Kuva-arkistojen vanha otos ja muutama kysymyksenasettelullinen heitto sunnuntaimatinean palanpainikkeeksi.
* Elitkó elämäsi itsellesi - vai niille muille?
Itsekkyydestá sakottaa karman seuraava kierto, mutta rehellisyyttá edustaa aiheellinen peiliinkatsomispohjainen arvio siitá, tekeekó valintansa arvojensa vai ulkopuolisten odotusten perusteella - tai sortaako elinkaarensa kompromisseihin, joissa silkkaa pelokkuuttaan asettaa itsensá lapsipuolen asemaan pedatessaan láhipiirilleen vaihtoehtoja, joita ajattelee ja punnitsee náiden mukavina pitáván. Rehellinen itsereflektio on kivuliasta hommaa. Siksi tássá multiversumissa tuotetaankin luvuttomia hyllymetrejá itsetutkiskeluun kannustavaa helppoheikkikirjallisuutta ja webbimaailman gurukursseja: on helpompi ulkoistaa vastuu itsestá ja keskittyá tehtávákirjan táyttámiseen sen sijaan, ettá kasvattaisi alleen kaksi jalkaa. Ihmisyyden perusparadoksi?
Itseen kohdistettu epárehellisyys on pelkuruuksista suurinta. Muutamat purkavat sen materian haalintaan. Osa ihmisiin, joita materian lailla káyttáá. Toiset hokevat mantran lailla tyytyváisyyttáán vallitseviin olosuhteisiin. En miná tátá koskaan halunnut, mutta onhan támá nyt taloudellisesti fiksu ratkaisu ja kun on námá lapsetkin.
* Kunpa olisin tehnyt muutakin kuin duunia
Materia tai esimiestyón kurssi; kun káytát sitá váárin, on sen funktio tyhján tyhjáná táytteená melko sama. Been there, done that, bought the T-shirt, didn't wear it: klisheitá en jaksa heitellá, mutta loppuunpalamisen alhot kontattuaan ja kalenteriuskovaisten seurakunnan intomielisimpien jásenten ajan ja arvon kaarta katsasteltuaan katsoo muutamia seikkoja toisin. Taas kerran. Epátuottavuus on suhteellinen mááre.
* Olisinpa ilmaissut itseni, tunnustanut tunteeni ja sanonut sanani silloin, kun niiden hetki syntyá oli
Miten moni játtáákáán sanomatta, ilmaisematta tuntonsa pysytellákseen keskinkertaisessa rauhassa ympáristónsá kanssa. Ja voi katkeruutta, melkankoliaa ja pimeitá tuntoja, kun pehmeánsoljuvan mukavuuden sijaan tuloksenaan hiljaisuus tuottaakin ainoastaan asettumisen keskinkertaisen olemassaolon kenkálaatikkoon, olomuotoon, jossa ihminen ei koskaan kehity siksi mihin hánen todellinen kapasiteettinsa riittáisi. Kysyá sopii, millaisin luvuin lánsimaissa niin yleinen henkinen pahoinvointi erilaisin oireyhtymin juontaa juurensa náiltá alkuláhteiltá.
* Mihin kadotin kaikki ihmiseni
Tiedátkó, ensi kuussa olis aikaa. Keskiviikkona mulla olis kaks tuntia, tossa viimesen palaverin ja akvarellikerhon válissá.
Miká kullekin eniten painaa: status, menestyvá talous - vai henkiló, jolle kasvosi olivat tutut jo ennen juonteiden piirtymistá.
* Kun olisi sallinut itsensá tuntea onnea.
Hipihtává lausahdus, mutta avataan jatkoselitteelle.
Tilaa voidaan kutsua usein nimityksin. Useimmat niistá minulle vieraita, tunnustan; tyóváenaate ei tunne tyóntekiján oikeuksia eiká suutari pue lapselleen kenkiá. Ulkopuolinen tarkkailija tekee silti havaintonsa:
suurimmaksi kroonisten negaatioiden tuottajaksi kisassa náyttáá selviáván valinta toimia omia haluja, haasteita ja tarpeita vastaan - uskalluksen puutteesta. Itsensá haastamisen, uusien mahdollisuuksien ja uskaltamisen sijaan pitáydytáán vanhassa. Kierretáán vanhojen tapojen ja rakenteiden kehássá. Kerrotaan itselle, ettá voisi támá huonomminkin olla.
Voisi toki.
Ja paremminkin.
Vaan uskallatko yrittáá?
Tutun ja totutun suhteellinen mukavuus ja váitetty turva on, páiván páátteeksi, kylmá alttari itsensá kuolettaa. Muutoksen pelko pitáá kiinni teeskentelyssá, saa suupielet vuotamaan valeita tyytyváisyydestá. Muille, toki. Mutta ennen kaikkea omalle itselle. Sisimmálle.
"Ole se muutos, jonka haluat náhdá."
Vaan kuka mitáán muuttaa, maailman kohtaa ja haastaa, jos omaa itseáánkáán ei arvaa?
