Radio Luxemburgilta. Kapinarakkaudella.

Tuli muistojen yö, tuli rakkaudella Venäjältä. Menikin. Jätti mennessään pienen hymyn, jätti pohtimaan itseä. Kahvissa liikaa kanelia, repussa sovelias lukema runoutta. Junan ikkunassa Pohjanmaa. Latomeri. Liikkeessä taas koti.

Maailmanpelastaja. Miten minusta tuli maailmanpelastaja. Henkilökohtaisia hankauspintoja suhteessa järjestelmään sietävä, sakkolappuja kirjojensa väliin kerryttävä tulevan päivänkoiton soturi. Päivänkoiton, jonka koitosta ei takeita ole, ei Pirulla, Paavalilla eikä väliinjäävillä asteillakaan. Miksi annoin mennä, turvallisen uran ja miedon mediaanimielipiteen. Miksi valitsi turvattomuuden. Teki epävarmuudesta varmuuden.

Helppoa. Jos se on valinta, se voi olla vaikea. Jos se on sisällä huhuava etiikka, se on vain itsensä myöntämistä. Kompromisseja voi solmia moneen suuntaan. Kukaties laitonta. Silti oikein. Mitä maailmasta olisi tullut, jos jokainen olisi ajasta aikaan tyytynyt paheksumaan hiljaisuudessa tai riehumaan päätä, tavoitetta vailla.

Muutos ottaa uhrinsa. Joskus näyttävät, joskus unohtuvat. Joskus yritys kantaa hedelmää. Toisinaan ei. On niitäkin muutoksia, jotka kumuloituvat vasta kun alullepanijat, pyörän pyörittäjät ja epilogin pisteet jo pukkaavat maitohorsmaa.

Idealistien rotu. Ajasta aikaan. Siihen on hyvä kuulua.

”Miten sinä aina jaksat?” Helposti. Ei se ole jotakin sellaista mitä tekisi. Se on jotakin sellaista jota on.

Entä sinä? Jollet löydä sitä syntymämerkistä, katso syvemmälle. Agitaation huulet ovat silkkiä, samettia, kultaa ja mirhaa. Silti pieniä palkintoja verrattuna siihen mannaan, joka sisikunnasta itsestään virtaa.

* * *

Haudo vihaasi pitkään, unikeko.
Älä haaskaa sitä mellakointiin.
Älä sotke sitä aatteiden vyyhteen.
Paholainen ei salli minun puhua,
hän antaa ainoastaan vihjata sinun olevan orja.
Kurjuutesi on tietoinen menettelytapa niille
joiden orjuudessa kärsit
ja joita kannattelee sinun epäonnesi.

Julmuudet siellä, sisäinen lamaannus täällä -
tyydyttääkö jako?
Olet ruuvipihdeissä.
Sinut siitettiin tuskaan.
Paholainen sitoo kieleni kannat.

Minä puhun sinulle,
”raapustetun elämäni ystävä”.
Olet tullut niiden valloittamaksi
jotka osaavat valloittaa näkymättömästi.
Verhot liikkuvat niin kauniisti,
jonkin vanhan suloisen salajuonen pitsiuutimet:
Paholainen viekottelee minua
luopumaan aikeistani varoittaa siitä.

Minun on siis sanottava tämä nopeasti:
kaikki jotka kuuluvat elämääsi,
ne jotka vahingoittavat sinua,
ne jotka auttavat sinua,
ne jotka tunnet
ja ne joita et tunne -
päästä heidät pinteestä, auta heidät irti.
Tunnista ahdinko.

Kuuntelet vastarintaliikkeen radiota.

- Leonard Cohen: S.O.S 1995

Venäjältä, rakkaudella.

Syystuuliin se palasi. Muiston konkretisoituma. Mikä kesään joskus katosi, Botevin juurikiviltä, Rilan poluilta löynyt. Kaatosateesta. Kulki. Slovenian vastaiselle rajalle sanoi hyvästit. Sellaisiksi ne tarkoitettiin. On satuja, joita ei tule altistaman todelle. Jättää jälkipolville kauniimpaa kerrottavaa. Hymyt ja rajavartijoiden polotuksen.

Toisena aikana. Toiselle ihmiselle. Se joka muuttumattomana pysyy, on jo jaloilleen kuollut. Itsensä pakenija ei koskaan synnykään.

Syksy on vekkuli vuodenaika. Jollekulle kuolema. Minulle elämä. Kypsyvissä omenoissa raskausvatsan kaari, aamun kuurassa talviuneen kääntyvä tuleva elämä. Terä niittää, luonto siementää. Huis, suih ja naks. Mennyt ja tuleva, kädet käsissä. Usva ja tuuli ja tummuva taivas. Hengityksen huuru: näkee, kerrankin, sanansa. En sano, etteikö kesä olisi kaunis. Mutta se on ylenpalttinen. Syksyssä on filosofin juonne, ja uurteenalut silmien alla. Sellaiset, jotka saa kun hymyilee harvoin - mutta syvään.

Internet, moderni maailma. Sattuma ja sanat ruudulla. Tulivat - ja menivät. Satuna näen. Mutta tervehdin tilaisuutta nähdä luvun loppupiste. Toiset ihmiset, entisistä itseistään syntyneet. Yhä kulkeneet. Jossain pala mennyttä. Ei enempää, ei vähempää. Pienuudessa suuruus. Sama käänteisenä.

Ikääntymisessä on seikkoja, joita vieroksun jo nyt. Ja sitten on se toinen taso. Ei nostalgia - mutta tasot. Omat menneet lukuni ja kirjoitetut sivut. Nimet marginaaleissa. Ja miten niitä ajan takaa katsoo. Uusin silmin. Toisin silmin. Ja oppii, miten joskus on hyvä siten kuten oli. Parempikin.

* * *

"Illalla nukkumaan käydessäni
luin vähän aikaa vuoteessa
vanhaa intialaista sukupuolitekniikkaa,
amerikkalaisen tutkimuksen
yksinäisyyden ongelmasta
sekä pakollisen ja vapaaehtoisen
pidättyvyyden seurauksista.

Sen jälkeen katselin värikuvia
sukuelinten rakenteesta, halkileikkauksia,
kaavakuvia ynnä muita.

Unessa minä puhuttelin sinua sanoen:
rakkaani, kuten huomaat, olen
maanisessa vaiheessa: älä hylkää
minua kun depressio tulee.

Sitten luovutin yksinäisyyteni käsiisi:
sinä otit sen hellästi,
rikoit sen kuin yksiöisen jään.

Todellisuudessa se oli moniöinen
ja aamulla jälleen aivan ehjä."

- E. Kilpi

"Ei saa laitostua!" ja muita virastoelämän surrealismiotantoja

Sairaalahoito on Armon Vuonna 2010 todettu vakavaksi uhaksi yksilön kyvylle huolehtia elämänsä pienistä arkisista asioista; yli viikon kestävänä se on vaarassa syödä kyvyn maksaa laskunsa, muistaa kuuluvatko housut päähineeksi vai jalkaan ja syödä silloin, kun vatsa ilmoittaa itsestään näläntunteella. Lisäksi mokoma sairaalahoito uhkaa leimata aikuisen yksilön itseensä kuin kiinalaisen ankanpojan kepin nokassa vale-emona kiikkuvaan kangasriekaleeseen. Uskokaa pois; vailla hoitoa ja vapaalla jalalla voivat kaikki paremmin, nyt ja iänkaikkisesti, aamen.

Mikäli kuitenkin käy niin valitettavasti, että yksilö on moiseen riskiympäristöön tuotava, pyritään häntä mitä monituisemmin toiminnoin ja rituaalimenoin suojelemaan tältä aikamme supermöröltä: laitostumiselta.

Esimerkiksi liikkuminen sairaala-alueella ilman kumisia sisätohveleita on - laitostumisen ehkäisemiseksi - ankarasti kiellettyä; viis muusta, mutta tohvelit on oltava. Päättelen niiden siis ehkäisevän laitostumista samaan tapaan kuin kumisaappaat grillaukselta salaman osuessa. Tai ehkä ne toimivat talismaaneina jäniksenkäpälän tai luonnonkansojen toteemien tapaan.

Piirustelu ja maalailu osasto-olosuhteissa altistaa myös laitostumiselle; sehän sottaa ikävästi pöytäpinta-alaa, joka joudutaan sitten puhdistamaan vedellä pyyhkien. Näin ollen on parempi ettei potilas piirustele, maalaile tai muutenkaan pura tuntojaan taiteen keinoin; jos niin tekee, voi se laitostuminen tulla ja iskeä. Sitä ehkäistääkseen on parempi viettää päivät tekemättä mitään; laakereillaan lepäävä potilas on siltä aina paremmassa turvassa kuin omaehtoisia toimintoja pyrkimään harjoittava. Oppia ikä kaikki.

Itsensä kaikensorttinen ulkoinen ylläpito on myös kelpo riskitekijä. Niinpä potilaan korvarenkaat ja kasvorasvat tulkitaan helposti merkiksi absoluuttisesta terveydestä - riippumatta siitä, kykeneekö hän esimerkiksi nousemaan vuoteestaan ilman soveliasta kemikaalitroppia. Siisti ulkoasu: terve potilas. Niinpä potilaan on parempi viettää päivänsä tarjolla olevissa, 70 -luvun muotia edustavissa sairaala-asusteissa (väreinä kuolleen kanarialinnin keltainen ja haalistunut pinkki) ja unohtaa kammata hiuksensa aina lääkärin tavatessaan. Ensivaikutelma - se on se tärkein. Eikö niin hoettu jo peruskoulussa? Aikuisten maailmassa se toimii myös hoitoperusteena ja yhdenmukainen asukin nostaa kykyä torjua ikävä laitostuminen.

loppupäätelmä: jos siis tulet sairaalaoloissa salaa värjänneeksi hiuksesi huoneesi kylppärissä, muista hangata lavuaarin kielivät väriläiskät pois vaikka karvanpoistoaineella, ettei henkilökunta tule huomanneeksi sinun altistaneen itsesi laitostumiselle hävittämällä juurikasvusi.

Merenneidosta vaahdoksi merensä laineille

Leonard Cohen: Suzanne

"Suzanne takes you down to her place near the river/
You can hear the boats go by/
you can spend the night beside her/
And you know she's half crazy/

It's that's why you want to be there/
And she feeds you tea and oranges/
that come all the way from China/

And just when you mean to tell her/
that you have no love to give her/
Then she gets you on her wave length/
and she lets the river answer/
that you've always been her lover/

And you want to travel with her/
And you want to travel blind/
And you know she will trust you/
for you've touched her perfect body with your mind/

And Jesus was a sailor/
when he walked upon the water/
And he spent a long time watching/
from his lonely wooden tower/

And when he knew for certain/
only drowning men could see him/
he said "all men will be sailors then/
until the sea shall free them"/

But he himself was broken/
long before the sky would open/
Forsaken, almost human/
he sank beneath your wisdom like a stone/

And you want to travel with him/
And you want to travel blind/
And you think maybe you'll trust him/
For he's touched your perfect body with his mind/

Now Suzanne takes your hand/
and she leads you to the river/
She is weaving rags and feathers/
from salvation army counters/

And the sun pours down like honey/
on our lady, lady of the harbour/
And she shows you where to look/
among the garbage and the flowers/

There are heros in the seaweed/
there are children in the morning/
They are leaning out for love/
and they will lean that way forever/
while Suzanne holds the mirror/"

- - - - - - -

On pieniä merenneitoja, jotka sukivat aamulla hiuksensa peittääkseen sen, mikä piiloutuu suortuvain alle. On pieniä merenneitoja, jotka eivät astele liki kohisevaa vettä - sellaiset pienet merenneidot pelkäävät vielä vastaavansa vaahtopäiden kutsuun. Sellaiset pienet merenneidot ovat moderneja; ne pyrkivät säilyttämään turvavälin elementtiin, joka on viedä ne muassaan.

Ketiapiini. Bentsodiatsepiini. Antidepressantti.

Pienillä merenneidoilla on simpukkasermejä, joita asetella itsensä ja kuohujen kutsun väliin. Sellaiset pienet merenneidot yrittävät uskoa loitsujensa auttavan.

Sellaisia pieniä merenneitoja ei katsova löydä Disneyn hymyileväin punatukkien tai taideteosten suloseireenien joukosta. Sellaiset pienet merenneidot löydät H.C. Andersenin tekstistä - siitä alkuperäisestä, jota ei vielä ilman immin ole pehmitelty soveliaaksi myös perheen pienimmille.

Sellaiset pienet merenneidot ovat tavanneet tehdä sen saman virheen: uskoa noidan sanoihin. Uskoa mahdottomaan, siirtymään meren maailmasta maalla kulkevien joukkoon. Ja sellaiset pienet merenneidot - ne ovat oppineet virheistään. Ja, toisinaan, vain juuri ja juuri välttäneet kohtalonsa hajota vaahdoksi meren laineille kuvitellessaan tavoittelevansa maallakävijäin rakkautta.

Sellaiset pienet merenneidot kieltäytyvät melodramaattisen lapsukaisen kaavusta. Ne tietävät riskinsä ja ristinsä liian hyvin, suhtautuakseen vakaviin asioihin kevyesti.

Traumaperäinen stressi. Trisyklinen masennuslääke. Mirtatsapiini. Sitalopraami. Serotoniini. Noradrenaliini.

Sellaiset pienet merenneidot tapaavat saada toisia loitsuja apteekin paperille kirjailtuina. Mutta niiden usko loitsuihin tapaa olla silkkaa satua.