Musiikin ajatus.
Eilistä yötä istuen kuluttaessani havahduin huomaamaan, miten yksin olen kokoelmani jättänyt.
Valvoin, pitkään. Yrittäen rauhoittaa jälleen yövieraaksi tullutta hysteeristä pelkotilaa toisaalle, pois juuri minun sylistäni. Musiikki; eikö se ole usein auttanut? Ääni, joka peittää muut äänet? Puhuu sisimmästäni ja sisimmälleni, toisten sanoin, silloin kun itse jaksa tai osaa sanoiksi pukea?
Yritin muistaa, milloin viimeksi olen poiminut hyllystäni cd-levyn ja kuunnellut sitä edes kappaleen matkaa. En muistanut.
Joskus elokuussa.
Se on pitkä aika.
Mihin se katosi? Milloin - ja miksi - suljin itseni niin, että musiikki jäi pimeään, tarpeettomuuksien alueelle?
Muistikuvieni mukaan samaan aikaan kun unohdin kuvanteon, jätin tussiterät, kynät, pensselit unohduksiin.
Minä en ole koskaan ollut puhuva ihminen. Puhun tekstissä, puhun kuvin, annan musiikin kuvailla. Mitä jää jäljelle kommunikaatiokyvystä, kun kaksi suurinta leikkautuu pois?
No comments:
Post a Comment