Aamuhetken kellervä, alkavasta kylmästä kertova valo - alkusyksyn valo, se, joka kertoo kaulaliinaasi jo tarvittavan tämän päivänalun askelissa. Vielä se ei tarjoile huurteisia lehtiä, riitteeseen kadonneita lätäköitä, kirkkaan kirpeää nukahtavan maan tuoksua - mutta pian, pian, se jo lupaa.
Aamun tunti, nollalla ja seitsemällä alkava, kellervän kylmä valo sekoittumassa keittyvän kahvin ja lehden painomusteen tuoksuun, uutiset kietoutuen menneen yön uniin, poisnukahdetun illan viimeisiin ajatuksiin.
- - - - - - - - -
Minä valvoin illasta aamuun.
Hetket kulkivat verkkaan ohitseni -
pitkä, mustakauhtanainen saatto.
Pimeys oli äänetön ja peloittava.
...- Eikö kumahtanut arkunkansi kolmasti!
Minä valvoin illasta aamuun.
Henkeni, viluinen lapsi, vapisi:
- Kuristatko vielä kuolleitakin, Tuska?
- Uuno Kailas/Tuska
- - - - - - - - -
Kiitos tämän aamun tunnelmasta, syyskuusta jo mielessä, ikkunan takana vasta tulevasta, U. Kailas. Toisin kuin muissa maailmoissa - eivät näitä pieniä hetkiä täydellisiksi tee hyvät viinit; vaan lausutut sanat.
Pieniä tiivistelmiä, kirpeitä, makeita, väkeviä, piikikkäitä; sopivia, yhtä kaikki.
No comments:
Post a Comment