Puolustusvoimista, lippujuhlista ja hiukkanen Marskistakin

Tunnustan. Olen myöhässä. Voimansa yhdistäneet Puolustusvoimain lippujuhlapäivä & Marskin synttärikekkerit olivat ja menivät kuluvan kuun neljäntenä päivänä. Vaan jos Marski olikin tarkka tapakulttuurista ja etiketistä, annan itseni kohdalla armon käydä oikeudesta ja liitän vasta nyt interwebin blogosfääriin mainittuna päivänä parvekkeelleni askartelemani installaation valokuvallisen todistusaineiston.

Kiusaus oli liian suuri. Taloyhtiön siniristiliputus liehui niin liki parvekekopperoani, etten malttanut olla osallistumatta julkisivun somistukseen omalla panoksellani; sisäänpäin hymyillen ja rauhan puolesta sodittavien sotien - "ja hyvin omintunnoin käymme rauhanvastustajat ampumaan/shalalalaa" - kysymysmerkiksi niittasin kansallistunnukseen viereen kooltaan piskuisemman, mutta merkitykseltään sitäkin arvokkaamman kangaskaistaleen; kansainvälisen rauhanlipun.

Ja onpa yhden naisen mielenosoituksessa tottakin toinen puoli. Elintasokakaroiden ja muiden leijonakorukaulojen maailmassa kun tapaa unohtua sodan todempi puoli, kokemuksen syvä rintaääni. Kiitän, kumarran ja jätän loppusanat sotansa sotineen haltuun:

- - - - - - - - -

"Kyllä vielä sotilaiden kanssa voi keskustella sodastakin ja rauhan asiasta. Sotilaiden, jotka ovat nähneet, mitä sota on. Mutta taivas varjelkoon meitä tavallisilta siviileiltä, jotka ovat isiltä perittyä sotaintoa täynnä. Näiden kanssa on helisemässä"

- Yrjö Kallinen

Resitatiivin syvin olemus

Ei saa olla väärää mieltä; jos se ei istu oikeaksi päätettyyn, se on tunnepohjaista argumentointia, ei perusteltu mielipide.

Ei saa olla suorin sanoin: pitää olla verhotusti. Suorin sanoin ei sovi puhua, antaa asioille niiden oikeita nimiä. Ei sovi sanoa mitä on mieltä, tulee sanoa olevansa "kriittinen".

Ei saa olla väärää mieltä: jos olet, syyllistyt hyysäämisen syntiin ja julistat fatwan ainoaksi oikeaksi mielipiteeksi havaittua kohtaan. Kun omalla nimelläsi perustellut argumenttisi ilmaiset, löydät pian itsesi H-alkuisten foorumeiden, sisukkaiden isämmaan puollustajien listoilta ja muista vaihtelevista ketjutusten kokoelmista - jossa väärän mielipiteesi ansiosta anonymiteetin ja nimimerkkien takaa ainoaa oikeaa totuuttaan julistavat vaativat väärän mielipiteen ilmaisseille tappoja, pahoinpitelyitä, seksuaaliväkivaltaa ja vaativat sellaista yhden mielipiteen politiikkaa, joka saanee Stalinin myhäilemään pilvensä reunalta; ei mennyt oppi hukkaan, hyvin ovat omaksuneet, moisen, nimiinsä.

Eikä silläkään; muutama militantin islamin tulkintaan kääntynyt mullah tai taleban -taistelijakin tavoittanee H-väen foorumiargumentoinnista runsaasti tuttua tematiikkaa.

Kauniin talvipäivän kunniaksi omistankin kaikille teille, oman ainoan ja oikean totuutenne sokaisemille silmälappusotureille ja muita fanatismin muottiinne meitä pakottaville L. Onervan sanat pyöreän sadan vuoden takaa:

Resitatiivi 1:

"Ei onnea luotu minulle,
se luotiin muita vasten,
se luotiin perhojen iloita
ja leikkiä nukkelasten!

Jos en sitä itse ma särkisikään,
sen särkevät multa toiset:
nuo sääntöjen säveät seuraajat,
nuo homeisten lakien loiset,
joiden järki on jäykkä ja pimeä
ja tunne kuin tahkottu kivi,
mielipitehet museon hyllyltä
ja sielu kuin kirjan rivi,
joiden silmät on kierot ja karvahat
sitä kaikkea kaunista kohti,
joka lainakaapuja halveksii
ja omilla liikkua tohtii.

Te luulette, että mun henkeni
valeviisauteenne viihtyy:
mitä enemmän minua kiusaatte,
sitä enemmän mieleni kiihtyy.

Te luulette, että mun henkeni
veriottelussamme taipuu:
mitä enemmän minua sorratte,
sitä enemmän valtanne vaipuu.

Näennäisesti kenties taipua voin
yli voimien käypään valtaan,
mut kahleissakin minä säilytän
oman henkeni uhrialtaan;

ja jos ette elää salli mun,
niin tappakaa minut vainen:
minä olen vankina vaarallinen
ja kelvoton alamainen!"