Joulukortteja pimeään: sesonkitaikaa maanollakohdassa

Joulupotpuri - tuplabasareita ja kumisia kameleita

Tunnustetaan: kaikissa meissä asuu pieni tiskijukka.

Vähintään sellainen tiskijukka, joka kokee tarpeelliseksi tärvellä, kyseenalaistaa, kohottaa tai sarkastisesti kommentoida kulloinkin ohitse soljuvan illanvieton, sesonkijuhlan, peruskoulun aamunavauksen tai maljankohotuksen yleistunnelmaa lykkäämällä musiikkimasiinasta ulos edellämainittuun tarkoitukseen sopivan kappaleen.

Sesonkijuhlien kappalevalintakuninkaana tällaiselle tiskarinkaapua soveliaan kyseenalaistamisen, herjanheiton tai suoranaisen luovan vittuilun tekosyynä käyttävälle näyttäytyy - ylioppilasjuhlien ja ristiäisten ohella - joulu.

Tietenkin.

Tapanintanssien puukkohippatilastoja odotellessa DJ-wannabe inspiroituu lueskellessaan pelastuslaitoksen ja poliisitoimen toistaiseksi ilmoittamaa pyhäpäivien keikkakertymää - millaisen sesonkijuhlan karvaan kääntöpuolen ja turpa-kiinni-meillä-on-nyt-kivaa -mentaliteetin manifestaatiokokooman korrekti sanamuoto "kotihälytys" taakseen kätkeekään! Oman elämänsa tiskijukka hypistelee mentaalisia levyvarantojaan Klamydian ramokäännösten kohdalla - sen verran somaan pähkinänkuoreen kappale Hyvää Joulua (Mä en haluu tänään lyödä sua) perhejuhlan perimmäisen pyhyyden tiivistää. "Mä en lyö sua/ sä et lyö mua/ näin sen pitää tapahtua/Mä en lyö sua/ sä et lyö mua/ miks ei voi aina olla joulua?" - voiko sen enää kauniimmin sanoa?

Sama tilastoja tavaava ilonpilaaja ihmettelee syvästi sitäkin, miten Kumikameli -klassikko Jorman joulu voi yhä puuttua YouTube näennäisesti rajattomasta valikoimasta. Aivan - juuri se kipale, jossa Jorma-poika sai lahjoja rekka-autollisen ja isänkin joulu on tavallinen - juhlimisen myötä kaatuu joulukuusi, hajoaa väritelkkari ja lopussa voi äiti vaikeroi/ kun isä kotona mellakoi/ja pihalla poliisin pillit soi/ ja radiossa laulava kinkku. (/Ja joulua jatketaan kaksistaan/ kun isä on viety putkaan.)

Joko on pilkattu ydinperhettä riittämiin? Kukaties.

Siirrytään kiusaamaan piiloporvarilliseen - tai avoimen tunnustukselliseen - todellisuuspakoon kääriytyviä luttanoita, joille todellisinta todellisuutta tapaavat edustaa Täydellisten naisten DVD-ekstrojen vertailu ja debatointi BB-pudotusten siis ihan totaalisesta epäreiluudesta.

Ok, myönnetään: John Lennonin ja missuksen Happy Xmas (War Is Over) on rahtusen sentimentaalinen, hitusen tarkoitushakuinen ja aavistuksellisen sokerinen, mutta sen päivitetyllä videolla on yhtä kaikki todennettu vaikutus saada ns. tavallisten kansalaisten syvät rivit kiemurtelemaan sohvillaan, vääntelemään suupieliään ja toteamaan että vaihda kanavaa, mua ahdistaa kun tollasia juttuja näytetään.

On se hyvä, että se asioiden näkeminen ahdistaa.

Eikä niiden olemassaolo?

Historian tasainen toistuvuus todentuu joululauluissakin; jos koppakuoriaismiehen joulumessu saattaakin soida radiossa (vaan ei näkyä telkkarissa), on hiljaisuuteen vajonnut samoja teemoja toisteleva Woody Guthrien 1913 Massacre'kin

Ja sen seuranneen sodan piti sentään olla "the war to end all wars".

Paha maailma. Ei lahjoja tänä jouluna, laulaa Kuningas Timantti. (Eikä pätkätyötonttujakaan kiinnosta aina duunia painaa.)

Joko on kiusattu riittämiin mukavuudenhaluisia todellisuuspakolaisia?

Ehkäpä.

Siirrytään ruotimaan vitun valoletkuja ja muita jouluun liitettäviä mauttomuuden universaaleja tiivistymiä. Jos alkaa hatuttaa, tingentangelikoristeita, Karita Mattilan joululaulu-ulinoita ja vilkkuvaloilla somistettuja tonttuhattuja ei mikään haasta yhtä tehokkaasti kuin Twisted Sisterin uran komeasti päättänyt joululevy - suositellaan soitettavaksi kokonaisuudessaan, volyymit yhdellätoista ja repeat -nappula päälle viimeistään Let it Snow'n tai White Christmas'in kohdalla.

Se osuus tingentangelimauttomuudesta joka vielä on pystyssä tämän tukkahevikeskityksen jälkeen todella ansaitsee osansa joulukattauksessa.

Nyt on tullut aika kaapia kuusenhavut hiuksista, sulkea sanomalehdet, jättää väestö hetkeksi rauhaan ja leikkiä rauhan ja lämmöntunteiden toisintamista.

Tehtäköön se ehkä parhaimman Suomessa koskaan levytetyn joulukappaleen voimin.

Areena on teidän, Hassisen Kone.

Itsenäisyyspäivästä - Kiitos Lenin 1917

Propsit vain kaikille; palasiksi menneille tai palasina palanneille, kaukopartiovärväyksestä tunnustukseksi saadun opiaattiriippuvuuden harhamaan eksyneille, alkoholiin psyykensä myöhemmin haudanneille, perheensä sen rintamamiestalon ohella vasaroineille - elämänsä, nuoruutensa, kaiken kaikkisen terveytensä parin metalliprenikan tai nätisti värjätyn nauhanpalan edestä menemään laittaneille.

Toisaalla se on sanottu jo riittävän osuvasti - ei minun enää tarvitse sen ylitystä yrittää. Voin vain toisten sanat toistaen sanoa, ettei sota ole rikos ainoastaan sen jalkoihin jäävää siviiliväestöä, niitä naisia, lapsia ja vanhuksia kohtaan - se on rikos myös niitä univormuun puettuja ja poliittisten etuuksien nimissä lahdattuja yksinkertaisia nuorukaisia kohtaan, joiden virta vuosisadasta toiseen on valitettavan loputon.

Sanottakoon ääneen seuraavakin:
ennen fennomanian ja kansallistunteen keksimistä - ja silloinkin se keksittiin palvelemaan silloisen yhteiskuntamallin yläluokan poliittisia intressejä - Suomen alueella sotaan suhtauduttiin siten, kuten siihen suhtautua pitää. Värväreiden tulosta kuultaessa nostettiin reput selkään, ravattiin metsään ja sanottiin, ettei tässä kylässä kuulkaas ole sotaväkeen kelpaavia. Menkää muualle.

Ei paljoa kiinnostanut, kuninkaiden lippujen alla vaeltelu. Eivät vaikuttaneet talonpojan tai kengittäjän arkeen, rajanvedot jossain kaukomailla. Tai lähempänäkään. Ja mistäs sen tiesi, jos uusi herra vaikka olisi edellistä parempi - laittaisi vaikka pienemmät verot? Kannatti yrittää, ja pitää itsensä elossa sen nähdäkseen.

Kauas on tultu niistä päivistä. Vaan periaate se vain pysyy samana: isänmaallisin mahdollinen asia jonka sotilas missä tahansa saattaisi näinäkin päivinä tehdä, olisi heittää pysänderi olan yli, kehoittaa herroja komentajia ja päättäjiä vetämään vitun päähänsä ja juoksemaan vuorille sekä todeta, että on tässä elämässä parempaakin tekemistä kuin kuolla ennen aikojaan.

Vaikka jäädä kotirintamalle naimaan sitä vaimoketta. Make love, not war.

Mikä mies se on, joka valitsee boobsien sijasta pommit?

Epäisänmaallisuudesta äkämystyneille sisällytettäköön tähän kohtaan selventävä sanallinen paragrafi. Mikäkö tekee linjanmittaisesta ja rajat ylittävästä pysänderin olan yli heittämisen ajatuksesta niin isänmaallisen?

Silkka käytännön matematiikka: yksinään on paha sotia.

Ilman puskurivyöhykkeenä ja tykinruokana välissä huseeravia sotilaskuntia arvon päättäjät - vuosisadasta toiseen - olisivat yllättävän tilanteen edessä: on luotu ongelma, ja nyt se pitää selvittää. Ihan itse. Kääriä hihat ja käydä kurkkuun kiinni. Jos uskaltaa.

Näihin kauniisiin sanoihin päätettäköön pari vuorokautta myöhässä syntynyt itsenäisyyspäivän messu. Tai melkein: lähiöidemme pilottitakeille ja hallintovallan piilonutipäille omistettakoon Yrjö Kallisen vanhat sanat:

Kyllä vielä sotilaiden kanssa voi keskustella sodastakin ja rauhan asiasta. Sotilaiden, jotka ovat nähneet, mitä sota on. Mutta taivas varjelkoon meitä tavallisilta siviileiltä, jotka ovat isiltä perittyä sotaintoa täynnä. Näiden kanssa on helisemässä"

Siinä teille, Natottajat.

Kehitysyhteistyön suhteellisuudesta

Kaikki on niin suhteellista. Uunituoreen kyselyn mukaan kuusi kymmenestä suomalaisesta haluaisi lisätä kehitysapua tuntuvasti - ja yhdeksän kymmenestä pitää kehitysyhteistyötä ylipäätään tärkeänä. Vaan mikä on valtiovallan tulkinta aiheesta? Tällä kertaa nokkela ajatus kuskata sattumalta tarpeettomiksi käyneet kalashnikovit Afganistaniin - kun sitä vielä niin kauniisti pyytävät sekä mainitun maan presidentti että vallan amerikkalainen kenraali. Kyllä kiitos ja kumarrus päälle, sanoo ministeri Häkämies. Pieni esimerkki ja yksityiskohta siinä sattumien ja huomioiden virrassa, joka tuo mieleen vain yhden ajatuksen; edes Neuvostoliiton vielä sijaitessa maailman kartalla ei tässä maassa oltu yhtä suomettuneita ja yhtä rähmällään yhteen ilmansuuntaan. Silloin pidettiin kirjaa kunkin Kremlin vierailuista ja kutsujen määristä - nyt samainen tukkimiehen kirjanpito mittaakin jo yhdysvaltain vierailukutsuja. Liekö nuoren kansakunnan epävarmuutta vai mitä, mutta omilla jaloillaan seisominen tuntuu Suomen 2000-luvun päivänpolitiikassa olevan liki mahdottomuus.

Nyökyttelyn tuoksinassa taisi unohtua sekin pikkuseikka, ettei Suomen laki salli asevientiä sotaa käyviin maihin. Uuden porvarillisen maanjärjestyksen vallitessa tämä kuitenkin lie mahdollista kiertää nimeämällä asevienti kehitysavuksi. Nyt puhutun 100 000 kalashnikovin arvo lahjoituksena olisi noin 30-80 miljoonaa dollaria. Tuleehan se edullisemmaksi kuin nostaa kehitysapu YK:n suosittelemaan 0,7%:n BKT:stä. Tuon summan jälkeen kun jäisi uupumaan vielä 300 miljoonan lisäinvestointi.

Fiksu ministeri siis säästää kansakunnan varoja ja rakentaa samalla vastuunsa tuntevana miehenä rauhaa Afganistaniin. Suomalaisissa pyssyissä kun on lisänä tietty erikoisominaisuus; niillä voivat ampua vain hyvät ihmiset ja niillä on mahdollista osua vain pahoihin ihmisiin.