläinsuojelujärjestöjen tapaan oli syvästi huolissaan lahtiporsaiden suurista kuolleisuusluvuista: 30% niistä kun kuoleen ennen teurasikään ehtimistä.

"Me teemme valtavasti töitä pitääksemme eläimet elossa; jokainen kuollut porsas on liikaa", hän sanoo. Way to go, John Cleese.

Vuodenvaihteen kotimaisen perseilypommin taas kirjaa kontolleen Suomen turkiseläinten kasvattajain liiton toiminnanjohtaja Tuula Dahlman.

Turkistuotanto on laillinen elinkeino, sanoo liitto. Viis siitä, että se on räikeässä ristiriidassa eläinsuojelulain kanssa ja menisi kollektiiviseen konkurssiin, mikäli valtion sille syytämä tukirahoituksen virta ohjattaisiin toisaalle. Mutta mitäs pienistä: ei näissä asioissa ole ennenkään tässä maassa maalaisjärkeä toteltu.

Yhtä kaikki. Sanomalehti Sunnuntaisuomalainen raportoi sunnuntain 2.1.2011 numerossaan turkistuottajien liiton suorittaneen sensurointi-iskun lehden sekä tarhuri Kent Nygårdin väliin.

Sunnuntaisuomalainen seurasi kahdeksan kuukauden ajan elämää turkistarhalla keinosiemennyksestä turkishuutokauppoihin. Marraskuun 2010 puolessavälissä uusikaarlepyyläisen Kent Nygårdin tarhalla alkoi 1300 siniketun nahkominen. Tarhurin kanssa oli sovittu, että Sunnuntaisuomalainen seuraa urakkaa. Nahkomista edeltävänä päivänä toimittajan puhelin soi. (- Sunnuntaisuomalainen 2.1.2011)

Suomen turkiseläinten kasvattajain liiton toiminnanjohtaja Kristian Bengt ilmoitti Tuula Dahlmanin kieltäneen nahkonnan seuraamisen. Toimittaja vastasi sopineensa asiasta Nygårdin kanssa ja ettei asia siten kuulunut liitolle. (- Sunnuntaisuomalainen 2.1.2011)

Vaan kotimaista turkkuriveljeskuntaa ei sovi ärsyttää. Sen näytti tietävän myös don Dahlmanilta puhelun saanut tarhuri Nygård.

Parinkymmenen minuutin kuluttua Nygård soitti toimittajalle sanoen, ettei aio asettua liiton johtajia vastaan, vaan kieltää pääsyn tarhalle. Nygård lisäsi, ettei hän halua veristen kuvien päätyvän lehteen lasten ja nuorten nähtäväksi.
- Veriset kuvat voivat vaikuttaa hyvin voimakkaasti ihmisiin, jotka eivät ole tottuneet niihin eivätkä tiedä, mistä on kyse, hän sanoo.
(- Sunnuntaisuomalainen 2.1.2011)

Dahlman perusteli kuvauskieltoa sillä, että kuvilla voisi olla vaikutusta turkisalan hyväksyttävyyteen.
- Kun ihminen näkee, että kettuja kuolee, hän ajattelee, ettei kettuturkkeja tarvita. Tuntuu, että tekisin itsemurhan, jos suostuisin kuvaamiseen. Se on ikävää katsottavaa. Ei siitä saa kuin ikäviä kuvia. Vaikka olen koulutukseltani agronomi, on ketun lopettaminen niin surullinen ja kielteinen asia, ettei siitä saa myönteistä kuvaa."
(- Sunnuntaisuomalainen 2.1.2011)

Nahkominen jäi kuvaamatta. Seuraavan kerran toimittaja oli tervetullut tarhalle turkiksia kammattaessa.
(- Sunnuntaisuomalainen 2.1.2011)

Miten se vanha perustelu taas menikään? "Sillä, joka ei ole mitään kiellettyä tehnyt, ei ole mitään salattavaa"?

Nämä traagisuudessaan huvittavat tapaukset kertovat turkisalan pelosta alansa, tarpeettomaksi käyneen tekohengitettävän reliikin puolesta. Huoli imagosta on ilmeinen: ei auta, vaikka pelastajiksi on pykätty söpöjä joulupukkimainoksia, brändikampanjoita ja yleviä puheita siitä, miten suomalaiset turkistuottajat ovat eläinten hyvinvoinnin asialla - ilman heitä kun turkikset ostettaisiin Kiinasta ja muista vinkuintioista, joissa, voi pojat, olot kuulkaas vasta huonot ovatkin.

Samalla perusteella voisimme tosin ottaa lapsityövoiman käyttöön Suomessakin - paremmat työolothan lapsosilla täällä olisi kuin jossain Vietnamin peräpusikoissa.

Mutta mitäs pienistä. Eihän näissä asioissa ennenkään ole logiikalla sijaa ollut.

Palautetta Dahlmanille voitte muuten lähettää osoitteella tuula.dahlman@stkl-fpf.fi Julkisena virkamiehenä hän vastannee mielellään toimenkuvaansa kuuluviin kysymyksiin.

3 comments:

  1. Jep, on aina niin liikuttavaa, kun lihan ja turkisten tuottajat surevat eläinten kuolemaa. Voimia heille :-D

    Mun puolestani esim. turkistuotanto saisi loppua kokonaan, mutta homma kyllä taitaa mennä niin, että jos suomalainen tuotanto loppuu, niin kiinalainen yms. tuotanto todellakin kasvaa. Ikävä kyllä. Tuo logiikka vakuuttaa ainakin mut. Tuottajien pitää tuottaa eettisemmin, ja kuluttajien lopettaa turkisten ja lihan ostaminen.

    ReplyDelete
  2. Epäeettistä tuotantoa kasvattaa - ja ylläpitää - vain yksi tekijä: kysyntä.

    Sama kysynnän ja tarjonnan laki kattaa tasaisesti kaikki aihealueet, lapsipornosta turkiksiin. Jostakusta vertaukseni voi olla makaaberi, mutta "jos me emme tekisi tätä, joku muu tekisi tämän vieläkin vahingollisemmin" -logiikalla on mahdollista perustella mikä tahansa tuotantolinja - vaikka sitten puolustaa pohjoismaista lapsipornotuotantoa sanoen sen olevan thaimaalaisia kollegoitaan eettisempää ja tuotantovälineet paremmin huomioivaa.

    Jos jokin on avainasemassa, on se kattava, totuudenmukainen ja kaunistelematon tiedonvälitys: ainakin toisinaan sitä tahtoisi uskoa ihmisyyteen edes sen verran, että uskoisi yhden tuhannesta jättävän ruotsalaisen halpaketjun turkissomisteisen talvitakin tai Tiimarin pörröisen avaimenperän ostamatta tietäessään sen olevan peräisin esimerkiksi Aasiassa elävältä nyljetystä koirasta tai kissasta.

    ReplyDelete
  3. Turkikset ei ole yhtään sen pahempi kuin lihankaan syönti, ja on naurettavaa lukea jatkuvasti sitä itkua turkiksista, kun samalla huoletta syödään mäkkärissä jne.

    Kaksinaamaisuus on turkistenvastustajan yleisin ominaisuus ajattelamattomuuden ohella.

    ReplyDelete