Nekrologista post mortemiin

Kun jokin menee läheltä.

Kun jokin menee läheltä; kun tapahtuu jotakin, joka saa aikaan tuntemuksen luisista jaloista, jotka juuri kävelivät oman hautasi ylitse.

Kun jokin menee läheltä; kun tapahtuu se jokin, jota olet osannut pelätä - ja silti tiedon asettuminen ymmärretyksi ottaa tovin. Mieli suojautuu; ei suostu samoin tein käsittämään, käsittelemään loppuun asti sitä, mikä otti ja tapahtui.

Kuolema. Kun se tulee vieraisille.

Ja kun se saapuu vieraaksi sellaiselle, jolle olet muutama tuokio menneisyyteen päin lausunut "parasta mitä MINÄ elämääni osaisin toivoa tulevaksi, olisi luova ilmastomarttyyrius tai vastaava poistumakeino, joka antaisi viidentoista minuutin valon itse asialle ja poistaisi minut miesvahduudesta. Kaikki voittaa."

Kuolema ja kokemus kattauksesta, joka tarjoiltiin väärään kabinettiin - tarjoilija; täällä minä istuin.

27.4.2010 Meksikon Oaxacassa saarrettuun San Juan Copalan triqui-alueelle matkalla ollut avustuskaravaani sai vastaansa puolisotilaallisen ryhmittymän pystyttämän tiesulun sekä rajun tulituksen, jossa Uusi tuuli- ja Estelle-aktiivi Jyri Jaakkola sekä ihmisoikeusjärjestön puheenjohtaja Beatriz Alberta Cariño Trujillo kuolivat välittömästi. Kulkue oli hyvin tietoinen siihen kohdistuvasta konkreettisesta uhasta ja uhkauksista: maailmankolkilla joissa tappaminen useimmiten jää rangaistuksetta, se on perin helppoa. Mikä sai karavaanin, uhkailusta huolimatta, aloittamaan matkansa, olemaan luovuttamatta, kääntymättä takaisin? Moraalinen velvoite, idealismi, toivo toivosta toivottomuudenkin keskellä - vai sikermä kaikesta tästä ja hiukan muustakin?

Karavaanin tavoite oli kuljettaa syrjään unohdettuun, paramilitaarien ryhmien terrorisoimaan kylään ruokaa ja vettä, dokumentoida näkemäänsä sekä pyrkiä osaltaan avustamaan rauhanneuvottelujen käynnistämisessä alueella. Hinta pyrkimyksestä muodostui kovaksi - ja samalla muistutukseksi siitä, miten monen arkipäivää ryöstöt, tapot, katoamiset ja pahoinpitelyt ovatkaan.

Miten taustoittaa tapahtunutta?

San Juan Copalaa on kurittanut pääasiassa Ubisort ja Mult -järjestöjen välinen pitkittynyt konflikti. Ubisortia rahoittaa pääasiassa Oaxacan hallituspuolue PRI (Partido Revelucionario Institucional), jonka yhteydet ulottuvat myös Multin pohjakerroksiin. Karavaaniin kohdistuneesta hyökkäyksestä oli vastuussa Ubisort.Tahojen keskinäisestä syyttelystä huolimatta vastuu osuu Ubisortin harteille: se on marraskuusta saakka ylläitänyt alueen tiesulkuja, hankaloittanut alueella kulkemista sekä katkaissut kaupan päälle myös puhelinkaapelit ja sähkönjakelun.

Triqui-intiaaneja on Meksikossa kaikkiaan noin 30 000. Heistä osa asuu yhä omalla alueellaan, loput ovat paenneet väkivaltaa ja uhkailua. Alkuvuodesta 2007 järjestöjen keskinäiseen väkivaltaan uupunut San Juan Copala julistautui autonomiseksi siirtäen siten vallankäytön puolueilta kyläläisille itselleen. Alueen taistelevat järjestöt - ja erityisesti Ubisort, joka menetti eniten kannattajiaan - pitivät pyrkimyksiä alueelliseen autonomiaan liki avoimena sodanjulistuksena. Lopputuloksena oli kiihtyvä väkivallan kierre. Meksikon liittovaltiokaan ei varsinaisesti hurraa alkuperäiskansojen pyrkimyksille autonomiasta. Alueellinen itsehallinto kun ei sovi kitkatta yhtälöön alueen rikkaiden luonnonvarojen hyväksikäytöstä pilkkahintaan tai väkivaltaa työkaluna käyttäen.

Nyt tappavan konfliktin pelätään tarjoavan alueen kuvernööri Ulises Ruizille soveliaan tekosyyn marssittaa joukkonsa kyliin ja laittaa piste autonomiaprosessille. Alueen lähihistoriaa katsoessa voidaan kuitenkin todeta, ettei armeijan läsnäolo ole omiaan vähentämään ihmisoikeusloukkauksia - vaan lähinnä päinvastoin.

Nyt voit hyvästisi toivottaa/ja myös hyväksyä/että maa nielee sen minkä synnytti/eikä aio palauttaa

Mitä sanoa tapahtuneen tapahduttua? Lausumalla hiljaisen tervehdyksen niille, jotka riskeistä tietoisina ja niistä huolimatta ovat tehneet, tekevä ja tulevat tekemään tehtävänsä.

Liiallista melodraamaa välttääkseni - tai kukaties sitä luodakseni - omistan menneille, oleville ja tulevilla teksteissäni aiemminkin kummitelleen runon loppupuoliskon: ajan numerot muuttuvat, toiset asiat eivät koskaan:

"Te luulette, että mun henkeni/
valeviisauteenne viihtyy:/
mitä enemmän minua kiusaatte/
sitä enemmän mieleni kiihtyy./

Te luulette, että mun henkeni/
veriottelussamme taipuu:/
mitä enemmän minua sorratte/
sitä enemmän valtanne vaipuu./

Näennäisesti kenties taipua voin/
yli voimien käypään valtaan/
mut kahleissakin minä säilytän/
oman henkeni uhrialtaan;/

ja jos ette elää salli mun/
niin tappakaa minut vainen:/
sillä minä olen vankina vaarallinen/
ja kelvoton alamainen!"

- L. Onerva: Resitatiivi 1

Masentunut nainen - asusteella se lähtee ku laivat Turusta!

"Älä mene liian liki uniasi;
ne ovat savu ja ne voivat haihtua -
ne ovat vaarallisia ja voivat kestää.

Oletko katsonut uniasi silmiin:
ne ovat sairaita eivätkä ymmärrä mitään -
niillä on vain omat ajatuksensa.

Älä mene liian liki uniasi:
ne ovat valhe, niiden tulisi mennä -
ne ovat hulluus, ne tahtovat jäädä."

- E. Södergran

- - - - - - -

Mentaalisen herkiksi heittäytyneille naisenpuolille sallittakoon klisheiset sitatoinnit, ylitsevuotava melodraama ja satunnaiset lapsukset iltakarkkien väreissä ja lukumäärissä - vallitsihan aikoinaan sekin maailmanaika, jona naistentautien luokitus myös hysterian tunsi. Sivaltavammat havainnot valtion hoivapuolesta säästettäköön pisteliäämpiin päiviin - kertomukset siitä, miten uusin lääkkein sairaalasta uloskirjattu ja sittemmin itsensä polttokirjaillut potilas palautetaan riveihin "epäonnistuneeksi yölomaksi" kaunisteltuna ja suhteessa toivottuun päinvastaisia tuloksia tuottavan lääkityksen vakuutellaan "ennakoivan hyvää hoitovastetta". Sivallellaan, kun aika on.

Pisteliäämpiä päiviä odotellessa mielen etsintää kuvaillen kappale henkisten lähteväin laivain tunnelmista. (Lähtevät kuin Estelle Turusta, sanoi eilinen mummo.)

Hysteriaa eivät naistentaudit siis enää tunne. Klisheet sentään kyllä - miten usein depression tahi ahdistushäiriön kerrotaankaan olevan poistettavissa uuden kampauksen tahi asusteen voimin?

Hyvä on. Huivi kaulaan, vaikka miten henkeä ahdistaisi