Diagnoosi, osa 2: syö pilleri

Syö pilleri, ja kaikki elämässäsi helpottuu.

* * *

Syö pilleri, etkä enää koskaan tutustu ihmisiin, joiden ainoa tapa ilmaista välittämisensä puutetta ja yleistä sitoutumiskyvyttömyyttä on pitää sukuelimensä kaikissa muissa paitsi omissa housuissaan. (Se on hei vaan seksiä, ei ollut tarkoitus. Älä nyt oo hei pikkumainen konservatiivi.)

Syö pilleri, eikä kukaan enää ikinä satuta sinua fyysisesti. (Kato vahinkoja sattuu, älä nyt ota niin vakavasti. Ei oikeuskaan ota.)

Syö pilleri, eikä kukaan enää satuta edes henkisen puolen syrjää. (Sun kato pitää vaan jatkaa hei eteenpäin ja olla silleen ottamatta ittees.)

Syö pilleri, eikä kukaan enää kuse persoonaasi silmään ja naura päälle. (Sun kato pitää hei pysyy silleen positiivisena, se on vaan hei elämää.)

Syö pilleri, ja unohdat sellaisiin koskaan törmänneesikään. (Se on hei vaan elämää, hei. Lähde bilettämään, ooksä vähä tylsä kun et juo.)

Syö pilleri, ja unohdat viettäneesi saman baari-illan liian monta kertaa. (Hei nyt lähet vaan, sä oot hei nuori ja baarit on kivoi.)

Syö pilleri, ja unohdat kadottaneesi mielenkiintosi kuunnella humalaisten huutavan metelin ylitse samoja asioita vuodesta toiseen. (Sun pitää kato hei olla positiivisempi ja opetella tapaan hei uusii ihmisii.)

Syö pilleri, ja unohdat kadottaneesi mielenkiintosi vastailla metelin ylitse humalaisille, joiden kysymykset olet jo oppinut ulkoa. (Sun kato pitää hei olla sosiaalisempi ja olla silleen avoimempi, hei.)

* * *

Syö pilleri, etkä enää koskaan kuule lausetta "Kuule, jos sulla olis vähän toisenlainen tyyli, sä käyttäytyisit vähän enemmän tälleen ja puhusit enemmän tolleen, ni sua olis tosi paljon helpompi lähestyä." (Kato pitää osata hei ottaa vastaan hyvii neuvoi ja sillee kasvaa ihmisenä sillon ku pitää, hei.)

Syö pilleri, etkä enää koskaan kuule edellämainitun lauseen yleistä jatkoa "...ja ehkä niitä miehiäkin sitten ilmaantuis." (Kato hei kun sun peili on oikeestaan ihan oikeessa ja sä oot oikeestaan aika vitun ruma, hei.)

Syö pilleri, etkä enää kuule miten ainoa tapa tulla hyväksytyksi ja pidetyksi on lakata olemasta oma itsensä. (Kato sun nyt pitää vaan ymmärtää, että sun viimeset 27 vuotta on ollu ihan turhii ja oikestaan sun pitää muuttaa itessäs kaikki.)

Syö pilleri, ja löydät taas kyvyn olla laskematta seuranhakuilmoitusten prosenttiosuutta luottamuksellisen salaseuran hakijoista. (Hei kato maailma nyt vaan on sellanen.)

Syö pilleri, ja unohdat aprikoida miten on niiden laita jotka vain unohtavat mainita olevansa luottamuksellisen salaseuran haussa. (Ei kato hei saa olla niin skeptinen, se on vaan seksiä hei.)

* * *

Syö pilleri, ja CV:si on kuin taikaiskusta täynnä vain hyödyllisiä merkintöjä. (Kato ei se riitä et sä osaat, sul pitää olla siitä dataaki, hei.)

Syö pilleri, ja toisen asteen koulutuksesi alkaa yht'äkkiä kelvata työnhakumarkkinoilla muuallekin kuin Filmtownin iltasijaisen pestiin. (Kato hei ei sil oo välii jos sä osaatki, mut jos sä oot hei vaan amis ni ei voi mitään, hei. Hanki duunari oikeet paperit hei, ni et oo niin kuraa, hei.)

Syö pilleri, ja 5-10 vuoden lisäopinnot kelvataksesi muualle kuin Filmtownin iltasijaisen pestiin muuttuvat tarpeettomiksi. Syö pilleri, ja älysi ja osaamisesi loistaa ylivertaisena ja mahdollisuudesta seuraavaan hakeutuminen kulkee kuin surffilauta linnunmaidon ehtymättömässä virrassa. (Kato hei elämä on siis täys mahdollisuuksii mut jos sä et oo hei akateeminen, ni niinku forget about it, jooko.)

* * *

Syö pilleri, ja alat luulla hei ettei viimeinen 27 vuotta olekaan pelkkiä hukattuja mahdollisuuksia, vääriä valintoja ja hukattua aikaa.

Syö pilleri, ja muistat uskoa että tulevaisuudessa on kaikki paremmin.

Syö pilleri.

Syö pilleri.

Syö pilleri, ja maailma pelastuu.

Houkille vain

Ikäkö se on, joka temppunsa tekee? Saa varomaan askelia, antaa kyvyn ignoroida yhä kylmemmät sanat, olla ottamatta liikaa itseensä - ja kasata kokemat vain lisäpainoksi muun ajopuun joukkoon? Kuivana sen ehkä saisi tuleen, pois mielen tieltä. Vaan nyt se kasaantaa samaan rantaan edellisten kanssa.

En ota itseeni, mutta vanha kipu ei mene pois.

- - - - - -
"Well I hope that I don't fall in love with you
'Cause falling in love just makes me blue,
Well the music plays and you display your heart for me to see,
I had a beer and now I hear you calling out for me
And I hope that I don't fall in love with you.

Well the room is crowded, people everywhere
And I wonder, should I offer you a chair?
Well if you sit down with this old clown, take that frown and break it,
Before the evening's gone away, I think that we could make it,
And I hope that I don't fall in love with you.

Well the night does funny things inside a man
These old tom-cat feelings you don't understand,
Well I turn around to look at you, you light a cigarette,
I wish I had the guts to bum one, but we've never met,
And I hope that I don't fall in love with you.

I can see that you are lonesome just like me, and it being late,
You'd like some some company,
Well I turn around to look at you, and you look back at me,
The guy you're with has up and split, the chair next to you's free,
And I hope that you don't fall in love with me.

Now it's closing time, the music's fading out
Last call for drinks, I'll have another stout.
Well I turn around to look at you, you're nowhere to be found,
I search the place for your lost face, guess I'll have another round
And I think that I just fell in love with you."

Tänään en inhoa itseäni

"Tänään inhoan itseäni
ymmärrän mikä olen
tiedän mistä olen tullut
ja mihin matkalla"

- - - - - - -

Mietin eilen, kuinka alas visiirin voikaan laskea. Mietin, että mikäli siitä hymyilevästä, pikku vitsejä heittelevästä, kepeän iloisesta itsestäni kuvaisi pienen videonpätkän, en luultavasti tunnistaisi siitä itseäni.

Puhua paljon, hymyn takaa, on lopulta vain yksi tapa olla hiljaa.

Ja kaikki se tulee takaisin

Yrittää pysyä pois Helsingistä. Yrittää täyttää päivänsä työllä. Kesällä se vain on kovin haasteellista. Antakaa minulle tekemistä; aikaa pois asunnostani, aikaa pois itsestäni. Riittävästi tekemistä - silloin en ajattele.

Alkoholi ei tähän vaivaan sovi. Se sekoittaa mielenpohjan segmentoituneet kerrokset entistä pahemmin, ajaa esiin senkin joka yleensä pysyy piilossa. Silti kokeilen, toisinaan. Suomalaisen parannuksen loitsuma, yritys alisesta ylisiin. Parempi kyky oli muilla, aikoinaan.

Mikä on, elämän paloissa, kun eivät asetu kehyksiinsä. Mihin kehyksiin? Niitä etsiessä.

Se mikä oli ei ole enää. Yritän luopua, vanhasta itsestä, infantiileiksi käyneistä ajatuksista. Siinähän yritän. (On makaaberisti sanottu, mutta toisinaan mietin että parasta mitä minulle voisi tapahtua, olisi kuulla lääkärin sanat: "sinulle on elinaikaa enintään viisi vuotta." Tulevaisuutta vailla vastuukin poissa, ikuinen nuoruus lyhyessä paketissa? Ei mietintöjä kaukaisille ajoille, jos ei niitä tulisikaan. Mene, mene, mene jaa tee, pian se loppuu. Älä ajattele, toimi. Hävittävää ei enää ole. Valkoisen länkkärin elintasomurhe, allergia hienopestyä elämää kohtaan? Tiedä häntä.

- - - - - - - - - -
"Outside another yellow moon
punched a hole in the nighttime, yes
I climb through the window and down the street
shining like a new dime
The downtown trains are full with all those Brooklyn girls
They try so hard to break out of their little worlds

You wave your hand and they scatter like crows
they have nothing that will ever capture your heart
they're just thorns without the rose
be careful of them in the dark
oh if I was the one
you chose to be your only one
oh baby can't you hear me now

Will I see you tonight
on a downtown train?
Every night is just the same
you leave me lonely now

I know your window and I know it's late
I know your stairs and your doorway
I walk down your street and past your gate
I stand by the light at the four way
You watch them as they fall
they all have heart attacks
They stay at the carnival
but they'll never win you back

Will I see you tonight
on a downtown train?
Where every night is just the same
you leave me lonely now
Will I see you tonight
on a downtown train?
All of my dreams just fall like rain
all upon a downtown train

- Tom Waits: Downtown train

Ennen aikojaan mennyt

Tänään tunnen, jälleen, vanhenneeni. Ennen aikojani. En hyvällä tavalla, en viisastuen, en uusia näkökulmia saaden, en löytäen tai arvostaen. Vain kyynistyen, väsyen, nähden liikaa ja liiankin tarkkaan.

Sama ympyrä, kehä, rata, kiertää itseään uudelleen ja uudelleen. Samat kilometripylväät saman tien pielissä, samat maamerkit samoin tarkoituksin. Ei saisi tai pitäisi valittaa, tuntea näin - Afrikassa niillä on vielä huonommin, mutta mitä tehdä jos maasto rintalastan alla on yhtä suurta afrikkalaista kuivakautta nälänhädällä ja koleraepidemialla? Tai paremmin, osuvammin ilmaistuna aikaa epidemian ja nälän niiton jälkeen: kun jäljellä on vain hiekka, ruumiit ja muisto jota kukaan muista.

Sanovat, että ulkopuolelta, kauempaa näkee asiat usein selvemmin. Kenties. Enkä minä pidä siitä mitä näen. Otan mieluummin luottamuksen sileästä turkista pitävän otteen ja taitan sen niskan sormieni väliin. Naps - mitä jää jäljelle?

Into, mihin lie menit. Asioihin ja ihmisiin, tekemiseen ja tuntemiseen. Mihin katosi lapsi, mistä tuli tilalleni tämä itsensä sivuun nostanut ja pois luovuttanut vanhus?

Hiljaisuuteen

Meni vappu, meni moni muukin päivä. Tunnelmia siitä enemmän tulevina päivinä, kun sanoja taas tulee.

Hiljaista ollut, viimeiset ajat, tämänkin kirjoituskokoelman saralla. Mieleni ei ole vielä tyystin minun: sen huomaa.

- - - - - - - -
"Asu on vapaa
täällä aiheet ja käsittely tapaa
merenrantaa, rautatietä ei näy, ei näy näkyjä
Näkyy sairasvuoteen pääty
likaiset astiat, joissa eiliset odottaa uutta tulemista
enkelit eivät tee tietä tähän linnoituksen
ei pasuuna soi, ei suitsua mirha
ei viisikanta kulmillaan tuo Sofia syviä sanoja
mutta häilähti äsken kuin kurillaan
rytmin seassa, itkeskellen
muisto jostain tulevasta
Ei tämä ole leikki ollenkaan

Puhujana hukkaanheitettyjen hetkien pelastajasankari
ja kuuntelijana, veli, sisko
jotka tiet yksinäisyyden vuoren kirot
ja kiipemisen vaikeuden
eivätkä halua yrittää niin kauan kuin se,
mitä elämäksi sanotaan
heittää murusia käteen
vuosi vuodelta heikompaan

eihän tämän näin pitänyt
laulaa ikuista kertosäettään
kun ajan ikonit syytävät lempeitä hymyjään
kunnes kasvot mätänee
kunnes muistan kaiken ulkoa
eikä tekoja enää tule

Ja neitsyt narrin puvussa laskee valtit, kaataa pöydän
ensimmäinen ja toinen sotilas vastaavat vain toisilleen
ja mielettömät odottavat vuoroaan
veitset valmiina
voittaja on se, joka huomaa ajoissa"

Pienen sisikunnan oma talvi

Öisin maailma on hiljaa. Mittaan katuja. En unettomuuttani osaa muutakaan. Se painaa, se jolle en mitään voi. Odottaa vain.

Täti valkoisissa kirjoitti sairaslomaa. Olisipa kyvykäs kirjoittamaan jotakin, joka nostaisi painon rinnalta.

Huudan itsekseni, ihan hiljaa. Odotan vastakaikua.

Öisin maailma on hiljaa. Ajatus ei tao enää mielessä, se takoo kylkiluiden alla, sydänalassa, siellä missä henkeni kulkee. Öisin se ääni ei häiriinny mistään. Öisin voin vain kuulla sen. En rauhoittaa. Olen liioitellusti hukassa, jokaöisissä ajatuksissa. Uni pysyy poissa. Luen huonoa tekstiä, yritän hukuttaa mielen hollywood -tarinaan. Odottaa. Jotakin. Ratkaisua.

Analysointi on kuin kömpelö elukka. Ei minulla ole rahkeita siihen. On rahkeita vain odottaa, kokeilla. Toivoa.

Lumihiutaleita ei näy, ei ilmassa, ei maassa. Niitä ei laskeudu. Omaan ilmakehääni tuli jotakin, joka on ensimmäisyydessään ainutlaatuista. Todellista. Seurasin sitä, toivoin. Toivon, että seuraan vastakin. Nyt on harteilla vain koko piirini talvi. Kylmä, hiljainen odotus

Elämää on tämäkin - ja kuinka pitkään?

Sorruin pseudotieteellisen hupitietoyhteiskunnan houkutuksiin. Asetin elämäntapani testin.

Syksyn uutuusohjelman pyhän ja oikeellisen elinkaaren mittaa mittovan laskuaparaatin mukaan elän nykyisillä elintavoillani 87 -vuotiaaksi.

Ajatus on samaan aikaan hykerryttävä ja pelottava.

Suomenlinnan kallioilta, ajan ääriltä

Kävin viikonloppuna paikoissa, joista osa vei takaisin johonkin josta ei koskaan lähtenytkään. Niistä kenties vielä joskus, nyt vain toisesta. Tai ehkä kolmannesta.

Lauantai. Suomenlinna. Tapaamisen jälkeen, josta voisi olla montaa mieltä. Minä pidän sen mielen itselläni; oma valintani, monessa suhteessa.
Hiljainen hetki kalliolla. Kirja sylissä. Pidän joistakin paikoista vasta sitten, kun ihmisten virrat ovat ne jättäneet. Suomenlinna on yksi niistä.

Selasin kirjaa, annoin sivujen viedä syksyiseen Ruotsiin. Nukuin hetken väsymystä pois, kallion notkelmassa, auringonläikässä. Saman tein, vahingossa, Hangossa seuraavana päivänä. Luomeni ovat raskaammat kuin jaksan tiedostaa.

Itse asiaa en jaksanut miettiä, kummallakaan kalliolla. En antanut itseni. Se on päätetty, ja minä elän sen päätöksen mukaan.

Sen sijaan katselin hetken kauempana itsestäni istuvaa vanhempaa naista. Kallion kärjellä, itsekseen, laukku vieressä. Pitkä, hoikka, hiukset harmaina ajasta. Katse kauas suunnattu. Ja itsekseen.
Mietin, katsonko oikeastaan häntä vai itseäni tulevaisuudessa.

- - - - - - - - - - -
"minä muistan kuvat
minä muistan sanat
ihmisten äänet
minä muistan suuren pienuuteni

ja katson suoraan aurinkoon
se pimeydessä hehkuu
ja tunteet jäätyneinä
katson kuiluun sisälläni
ei porttia, ei ikkunaa
ei siihen paikkaan kulkua
ei sinne vielä nää
vaik´ eletty on puoli elämää"

Kodin tekemisen ja rutiinin hienonhienosta erosta

Missä lopulta kulkeekaan käsitteiden raja. Kotiutuminen; aloilleen asettumista? Kotiutuminen; väliaikaisen pesäpaikan muodostamista? Aloilleen asettuminen; kangistumista kuluneisiin kaavoihin - turvallisuuden vuoksi, mielikuvituksettomuudenko? Vai siksi ettei osaa, ymmärrä muutakaan elämäänsä muodostaa?

Käsitteitä, käsitteitä, itseeni kuulumattomia. En osaa ajatella, tuntea asettuvani; siksi kai toiminkin kuin hiukan sitä pelkäisinkin. Muutan toisinaan tietoisesti reittiä jota kävelen töistä kotiin. En valmista liian usein samaa ruokaa. Kantabaari, mikä se on? Niitä on oltava useampia.

Juokseeko sitä sitten karkuun ajatusta iästä, aikuistumisesta vai vähän niistä kaikista, sitä en tiedä. Sen sen sijaan tiedään, että välttelen tietoisesti sitä ajatusta, joka mieleeni on vuosien kuluessa sanalle "vakiintuminen" muodostunut: Sotkan pelargoniat, omistusasunto, tieto siitä missä on kuuden vuoden kuluttua.

Mutta onko se laskettavissa kaavoitetulle polulle eksymisestä, että istuutuessa siihen samaan kulman ravintolaan tarjoilija kaataa automaattisesti tutun juoman ja kysyy, otanko jälleen alkupalaksi sipulirenkaita?

Syksyn anatomia

Oletko joskus tunetnut ikävää johonkin jota ei oikeastaan olekaan? Oletko tullut tunteeksi ikävää vaikket tiedä mitä edes kaipaat? Tervetuloa slaavilaiseen melankoliaan; siihen jota minä hellin sydämeni alla sikiökehrän lailla joka jumalan syksy.

Ja rakastan sitä joka ikinen syksy.

Ei melankolia ole pahasta. Masennus on tarina erikseen, suru oma olomuotonsa. Melankolia, kauneimmillaan, taas laajaksi kasvavaa ja maailmoja syleilevää - tai pieneksi kiertyvää ja itsensä sisään kasvavaa - kuin slaavilaisuus itse. Sekin kun on kielellinen, ei geneettinen tai kulttuurinen käsite; ei sitoudu aikaan eikä paikkaan, määrittää laajimmassa luvussaan kansoja vain puhutun kielen perusteella. Mahdollisuus moneen; vihaan ja siihen toiseen.

"...kun katsot molemmilla silmillä
on vain tanssi ei mitään muuta
mutta päästäksesi siihen
sinun on kuljettava loputtomat kilometrit
meren rannassa vaahto ui, linnut viistää vettä
on vielä yö mutta kohta on aamu..."

Päivän luontoääni

Arkipäivän havaintoja lajityypillisestä käytöksestä; havaintopaikka yksilö Collianderin arkiympäristö, havainnoitava kohde homo sapiens -laji:

Mikä perkele laittaa aikuisen, varatun ja perheellisen miehen kaatamaan teinipimpsaa silloin kun mieli tekee - ja mistä tulee kyky mennä jälkikäteen silmät kirkkaina kotiin, vaihtamaan vaippoja ja pyörittämään parisuhteen arkea?

Mysteeri minulle. Ja toisaalta toivon, ettei sen perimmäinen vastaus minulle koskaan selviäisikään.

Niin tai näin, tunnustettakoon näissä tahattomasti kertyvissä - ja lukumäärältään hiljalleen huomattavissa - havainnoissa piilevän osavastauksen siihen niin usein esitettyyn kysymykseen; "Riia, mikset sinä vieläkään seurustele?"