Postikortteja pimeään: Haavikon pojasta kertausharjoitteeseen

"Kun kapitalistilla menee huonosti,
se huutaa apuun heti jotain yhteiskunnallista,
ja köyhiä.

Ja he eivät olisi tosia köyhiä jos he eivät kuulisi
tätä huutoa ja lemmenkutsua ja tulisi sankoin joukoin,
koko joukkovoimallansa, kapitalismia tukemaan.

Että se selviäisi, humalastansa, huulludestansa."

Paavo Haavikko: Runo kapitalismista

* * *

Homo Sapiensia voisi käydä säälikin. Tuota evoluution kädellistä kokeilua. Proteiinin kerryttämää aivopöhöä, muurahaistikun ja pähkinänsärkijäkiven uteliasta jatkajaa. Menikö jokin, logiikan reseptoreissa, vikaan mainitun aivopöhön kehityskaaren kulussa - vai koodattiinko se perimään jo janan alkumetreillä, lajin ominaisuudeksi, lajin käytöskaavain koukeroksi?

Voisi käydä säälikin. Edellytykset saanutta saman kehän kiertäjää. Mikset, pieni, kokeile kiertää kehästäsi? Geneettinen klikki tai kulttuurillinen periytys, kukaties sekasotku molempia: samat käytöskaavansa, samat virheensä, se uskollisesti toistaa. Kuin pihanperän pystykorva: en tiedä, koiranpäälläni, onko käskyssä järki. Mutta sanoivat, että totteleminen on hyvästä. Kai ne tietävät.

Mustasta maanantaista eurokriisiin, pankkituista menneisiin pakkasiin, SKOP:n osakkeet sytykkeinä. Takuut, on meillä. Reaalipolitiikkaa, yhdessä päätettyä. Tiedämme menneitä paremmin. Kyllä se siitä.

Ei oppinut, kerrasta, kahdesta tai kolmestakaan, tunnistamaan paskaa bisnestä.

Helppoa, sanoi taikuri viisivuotiaan synttärikemuissa. Yleisö haltioitunut, silmät säihkettä ja apposen avoimia luomia: miten se kolikko taas löytyikin korvastani?

Aamun Kailas kajo

Aamuhetken kellervä, alkavasta kylmästä kertova valo - alkusyksyn valo, se, joka kertoo kaulaliinaasi jo tarvittavan tämän päivänalun askelissa. Vielä se ei tarjoile huurteisia lehtiä, riitteeseen kadonneita lätäköitä, kirkkaan kirpeää nukahtavan maan tuoksua - mutta pian, pian, se jo lupaa.

Aamun tunti, nollalla ja seitsemällä alkava, kellervän kylmä valo sekoittumassa keittyvän kahvin ja lehden painomusteen tuoksuun, uutiset kietoutuen menneen yön uniin, poisnukahdetun illan viimeisiin ajatuksiin.

- - - - - - - - -
Minä valvoin illasta aamuun.
Hetket kulkivat verkkaan ohitseni -
pitkä, mustakauhtanainen saatto.

Pimeys oli äänetön ja peloittava.
...- Eikö kumahtanut arkunkansi kolmasti!

Minä valvoin illasta aamuun.
Henkeni, viluinen lapsi, vapisi:
- Kuristatko vielä kuolleitakin, Tuska?

- Uuno Kailas/Tuska
- - - - - - - - -

Kiitos tämän aamun tunnelmasta, syyskuusta jo mielessä, ikkunan takana vasta tulevasta, U. Kailas. Toisin kuin muissa maailmoissa - eivät näitä pieniä hetkiä täydellisiksi tee hyvät viinit; vaan lausutut sanat.

Pieniä tiivistelmiä, kirpeitä, makeita, väkeviä, piikikkäitä; sopivia, yhtä kaikki.

Masentunut nainen - asusteella se lähtee ku laivat Turusta!

"Älä mene liian liki uniasi;
ne ovat savu ja ne voivat haihtua -
ne ovat vaarallisia ja voivat kestää.

Oletko katsonut uniasi silmiin:
ne ovat sairaita eivätkä ymmärrä mitään -
niillä on vain omat ajatuksensa.

Älä mene liian liki uniasi:
ne ovat valhe, niiden tulisi mennä -
ne ovat hulluus, ne tahtovat jäädä."

- E. Södergran

- - - - - - -

Mentaalisen herkiksi heittäytyneille naisenpuolille sallittakoon klisheiset sitatoinnit, ylitsevuotava melodraama ja satunnaiset lapsukset iltakarkkien väreissä ja lukumäärissä - vallitsihan aikoinaan sekin maailmanaika, jona naistentautien luokitus myös hysterian tunsi. Sivaltavammat havainnot valtion hoivapuolesta säästettäköön pisteliäämpiin päiviin - kertomukset siitä, miten uusin lääkkein sairaalasta uloskirjattu ja sittemmin itsensä polttokirjaillut potilas palautetaan riveihin "epäonnistuneeksi yölomaksi" kaunisteltuna ja suhteessa toivottuun päinvastaisia tuloksia tuottavan lääkityksen vakuutellaan "ennakoivan hyvää hoitovastetta". Sivallellaan, kun aika on.

Pisteliäämpiä päiviä odotellessa mielen etsintää kuvaillen kappale henkisten lähteväin laivain tunnelmista. (Lähtevät kuin Estelle Turusta, sanoi eilinen mummo.)

Hysteriaa eivät naistentaudit siis enää tunne. Klisheet sentään kyllä - miten usein depression tahi ahdistushäiriön kerrotaankaan olevan poistettavissa uuden kampauksen tahi asusteen voimin?

Hyvä on. Huivi kaulaan, vaikka miten henkeä ahdistaisi

Resitatiivin syvin olemus

Ei saa olla väärää mieltä; jos se ei istu oikeaksi päätettyyn, se on tunnepohjaista argumentointia, ei perusteltu mielipide.

Ei saa olla suorin sanoin: pitää olla verhotusti. Suorin sanoin ei sovi puhua, antaa asioille niiden oikeita nimiä. Ei sovi sanoa mitä on mieltä, tulee sanoa olevansa "kriittinen".

Ei saa olla väärää mieltä: jos olet, syyllistyt hyysäämisen syntiin ja julistat fatwan ainoaksi oikeaksi mielipiteeksi havaittua kohtaan. Kun omalla nimelläsi perustellut argumenttisi ilmaiset, löydät pian itsesi H-alkuisten foorumeiden, sisukkaiden isämmaan puollustajien listoilta ja muista vaihtelevista ketjutusten kokoelmista - jossa väärän mielipiteesi ansiosta anonymiteetin ja nimimerkkien takaa ainoaa oikeaa totuuttaan julistavat vaativat väärän mielipiteen ilmaisseille tappoja, pahoinpitelyitä, seksuaaliväkivaltaa ja vaativat sellaista yhden mielipiteen politiikkaa, joka saanee Stalinin myhäilemään pilvensä reunalta; ei mennyt oppi hukkaan, hyvin ovat omaksuneet, moisen, nimiinsä.

Eikä silläkään; muutama militantin islamin tulkintaan kääntynyt mullah tai taleban -taistelijakin tavoittanee H-väen foorumiargumentoinnista runsaasti tuttua tematiikkaa.

Kauniin talvipäivän kunniaksi omistankin kaikille teille, oman ainoan ja oikean totuutenne sokaisemille silmälappusotureille ja muita fanatismin muottiinne meitä pakottaville L. Onervan sanat pyöreän sadan vuoden takaa:

Resitatiivi 1:

"Ei onnea luotu minulle,
se luotiin muita vasten,
se luotiin perhojen iloita
ja leikkiä nukkelasten!

Jos en sitä itse ma särkisikään,
sen särkevät multa toiset:
nuo sääntöjen säveät seuraajat,
nuo homeisten lakien loiset,
joiden järki on jäykkä ja pimeä
ja tunne kuin tahkottu kivi,
mielipitehet museon hyllyltä
ja sielu kuin kirjan rivi,
joiden silmät on kierot ja karvahat
sitä kaikkea kaunista kohti,
joka lainakaapuja halveksii
ja omilla liikkua tohtii.

Te luulette, että mun henkeni
valeviisauteenne viihtyy:
mitä enemmän minua kiusaatte,
sitä enemmän mieleni kiihtyy.

Te luulette, että mun henkeni
veriottelussamme taipuu:
mitä enemmän minua sorratte,
sitä enemmän valtanne vaipuu.

Näennäisesti kenties taipua voin
yli voimien käypään valtaan,
mut kahleissakin minä säilytän
oman henkeni uhrialtaan;

ja jos ette elää salli mun,
niin tappakaa minut vainen:
minä olen vankina vaarallinen
ja kelvoton alamainen!"

Matkaltapalaajan omakuva

"Juna vapisee jalkojen alla
liekit palavat kadun kiiltävässä pinnassa
himmeän sinisessä yössä
sateen solistessa kadun asfalttiin
Havahdun niin polttavaan ikävään
että tahtoisin olla kuollut
ja kaikki minussa huutaa miten olisi voinut olla
Ja ohitseni liukuvat tyhjinä elämän ruhtinasyöt

Kamelin varjo kuvastuu erämaan taivasta vasten
Huulilleni syöpyy hiekan suolainen maku
Ja minä tiedän, että ainoa kotini
on jyrisevä asemahalli
juuri ennen pikajunan lähtöä,
ja että minua odottavat
aurinko ja meri
siellä, missä en ole.

Aina siellä, missä en ole.

- Mika Waltari / Sinen yö
- - - - - - - - - - - - - -

Aina sama juttu.

Minä lihana olen takaisin Helsingissä, asunnon kivikohdun sisuksissa. Mutta kestää vielä monta iltaa, ennen kuin henki palaa kotiin sieltä, missä sen koti todellisuudessa on.

Tien päältä.