The Trick Is To Keep Breathing

The Trick Is To Keep Breathing

She's not the kind of girl
Who likes to tell the world
About the way she feels about herself
She takes a little time in making up her mind
She doesn't want to fight against the tide

And lately I'm not the only one
I say never trust anyone

Always the one who has to drag her down
Maybe you'll get what you want this time around

Can't bear to face the truth
So sick he cannot move
And when it hurts he takes it out on you

And lately I'm not the only one
I say never trust anyone

Always the one who has to drag her down
Maybe you'll get what you want this time around

The trick is to keep breathing
The trick is to keep breathing

She knows the human heart
And how to read the stars
Now everything's about to fall apart
I won't be the one who's going to let you down
Maybe you'll get what you want this time around
I won't be the one who's going to let you down
Maybe you'll get what you want this time around

The trick is to keep breathing

CMX, ihmepillerimantra ja räyhäkäs nostalgia

Kuulkaas, te kaikki kotiemme pikku sokeriturvat, balladinkuluttajat, teinigootit ja muut pseudoälykästä kirjallisuusviitteiden tuntijaa teeskentelevät, kotimaisen rockin sentimentaalisimpia tuntoja kuluttavat pikku söpöstelijät.

On bändejä, jotka ansaitsevat tulla kouludiskojen hitaiden kaulannuolentakappaleiden ja edelläparjattujen pikku psudoälykköjen parrankasvatusyritysten leimaamaksi. Ja on niitä, jotka saavat kohtalonsa leiman syyttä suotta. Tai vähintään puolivahingossa.

Ja kyllä: CMX, myöhempine tuotantoineen, osin tämän leiman ansaitsee.

Vaan vieläkin ansaitummin se on, totuuden nimissä, iskettävä näiden risupartaisten Sartren koottujen teosten takakansitekstin lukeneiden samettitakkien ja nettikauppaketjun sifonkiriekaleiden maailmantuskaan hirttäytyvien pikkulikkojen otsiin. Ihan vaikka vain siksi, että saan tuntea pientä - ja hieman epäreilua - ylemmyydentuntoa luukuttaessani näille mustahuulille Johannes Kastajaa tai Mattia, joka mökissä asuu ja syöpää joka Matissa asuu.

Nostalgiaa illanlämpimiksi poteva ylemmyydentuntoisa bloginrustaaja kelailee levollisin ottein vanhoja, ajan kultaamia C-kasettejaan, radiojuontajien välihuutoineen ja suloisine häpeäpilkkuineen.

Vaan osuviakin otteita löytyy. Kappaleita, jotka aika on elänyt korkeintaan ajankohtaisemmiksi.

Kuten se CMX:n Päänsärkijä.

Jäävät kakkoseksi, Ruosteen pseudogootilliset tunnemaalailut ja Siivekkään vaahdot maailmanväsymyksen rannoilla.

Seroquel naamaan, diapam taskuun, tienviitta pätkätöistä ja kulutuksesta kultainen vasikka.

CMX: Päänsärkijä

Meille on laulettu tuhansin lausein
kauniita asioita, kauniita asioita
lemmenlupauksia, kuisketta kaihon
pyydetty lipevin kielin ja anoen
tanssimaan sielumme pohjalla
väärien profeettojen seireenilaulun tahtiin

Maailman kudetta eestaas uiden
langaksi siihen tahtoisimme
eksyneet, pienet, tahtonsa myyneet
vähäänsä tyytyvät kuluttajapiruparat
osinkolaivueen paraatilippujen
värien loistossa sokeina itkemme
kädessä ei edes puulusikkaa

Tahdon elää, tahdon kuolla
niin kuin olisi paikka tuolla
hämärätaipaleen takana tuolla
tähtien välissä, mahdoton saavuttaa

Mikä alkemistien paja on siellä
missä tyhjyys muutetaan jokaisen unissa
haaveilemaksi täydeksi elämäksi
auringon loistossa, kasvojen edessä
hyväntahtoisen kaikkivallan
joka ei lyö, joka ei herjaa
paimen kaitsee kultaista karjaa
niityillä joilla ei varjoja näy

Rakkaat ystävät, meitä on kusetettu
ja ahdistukseemme otamme lääkkeet
niitä on kaikkia laatuja riittämiin
takaamaan tytöt ja pojat niin hyödylliset
tuotantovälineiden kannalta
joissa ei muuta outoa lienekään
kuin että kukaan ei elä ja potki
kun hampaita vedetään suusta ulos

Minä tulen hulluksi näistä sanoista
Minä tulen hulluksi näistä sanoista

Matkasanoja, pieniä loitsuja, pieniä unia

Usein se on sanottu, vaan lausuttakoon yhä uudelleen;
matka tuo kappaleen likemmäksi itseä.

Ei kaukomaa vie kauas, ei maailmaa toiseksi taio.

Itsen se vain tuo likemmäs. Oikoo pois, arjen verhot, peittämästä. Näyttää selkeämmin; tarkemmin kuin kodin peili koskaan voisi.

Joskus liiankin.

Vaatii sisua, katsoa takaisin. Suoraan ja räpyttelemättä.

Siinäpä maailman enemmistön pelko. Ei murtovaras tai tuhotulva, tulipalo tai tuntematon murhamies. Vaan itse.

Kysymyksiä, joiden vastaukset mieli tietää, mutta pienuuteensa pakenee; ei uskalla myöntää, vielä vähemmän toimia. Peittää korvat, kun yö huutaa vastaan. Väittää, ettei kuule. Elää muille, kun ei itselleen uskalla.

Mukavuudenhalusta. Miellyttämisenhalusta. Kun on ollut tapana. Älä keikuta venettä; pienet aallot voi teeskennellä pois, isommista jo tulisi märkä syli.
Meillä on kaikki hyvin. Ei puhuta siitä nyt. Tähänkin asti tämä on toiminut.

Halveksittavaa.

Pystypäin ja yksin; itsensä, mieluummin. Itsensä myynyt tietää aina huoraavansa. Vaikka silmät kiinni teeskentelisikin.

* * * *

Mieli tuo. Kutoo, kehrää, kokoaa. Yön laskeutuessa, vuorovesien laskiessa, jättäessä merenpohjan tummaksi kävellä. Maailman nukkuessa sykkeen kuulee selkeämmin.

Kun melkein taittaa niskansa, louhikkoa kiivetessään, aaltojen rajaa tavoittaessaan, majakan hahmon valvoessa yllä. Euroopan läntisin kärki - kuin hakisi mielelle rajoja kartan viivoilta.

Sitä tervehtii Atlanttia, kylmää jättiläistä; toista samanlaista. Hiukset, aina säntilliset, tuulen uudelleen solmimina. Puhuri iholla kuin kosketus, kauan sitten.

Tuokio tarokkien maailmassa

- - - - - - - - - - -

Jätetään hetkiseksi politiikka. Reaalimaailma. Aikuisten maailma. Reseptit, kemialliset mikstruurat; mielen parantaminen joksikin jota se ei koskaan ollutkaan.

Annetaanpa olotilan puhua, ottaa omakseen tämä pieni iltahetki. Ja kuinka muuten se tehdäkään kuin toisen sanoilla ja viittauksella maailmaan kuvien takana?

- - - - - - - - - - -

Stranger Song


It's true that all the men you knew were dealers/
who said they were through with dealing/
Every time you gave them shelter/
I know that kind of man/
It's hard to hold the hand of anyone/
who is reaching for the sky just to surrender/
who is reaching for the sky just to surrender.

And then sweeping up the jokers that he left behind/
you find he did not leave you very much/
not even laughter/
Like any dealer he was watching for the card/
that is so high and wild/
he'll never need to deal another/
He was just some Joseph looking for a manger/
He was just some Joseph looking for a manger.

And then leaning on your window sill/
he'll say one day you caused his will/
to weaken with your love and warmth and shelter/
And then taking from his wallet/
an old schedule of trains, he'll say/
I told you when I came I was a stranger/
I told you when I came I was a stranger.

But now another stranger seems/
to want you to ignore his dreams/
as though they were the burden of some other/
Oh, you've seen that man before/
his golden arm dispatching cards/
but now it's rusted from the elbows to the finger/
And he wants to trade the game he plays for shelter/
Yes he wants to trade the game he knows for shelter.

Ah, you hate to watch another tired man/
lay down his hand/
like he was giving up the holy game of poker/
And while he talks his dreams to sleep/
you notice there's a highway/
that is curling up like smoke above his shoulder/
and suddenly you feel a little older/

You tell him to come in, sit down/
but something makes you turn around/
The door is open/
you can't close your shelter/
You try the handle of the road/
It opens - do not be afraid/
It's you my love, you who are the stranger/
It's you my love, you who are the stranger.

Well, I've been waiting, I was sure/
we'd meet between the trains we're waiting for/
I think it's time to board another/
Please understand, I never had a secret chart/
to get me to the heart of this/
or any other matter/
When he talks like this/
you don't know what he's after/
When he speaks like this/
you don't know what he's after.

Let's meet tomorrow if you choose/
upon the shore, beneath the bridge/
that they are building on some endless river/
Then he leaves the platform/
for the sleeping car that's warm/
You realize, he's only advertising one more shelter/
And it comes to you, he never was a stranger/
And you say ok the bridge or someplace later.

And then sweeping up the jokers that he left behind...
And leaning on your window sill...

I told you when I came I was a stranger.

- Leonard Cohen

"Ei saa laitostua!" ja muita virastoelämän surrealismiotantoja

Sairaalahoito on Armon Vuonna 2010 todettu vakavaksi uhaksi yksilön kyvylle huolehtia elämänsä pienistä arkisista asioista; yli viikon kestävänä se on vaarassa syödä kyvyn maksaa laskunsa, muistaa kuuluvatko housut päähineeksi vai jalkaan ja syödä silloin, kun vatsa ilmoittaa itsestään näläntunteella. Lisäksi mokoma sairaalahoito uhkaa leimata aikuisen yksilön itseensä kuin kiinalaisen ankanpojan kepin nokassa vale-emona kiikkuvaan kangasriekaleeseen. Uskokaa pois; vailla hoitoa ja vapaalla jalalla voivat kaikki paremmin, nyt ja iänkaikkisesti, aamen.

Mikäli kuitenkin käy niin valitettavasti, että yksilö on moiseen riskiympäristöön tuotava, pyritään häntä mitä monituisemmin toiminnoin ja rituaalimenoin suojelemaan tältä aikamme supermöröltä: laitostumiselta.

Esimerkiksi liikkuminen sairaala-alueella ilman kumisia sisätohveleita on - laitostumisen ehkäisemiseksi - ankarasti kiellettyä; viis muusta, mutta tohvelit on oltava. Päättelen niiden siis ehkäisevän laitostumista samaan tapaan kuin kumisaappaat grillaukselta salaman osuessa. Tai ehkä ne toimivat talismaaneina jäniksenkäpälän tai luonnonkansojen toteemien tapaan.

Piirustelu ja maalailu osasto-olosuhteissa altistaa myös laitostumiselle; sehän sottaa ikävästi pöytäpinta-alaa, joka joudutaan sitten puhdistamaan vedellä pyyhkien. Näin ollen on parempi ettei potilas piirustele, maalaile tai muutenkaan pura tuntojaan taiteen keinoin; jos niin tekee, voi se laitostuminen tulla ja iskeä. Sitä ehkäistääkseen on parempi viettää päivät tekemättä mitään; laakereillaan lepäävä potilas on siltä aina paremmassa turvassa kuin omaehtoisia toimintoja pyrkimään harjoittava. Oppia ikä kaikki.

Itsensä kaikensorttinen ulkoinen ylläpito on myös kelpo riskitekijä. Niinpä potilaan korvarenkaat ja kasvorasvat tulkitaan helposti merkiksi absoluuttisesta terveydestä - riippumatta siitä, kykeneekö hän esimerkiksi nousemaan vuoteestaan ilman soveliasta kemikaalitroppia. Siisti ulkoasu: terve potilas. Niinpä potilaan on parempi viettää päivänsä tarjolla olevissa, 70 -luvun muotia edustavissa sairaala-asusteissa (väreinä kuolleen kanarialinnin keltainen ja haalistunut pinkki) ja unohtaa kammata hiuksensa aina lääkärin tavatessaan. Ensivaikutelma - se on se tärkein. Eikö niin hoettu jo peruskoulussa? Aikuisten maailmassa se toimii myös hoitoperusteena ja yhdenmukainen asukin nostaa kykyä torjua ikävä laitostuminen.

loppupäätelmä: jos siis tulet sairaalaoloissa salaa värjänneeksi hiuksesi huoneesi kylppärissä, muista hangata lavuaarin kielivät väriläiskät pois vaikka karvanpoistoaineella, ettei henkilökunta tule huomanneeksi sinun altistaneen itsesi laitostumiselle hävittämällä juurikasvusi.

Merenneidosta vaahdoksi merensä laineille

Leonard Cohen: Suzanne

"Suzanne takes you down to her place near the river/
You can hear the boats go by/
you can spend the night beside her/
And you know she's half crazy/

It's that's why you want to be there/
And she feeds you tea and oranges/
that come all the way from China/

And just when you mean to tell her/
that you have no love to give her/
Then she gets you on her wave length/
and she lets the river answer/
that you've always been her lover/

And you want to travel with her/
And you want to travel blind/
And you know she will trust you/
for you've touched her perfect body with your mind/

And Jesus was a sailor/
when he walked upon the water/
And he spent a long time watching/
from his lonely wooden tower/

And when he knew for certain/
only drowning men could see him/
he said "all men will be sailors then/
until the sea shall free them"/

But he himself was broken/
long before the sky would open/
Forsaken, almost human/
he sank beneath your wisdom like a stone/

And you want to travel with him/
And you want to travel blind/
And you think maybe you'll trust him/
For he's touched your perfect body with his mind/

Now Suzanne takes your hand/
and she leads you to the river/
She is weaving rags and feathers/
from salvation army counters/

And the sun pours down like honey/
on our lady, lady of the harbour/
And she shows you where to look/
among the garbage and the flowers/

There are heros in the seaweed/
there are children in the morning/
They are leaning out for love/
and they will lean that way forever/
while Suzanne holds the mirror/"

- - - - - - -

On pieniä merenneitoja, jotka sukivat aamulla hiuksensa peittääkseen sen, mikä piiloutuu suortuvain alle. On pieniä merenneitoja, jotka eivät astele liki kohisevaa vettä - sellaiset pienet merenneidot pelkäävät vielä vastaavansa vaahtopäiden kutsuun. Sellaiset pienet merenneidot ovat moderneja; ne pyrkivät säilyttämään turvavälin elementtiin, joka on viedä ne muassaan.

Ketiapiini. Bentsodiatsepiini. Antidepressantti.

Pienillä merenneidoilla on simpukkasermejä, joita asetella itsensä ja kuohujen kutsun väliin. Sellaiset pienet merenneidot yrittävät uskoa loitsujensa auttavan.

Sellaisia pieniä merenneitoja ei katsova löydä Disneyn hymyileväin punatukkien tai taideteosten suloseireenien joukosta. Sellaiset pienet merenneidot löydät H.C. Andersenin tekstistä - siitä alkuperäisestä, jota ei vielä ilman immin ole pehmitelty soveliaaksi myös perheen pienimmille.

Sellaiset pienet merenneidot ovat tavanneet tehdä sen saman virheen: uskoa noidan sanoihin. Uskoa mahdottomaan, siirtymään meren maailmasta maalla kulkevien joukkoon. Ja sellaiset pienet merenneidot - ne ovat oppineet virheistään. Ja, toisinaan, vain juuri ja juuri välttäneet kohtalonsa hajota vaahdoksi meren laineille kuvitellessaan tavoittelevansa maallakävijäin rakkautta.

Sellaiset pienet merenneidot kieltäytyvät melodramaattisen lapsukaisen kaavusta. Ne tietävät riskinsä ja ristinsä liian hyvin, suhtautuakseen vakaviin asioihin kevyesti.

Traumaperäinen stressi. Trisyklinen masennuslääke. Mirtatsapiini. Sitalopraami. Serotoniini. Noradrenaliini.

Sellaiset pienet merenneidot tapaavat saada toisia loitsuja apteekin paperille kirjailtuina. Mutta niiden usko loitsuihin tapaa olla silkkaa satua.

Masentunut nainen - asusteella se lähtee ku laivat Turusta!

"Älä mene liian liki uniasi;
ne ovat savu ja ne voivat haihtua -
ne ovat vaarallisia ja voivat kestää.

Oletko katsonut uniasi silmiin:
ne ovat sairaita eivätkä ymmärrä mitään -
niillä on vain omat ajatuksensa.

Älä mene liian liki uniasi:
ne ovat valhe, niiden tulisi mennä -
ne ovat hulluus, ne tahtovat jäädä."

- E. Södergran

- - - - - - -

Mentaalisen herkiksi heittäytyneille naisenpuolille sallittakoon klisheiset sitatoinnit, ylitsevuotava melodraama ja satunnaiset lapsukset iltakarkkien väreissä ja lukumäärissä - vallitsihan aikoinaan sekin maailmanaika, jona naistentautien luokitus myös hysterian tunsi. Sivaltavammat havainnot valtion hoivapuolesta säästettäköön pisteliäämpiin päiviin - kertomukset siitä, miten uusin lääkkein sairaalasta uloskirjattu ja sittemmin itsensä polttokirjaillut potilas palautetaan riveihin "epäonnistuneeksi yölomaksi" kaunisteltuna ja suhteessa toivottuun päinvastaisia tuloksia tuottavan lääkityksen vakuutellaan "ennakoivan hyvää hoitovastetta". Sivallellaan, kun aika on.

Pisteliäämpiä päiviä odotellessa mielen etsintää kuvaillen kappale henkisten lähteväin laivain tunnelmista. (Lähtevät kuin Estelle Turusta, sanoi eilinen mummo.)

Hysteriaa eivät naistentaudit siis enää tunne. Klisheet sentään kyllä - miten usein depression tahi ahdistushäiriön kerrotaankaan olevan poistettavissa uuden kampauksen tahi asusteen voimin?

Hyvä on. Huivi kaulaan, vaikka miten henkeä ahdistaisi

Triviaali yksityiskohta huonejärjestyksestä

Hyvä elämäni päiväkirja.

Tajusin tänään taas itsestäni pienen detaljin, edellisten joukkoon.

Ärsyynnyn sängyn sijoittamisesta huoneeseen sillä perimakuuhuoneellisella tavalla, joka jättää sen molemmille sivuille siivun lattiaa ja tilan pittoreskeille yöpöydille vuoteen molemmin puolin.

Ehkä vieroksun sen tuomia porvarillis-aikuisia mielikuvia. Ehkä selkäytimessäni yhä sykkii esivanhempien perimätieto siitä, että vuoteen paikka on nurkassa - seinä selän takana antaa kummasti pontta yllätyshyökkäyksen sattuessa. Turvattu selusta, turvattu uni.

Tämän huomion jälkeen luovuin enemmistä sisustusmuutosajatuksista.

Kun en voi kontrolloida maailmaa, tyydyn kontrolloimaan hallinnoimaani 24 neliötä.

Mieli sisään, musiikki ulos

Musiikin ajatus.

Eilistä yötä istuen kuluttaessani havahduin huomaamaan, miten yksin olen kokoelmani jättänyt.

Valvoin, pitkään. Yrittäen rauhoittaa jälleen yövieraaksi tullutta hysteeristä pelkotilaa toisaalle, pois juuri minun sylistäni. Musiikki; eikö se ole usein auttanut? Ääni, joka peittää muut äänet? Puhuu sisimmästäni ja sisimmälleni, toisten sanoin, silloin kun itse jaksa tai osaa sanoiksi pukea?

Yritin muistaa, milloin viimeksi olen poiminut hyllystäni cd-levyn ja kuunnellut sitä edes kappaleen matkaa. En muistanut.

Joskus elokuussa.

Se on pitkä aika.

Mihin se katosi? Milloin - ja miksi - suljin itseni niin, että musiikki jäi pimeään, tarpeettomuuksien alueelle?

Muistikuvieni mukaan samaan aikaan kun unohdin kuvanteon, jätin tussiterät, kynät, pensselit unohduksiin.

Minä en ole koskaan ollut puhuva ihminen. Puhun tekstissä, puhun kuvin, annan musiikin kuvailla. Mitä jää jäljelle kommunikaatiokyvystä, kun kaksi suurinta leikkautuu pois?

Diagnoosi: F32

Väsyminen.

Sairasloma.

Pitkä sellainen.

Kaksi kuukautta - melkein. Himpun vaille. Tämän jälkeen? En tiedä. En kykene.

Diagnoosi:

keskivaikea masennus, somaattisella oireyhtymällä.

Otan paineita. Poden syyllisyyttä. Uni on kadonnut taito. Sen tilalla kyky valvoa aamukuuteen, nukkua kolme tuntia, herätä kiivaana hakkaavaan pulssiin, stressiin, pelkoon, pahoinvointiin, fyysiseenkin - ajatuksiin siitä, mitä pitäisi tehdä, mitä pitäisi ehtiä tehdä, mitä olen nyt mokannut, mitä en osannut - ajatukset kiertävät kehää, pitävät hereillä. Päivä edessä; en tunne tarvetta nousta sängystä. Miksi nousisin? En löydä syytä. Hiljainen asunto ei riitä sellaiseksi. En tahdo ulos, en kuunnella puhetta. Puhelimen ääni kuin mörkö lapsen sängyn alla; sen kuulee liikkuvan eikä tahdo tarkistaa, miltä se näyttää. En vastaa.

Tyrkyttävät pillereitä. Tahtovat puhua suhteesta vanhempiin, lapsuudesta. Miten ne asiat tähän liittyvät? Enemmän liittyy kulunut vuosi, puolitoista. Hävinnyt kyky luottaa, syntynyt usko siihen etten ole mitään. Osaa mitään. Että niin ne kaikki sanoo. Vika on minun. Kaikkeen siihen, mitä puolitoistavuotiseni pitää sisällään. Väärä luulo, sanovat. Mutta sitä ei ole helppo uskoa.

Ajatus töistä saa voimaan pahoin. Jaksanko? Pystynkö? En tiedä jollen yritä. Lintsari. Pelkään sen olevan sana, joka minuun liitetään.

Pyydän listaa töistä, joita poissaollessani, kahden kuukauden aikana, on joku ottanut tehdäkseen. Mikä on valmista, mikä kesken. Sitä en saa.

Pelottaa.