Vain palatessa sen muistaa

"Well I never pray/
But tonight I'm on my knees/
I need to hear some sounds that recognize the pain in me"

Yhdellä saralla tunnen itseni Albert Einsteinin vaatimattomaksi perilliseksi; epätieteelliseksi veljenpojaksi, jonka suhteellisuusteoria asuu mielen syvyyksissä, henkilökohtaisen kokemuksen verhojen takana, pseudorunollisissa sirpaleissa maailman kokonaiskuvan ulkopuolella.

Aika - niin suhteellista. Matka; kumpi viekään syvemmälle mieleen - fyysinen etäisyys arjen olevaisuudesta, pisteiden välisen janan venyttäminen mantereiden halki - vai arjen fragmenteissa, sen tavanomaisuuksissa, suoritettu hiljainen matka otsaluun takana?

Syvin tie omaan minuuteeni tapaa kulkea fyysisten etäisyyksien kautta.

Kaukaa näkee selvemmin. Kipeämmin. Elämänsä nukketalot, ihmisten inhimillisyyden - omat polut ja väärinvalitut risteykset. Oman inhimillisyytensä? Inhimillisyyteen kytkeytyy aina inhimillisen olennon ominaisuuksista kukaties tärkein; kyky ja taipumus virheisiin, inhimillisiin valintoihin, emootioihin, paljaaseen tunteeseen silloinkin, kun se kääntyy kantajaansa vastaan. Ja sen olemassaolo - voi, miten vaikea se onkaan nähdä ja tunnustaa omassa peilikuvassaan.

Kukaties vain riittävä taival kahden pisteen välillä antaa itsensä yli-ihmiseksi luokittavalle turvan ja keinon nähdä oma inhimillisyytensä; vaikuttimensa puhtaina arjen humusta, tärkeimmät kysymyksensä kirkkaina, vailla hälyääniä. Fyysinen matka - turvavyöhyke iskun ja osuman välillä?

Matkan alku, matkan loppu. Keskikohta kaukana poissa ja kaukana itsessä. Paluu - siinä on aina jotakin erityistä. Sekoitus riemua ja surumieltä, muistikuviksi hahmottuvia kokemuksia, uuden värin leimaamia vanhoja muistoja. Väsymystä ja intoa. Halua tulla kotiin - ja halua kääntyä saman tien takaisin.

Paluu nostaa matkan kokemukset pintavesiin, erottaa tärkeimmät akanoista, punnitsee veren ja veden.

Palaaja katsoo arkeaan. Ja miettii sen uudelleen.

- - - - - - -
The Killers: When You Were Young

"You sit there in your heartache/
Waiting on some beautiful boy to/
save you from your old ways/
You play forgiveness/
watch it now - here he comes

He doesn't look a thing like Jesus/
But he talks like a gentleman/
like you imagined/
when you were young

Can we climb this mountain/
I don't know/
Higher now than ever before/
I know we can make it if we take it slow/
Let's take it easy/
Easy now, watch it go

We're burning down the highway skyline/
On the back of a hurricane that started turning/
when you were young/
When you were young

And sometimes you close your eyes/
and see the place where you used to live/
when you were young

They say the devil's water, it ain't so sweet/
You don't have to drink right now/
But you can dip your feet/
every once in a little while

You sit there in your heartache/
waiting on some beautiful boy to/
to save you from your old ways/
You play forgiveness/
watch it now - here he comes

He doesn't look a thing like Jesus/
But he talks like a gentleman/
like you imagined when you were young/
(He talks like a gentlemen/
like you imagined when/
when you were young)

I said he doesn't look a thing like Jesus/
He doesn't look a thing like Jesus/
But more than you'll ever know"

Tarinoita aakkosettoman matkan varrelta, osa 4

Baltia-Puola-Ukraina-Moldova-Romania-Bulgaria-Turkki-Georgia-Armenia-go go.

Henkisia muistiinpanoja, antropologisia havaintoja, kulttuurillisia tulkinnallisuuksia - ranskalaisia viivoja raiteilta ja teilta, ihmisista ja ihmisetta.

- Kotimaan kyseenalaiset hedelmat. "Ai sa olet Suomesta? Eiko Nokia ole suomalainen? Kuule, haluaisitko vieda tan mun puhelimen vaikka takaisin sinne toimistoon? Taa on ihan paska."

- Kotimaan kyseenalaiset hedelmat osa 2. Nokia tune - kadonnut pohjoisilta leveysasteilta, pesiytynyt itaan ihailtavalla laajuudella ja sitkeydella.

- Totta toinen puoli. Toisin kuin elavissa kuvissa tai klassikkokirjallisuudessa, se kanssasi samaan vaunuosastoon eksyva balalaikan - tai minkaan muunkaan soittopelin - rampyttaja on alansa taituruuden sijaan piinallisen paattavainen vasta-alkaja. Tram-tram-tram-eiku.

- Tanssi tytto, tanssi. Juhlinnan kulttuuri muuttaa muotoaan muun kulttuurillisen sijainnin mukana. Tiedat tanssineesi ukrainalaisen kuherruskuukauden alkua vasta, kun aamulla laskeskelet jalkapohjiisi painuneiden lasinsirpaleiden maaraa.

- Byrokratia. Mita mika hyvansa taho sinulle kertookaan viisumin jos toisenkin hankkimisesta vasta ensimmaisen rajakontaktin tapahtuessa, unohda se. Kaikki on kuitenkin hetken koittaessa tasan nurinpain ja toistaperin. (Kasien heiluttelu ja kovaaaninen vuodatus suomeksi - mika portteja avaava vaikutus silla toisinaan voikaan olla.)

- Pienet yksityiskohdat. Vaikka hostellisi virallinen pyykkinaru olisikin vedetty paakadulle osoittavaan ikkunaan - ei alushousujen ripustaminen moiselle keskella turkkilaisita lattakykkylaa ole valttamatta kuitenkaan ideoista parhaimpia.

- Tarvittava lepo. Kylla; moskeijan lattialle on mahdollista nukahtaa kaikessa rauhassa ja epatarkoituksessa - eika kukaan kulkijaa sielta paheksuen herata.

- Iaisyys. Talvinen taivas pohjoisen perukoilla voi olla kaunis. Mutta vasta etelaisilta vuorilta kurottaessasi paaset kosketusetaisyydelle ikuisuudesta.

- Konfliktien taiteellinen hallinta. Kylla - ulkomaanpolitiikkansa handlaavan on mahdollista vittuilla hotelliin pesiytynyt israelilaisseurue takaisin tien paalle ennatysajassa.

Vain tiella sen muistaa

Miten sen voikaan toisinaan unohtaa mielestaan. Miten sen voikaan maistaa uudelleen, elavana, hengittavana, yksinkertaisuudessaan musertavana luonnonvoimana vasta tien paalla, taipaleilla, viivoilla pisteiden valilla?

Sanovat, ettei aina muuttanut omaa kotipaikkaa.

Se ei pida paikkaansa.

Aina muuttanut on maailmassa kiinni, lujemmin, todemmin kuin useimmat nurkkakuntalaiset, yhden seudun kasvatit, vuosikausien kotikulmakertymat omaavat.

Aina muuttanut on kasvattanut juurensa siina missa muutkin.

Mutta ne juuret eivat ole paikassa.

Ne ovat matkassa.

Ajassa ja tilassa.

Miten helposti sen voikaan hetkiseksi unohtaa, jos sallii itsensa jaada liian pitkaksi toviksi, liian pitkiksi hetkiksi, itselleen luonnottomaan tilaan. Miten sen voikaan unohtaa.

Yksinkertaisen totuuden.

- - - - - - - - -
Juna vapisee jalkojen alla/
juna vapisee jalkojen alla/
liekit palavat kadun kiiltävässä pinnassa

Himmeän sinisessä yössä/
sateen solistessa kadun asfalttiin/
havahdun niin polttavaan ikävään/
että tahtoisin/
tahtoisin olla kuollut/
Ja kaikki minussa huutaa/
miten olisi voinut olla/
Ja ohitseni liukuvat tyhjinä/
elämän ruhtinasyöt

juna vapisee jalkojen alla (aina siellä)/
juna vapisee jalkojen alla (missä en ole)/
liekit palavat kadun kiiltävässä pinnassa

Kamelin varjo kuvastuu erämaan taivasta vasten/
huulilleni syöpyy hiekan suolainen maku
Ja minä tiedän että ainoa kotini/
on jyrisevä asemahalli/
juuri ennen pikajunan lähtöä/
ja että minua odottaa/
aurinko ja meri

juna vapisee...

- Mika Waltari/Sininen yo

- - - - - - -

Toimittajan huomautus.
En ole koskaan ollut suurista suurin Don Huonot -kuuntelija, parahultainen korkeintaan.

Mutta taman runon biisiksi saattaminen - sen luen rytmiryhman ansioksi.

Kuuntele, hyva lukija.

Matkatarinoita aakkosettomalta taipaleelta, osa 3

Ukraina-Moldova-Romania-Bulgaria-a go go.

Satunnaisia huomioita, antropologisia havaintoja, tunnelmakuvia, pysahtyneita hetkia.

- - - - - - -

- Euroopan manner geneettisine rajoineen. Viimeistaan Romanian korkeudella, saadessaan niin tietyomaan kuin sen liikennetta ohjaavat poliisismiehet transformoitumaan vihellys- ja huutelukuoroksi, luontoaidilta blondin hiuskasvuston saanut flikka oppii peittamaan kuontalonsa. Rajansa molemmilla - kulkijan huumorintajulla ja ylenpalttisella huomiolla.

- Slaavipoliisit. Onko niiden univormukoodiin kirjattu viralliseksi saannoksi, etta pareittain partioidessaan toinen pitaa koppalakkinsa santillisen suorassa, toinen rennosti takaraivolla?

- Slaavimaiden avioliittoika. Mikali satut olemaan nainen ja yli 24 -vuotias, kysyttaessa valehtele olevasi jo vahintaan kihloissa. Muuten loydat itsesi pinnistamassa kielellisen osaamisesi aarimmilleen torjuessasi juna-, bussi- tai marshrutkamatkaseuralaisesi yrityksia jarjestaa tapaaminen hanen toistaiseksi naimattoman poikansa ja sinun valille. (Ehdotus illallistreffeista kiovalaispoliisin kanssa tosin miltei saivat kokeilemaan tatakin matchmaking -menetelmaa.)

- Katolilaisten pusikkovaltioiden ja slaaviseutujen juomatavat. Lokaalivaeston idea on kovin usein tarjota tyttopuoliselle matkalaiselle piripintainen lasi paikallisen perinteen mukaista valopetrolia - jota voidaan kutsua myos alkoholiksi - ja nauraa ymmartavaisesti taman kastaessa lasissa ylahuulensa ja passatessa irvistellen myrkyn eteenpain. Takuuvarma tapa saada kosolti uusia ystavia ja ponkittaa skandinaavinaisten mainetta on kulauttaa se veneenpesuneste alas kertaheitolla. (Jos tarjoava osapuoli sattuu olemaan venalainen sotilas, lisapisteita voi kerryttaa myos laulaa lurauttamalla pari saetta Moskovan valoja originaalikielella - sama se, miten huonolla.)

- Nouse slaaviseutujen yojuniin mieluusti tyhjin vatsoin. Joku hyttiseuralaisistasi kuitenkin ravistelee nukkuvan lankkarin keskella yota hereille maistamaan vasta junalaiturilta ostettuja perinneruokia. Syo kun tarjotaan, nukkua ehtii toistekin.

- Yojunien hoyhentyynyt. Matka, jonka valkoista noyhtaa kampaat hiuksistasi hyvan tovin.

- Ukrainalaiset hostellit. AK-47 -ammuntaa, hylattyja ohjustukikohtia, Chernobyl, tarkka-ampujakivaarin koettelua. Slaavit sentaan ymmartavat yha hyvan viihteen paalle.

- Modernia lansimaista ilmetta tavoittelevat lokaalit bussiyritykset - loputon kimara mita ihastuttavimpia yhdistelmia vanhoja kukkakuoseja ja neonvareissa hehkuvaa virtaviivaisuutta.

- Njepr. Taynna maatalouden sivutuotteita, poikkileikkauksia yleisimmista roskista ja neuloja joiden alkuperaa on parempi olla miettimatta. Silti sinne on pakko kastaa jalkansa.

- Jonot. Jonot, jonot, jonot. Ala erehdy jattamaan junalippusi ostoa lahtopaivaan.

- Joka vaittaa etteivat muutamat maailman kauneimmista siltamaisemista loydy Chisinausta, syyllistyy valehtelemisen syntiin. Ja rankastipa sittenkin.

- Kun paikalliset uusnatsit piirittavat sinut junalaiturilla tuuma jalkeen keskiyon ihastellakseen maiharinvarsiin tungettuja reisitaskuhousujasi, lavistyksiasi ja hihkuessa ”Hitler, Winter war, good, da da” ymmartaessaan sinun olevan Suomesta, loydat nopsaan sisaltasi pienen konsensuspolitiikon joka katsoo paremmaksi jakaa ”Winter war, sehr gut, da da” -nakemyksen ryhtymatta sen suurempiin oikaisuvaatimuksiin.

- Edellamainittujen uusnatsien ryhtyessa ottamaan kaverikuvia kanssasi on hymyileminen silti hiukan vaikeaa.

- Suomalainen hevimeteli. Miten usein inhimillista kanssakaymista helpottaakaan se, jos sattuu olemaan kotoisen samasta pohjoisesta perakylasta kuin juttuseurasi syvasti ihannoima rytmiryhma.

- Kotiseuduista puheen ollen. Hyvat ihmiset - Vlad Tepes ei ole syntyjaan sielta, missa nyt seisovat Draculateemapuistot ja vilkkuvat varivalot. Se oikea syntymakyla on syrjainen ja tasan yhden kivetyn kadun omaava lattakykkyla keskella pitkaa ja tyhjaa taivalta, jossa hevoskarryt ovat nippa nappa autoja yleisempi naky.

- Ukkosmyrskyt ja meri. Luonnonvoima, joka paukauttaa hostellihuoneesi ikkunan sisaan, hukuttaa pihan nilkansyvyiseen veteen, viskoo puutarhatuolit pitkin maantieta ja ajaa satunnaisen matkustavaisen ulapan rantaan, rinnankorkuisiin aaltoihin ja tuuleen, joka pirstoo tiukimmankin nutturan ja muuttaa hameenhelmasi nopeaksi Marilyn Monroe -impersonaatioksi.

Suomenlinnan kallioilta, ajan ääriltä

Kävin viikonloppuna paikoissa, joista osa vei takaisin johonkin josta ei koskaan lähtenytkään. Niistä kenties vielä joskus, nyt vain toisesta. Tai ehkä kolmannesta.

Lauantai. Suomenlinna. Tapaamisen jälkeen, josta voisi olla montaa mieltä. Minä pidän sen mielen itselläni; oma valintani, monessa suhteessa.
Hiljainen hetki kalliolla. Kirja sylissä. Pidän joistakin paikoista vasta sitten, kun ihmisten virrat ovat ne jättäneet. Suomenlinna on yksi niistä.

Selasin kirjaa, annoin sivujen viedä syksyiseen Ruotsiin. Nukuin hetken väsymystä pois, kallion notkelmassa, auringonläikässä. Saman tein, vahingossa, Hangossa seuraavana päivänä. Luomeni ovat raskaammat kuin jaksan tiedostaa.

Itse asiaa en jaksanut miettiä, kummallakaan kalliolla. En antanut itseni. Se on päätetty, ja minä elän sen päätöksen mukaan.

Sen sijaan katselin hetken kauempana itsestäni istuvaa vanhempaa naista. Kallion kärjellä, itsekseen, laukku vieressä. Pitkä, hoikka, hiukset harmaina ajasta. Katse kauas suunnattu. Ja itsekseen.
Mietin, katsonko oikeastaan häntä vai itseäni tulevaisuudessa.

- - - - - - - - - - -
"minä muistan kuvat
minä muistan sanat
ihmisten äänet
minä muistan suuren pienuuteni

ja katson suoraan aurinkoon
se pimeydessä hehkuu
ja tunteet jäätyneinä
katson kuiluun sisälläni
ei porttia, ei ikkunaa
ei siihen paikkaan kulkua
ei sinne vielä nää
vaik´ eletty on puoli elämää"

Matkaltapalaajan omakuva

"Juna vapisee jalkojen alla
liekit palavat kadun kiiltävässä pinnassa
himmeän sinisessä yössä
sateen solistessa kadun asfalttiin
Havahdun niin polttavaan ikävään
että tahtoisin olla kuollut
ja kaikki minussa huutaa miten olisi voinut olla
Ja ohitseni liukuvat tyhjinä elämän ruhtinasyöt

Kamelin varjo kuvastuu erämaan taivasta vasten
Huulilleni syöpyy hiekan suolainen maku
Ja minä tiedän, että ainoa kotini
on jyrisevä asemahalli
juuri ennen pikajunan lähtöä,
ja että minua odottavat
aurinko ja meri
siellä, missä en ole.

Aina siellä, missä en ole.

- Mika Waltari / Sinen yö
- - - - - - - - - - - - - -

Aina sama juttu.

Minä lihana olen takaisin Helsingissä, asunnon kivikohdun sisuksissa. Mutta kestää vielä monta iltaa, ennen kuin henki palaa kotiin sieltä, missä sen koti todellisuudessa on.

Tien päältä.