SKOP, sano Kreikka

Markkinataloudella on ongelma. Vakava ongelma.

Se kohtasi oman logiikkansa, ajautuen akuuttiin identiteettikriisiin. Jouhtenan sijasta näppyä nenänsä pielessä tuijottaa realiteetteihin törmätä tömpsähtänyt ankanpoika.

Kapitalismi on vanha sana, markkinatalous sen uudempi sisko. Vaihtovaate. Nimeke. Kapitalismissa on kivasti k-kirjainta, klangia ja kolahdusta - luonnetta. "Markkinatalous" soljuu ja huljuu, lipsahtaa ja läpsähtää turpavärkistä kuin eilispäivän hedelmäkarkki. Tiedättehän, niitä lötköjä joita kakaroilla on taipumusta teeskennellä tunkevansa nenuunsa. Siksi sanavalikoin "kapitalismin". Konservatiivisessa vanhanaikaisuudessa on kulmikasta uskottavuutta.

Kapitalismi on raaka laji. Sillä on logiikkansa. Toimintamekanismi rullaa niin kauan - ja vain niin kauan - kun hammasrattaan sallitaan pyöriä. Jauhaa. Kenenkään tunkematta jakoavainta hampaiston tukkeeksi. Markkinataloudella on vakava ongelma: mitä sitä nyt sanoisi, kun kapitalismi muodostelmakelluu itse itsestään rautapalikan hampaistonsa pyörimisen esteeksi?

Talouskavun ja tehokkuuden logiikka on aukoton: bisnes syntyy, bisnes nousee tai kaatuu. Bisnestä johdetaan. Epäviisas päätös kaataa bisneksen. Konkurssi on antibiootti ja kirurgin ihmeveitsi, joka leikkaa pahanlaatuisen kasvannaisen terveen kasvun kudoksesta. Prosessi ei jaa armoa eikä sitä pyydä. Järjestelmän oma rattaisto pyyhkii siinä epäonnistuneet jaloistaan. Liike jatkuu. Kunnes ratas pysähtyy.

Talouskriisi. Kreikan kriisi. Eurokriisi. Pankkikonsernit. Epäonnistunut bisnes: pankkikonsernin ja kahden työntekijän kommandiittiyhtiön konkurssin ero on lopulta vain kahdessa seikassa:
toisessa niistä ovat kiinni useamman ison pojan rahat. Imago. Klubihenki. Usko. Toista tuetaan sen bisneksen kaatuessa, pelastetaan persaukset ja varmistetaan tukirahat. Bisnekselle, joka on kaatumassa omaan mahdottomuuteensa.

Arvatkaa, kumpi on kumpi.

Voi, kapitalismi. Jokaisen imperiumin fragmentaatiopiste löytyy aina ajankohdasta, jona se hylkää omat sääntönsä ja alkaa toimia logiikkaansa vastaan.

Kierrätyskaneettina loppulausekkeeksi muistutettakoon 90-luvusta ja vakuuksien muuttumattomasta kauneudesta:
on kaunista, että SDP - ja jokunen muukin - vaatii vakuuksia Kreikan tuen takeeksi. Että Suomi saisi omansa pois, tiedättehän. Vihjeeksi ja viitteeksi lähihistoriaan voisi yksi jos toinenkin romauttaa virkamiestiskeille SKOP:n osakkeita. Niitä 90-lukuisia. Suoraan vakuuksien kultakaudelta.

Rahallinen arvo hieman souti ja huopas, mutta kelpaavathan ne edelleen tapetiksi. Arvo on miten sen ottaa?

Hallainen aho ja avoimen webin siunaus

Tankkeja Kreikkaan. Sotilasjuntan paluu.

Kiitos J. Halla-aho & avoin Facebook -profiili 2011.

"Mitä yhteistä on Soinilla ja jäänmurtajalla? Molemmat vetää perässä vaikka sata tonnia kuollutta painoa. Vaikka eduskuntaan asti."

Ensin ratsasti Jeesus aasilla. Sitten aasit Jeesuksella. Eduskuntaan asti. Osaa se näemmä kantaa, osaavaa ratsuttajaa, se kuollutkin paino. Mutta helpompaa olisi, jos se kuollut paino ei heittelisi kiviä rekeen ja kapulaa rattaaseen sekalaisella selektiolla amatööriyden ruumiillistumaa. Meni se näemmä Soininkin pinna. Sitten kuitenkin. Ainakin leikisti.

Ei sillä, etteikö interwebin ihmemaailmassa osattaisi muuallakin.

Oman elämänsä Abdul Alhazred ja muita lovecraftiaanisia sydänkipuja

Maailman asiat hetkiseksi sivuun. Tunnen punapaitojen tuskan ja Kreikan vähävaraisten raivon oikeudenmukaisuudelle vieraiden leikkausten edessä. Tunnen sopukoissani darfurilaisen perheenäidin tuskan tulematta jäävän tulevaisuuden äärellä ja toisaalla kulttuurinsa mieskuvan vangiksi jääneen surrealistisen häpeän ja epäuskon.

Mutta toisinaan ne aiheet on laitettava syrjään. Hetkikseksi. Kuin lovecraftiaanisessa todellisuudessa konsanaan - ne eivät vaikene, mutta ne voi, hetkikseksi,vaientaa sisimpänsä äänen tieltä.

Jo sen vuoksi, ettei niiden huutoa kykene loputtomiin yksin kantamaan, tietäen, muistaen. Ignorance is a bliss - ja sillä on vissi vastakohtansa.

Mitä pidemmälle tietoisuuden kirjoja oman elämäsi Abdul Alhazredina selaat, mitä syvemminepäoikeudenmukaisuuden perimmäiseen kokemukseen ja globaaliuteen, sitä mahdottomammaksi käy sitä pois silmistä enää sulkea.

Mutta on yritettävä. Annettava toisinaan vuoro sisimmälle äänineen, itsekkäästi, egoistisesti; kuunneltava, mitä itsellä on sanottavaa. Mikäli et todella halua päätyä hulluksi arabiksi aavikolle, joka joskus oli elämäsi.

Joten niin minä kuuntelin. Kuuntelin yhden itsekeskeisen, egoistisen blogivuodatulsen verran. Koska puhujaa minusta ei luotu, annan musiikin viedä kuulijat, lukijat, keitä lienettekin, puolestani. Kappaleen sanat yhtäällä, linkki musiikilliseen versioon sitaatin alla:

- - - - - - -

Syysyö

Saunan tuoksu hiuksissa/
syksyn värit iltataivaalla/
istuvat he kaksin/
poika tekee nuotion/

Pyhäjärven pinnalle/
usva nousee kuulemaan/
luontoäiti kuiskaa:/
kesä ohi on/

Kanssasi valvon/
syyskuisen yön/
tuuli tuo lounaasta/
valssia viimeistä/

Kanssasi valvon/
syyskuisen yön/
kun suven retki päättyy/
unta talven nukkumaan/

Rantalepän varjoissa/
tulen helma heilahtaa/
kurjen itku mittaa/
kaikua kaipauksen/

Pojan vie kaupunki/
tytön taas syksy/
on elokorjuun hetki/
hetki jäähyväisten

Kanssasi valvon/
syyskuisen yön/
tuuli tuo lounaasta/
valssia viimeistä/

Kanssasi valvon/
syyskuisen yön/
kun suven retki päättyy/
unta talven nukkumaan/


- Sir Elwoodin Hiljaiset Värit: Syysyö