CMX, ihmepillerimantra ja räyhäkäs nostalgia

Kuulkaas, te kaikki kotiemme pikku sokeriturvat, balladinkuluttajat, teinigootit ja muut pseudoälykästä kirjallisuusviitteiden tuntijaa teeskentelevät, kotimaisen rockin sentimentaalisimpia tuntoja kuluttavat pikku söpöstelijät.

On bändejä, jotka ansaitsevat tulla kouludiskojen hitaiden kaulannuolentakappaleiden ja edelläparjattujen pikku psudoälykköjen parrankasvatusyritysten leimaamaksi. Ja on niitä, jotka saavat kohtalonsa leiman syyttä suotta. Tai vähintään puolivahingossa.

Ja kyllä: CMX, myöhempine tuotantoineen, osin tämän leiman ansaitsee.

Vaan vieläkin ansaitummin se on, totuuden nimissä, iskettävä näiden risupartaisten Sartren koottujen teosten takakansitekstin lukeneiden samettitakkien ja nettikauppaketjun sifonkiriekaleiden maailmantuskaan hirttäytyvien pikkulikkojen otsiin. Ihan vaikka vain siksi, että saan tuntea pientä - ja hieman epäreilua - ylemmyydentuntoa luukuttaessani näille mustahuulille Johannes Kastajaa tai Mattia, joka mökissä asuu ja syöpää joka Matissa asuu.

Nostalgiaa illanlämpimiksi poteva ylemmyydentuntoisa bloginrustaaja kelailee levollisin ottein vanhoja, ajan kultaamia C-kasettejaan, radiojuontajien välihuutoineen ja suloisine häpeäpilkkuineen.

Vaan osuviakin otteita löytyy. Kappaleita, jotka aika on elänyt korkeintaan ajankohtaisemmiksi.

Kuten se CMX:n Päänsärkijä.

Jäävät kakkoseksi, Ruosteen pseudogootilliset tunnemaalailut ja Siivekkään vaahdot maailmanväsymyksen rannoilla.

Seroquel naamaan, diapam taskuun, tienviitta pätkätöistä ja kulutuksesta kultainen vasikka.

CMX: Päänsärkijä

Meille on laulettu tuhansin lausein
kauniita asioita, kauniita asioita
lemmenlupauksia, kuisketta kaihon
pyydetty lipevin kielin ja anoen
tanssimaan sielumme pohjalla
väärien profeettojen seireenilaulun tahtiin

Maailman kudetta eestaas uiden
langaksi siihen tahtoisimme
eksyneet, pienet, tahtonsa myyneet
vähäänsä tyytyvät kuluttajapiruparat
osinkolaivueen paraatilippujen
värien loistossa sokeina itkemme
kädessä ei edes puulusikkaa

Tahdon elää, tahdon kuolla
niin kuin olisi paikka tuolla
hämärätaipaleen takana tuolla
tähtien välissä, mahdoton saavuttaa

Mikä alkemistien paja on siellä
missä tyhjyys muutetaan jokaisen unissa
haaveilemaksi täydeksi elämäksi
auringon loistossa, kasvojen edessä
hyväntahtoisen kaikkivallan
joka ei lyö, joka ei herjaa
paimen kaitsee kultaista karjaa
niityillä joilla ei varjoja näy

Rakkaat ystävät, meitä on kusetettu
ja ahdistukseemme otamme lääkkeet
niitä on kaikkia laatuja riittämiin
takaamaan tytöt ja pojat niin hyödylliset
tuotantovälineiden kannalta
joissa ei muuta outoa lienekään
kuin että kukaan ei elä ja potki
kun hampaita vedetään suusta ulos

Minä tulen hulluksi näistä sanoista
Minä tulen hulluksi näistä sanoista

"Ei saa laitostua!" ja muita virastoelämän surrealismiotantoja

Sairaalahoito on Armon Vuonna 2010 todettu vakavaksi uhaksi yksilön kyvylle huolehtia elämänsä pienistä arkisista asioista; yli viikon kestävänä se on vaarassa syödä kyvyn maksaa laskunsa, muistaa kuuluvatko housut päähineeksi vai jalkaan ja syödä silloin, kun vatsa ilmoittaa itsestään näläntunteella. Lisäksi mokoma sairaalahoito uhkaa leimata aikuisen yksilön itseensä kuin kiinalaisen ankanpojan kepin nokassa vale-emona kiikkuvaan kangasriekaleeseen. Uskokaa pois; vailla hoitoa ja vapaalla jalalla voivat kaikki paremmin, nyt ja iänkaikkisesti, aamen.

Mikäli kuitenkin käy niin valitettavasti, että yksilö on moiseen riskiympäristöön tuotava, pyritään häntä mitä monituisemmin toiminnoin ja rituaalimenoin suojelemaan tältä aikamme supermöröltä: laitostumiselta.

Esimerkiksi liikkuminen sairaala-alueella ilman kumisia sisätohveleita on - laitostumisen ehkäisemiseksi - ankarasti kiellettyä; viis muusta, mutta tohvelit on oltava. Päättelen niiden siis ehkäisevän laitostumista samaan tapaan kuin kumisaappaat grillaukselta salaman osuessa. Tai ehkä ne toimivat talismaaneina jäniksenkäpälän tai luonnonkansojen toteemien tapaan.

Piirustelu ja maalailu osasto-olosuhteissa altistaa myös laitostumiselle; sehän sottaa ikävästi pöytäpinta-alaa, joka joudutaan sitten puhdistamaan vedellä pyyhkien. Näin ollen on parempi ettei potilas piirustele, maalaile tai muutenkaan pura tuntojaan taiteen keinoin; jos niin tekee, voi se laitostuminen tulla ja iskeä. Sitä ehkäistääkseen on parempi viettää päivät tekemättä mitään; laakereillaan lepäävä potilas on siltä aina paremmassa turvassa kuin omaehtoisia toimintoja pyrkimään harjoittava. Oppia ikä kaikki.

Itsensä kaikensorttinen ulkoinen ylläpito on myös kelpo riskitekijä. Niinpä potilaan korvarenkaat ja kasvorasvat tulkitaan helposti merkiksi absoluuttisesta terveydestä - riippumatta siitä, kykeneekö hän esimerkiksi nousemaan vuoteestaan ilman soveliasta kemikaalitroppia. Siisti ulkoasu: terve potilas. Niinpä potilaan on parempi viettää päivänsä tarjolla olevissa, 70 -luvun muotia edustavissa sairaala-asusteissa (väreinä kuolleen kanarialinnin keltainen ja haalistunut pinkki) ja unohtaa kammata hiuksensa aina lääkärin tavatessaan. Ensivaikutelma - se on se tärkein. Eikö niin hoettu jo peruskoulussa? Aikuisten maailmassa se toimii myös hoitoperusteena ja yhdenmukainen asukin nostaa kykyä torjua ikävä laitostuminen.

loppupäätelmä: jos siis tulet sairaalaoloissa salaa värjänneeksi hiuksesi huoneesi kylppärissä, muista hangata lavuaarin kielivät väriläiskät pois vaikka karvanpoistoaineella, ettei henkilökunta tule huomanneeksi sinun altistaneen itsesi laitostumiselle hävittämällä juurikasvusi.

Merenneidosta vaahdoksi merensä laineille

Leonard Cohen: Suzanne

"Suzanne takes you down to her place near the river/
You can hear the boats go by/
you can spend the night beside her/
And you know she's half crazy/

It's that's why you want to be there/
And she feeds you tea and oranges/
that come all the way from China/

And just when you mean to tell her/
that you have no love to give her/
Then she gets you on her wave length/
and she lets the river answer/
that you've always been her lover/

And you want to travel with her/
And you want to travel blind/
And you know she will trust you/
for you've touched her perfect body with your mind/

And Jesus was a sailor/
when he walked upon the water/
And he spent a long time watching/
from his lonely wooden tower/

And when he knew for certain/
only drowning men could see him/
he said "all men will be sailors then/
until the sea shall free them"/

But he himself was broken/
long before the sky would open/
Forsaken, almost human/
he sank beneath your wisdom like a stone/

And you want to travel with him/
And you want to travel blind/
And you think maybe you'll trust him/
For he's touched your perfect body with his mind/

Now Suzanne takes your hand/
and she leads you to the river/
She is weaving rags and feathers/
from salvation army counters/

And the sun pours down like honey/
on our lady, lady of the harbour/
And she shows you where to look/
among the garbage and the flowers/

There are heros in the seaweed/
there are children in the morning/
They are leaning out for love/
and they will lean that way forever/
while Suzanne holds the mirror/"

- - - - - - -

On pieniä merenneitoja, jotka sukivat aamulla hiuksensa peittääkseen sen, mikä piiloutuu suortuvain alle. On pieniä merenneitoja, jotka eivät astele liki kohisevaa vettä - sellaiset pienet merenneidot pelkäävät vielä vastaavansa vaahtopäiden kutsuun. Sellaiset pienet merenneidot ovat moderneja; ne pyrkivät säilyttämään turvavälin elementtiin, joka on viedä ne muassaan.

Ketiapiini. Bentsodiatsepiini. Antidepressantti.

Pienillä merenneidoilla on simpukkasermejä, joita asetella itsensä ja kuohujen kutsun väliin. Sellaiset pienet merenneidot yrittävät uskoa loitsujensa auttavan.

Sellaisia pieniä merenneitoja ei katsova löydä Disneyn hymyileväin punatukkien tai taideteosten suloseireenien joukosta. Sellaiset pienet merenneidot löydät H.C. Andersenin tekstistä - siitä alkuperäisestä, jota ei vielä ilman immin ole pehmitelty soveliaaksi myös perheen pienimmille.

Sellaiset pienet merenneidot ovat tavanneet tehdä sen saman virheen: uskoa noidan sanoihin. Uskoa mahdottomaan, siirtymään meren maailmasta maalla kulkevien joukkoon. Ja sellaiset pienet merenneidot - ne ovat oppineet virheistään. Ja, toisinaan, vain juuri ja juuri välttäneet kohtalonsa hajota vaahdoksi meren laineille kuvitellessaan tavoittelevansa maallakävijäin rakkautta.

Sellaiset pienet merenneidot kieltäytyvät melodramaattisen lapsukaisen kaavusta. Ne tietävät riskinsä ja ristinsä liian hyvin, suhtautuakseen vakaviin asioihin kevyesti.

Traumaperäinen stressi. Trisyklinen masennuslääke. Mirtatsapiini. Sitalopraami. Serotoniini. Noradrenaliini.

Sellaiset pienet merenneidot tapaavat saada toisia loitsuja apteekin paperille kirjailtuina. Mutta niiden usko loitsuihin tapaa olla silkkaa satua.