Radio Luxemburgilta. Kapinarakkaudella.

Tuli muistojen yö, tuli rakkaudella Venäjältä. Menikin. Jätti mennessään pienen hymyn, jätti pohtimaan itseä. Kahvissa liikaa kanelia, repussa sovelias lukema runoutta. Junan ikkunassa Pohjanmaa. Latomeri. Liikkeessä taas koti.

Maailmanpelastaja. Miten minusta tuli maailmanpelastaja. Henkilökohtaisia hankauspintoja suhteessa järjestelmään sietävä, sakkolappuja kirjojensa väliin kerryttävä tulevan päivänkoiton soturi. Päivänkoiton, jonka koitosta ei takeita ole, ei Pirulla, Paavalilla eikä väliinjäävillä asteillakaan. Miksi annoin mennä, turvallisen uran ja miedon mediaanimielipiteen. Miksi valitsi turvattomuuden. Teki epävarmuudesta varmuuden.

Helppoa. Jos se on valinta, se voi olla vaikea. Jos se on sisällä huhuava etiikka, se on vain itsensä myöntämistä. Kompromisseja voi solmia moneen suuntaan. Kukaties laitonta. Silti oikein. Mitä maailmasta olisi tullut, jos jokainen olisi ajasta aikaan tyytynyt paheksumaan hiljaisuudessa tai riehumaan päätä, tavoitetta vailla.

Muutos ottaa uhrinsa. Joskus näyttävät, joskus unohtuvat. Joskus yritys kantaa hedelmää. Toisinaan ei. On niitäkin muutoksia, jotka kumuloituvat vasta kun alullepanijat, pyörän pyörittäjät ja epilogin pisteet jo pukkaavat maitohorsmaa.

Idealistien rotu. Ajasta aikaan. Siihen on hyvä kuulua.

”Miten sinä aina jaksat?” Helposti. Ei se ole jotakin sellaista mitä tekisi. Se on jotakin sellaista jota on.

Entä sinä? Jollet löydä sitä syntymämerkistä, katso syvemmälle. Agitaation huulet ovat silkkiä, samettia, kultaa ja mirhaa. Silti pieniä palkintoja verrattuna siihen mannaan, joka sisikunnasta itsestään virtaa.

* * *

Haudo vihaasi pitkään, unikeko.
Älä haaskaa sitä mellakointiin.
Älä sotke sitä aatteiden vyyhteen.
Paholainen ei salli minun puhua,
hän antaa ainoastaan vihjata sinun olevan orja.
Kurjuutesi on tietoinen menettelytapa niille
joiden orjuudessa kärsit
ja joita kannattelee sinun epäonnesi.

Julmuudet siellä, sisäinen lamaannus täällä -
tyydyttääkö jako?
Olet ruuvipihdeissä.
Sinut siitettiin tuskaan.
Paholainen sitoo kieleni kannat.

Minä puhun sinulle,
”raapustetun elämäni ystävä”.
Olet tullut niiden valloittamaksi
jotka osaavat valloittaa näkymättömästi.
Verhot liikkuvat niin kauniisti,
jonkin vanhan suloisen salajuonen pitsiuutimet:
Paholainen viekottelee minua
luopumaan aikeistani varoittaa siitä.

Minun on siis sanottava tämä nopeasti:
kaikki jotka kuuluvat elämääsi,
ne jotka vahingoittavat sinua,
ne jotka auttavat sinua,
ne jotka tunnet
ja ne joita et tunne -
päästä heidät pinteestä, auta heidät irti.
Tunnista ahdinko.

Kuuntelet vastarintaliikkeen radiota.

- Leonard Cohen: S.O.S 1995

Venäjältä, rakkaudella.

Syystuuliin se palasi. Muiston konkretisoituma. Mikä kesään joskus katosi, Botevin juurikiviltä, Rilan poluilta löynyt. Kaatosateesta. Kulki. Slovenian vastaiselle rajalle sanoi hyvästit. Sellaisiksi ne tarkoitettiin. On satuja, joita ei tule altistaman todelle. Jättää jälkipolville kauniimpaa kerrottavaa. Hymyt ja rajavartijoiden polotuksen.

Toisena aikana. Toiselle ihmiselle. Se joka muuttumattomana pysyy, on jo jaloilleen kuollut. Itsensä pakenija ei koskaan synnykään.

Syksy on vekkuli vuodenaika. Jollekulle kuolema. Minulle elämä. Kypsyvissä omenoissa raskausvatsan kaari, aamun kuurassa talviuneen kääntyvä tuleva elämä. Terä niittää, luonto siementää. Huis, suih ja naks. Mennyt ja tuleva, kädet käsissä. Usva ja tuuli ja tummuva taivas. Hengityksen huuru: näkee, kerrankin, sanansa. En sano, etteikö kesä olisi kaunis. Mutta se on ylenpalttinen. Syksyssä on filosofin juonne, ja uurteenalut silmien alla. Sellaiset, jotka saa kun hymyilee harvoin - mutta syvään.

Internet, moderni maailma. Sattuma ja sanat ruudulla. Tulivat - ja menivät. Satuna näen. Mutta tervehdin tilaisuutta nähdä luvun loppupiste. Toiset ihmiset, entisistä itseistään syntyneet. Yhä kulkeneet. Jossain pala mennyttä. Ei enempää, ei vähempää. Pienuudessa suuruus. Sama käänteisenä.

Ikääntymisessä on seikkoja, joita vieroksun jo nyt. Ja sitten on se toinen taso. Ei nostalgia - mutta tasot. Omat menneet lukuni ja kirjoitetut sivut. Nimet marginaaleissa. Ja miten niitä ajan takaa katsoo. Uusin silmin. Toisin silmin. Ja oppii, miten joskus on hyvä siten kuten oli. Parempikin.

* * *

"Illalla nukkumaan käydessäni
luin vähän aikaa vuoteessa
vanhaa intialaista sukupuolitekniikkaa,
amerikkalaisen tutkimuksen
yksinäisyyden ongelmasta
sekä pakollisen ja vapaaehtoisen
pidättyvyyden seurauksista.

Sen jälkeen katselin värikuvia
sukuelinten rakenteesta, halkileikkauksia,
kaavakuvia ynnä muita.

Unessa minä puhuttelin sinua sanoen:
rakkaani, kuten huomaat, olen
maanisessa vaiheessa: älä hylkää
minua kun depressio tulee.

Sitten luovutin yksinäisyyteni käsiisi:
sinä otit sen hellästi,
rikoit sen kuin yksiöisen jään.

Todellisuudessa se oli moniöinen
ja aamulla jälleen aivan ehjä."

- E. Kilpi

The Trick Is To Keep Breathing

The Trick Is To Keep Breathing

She's not the kind of girl
Who likes to tell the world
About the way she feels about herself
She takes a little time in making up her mind
She doesn't want to fight against the tide

And lately I'm not the only one
I say never trust anyone

Always the one who has to drag her down
Maybe you'll get what you want this time around

Can't bear to face the truth
So sick he cannot move
And when it hurts he takes it out on you

And lately I'm not the only one
I say never trust anyone

Always the one who has to drag her down
Maybe you'll get what you want this time around

The trick is to keep breathing
The trick is to keep breathing

She knows the human heart
And how to read the stars
Now everything's about to fall apart
I won't be the one who's going to let you down
Maybe you'll get what you want this time around
I won't be the one who's going to let you down
Maybe you'll get what you want this time around

The trick is to keep breathing

Pakollinen tunnelmapala

Monster Magnet; Your Lies Become You

"How did I get here without you?
It's a miracle we're all sane
We're kinda like sucked in a vacuume
Of booking a flight on a doomed plane
Well you claimed you could read the future
And I'd say that you've nailed that down

You still want everyone to love you
Well here's a tip of my hat to you, Big Brain:
Do you really believe they can't see through
A circus punk playing a foul game?
Let me cast you a light, one that's natural
And with me you can strike that pose yeah
And you melt for the camera
'Cause your lies become you
Yes, your lies become you
Yes, your lies become you after all

How am I living without you?
Mmm I'm not even sure now that I'm sane
But this little dog's got enough sense
To know not to sleep in the cold rain
Yeah yeah yeah

How are you doing without me?
I'm sure you've found some new game
I never wanted to miss you
But then I never thought I could take pain
Hope it's warmer for you, princess
I in fact hope it's hot as hell
And you get what you asked for
'Cause your lies become you
Yes, your lies become you
Yes, your lies become you after all"

Matkasanoja, pieniä loitsuja, pieniä unia

Usein se on sanottu, vaan lausuttakoon yhä uudelleen;
matka tuo kappaleen likemmäksi itseä.

Ei kaukomaa vie kauas, ei maailmaa toiseksi taio.

Itsen se vain tuo likemmäs. Oikoo pois, arjen verhot, peittämästä. Näyttää selkeämmin; tarkemmin kuin kodin peili koskaan voisi.

Joskus liiankin.

Vaatii sisua, katsoa takaisin. Suoraan ja räpyttelemättä.

Siinäpä maailman enemmistön pelko. Ei murtovaras tai tuhotulva, tulipalo tai tuntematon murhamies. Vaan itse.

Kysymyksiä, joiden vastaukset mieli tietää, mutta pienuuteensa pakenee; ei uskalla myöntää, vielä vähemmän toimia. Peittää korvat, kun yö huutaa vastaan. Väittää, ettei kuule. Elää muille, kun ei itselleen uskalla.

Mukavuudenhalusta. Miellyttämisenhalusta. Kun on ollut tapana. Älä keikuta venettä; pienet aallot voi teeskennellä pois, isommista jo tulisi märkä syli.
Meillä on kaikki hyvin. Ei puhuta siitä nyt. Tähänkin asti tämä on toiminut.

Halveksittavaa.

Pystypäin ja yksin; itsensä, mieluummin. Itsensä myynyt tietää aina huoraavansa. Vaikka silmät kiinni teeskentelisikin.

* * * *

Mieli tuo. Kutoo, kehrää, kokoaa. Yön laskeutuessa, vuorovesien laskiessa, jättäessä merenpohjan tummaksi kävellä. Maailman nukkuessa sykkeen kuulee selkeämmin.

Kun melkein taittaa niskansa, louhikkoa kiivetessään, aaltojen rajaa tavoittaessaan, majakan hahmon valvoessa yllä. Euroopan läntisin kärki - kuin hakisi mielelle rajoja kartan viivoilta.

Sitä tervehtii Atlanttia, kylmää jättiläistä; toista samanlaista. Hiukset, aina säntilliset, tuulen uudelleen solmimina. Puhuri iholla kuin kosketus, kauan sitten.

Aamun Kailas kajo

Aamuhetken kellervä, alkavasta kylmästä kertova valo - alkusyksyn valo, se, joka kertoo kaulaliinaasi jo tarvittavan tämän päivänalun askelissa. Vielä se ei tarjoile huurteisia lehtiä, riitteeseen kadonneita lätäköitä, kirkkaan kirpeää nukahtavan maan tuoksua - mutta pian, pian, se jo lupaa.

Aamun tunti, nollalla ja seitsemällä alkava, kellervän kylmä valo sekoittumassa keittyvän kahvin ja lehden painomusteen tuoksuun, uutiset kietoutuen menneen yön uniin, poisnukahdetun illan viimeisiin ajatuksiin.

- - - - - - - - -
Minä valvoin illasta aamuun.
Hetket kulkivat verkkaan ohitseni -
pitkä, mustakauhtanainen saatto.

Pimeys oli äänetön ja peloittava.
...- Eikö kumahtanut arkunkansi kolmasti!

Minä valvoin illasta aamuun.
Henkeni, viluinen lapsi, vapisi:
- Kuristatko vielä kuolleitakin, Tuska?

- Uuno Kailas/Tuska
- - - - - - - - -

Kiitos tämän aamun tunnelmasta, syyskuusta jo mielessä, ikkunan takana vasta tulevasta, U. Kailas. Toisin kuin muissa maailmoissa - eivät näitä pieniä hetkiä täydellisiksi tee hyvät viinit; vaan lausutut sanat.

Pieniä tiivistelmiä, kirpeitä, makeita, väkeviä, piikikkäitä; sopivia, yhtä kaikki.

Vain palatessa sen muistaa

"Well I never pray/
But tonight I'm on my knees/
I need to hear some sounds that recognize the pain in me"

Yhdellä saralla tunnen itseni Albert Einsteinin vaatimattomaksi perilliseksi; epätieteelliseksi veljenpojaksi, jonka suhteellisuusteoria asuu mielen syvyyksissä, henkilökohtaisen kokemuksen verhojen takana, pseudorunollisissa sirpaleissa maailman kokonaiskuvan ulkopuolella.

Aika - niin suhteellista. Matka; kumpi viekään syvemmälle mieleen - fyysinen etäisyys arjen olevaisuudesta, pisteiden välisen janan venyttäminen mantereiden halki - vai arjen fragmenteissa, sen tavanomaisuuksissa, suoritettu hiljainen matka otsaluun takana?

Syvin tie omaan minuuteeni tapaa kulkea fyysisten etäisyyksien kautta.

Kaukaa näkee selvemmin. Kipeämmin. Elämänsä nukketalot, ihmisten inhimillisyyden - omat polut ja väärinvalitut risteykset. Oman inhimillisyytensä? Inhimillisyyteen kytkeytyy aina inhimillisen olennon ominaisuuksista kukaties tärkein; kyky ja taipumus virheisiin, inhimillisiin valintoihin, emootioihin, paljaaseen tunteeseen silloinkin, kun se kääntyy kantajaansa vastaan. Ja sen olemassaolo - voi, miten vaikea se onkaan nähdä ja tunnustaa omassa peilikuvassaan.

Kukaties vain riittävä taival kahden pisteen välillä antaa itsensä yli-ihmiseksi luokittavalle turvan ja keinon nähdä oma inhimillisyytensä; vaikuttimensa puhtaina arjen humusta, tärkeimmät kysymyksensä kirkkaina, vailla hälyääniä. Fyysinen matka - turvavyöhyke iskun ja osuman välillä?

Matkan alku, matkan loppu. Keskikohta kaukana poissa ja kaukana itsessä. Paluu - siinä on aina jotakin erityistä. Sekoitus riemua ja surumieltä, muistikuviksi hahmottuvia kokemuksia, uuden värin leimaamia vanhoja muistoja. Väsymystä ja intoa. Halua tulla kotiin - ja halua kääntyä saman tien takaisin.

Paluu nostaa matkan kokemukset pintavesiin, erottaa tärkeimmät akanoista, punnitsee veren ja veden.

Palaaja katsoo arkeaan. Ja miettii sen uudelleen.

- - - - - - -
The Killers: When You Were Young

"You sit there in your heartache/
Waiting on some beautiful boy to/
save you from your old ways/
You play forgiveness/
watch it now - here he comes

He doesn't look a thing like Jesus/
But he talks like a gentleman/
like you imagined/
when you were young

Can we climb this mountain/
I don't know/
Higher now than ever before/
I know we can make it if we take it slow/
Let's take it easy/
Easy now, watch it go

We're burning down the highway skyline/
On the back of a hurricane that started turning/
when you were young/
When you were young

And sometimes you close your eyes/
and see the place where you used to live/
when you were young

They say the devil's water, it ain't so sweet/
You don't have to drink right now/
But you can dip your feet/
every once in a little while

You sit there in your heartache/
waiting on some beautiful boy to/
to save you from your old ways/
You play forgiveness/
watch it now - here he comes

He doesn't look a thing like Jesus/
But he talks like a gentleman/
like you imagined when you were young/
(He talks like a gentlemen/
like you imagined when/
when you were young)

I said he doesn't look a thing like Jesus/
He doesn't look a thing like Jesus/
But more than you'll ever know"

Vain tiella sen muistaa

Miten sen voikaan toisinaan unohtaa mielestaan. Miten sen voikaan maistaa uudelleen, elavana, hengittavana, yksinkertaisuudessaan musertavana luonnonvoimana vasta tien paalla, taipaleilla, viivoilla pisteiden valilla?

Sanovat, ettei aina muuttanut omaa kotipaikkaa.

Se ei pida paikkaansa.

Aina muuttanut on maailmassa kiinni, lujemmin, todemmin kuin useimmat nurkkakuntalaiset, yhden seudun kasvatit, vuosikausien kotikulmakertymat omaavat.

Aina muuttanut on kasvattanut juurensa siina missa muutkin.

Mutta ne juuret eivat ole paikassa.

Ne ovat matkassa.

Ajassa ja tilassa.

Miten helposti sen voikaan hetkiseksi unohtaa, jos sallii itsensa jaada liian pitkaksi toviksi, liian pitkiksi hetkiksi, itselleen luonnottomaan tilaan. Miten sen voikaan unohtaa.

Yksinkertaisen totuuden.

- - - - - - - - -
Juna vapisee jalkojen alla/
juna vapisee jalkojen alla/
liekit palavat kadun kiiltävässä pinnassa

Himmeän sinisessä yössä/
sateen solistessa kadun asfalttiin/
havahdun niin polttavaan ikävään/
että tahtoisin/
tahtoisin olla kuollut/
Ja kaikki minussa huutaa/
miten olisi voinut olla/
Ja ohitseni liukuvat tyhjinä/
elämän ruhtinasyöt

juna vapisee jalkojen alla (aina siellä)/
juna vapisee jalkojen alla (missä en ole)/
liekit palavat kadun kiiltävässä pinnassa

Kamelin varjo kuvastuu erämaan taivasta vasten/
huulilleni syöpyy hiekan suolainen maku
Ja minä tiedän että ainoa kotini/
on jyrisevä asemahalli/
juuri ennen pikajunan lähtöä/
ja että minua odottaa/
aurinko ja meri

juna vapisee...

- Mika Waltari/Sininen yo

- - - - - - -

Toimittajan huomautus.
En ole koskaan ollut suurista suurin Don Huonot -kuuntelija, parahultainen korkeintaan.

Mutta taman runon biisiksi saattaminen - sen luen rytmiryhman ansioksi.

Kuuntele, hyva lukija.

Tuokio tarokkien maailmassa

- - - - - - - - - - -

Jätetään hetkiseksi politiikka. Reaalimaailma. Aikuisten maailma. Reseptit, kemialliset mikstruurat; mielen parantaminen joksikin jota se ei koskaan ollutkaan.

Annetaanpa olotilan puhua, ottaa omakseen tämä pieni iltahetki. Ja kuinka muuten se tehdäkään kuin toisen sanoilla ja viittauksella maailmaan kuvien takana?

- - - - - - - - - - -

Stranger Song


It's true that all the men you knew were dealers/
who said they were through with dealing/
Every time you gave them shelter/
I know that kind of man/
It's hard to hold the hand of anyone/
who is reaching for the sky just to surrender/
who is reaching for the sky just to surrender.

And then sweeping up the jokers that he left behind/
you find he did not leave you very much/
not even laughter/
Like any dealer he was watching for the card/
that is so high and wild/
he'll never need to deal another/
He was just some Joseph looking for a manger/
He was just some Joseph looking for a manger.

And then leaning on your window sill/
he'll say one day you caused his will/
to weaken with your love and warmth and shelter/
And then taking from his wallet/
an old schedule of trains, he'll say/
I told you when I came I was a stranger/
I told you when I came I was a stranger.

But now another stranger seems/
to want you to ignore his dreams/
as though they were the burden of some other/
Oh, you've seen that man before/
his golden arm dispatching cards/
but now it's rusted from the elbows to the finger/
And he wants to trade the game he plays for shelter/
Yes he wants to trade the game he knows for shelter.

Ah, you hate to watch another tired man/
lay down his hand/
like he was giving up the holy game of poker/
And while he talks his dreams to sleep/
you notice there's a highway/
that is curling up like smoke above his shoulder/
and suddenly you feel a little older/

You tell him to come in, sit down/
but something makes you turn around/
The door is open/
you can't close your shelter/
You try the handle of the road/
It opens - do not be afraid/
It's you my love, you who are the stranger/
It's you my love, you who are the stranger.

Well, I've been waiting, I was sure/
we'd meet between the trains we're waiting for/
I think it's time to board another/
Please understand, I never had a secret chart/
to get me to the heart of this/
or any other matter/
When he talks like this/
you don't know what he's after/
When he speaks like this/
you don't know what he's after.

Let's meet tomorrow if you choose/
upon the shore, beneath the bridge/
that they are building on some endless river/
Then he leaves the platform/
for the sleeping car that's warm/
You realize, he's only advertising one more shelter/
And it comes to you, he never was a stranger/
And you say ok the bridge or someplace later.

And then sweeping up the jokers that he left behind...
And leaning on your window sill...

I told you when I came I was a stranger.

- Leonard Cohen

"Ei saa laitostua!" ja muita virastoelämän surrealismiotantoja

Sairaalahoito on Armon Vuonna 2010 todettu vakavaksi uhaksi yksilön kyvylle huolehtia elämänsä pienistä arkisista asioista; yli viikon kestävänä se on vaarassa syödä kyvyn maksaa laskunsa, muistaa kuuluvatko housut päähineeksi vai jalkaan ja syödä silloin, kun vatsa ilmoittaa itsestään näläntunteella. Lisäksi mokoma sairaalahoito uhkaa leimata aikuisen yksilön itseensä kuin kiinalaisen ankanpojan kepin nokassa vale-emona kiikkuvaan kangasriekaleeseen. Uskokaa pois; vailla hoitoa ja vapaalla jalalla voivat kaikki paremmin, nyt ja iänkaikkisesti, aamen.

Mikäli kuitenkin käy niin valitettavasti, että yksilö on moiseen riskiympäristöön tuotava, pyritään häntä mitä monituisemmin toiminnoin ja rituaalimenoin suojelemaan tältä aikamme supermöröltä: laitostumiselta.

Esimerkiksi liikkuminen sairaala-alueella ilman kumisia sisätohveleita on - laitostumisen ehkäisemiseksi - ankarasti kiellettyä; viis muusta, mutta tohvelit on oltava. Päättelen niiden siis ehkäisevän laitostumista samaan tapaan kuin kumisaappaat grillaukselta salaman osuessa. Tai ehkä ne toimivat talismaaneina jäniksenkäpälän tai luonnonkansojen toteemien tapaan.

Piirustelu ja maalailu osasto-olosuhteissa altistaa myös laitostumiselle; sehän sottaa ikävästi pöytäpinta-alaa, joka joudutaan sitten puhdistamaan vedellä pyyhkien. Näin ollen on parempi ettei potilas piirustele, maalaile tai muutenkaan pura tuntojaan taiteen keinoin; jos niin tekee, voi se laitostuminen tulla ja iskeä. Sitä ehkäistääkseen on parempi viettää päivät tekemättä mitään; laakereillaan lepäävä potilas on siltä aina paremmassa turvassa kuin omaehtoisia toimintoja pyrkimään harjoittava. Oppia ikä kaikki.

Itsensä kaikensorttinen ulkoinen ylläpito on myös kelpo riskitekijä. Niinpä potilaan korvarenkaat ja kasvorasvat tulkitaan helposti merkiksi absoluuttisesta terveydestä - riippumatta siitä, kykeneekö hän esimerkiksi nousemaan vuoteestaan ilman soveliasta kemikaalitroppia. Siisti ulkoasu: terve potilas. Niinpä potilaan on parempi viettää päivänsä tarjolla olevissa, 70 -luvun muotia edustavissa sairaala-asusteissa (väreinä kuolleen kanarialinnin keltainen ja haalistunut pinkki) ja unohtaa kammata hiuksensa aina lääkärin tavatessaan. Ensivaikutelma - se on se tärkein. Eikö niin hoettu jo peruskoulussa? Aikuisten maailmassa se toimii myös hoitoperusteena ja yhdenmukainen asukin nostaa kykyä torjua ikävä laitostuminen.

loppupäätelmä: jos siis tulet sairaalaoloissa salaa värjänneeksi hiuksesi huoneesi kylppärissä, muista hangata lavuaarin kielivät väriläiskät pois vaikka karvanpoistoaineella, ettei henkilökunta tule huomanneeksi sinun altistaneen itsesi laitostumiselle hävittämällä juurikasvusi.

Oman elämänsä Abdul Alhazred ja muita lovecraftiaanisia sydänkipuja

Maailman asiat hetkiseksi sivuun. Tunnen punapaitojen tuskan ja Kreikan vähävaraisten raivon oikeudenmukaisuudelle vieraiden leikkausten edessä. Tunnen sopukoissani darfurilaisen perheenäidin tuskan tulematta jäävän tulevaisuuden äärellä ja toisaalla kulttuurinsa mieskuvan vangiksi jääneen surrealistisen häpeän ja epäuskon.

Mutta toisinaan ne aiheet on laitettava syrjään. Hetkikseksi. Kuin lovecraftiaanisessa todellisuudessa konsanaan - ne eivät vaikene, mutta ne voi, hetkikseksi,vaientaa sisimpänsä äänen tieltä.

Jo sen vuoksi, ettei niiden huutoa kykene loputtomiin yksin kantamaan, tietäen, muistaen. Ignorance is a bliss - ja sillä on vissi vastakohtansa.

Mitä pidemmälle tietoisuuden kirjoja oman elämäsi Abdul Alhazredina selaat, mitä syvemminepäoikeudenmukaisuuden perimmäiseen kokemukseen ja globaaliuteen, sitä mahdottomammaksi käy sitä pois silmistä enää sulkea.

Mutta on yritettävä. Annettava toisinaan vuoro sisimmälle äänineen, itsekkäästi, egoistisesti; kuunneltava, mitä itsellä on sanottavaa. Mikäli et todella halua päätyä hulluksi arabiksi aavikolle, joka joskus oli elämäsi.

Joten niin minä kuuntelin. Kuuntelin yhden itsekeskeisen, egoistisen blogivuodatulsen verran. Koska puhujaa minusta ei luotu, annan musiikin viedä kuulijat, lukijat, keitä lienettekin, puolestani. Kappaleen sanat yhtäällä, linkki musiikilliseen versioon sitaatin alla:

- - - - - - -

Syysyö

Saunan tuoksu hiuksissa/
syksyn värit iltataivaalla/
istuvat he kaksin/
poika tekee nuotion/

Pyhäjärven pinnalle/
usva nousee kuulemaan/
luontoäiti kuiskaa:/
kesä ohi on/

Kanssasi valvon/
syyskuisen yön/
tuuli tuo lounaasta/
valssia viimeistä/

Kanssasi valvon/
syyskuisen yön/
kun suven retki päättyy/
unta talven nukkumaan/

Rantalepän varjoissa/
tulen helma heilahtaa/
kurjen itku mittaa/
kaikua kaipauksen/

Pojan vie kaupunki/
tytön taas syksy/
on elokorjuun hetki/
hetki jäähyväisten

Kanssasi valvon/
syyskuisen yön/
tuuli tuo lounaasta/
valssia viimeistä/

Kanssasi valvon/
syyskuisen yön/
kun suven retki päättyy/
unta talven nukkumaan/


- Sir Elwoodin Hiljaiset Värit: Syysyö

Masentunut nainen - asusteella se lähtee ku laivat Turusta!

"Älä mene liian liki uniasi;
ne ovat savu ja ne voivat haihtua -
ne ovat vaarallisia ja voivat kestää.

Oletko katsonut uniasi silmiin:
ne ovat sairaita eivätkä ymmärrä mitään -
niillä on vain omat ajatuksensa.

Älä mene liian liki uniasi:
ne ovat valhe, niiden tulisi mennä -
ne ovat hulluus, ne tahtovat jäädä."

- E. Södergran

- - - - - - -

Mentaalisen herkiksi heittäytyneille naisenpuolille sallittakoon klisheiset sitatoinnit, ylitsevuotava melodraama ja satunnaiset lapsukset iltakarkkien väreissä ja lukumäärissä - vallitsihan aikoinaan sekin maailmanaika, jona naistentautien luokitus myös hysterian tunsi. Sivaltavammat havainnot valtion hoivapuolesta säästettäköön pisteliäämpiin päiviin - kertomukset siitä, miten uusin lääkkein sairaalasta uloskirjattu ja sittemmin itsensä polttokirjaillut potilas palautetaan riveihin "epäonnistuneeksi yölomaksi" kaunisteltuna ja suhteessa toivottuun päinvastaisia tuloksia tuottavan lääkityksen vakuutellaan "ennakoivan hyvää hoitovastetta". Sivallellaan, kun aika on.

Pisteliäämpiä päiviä odotellessa mielen etsintää kuvaillen kappale henkisten lähteväin laivain tunnelmista. (Lähtevät kuin Estelle Turusta, sanoi eilinen mummo.)

Hysteriaa eivät naistentaudit siis enää tunne. Klisheet sentään kyllä - miten usein depression tahi ahdistushäiriön kerrotaankaan olevan poistettavissa uuden kampauksen tahi asusteen voimin?

Hyvä on. Huivi kaulaan, vaikka miten henkeä ahdistaisi

Diagnoosi, osa 2: syö pilleri

Syö pilleri, ja kaikki elämässäsi helpottuu.

* * *

Syö pilleri, etkä enää koskaan tutustu ihmisiin, joiden ainoa tapa ilmaista välittämisensä puutetta ja yleistä sitoutumiskyvyttömyyttä on pitää sukuelimensä kaikissa muissa paitsi omissa housuissaan. (Se on hei vaan seksiä, ei ollut tarkoitus. Älä nyt oo hei pikkumainen konservatiivi.)

Syö pilleri, eikä kukaan enää ikinä satuta sinua fyysisesti. (Kato vahinkoja sattuu, älä nyt ota niin vakavasti. Ei oikeuskaan ota.)

Syö pilleri, eikä kukaan enää satuta edes henkisen puolen syrjää. (Sun kato pitää vaan jatkaa hei eteenpäin ja olla silleen ottamatta ittees.)

Syö pilleri, eikä kukaan enää kuse persoonaasi silmään ja naura päälle. (Sun kato pitää hei pysyy silleen positiivisena, se on vaan hei elämää.)

Syö pilleri, ja unohdat sellaisiin koskaan törmänneesikään. (Se on hei vaan elämää, hei. Lähde bilettämään, ooksä vähä tylsä kun et juo.)

Syö pilleri, ja unohdat viettäneesi saman baari-illan liian monta kertaa. (Hei nyt lähet vaan, sä oot hei nuori ja baarit on kivoi.)

Syö pilleri, ja unohdat kadottaneesi mielenkiintosi kuunnella humalaisten huutavan metelin ylitse samoja asioita vuodesta toiseen. (Sun pitää kato hei olla positiivisempi ja opetella tapaan hei uusii ihmisii.)

Syö pilleri, ja unohdat kadottaneesi mielenkiintosi vastailla metelin ylitse humalaisille, joiden kysymykset olet jo oppinut ulkoa. (Sun kato pitää hei olla sosiaalisempi ja olla silleen avoimempi, hei.)

* * *

Syö pilleri, etkä enää koskaan kuule lausetta "Kuule, jos sulla olis vähän toisenlainen tyyli, sä käyttäytyisit vähän enemmän tälleen ja puhusit enemmän tolleen, ni sua olis tosi paljon helpompi lähestyä." (Kato pitää osata hei ottaa vastaan hyvii neuvoi ja sillee kasvaa ihmisenä sillon ku pitää, hei.)

Syö pilleri, etkä enää koskaan kuule edellämainitun lauseen yleistä jatkoa "...ja ehkä niitä miehiäkin sitten ilmaantuis." (Kato hei kun sun peili on oikeestaan ihan oikeessa ja sä oot oikeestaan aika vitun ruma, hei.)

Syö pilleri, etkä enää kuule miten ainoa tapa tulla hyväksytyksi ja pidetyksi on lakata olemasta oma itsensä. (Kato sun nyt pitää vaan ymmärtää, että sun viimeset 27 vuotta on ollu ihan turhii ja oikestaan sun pitää muuttaa itessäs kaikki.)

Syö pilleri, ja löydät taas kyvyn olla laskematta seuranhakuilmoitusten prosenttiosuutta luottamuksellisen salaseuran hakijoista. (Hei kato maailma nyt vaan on sellanen.)

Syö pilleri, ja unohdat aprikoida miten on niiden laita jotka vain unohtavat mainita olevansa luottamuksellisen salaseuran haussa. (Ei kato hei saa olla niin skeptinen, se on vaan seksiä hei.)

* * *

Syö pilleri, ja CV:si on kuin taikaiskusta täynnä vain hyödyllisiä merkintöjä. (Kato ei se riitä et sä osaat, sul pitää olla siitä dataaki, hei.)

Syö pilleri, ja toisen asteen koulutuksesi alkaa yht'äkkiä kelvata työnhakumarkkinoilla muuallekin kuin Filmtownin iltasijaisen pestiin. (Kato hei ei sil oo välii jos sä osaatki, mut jos sä oot hei vaan amis ni ei voi mitään, hei. Hanki duunari oikeet paperit hei, ni et oo niin kuraa, hei.)

Syö pilleri, ja 5-10 vuoden lisäopinnot kelvataksesi muualle kuin Filmtownin iltasijaisen pestiin muuttuvat tarpeettomiksi. Syö pilleri, ja älysi ja osaamisesi loistaa ylivertaisena ja mahdollisuudesta seuraavaan hakeutuminen kulkee kuin surffilauta linnunmaidon ehtymättömässä virrassa. (Kato hei elämä on siis täys mahdollisuuksii mut jos sä et oo hei akateeminen, ni niinku forget about it, jooko.)

* * *

Syö pilleri, ja alat luulla hei ettei viimeinen 27 vuotta olekaan pelkkiä hukattuja mahdollisuuksia, vääriä valintoja ja hukattua aikaa.

Syö pilleri, ja muistat uskoa että tulevaisuudessa on kaikki paremmin.

Syö pilleri.

Syö pilleri.

Syö pilleri, ja maailma pelastuu.

Houkille vain

Ikäkö se on, joka temppunsa tekee? Saa varomaan askelia, antaa kyvyn ignoroida yhä kylmemmät sanat, olla ottamatta liikaa itseensä - ja kasata kokemat vain lisäpainoksi muun ajopuun joukkoon? Kuivana sen ehkä saisi tuleen, pois mielen tieltä. Vaan nyt se kasaantaa samaan rantaan edellisten kanssa.

En ota itseeni, mutta vanha kipu ei mene pois.

- - - - - -
"Well I hope that I don't fall in love with you
'Cause falling in love just makes me blue,
Well the music plays and you display your heart for me to see,
I had a beer and now I hear you calling out for me
And I hope that I don't fall in love with you.

Well the room is crowded, people everywhere
And I wonder, should I offer you a chair?
Well if you sit down with this old clown, take that frown and break it,
Before the evening's gone away, I think that we could make it,
And I hope that I don't fall in love with you.

Well the night does funny things inside a man
These old tom-cat feelings you don't understand,
Well I turn around to look at you, you light a cigarette,
I wish I had the guts to bum one, but we've never met,
And I hope that I don't fall in love with you.

I can see that you are lonesome just like me, and it being late,
You'd like some some company,
Well I turn around to look at you, and you look back at me,
The guy you're with has up and split, the chair next to you's free,
And I hope that you don't fall in love with me.

Now it's closing time, the music's fading out
Last call for drinks, I'll have another stout.
Well I turn around to look at you, you're nowhere to be found,
I search the place for your lost face, guess I'll have another round
And I think that I just fell in love with you."

Tänään en inhoa itseäni

"Tänään inhoan itseäni
ymmärrän mikä olen
tiedän mistä olen tullut
ja mihin matkalla"

- - - - - - -

Mietin eilen, kuinka alas visiirin voikaan laskea. Mietin, että mikäli siitä hymyilevästä, pikku vitsejä heittelevästä, kepeän iloisesta itsestäni kuvaisi pienen videonpätkän, en luultavasti tunnistaisi siitä itseäni.

Puhua paljon, hymyn takaa, on lopulta vain yksi tapa olla hiljaa.

Ja kaikki se tulee takaisin

Yrittää pysyä pois Helsingistä. Yrittää täyttää päivänsä työllä. Kesällä se vain on kovin haasteellista. Antakaa minulle tekemistä; aikaa pois asunnostani, aikaa pois itsestäni. Riittävästi tekemistä - silloin en ajattele.

Alkoholi ei tähän vaivaan sovi. Se sekoittaa mielenpohjan segmentoituneet kerrokset entistä pahemmin, ajaa esiin senkin joka yleensä pysyy piilossa. Silti kokeilen, toisinaan. Suomalaisen parannuksen loitsuma, yritys alisesta ylisiin. Parempi kyky oli muilla, aikoinaan.

Mikä on, elämän paloissa, kun eivät asetu kehyksiinsä. Mihin kehyksiin? Niitä etsiessä.

Se mikä oli ei ole enää. Yritän luopua, vanhasta itsestä, infantiileiksi käyneistä ajatuksista. Siinähän yritän. (On makaaberisti sanottu, mutta toisinaan mietin että parasta mitä minulle voisi tapahtua, olisi kuulla lääkärin sanat: "sinulle on elinaikaa enintään viisi vuotta." Tulevaisuutta vailla vastuukin poissa, ikuinen nuoruus lyhyessä paketissa? Ei mietintöjä kaukaisille ajoille, jos ei niitä tulisikaan. Mene, mene, mene jaa tee, pian se loppuu. Älä ajattele, toimi. Hävittävää ei enää ole. Valkoisen länkkärin elintasomurhe, allergia hienopestyä elämää kohtaan? Tiedä häntä.

- - - - - - - - - -
"Outside another yellow moon
punched a hole in the nighttime, yes
I climb through the window and down the street
shining like a new dime
The downtown trains are full with all those Brooklyn girls
They try so hard to break out of their little worlds

You wave your hand and they scatter like crows
they have nothing that will ever capture your heart
they're just thorns without the rose
be careful of them in the dark
oh if I was the one
you chose to be your only one
oh baby can't you hear me now

Will I see you tonight
on a downtown train?
Every night is just the same
you leave me lonely now

I know your window and I know it's late
I know your stairs and your doorway
I walk down your street and past your gate
I stand by the light at the four way
You watch them as they fall
they all have heart attacks
They stay at the carnival
but they'll never win you back

Will I see you tonight
on a downtown train?
Where every night is just the same
you leave me lonely now
Will I see you tonight
on a downtown train?
All of my dreams just fall like rain
all upon a downtown train

- Tom Waits: Downtown train

Ennen aikojaan mennyt

Tänään tunnen, jälleen, vanhenneeni. Ennen aikojani. En hyvällä tavalla, en viisastuen, en uusia näkökulmia saaden, en löytäen tai arvostaen. Vain kyynistyen, väsyen, nähden liikaa ja liiankin tarkkaan.

Sama ympyrä, kehä, rata, kiertää itseään uudelleen ja uudelleen. Samat kilometripylväät saman tien pielissä, samat maamerkit samoin tarkoituksin. Ei saisi tai pitäisi valittaa, tuntea näin - Afrikassa niillä on vielä huonommin, mutta mitä tehdä jos maasto rintalastan alla on yhtä suurta afrikkalaista kuivakautta nälänhädällä ja koleraepidemialla? Tai paremmin, osuvammin ilmaistuna aikaa epidemian ja nälän niiton jälkeen: kun jäljellä on vain hiekka, ruumiit ja muisto jota kukaan muista.

Sanovat, että ulkopuolelta, kauempaa näkee asiat usein selvemmin. Kenties. Enkä minä pidä siitä mitä näen. Otan mieluummin luottamuksen sileästä turkista pitävän otteen ja taitan sen niskan sormieni väliin. Naps - mitä jää jäljelle?

Into, mihin lie menit. Asioihin ja ihmisiin, tekemiseen ja tuntemiseen. Mihin katosi lapsi, mistä tuli tilalleni tämä itsensä sivuun nostanut ja pois luovuttanut vanhus?

Hiljaisuuteen

Meni vappu, meni moni muukin päivä. Tunnelmia siitä enemmän tulevina päivinä, kun sanoja taas tulee.

Hiljaista ollut, viimeiset ajat, tämänkin kirjoituskokoelman saralla. Mieleni ei ole vielä tyystin minun: sen huomaa.

- - - - - - - -
"Asu on vapaa
täällä aiheet ja käsittely tapaa
merenrantaa, rautatietä ei näy, ei näy näkyjä
Näkyy sairasvuoteen pääty
likaiset astiat, joissa eiliset odottaa uutta tulemista
enkelit eivät tee tietä tähän linnoituksen
ei pasuuna soi, ei suitsua mirha
ei viisikanta kulmillaan tuo Sofia syviä sanoja
mutta häilähti äsken kuin kurillaan
rytmin seassa, itkeskellen
muisto jostain tulevasta
Ei tämä ole leikki ollenkaan

Puhujana hukkaanheitettyjen hetkien pelastajasankari
ja kuuntelijana, veli, sisko
jotka tiet yksinäisyyden vuoren kirot
ja kiipemisen vaikeuden
eivätkä halua yrittää niin kauan kuin se,
mitä elämäksi sanotaan
heittää murusia käteen
vuosi vuodelta heikompaan

eihän tämän näin pitänyt
laulaa ikuista kertosäettään
kun ajan ikonit syytävät lempeitä hymyjään
kunnes kasvot mätänee
kunnes muistan kaiken ulkoa
eikä tekoja enää tule

Ja neitsyt narrin puvussa laskee valtit, kaataa pöydän
ensimmäinen ja toinen sotilas vastaavat vain toisilleen
ja mielettömät odottavat vuoroaan
veitset valmiina
voittaja on se, joka huomaa ajoissa"

Pienen sisikunnan oma talvi

Öisin maailma on hiljaa. Mittaan katuja. En unettomuuttani osaa muutakaan. Se painaa, se jolle en mitään voi. Odottaa vain.

Täti valkoisissa kirjoitti sairaslomaa. Olisipa kyvykäs kirjoittamaan jotakin, joka nostaisi painon rinnalta.

Huudan itsekseni, ihan hiljaa. Odotan vastakaikua.

Öisin maailma on hiljaa. Ajatus ei tao enää mielessä, se takoo kylkiluiden alla, sydänalassa, siellä missä henkeni kulkee. Öisin se ääni ei häiriinny mistään. Öisin voin vain kuulla sen. En rauhoittaa. Olen liioitellusti hukassa, jokaöisissä ajatuksissa. Uni pysyy poissa. Luen huonoa tekstiä, yritän hukuttaa mielen hollywood -tarinaan. Odottaa. Jotakin. Ratkaisua.

Analysointi on kuin kömpelö elukka. Ei minulla ole rahkeita siihen. On rahkeita vain odottaa, kokeilla. Toivoa.

Lumihiutaleita ei näy, ei ilmassa, ei maassa. Niitä ei laskeudu. Omaan ilmakehääni tuli jotakin, joka on ensimmäisyydessään ainutlaatuista. Todellista. Seurasin sitä, toivoin. Toivon, että seuraan vastakin. Nyt on harteilla vain koko piirini talvi. Kylmä, hiljainen odotus

Suomenlinnan kallioilta, ajan ääriltä

Kävin viikonloppuna paikoissa, joista osa vei takaisin johonkin josta ei koskaan lähtenytkään. Niistä kenties vielä joskus, nyt vain toisesta. Tai ehkä kolmannesta.

Lauantai. Suomenlinna. Tapaamisen jälkeen, josta voisi olla montaa mieltä. Minä pidän sen mielen itselläni; oma valintani, monessa suhteessa.
Hiljainen hetki kalliolla. Kirja sylissä. Pidän joistakin paikoista vasta sitten, kun ihmisten virrat ovat ne jättäneet. Suomenlinna on yksi niistä.

Selasin kirjaa, annoin sivujen viedä syksyiseen Ruotsiin. Nukuin hetken väsymystä pois, kallion notkelmassa, auringonläikässä. Saman tein, vahingossa, Hangossa seuraavana päivänä. Luomeni ovat raskaammat kuin jaksan tiedostaa.

Itse asiaa en jaksanut miettiä, kummallakaan kalliolla. En antanut itseni. Se on päätetty, ja minä elän sen päätöksen mukaan.

Sen sijaan katselin hetken kauempana itsestäni istuvaa vanhempaa naista. Kallion kärjellä, itsekseen, laukku vieressä. Pitkä, hoikka, hiukset harmaina ajasta. Katse kauas suunnattu. Ja itsekseen.
Mietin, katsonko oikeastaan häntä vai itseäni tulevaisuudessa.

- - - - - - - - - - -
"minä muistan kuvat
minä muistan sanat
ihmisten äänet
minä muistan suuren pienuuteni

ja katson suoraan aurinkoon
se pimeydessä hehkuu
ja tunteet jäätyneinä
katson kuiluun sisälläni
ei porttia, ei ikkunaa
ei siihen paikkaan kulkua
ei sinne vielä nää
vaik´ eletty on puoli elämää"