Joulusaarna mellakoista, knihdeistä ja viekkaista varkaista

Joulu.

Yhtäällä laitetaan kovat kaulaan, pyhänutut niskaan, korjataan ilmeet korrekteiksi ja varustaudutaan hymyilemään sukulaisille, joita normaalioloissa katselisi enintään kiikaritähtäimen ristikon läpi. Meillä on nyt kivaa, vittu.

Toisaalla paiskataan kakaroille parit paketit, käsketään olla kiljumatta kun aikuiset nyt kerran vuodessa haluavat vähän rentoutua ja olla rauhassa (ja on se nyt perkele kun ei sullekaan koskaan mikään kelpaa), vittu.

Kolmannella ei jakseta enää pelleillä, vaan kiskaistaan köysi kurkihirren yli. Ei väkisin, vittu.

Siinä jossain välissä muistetaan vielä unohtaa oma pakanallinen, Uralin takaa vaeltanut kulttuuriperu kotijumalineen ja keskitalven juhlineen ja sotketaan oman historian viimeisetkin sirpaleet tunnistamattomaksi mössöksi ymppäämällä niihin joko Lähi-Idästä vaeltanut paimentolaisusko tai Skandinaavisia hirsipuujumalia simatuoppeineen.

Yhtä kaikki - pääasia että saadaan päästellä tynkähistorian luoman häpeäntunteen höyryjä hetkisen verran ulvomalla, että kurjuus, kuolema ja heinäsirkat perivät maan, jos ne perkeleen mamut saavat romuttaa demokratian lisäksi vielä peruskoulujärjestelmänkin estämällä kollektiivisen Enkeli taivaan nuotin vierestä veisuun ja ehdottamalla, että joulujuhlanäytelmä sisältäisi muutakin kuin pyyheliinapäisiä lapsia imitoimassa itämaisia paimenia ja teiniäitejä.

Joulu.

Jeesuksen synnyinsijoilla asiat ovat sentään kutakuinkin ennallaan. Nuoria arabiäitejä nääntyy tasaisella tahdilla tiesulkujen pieliin Pyhän Pietarin innolla Länsirannan - ja alueen sairaaloiden - portteja vahtivien israelilaisnuorukaisten hypistellessä rynkkyjään jouluisen tähtitaivaan loisteessa. Jo olemassaolevilta kakaroilta muistetaan välillä lykätä varmuuden vuoksi kotikatot kumoon iloisenkeltaisilla puskutraktoreilla.

Murjaanien kuninkaat eivät vieläkään ole päässeet ylös polvikoukustaan: sen verran rautaisella otteella länsimaiset yritysherrat edelleen pitelevät kiinni Mustan mantereen luonnonrikkauksista, kaivostoiminnoista, kalavesistä ja sisämarkkinoista - kun kolonialismi kerran halvat raaka-ainemarkkinat syliin pudotti, ei uusliberalismin messiaaninen sanoma näe niistä aiheelliseksi luopuakaan.

Knihti on vaihtanut hevosensa panssaroituun automobiiliin, tankkiin tai hävittäjään, mutta käy kuuliaisena husaarina yhä sotaansa kevlarin ja mellakkakypäräin suojista - muistaen miten että siihen on meitä opetettu/ että totella keisaria/ ja kuunnella pyhää lakia.

Vaikka sitten tappaen ja virtaan heittäen kaikki Petlehemin kaksivuotiset ja sitä nuoremmat poikalapset.

Niin kauan kun WikiLeaks ei sitä huomaa, se on ihan ok. Herodeskin sanoi.

Kullan, mirhan ja suitsukkeen sijaan selaan maailman uutisten ruudinkäryä, murtuneita luita, pahaa tahtoa ja husaarin palveluksesta jaeltuja ristejä.

Hyvää joulua, Minskissä hakatut. Hyvää joulua, Chilen - ja vähän muidenkin - vankiloiden nälkälakkoilijat solidaarisuuspommittajineen. Hyvää joulua, Tshetshenia, jossa rauhaa ei nähdä eikä juuri odotetakaan. Hyvää joulua, Aasia ja itäinen Eurooppa, ja sadat tuhannet ihmiskaupan vastahakoisina joululahjoina nääntyvät mantelisilmät ja tatjanat.

Hyvää joulua, sinä työsi kunnialla ja velvollisuudentunnolla hoitava knihdinkuvatus, joka sormet syyhyten seulot internetin ihmemaasta kiinni niitä, joita herrasi väärinajattelijoiksi kutsuu.

Hyvää joulua, sinä BBC:n uutisiin raahattu ekonomisti, joka maasi kymppitonnin lukukausimaksujen rampauttaman tulevaisuuden sijaan kannoit huolta mellakoiden vaikutuksesta Lontoon keskustaliikkeiden joulumyyntiin. Hyvää joulua, te Suomen hallituksen talipäät, joiden kuningasidea oli pudottaa alle 25 -vuotiaat 250 euron toimeentulotuen varaan. Hyvää joulua, te samat saatanan hallitustaunot, verouudistuksesta, joka lykkää palkkaan lisää pari euroa ja kerää sen kymppeinä pois nousevina ruoka-, liikenne- ja terveydenhuoltomaksuina.

Joku vielä ihmettelee, miksi ne vapahtajaa tervehtivät viisaat miehet luikkivat paikalle valtaapitävien katseita vältellen, peitenimien ja öiden pimeän suojissa.

Luuleeko joku, että tämän päivän väärinajattelijalla on eriäviä vaihtoehtoja?

Kun viekkaat varkaat ja väärät valtiaat ovat eksyneet valtionhallintoon, ei kansalainen juuri onnesta huokaa.

Täällä, Minskissä tai muuallakkaan.

Tavarataivaaseensa hukkuneille - tai sieltä jo pois löytäneille - jätän loppusanoiksi Göstan sävelet.

Itsenäisyyspäivästä - Kiitos Lenin 1917

Propsit vain kaikille; palasiksi menneille tai palasina palanneille, kaukopartiovärväyksestä tunnustukseksi saadun opiaattiriippuvuuden harhamaan eksyneille, alkoholiin psyykensä myöhemmin haudanneille, perheensä sen rintamamiestalon ohella vasaroineille - elämänsä, nuoruutensa, kaiken kaikkisen terveytensä parin metalliprenikan tai nätisti värjätyn nauhanpalan edestä menemään laittaneille.

Toisaalla se on sanottu jo riittävän osuvasti - ei minun enää tarvitse sen ylitystä yrittää. Voin vain toisten sanat toistaen sanoa, ettei sota ole rikos ainoastaan sen jalkoihin jäävää siviiliväestöä, niitä naisia, lapsia ja vanhuksia kohtaan - se on rikos myös niitä univormuun puettuja ja poliittisten etuuksien nimissä lahdattuja yksinkertaisia nuorukaisia kohtaan, joiden virta vuosisadasta toiseen on valitettavan loputon.

Sanottakoon ääneen seuraavakin:
ennen fennomanian ja kansallistunteen keksimistä - ja silloinkin se keksittiin palvelemaan silloisen yhteiskuntamallin yläluokan poliittisia intressejä - Suomen alueella sotaan suhtauduttiin siten, kuten siihen suhtautua pitää. Värväreiden tulosta kuultaessa nostettiin reput selkään, ravattiin metsään ja sanottiin, ettei tässä kylässä kuulkaas ole sotaväkeen kelpaavia. Menkää muualle.

Ei paljoa kiinnostanut, kuninkaiden lippujen alla vaeltelu. Eivät vaikuttaneet talonpojan tai kengittäjän arkeen, rajanvedot jossain kaukomailla. Tai lähempänäkään. Ja mistäs sen tiesi, jos uusi herra vaikka olisi edellistä parempi - laittaisi vaikka pienemmät verot? Kannatti yrittää, ja pitää itsensä elossa sen nähdäkseen.

Kauas on tultu niistä päivistä. Vaan periaate se vain pysyy samana: isänmaallisin mahdollinen asia jonka sotilas missä tahansa saattaisi näinäkin päivinä tehdä, olisi heittää pysänderi olan yli, kehoittaa herroja komentajia ja päättäjiä vetämään vitun päähänsä ja juoksemaan vuorille sekä todeta, että on tässä elämässä parempaakin tekemistä kuin kuolla ennen aikojaan.

Vaikka jäädä kotirintamalle naimaan sitä vaimoketta. Make love, not war.

Mikä mies se on, joka valitsee boobsien sijasta pommit?

Epäisänmaallisuudesta äkämystyneille sisällytettäköön tähän kohtaan selventävä sanallinen paragrafi. Mikäkö tekee linjanmittaisesta ja rajat ylittävästä pysänderin olan yli heittämisen ajatuksesta niin isänmaallisen?

Silkka käytännön matematiikka: yksinään on paha sotia.

Ilman puskurivyöhykkeenä ja tykinruokana välissä huseeravia sotilaskuntia arvon päättäjät - vuosisadasta toiseen - olisivat yllättävän tilanteen edessä: on luotu ongelma, ja nyt se pitää selvittää. Ihan itse. Kääriä hihat ja käydä kurkkuun kiinni. Jos uskaltaa.

Näihin kauniisiin sanoihin päätettäköön pari vuorokautta myöhässä syntynyt itsenäisyyspäivän messu. Tai melkein: lähiöidemme pilottitakeille ja hallintovallan piilonutipäille omistettakoon Yrjö Kallisen vanhat sanat:

Kyllä vielä sotilaiden kanssa voi keskustella sodastakin ja rauhan asiasta. Sotilaiden, jotka ovat nähneet, mitä sota on. Mutta taivas varjelkoon meitä tavallisilta siviileiltä, jotka ovat isiltä perittyä sotaintoa täynnä. Näiden kanssa on helisemässä"

Siinä teille, Natottajat.

Puolustusvoimista, lippujuhlista ja hiukkanen Marskistakin

Tunnustan. Olen myöhässä. Voimansa yhdistäneet Puolustusvoimain lippujuhlapäivä & Marskin synttärikekkerit olivat ja menivät kuluvan kuun neljäntenä päivänä. Vaan jos Marski olikin tarkka tapakulttuurista ja etiketistä, annan itseni kohdalla armon käydä oikeudesta ja liitän vasta nyt interwebin blogosfääriin mainittuna päivänä parvekkeelleni askartelemani installaation valokuvallisen todistusaineiston.

Kiusaus oli liian suuri. Taloyhtiön siniristiliputus liehui niin liki parvekekopperoani, etten malttanut olla osallistumatta julkisivun somistukseen omalla panoksellani; sisäänpäin hymyillen ja rauhan puolesta sodittavien sotien - "ja hyvin omintunnoin käymme rauhanvastustajat ampumaan/shalalalaa" - kysymysmerkiksi niittasin kansallistunnukseen viereen kooltaan piskuisemman, mutta merkitykseltään sitäkin arvokkaamman kangaskaistaleen; kansainvälisen rauhanlipun.

Ja onpa yhden naisen mielenosoituksessa tottakin toinen puoli. Elintasokakaroiden ja muiden leijonakorukaulojen maailmassa kun tapaa unohtua sodan todempi puoli, kokemuksen syvä rintaääni. Kiitän, kumarran ja jätän loppusanat sotansa sotineen haltuun:

- - - - - - - - -

"Kyllä vielä sotilaiden kanssa voi keskustella sodastakin ja rauhan asiasta. Sotilaiden, jotka ovat nähneet, mitä sota on. Mutta taivas varjelkoon meitä tavallisilta siviileiltä, jotka ovat isiltä perittyä sotaintoa täynnä. Näiden kanssa on helisemässä"

- Yrjö Kallinen