Kaukomaista, Saksasta ja Kuubasta

Siinä se nyt on. Julkisanana, pieni artikkelimme. Voiman sivuilla, sen uusimman numeron. Aina se elähdyttää, nähdä tekstinsä jossain - ja säästää itseään toteamalla etten jaksa jokaiselle erikseen avata Saksan matkaani; lukekaa lehdestä miten se meni, arvon herrasväki.

Ja Kuubaan
Kuuba. Edessä vain lyhyt matka, silti jotain, kauan suunnitelleelle. Muistelen olleeni noin 15 -vuotias, kun ensimmäisiä kertoja vastasin "minne tahtoisit ehdottomasti matkustaa?" -kysymyksiin "Kuuba". Aamu lähtöineen odottaa; rinkka nurkassa, odotus mielessä.

Kuuban tullessa puheeksi tapaa joku, vaiheessa tai toisessa, tuoda esiin myös sen toisinajattelijoiden tilan. Kaiken suhteellisuus: niin kriittisiä kuin yksilöt saavat ollakin, arvostella ja ruotia vallankumousta, tuovat aihetta sivuavat kokoukset tai järjestäytymisyritykset usein muassaan visiitin vankilaan. Ja kysymys kuuluu; miksei vallankumous salli poikkeavia näkemyksiä?

Ruotimatta syvemmälti todettakoon, että jokainen yhteiskunta pitää sisällään toisinajattelijoita: niitä, jotka ovat vastaan koko vallitsevaa järjestelmää ja niitä, jotka järjestelmän sisältä kritisoivat osia siitä tai tiettyä osaa harjoitetusta politiikasta. Vaan mikä on lopulta ero, Kuuban ja kotomaan välillä? Ns. markkinademokratiassa julkisesti järjestelmää vastaan olevat eivät päädy telkien taa, vaan marginalisointi hoidetaan taloudellisesti; valta on sillä, jolla on varaa työntää sanansa mediaan suurimmalla präntillä ja siten muokata yleistä mielipidettä. Ei se ole sen vaikeampaa - ja kysymys on lopulta keinojen aste-erosta. Harvoin tässä(kään) maassa toisin suuntautuvia sanoja päästetään valtalehtien sivuille - tai niihin suhtaudutaan asiaankuuluvalla vakavuudella.

Kuubassa toisinajattelija kompastuu usein ajatukseen liittoutumisesta satavuotisen vihollisvaltion kanssa; toisinajattelijasta tulee vihollinen tämän toimiessa symbioosissa vanhan vastaavan kanssa. Miten Suomessa? Toisinajattelija saa usein, näkemyksistään riippumatta, kuulla olevansa kommari - tai uudemman sanaston mukaan "anarkisti" tai vaikkapa "aktivisti". Kielellisen inflaation seurauksena näistäkin on muodostunut jo liki synonyymeja sille sanoista ja syytöksistä pahimmalle; "terroristi".

Yksipuoluejärjestelmä vastaan monipuoluejärjestelmä. Miten mikin niistä lopulta rakentuu; miten kukin maa omansa rakentaa? En usko sokean dogmaattisesti mihinkään itseisarvona, mutta vertailen mielessäni. Toisaalra Gore Vidal lausahti Yhdysvaltojen olevan lopulta kahden oikeiston muodostoma yksipuoluejärjestelmä. On monarkkeja, joita ei valita: Briteissä kuningatar nimittää tietyn määrän ylähuoneen edustajista, Belgiassa kuninkaalla on oikeus nimittää hallituksen päämies; näin ollen hallituksen johtohahmon valitsee kuningas, jota ei ole valitsijanvirkaansa äänestetty. Ja toisaalta Kuuban yksipuoluejärjestelmä on José Martín perintöä, jolla tavoiteltiin yhden puolueen muodostamista useista eri puolueista. On korruptoitunutta demokratiaa ja valistunutta diktatuuria, tässä järjestelmien viidakossa. Yhtä vieraantuneita silti kaikki, ihmisen alkuperäisistä lähtökohdista. Katsokaa simpanssilaumaa, niin ymmärrätte mitä tarkoitan. Tai niitä pieniä sirpaleita pitkin Papua-Uuden Guinean viimeisiä metsiä, joissa ihminen yhä on ihminen. Kaikessa raadollisuudessaankin.

Matkailu avartaa - G8 -tunnelmia Saksasta

Unikoiden kukkiessa ja hippien edetessä

Matkailu avartaa. 31.5.-10.6. vaihdoin Helsingin tutut kadut ja toimistoympäristön astetta luonteenomaisempaan. Matka kulki Saksan Rostockiin, G8-kokouksen vastatapahtumaan. Siltä varalta että G8 on käsitteenä jollekulle vieras, täsmennettäköön sitä hiukan: G8-klubi käsittää kahdeksan suurinta teollisuusmahtia, joiden kokouksiin ei toisinajattelijalla tai medialla ole pääsyä. Kuten ennenkin, näytti kokouksen varsinainen lopputulema jäävän kokolailla sanahelinän tasolle: vaikka kokousedustajat Bush ja Merkel mukaan lukien ilmaisivat huolensa esimerkiksi ilmastonmuutoksen suhteen, rakentuivat tapaamisessa käsitellyt aiheet luultavasti ennemmin suurten talousmaiden etujen ajamiseen kuin ympäristöuhista keskustelun varaan. Kun muistaa G8:n edustavan globaalia taloudellista eliittiä, vaikuttaa epätodennäköiseltä että se tuntisi tarvetta ryhtyä purkamaan maailman jakoa rikkaisiin ja köyhiin valtioihin; palveleehan halvan raaka-aineen ja työvoiman virta läntisen teollisuuden tarpeita.

Jo Saksaan saapuminen antoi osviittaa tulevasta: tulliin ajaessamme vastassa oli huomattava seurakunta mellakkavarusteisia poliiseja. Osa seurueestamme komennettiin ulos bussista, mutta muuten virkavalta käyttäytyi perin hillitysti. Syy tälle oli yksinkertainen: maahantuloamme oli ikuistamassa saksalainen tv-ryhmä. Toisella lautalla saapuneet tanskalaiset oli tarkastettu jo toiseen malliin. Kysyä sopii, miksi tällaiseen "perustarkastukseen" ei tunnettu tarvetta tv-kameran läsnäollessa? Siviilipoliisiauton saimme kuitenkin saattajaksi - liekö tuon tarkastuksen puutetta?

Pääosa viikon mielenilmauksista sujui mielenosoittajien taholta mallikkaasti - mutta tähän aiheeseen palaan tarkemmin tuonnenpana, toisen tekstin parissa.


Hajota ja hallitse
Keskiviikkona oli edessä viikon päätapahtuma, Block G8 -mielenosoitus. Mielenilmauksen tarkoitus oli sulkea rauhanomaisesti mutta sitäkin päättäväisemmin kokouspaikalle johtavat tiet. Poliisi luonnollisesti esti pääsyn kokouspaikan tuntumaan teitä pitkin, mutta kukapa moisista piittaa, jos vieressä on mielin määrin peltoa jalan kulkea? Niinpä noin 10 000 osanottajan protestimme suuntasi teiden sijasta kulkunsa pelloille, jossa auton on mahdoton seurata ja mellakkavarusteissa hankala kulkea.

Osanottajat kulkivat alkutaipaleen "nyrkkinä", suurina massoina. Saapuessamme ensimmäiselle poliisin miehittämälle tielle jakautui joukko ennalta määrättyjen värikoodien mukaisiin "sormiin" jatkaen kukin kulkuaan omaan suuntaansa. Yksinkertainen toimintametodi; yhtä suurta, kiinteää ihmismassaa odottanut poliisi pakotettiin jakamaan miehistönsä useampaan paikkaan ja levittämään rivinsä kunkin jonon kohdalla yhä laajemmalle - ja yhä harvemmiksi.
Matkalle jouduimme murtautumaan läpi kahdesta poliisilinjasta joiden kohdalla joukkovoiman riittävyys testata - ja tällä kertaa se riitti. Poliisin varustuksesta huolimatta oli lukumäärämme sellainen, että suurin osa pääsi juoksemaan läpi suluista. Oli käytössä millainen haarniska tai pamppu tahansa, ei yksi ihminen veny loputtomiin.

Ensimmäisen poliisilinjan ylitys taittoi jännitykseltä siivet; lähtökäskyn lopulta kajahtaessa oli vain juostava; ajattelematta sitä, miten oma eteneminen saattaisi koska tahansa katketa pamppuun, pippurikaasuun tai suojahanskan vahvistamaan nyrkkiin.
Ylittäessämme ensimmäisten joukossa toista vesitykein, poliisiautoin ja mellakkapoliisein (kyllä, nissä varusteissa kuka tahansa muistuttaa enemmän esinettä kuin ihmistä) tukittua tietä suljimme silkan viivytyksen vuoksi hetkeksi osan tiestä järjestäytymällä ihmisketjuksi sen poikki. Sitoessamme osan poliiseista ketjumme hajottamiseen pääsivät loput tulijoista helpommin tien yli ja seuraavaan peltoon, kohti tietä jota varsinaisesti olimme matkalla sulkemaan.

Tässä vaiheessa vielä hymyilytti: vesitykki vasta jurnasi lähemmäs eikä pienen viivytyssulkumme purkua oltu vielä aloitettu.

Suurimman osan ketjustamme poliisi hajotti vesitykillä. Loput se repi irti kovin ottein. Irtauduttuamme lähdimme muiden perään, kohti kokouspaikalle johtavaa itäistä, pienen taajaman halki kulkevaa tietä. Poliisi yritti jälleen kovaotteisesti estää väkivallattoman protestimme, mutta hävisi - eikä vähiten mukanamme pellossa juosseen median vuoksi. Tien varren omakotitalojen asukkaat olivat alkumetreiltä lähtien puolellamme. Poliisin katkaistessa vedenjakelun koko lähialueelta hakivat asukkaat vettä toisaalta, toimittaen sitä meillekin - huopien, ruoan ja kahvin ohella.

Tuntien kuluessa tuli tieto protestin onnistumisesta: kokouksen avajaispäivän ohjelma peruttu. Saarron läpi oli päässyt vain Bush delegaatioineen, mutta edes mahtavan USA:n edustajisto ei yksinään saa aikaiseksi kummoistakaan kokousta.

Poliisi piiritti teille järjestäytyneet sulut käyttäen vaihtelevia taktiitoita niiden purkuyrityksiin. Sulkujen paikoittaisesta hajottamisesta huolimatta tilanne pysyi käytännössä ennallaan: jos tietä ei tukkinut varsinaisen protestiryhmä, sen tukki varustearmadansa kanssa poliisi, joka mielenosoittajien läsnäolon vuoksi ei kyennyt takaamaan kokousdelegaateille esteetöntä pääsyä turva-aitansa sisään. Sulut pysyivät lopulta paikoillaan yli 40 tuntia, kohdaten lopulta perjantaiaamuna symbolisen loppumarssin muodossa läheisessä Bad Doberanin kaupungissa ja liittyen myöhemmin Rostockissa G8 -vastatapahtuman päätöskulkueeseen.

Tämänkaltaista joukkovoimaa ja solidaarisuuden tunnetta ei yksittäinen toimija usein saa kokea. Poliisin väkivaltaisista otteista huolimatta protestit onnistuivat pitäytymään rauhanomaisina. Vain aika näyttää, mikä on pienen ponnistuksemme lopputulos pitkällä kantamalla.