Burkista, bitcheista ja naisen itsemääräämisoikeudesta

Naisten vaatetus.

Niin pieni asia - ja silti se mitä naisihminen ylleen valitsee, muodostuu kerta toisensa jälkeen tulikivenkatkuisen poliittisen väännön kohteeksi.

Pääasia lyhyesti: kun saavutetaan piste, jossa valtio ryhtyy lain voimin sanelemaan mitä nainen saa tai ei saa pukea ylleen julkisella paikalla, ollaan vakavan tasa-arvo-ongelman edessä. Ranskasta Afganistaniin.

Ranskan parlamentin ylähuone on täten hyväksynyt burkakiellon. Laki tulee voimaan puolen vuoden kuluessa - ellei se satu kaatumaan perustuslakituomioistuimessa.

Äänestyksessä vain yksi ylähuoneen edustajista vastusti burkakiellon kirjaamista lakiin.

"Tässä ei ole kyse turvallisuudesta tai uskonnosta vaan tasavaltalaisten periaatteidemme kunnioittamisesta", lausui oikeusministeri Michele Alliot-Marie. Alliot-Marien mukaan kasvojen peittämistä hunnulla ei voida sallia - vaikka kyseessä olisikin naisen oma valinta.

Mielenkiintoinen paradoksi: suojella vapautta pakolla?

Lain mukaan burkaa tai niqabia käyttävä nainen saisi 150 euron sakot. Tähän asti länsimainen kulttuuri on ladannut naistensa niskaan ainoastaan paineet sanattomasti säädetyn kauneusihanteensa saavuttamisesta ja ylläpidosta: riittävän hoikka painoindeksi, riittävän isot tissit, sopivat pusuhuulet, tekotukkaa tilkkeeksi jos ei omassa tuuheus tai pituus riitä. Ja vaatteet - jopa Helsingin Sokos kauppaa push up -liivejä 8 -vuotiaille. "Suuren kysynnän vuoksi", vastasi markkinointipäällikkönsä syytä moiseen kysyttäessä.

Tämän päälle puututaan siis vielä vaatteisiinkin. Yhtäällä länsimainen oikeuskäytäntö katsoo paljastavanpinkeän vaatetuksen kelpaavan raiskaustapauksissa tuomiota alentavaksi syyksi - ja toisaalla kertoo, ettei omaehtoinen kasvojen tai vartalon peittäminenkään kelpaa.

Yhteiskunta kuin yhteiskunta: nainen pysyy rivien väleissä objektina, jonka ulkomuotoa katsotaan tarpeelliseksi hallita. Ihan niinku naisten omaksi parhaaksi, tajuuks?

Ranskassa burkakiellon skitsofreenisuus ei jäänyt kommentoimatta. "Niqabitcheiksi" itseään kutsuva kaksikko marssi pikkuruisissa hot pantseissa ja niqabeissa pitkin katuja, poseeraten eri ministeriöiden ovilla. Pikku esitykseen tiivistyy paljon; peitä tai paljasta, mikään ei kelpaa. Peitä tai paljasta; joku sen soveliaisuuden kuitenkin kyseenalaistaa.

Tuntuvien sakkojen lisäksi tuomitut voitaisiin passittaa ranskalaista kulttuuria opettaville kursseille. Ainoa kompastuskohta ovatkin syntyperäiset ranskalaiset, jotka ovat hunnun pukineekseen valinneet.

Samanlaisia lakeja on vireillä muun muassa Belgiassa ja Espanjassa. Belgian parlamentin alahuone äänesti burkakiellon puolesta viime keväänä. Espanja alkoi harkita kieltoa sen jälkeen kun burkien käyttöä oli rajoitettu Barcelonassa.

Mitä seuraavaksi?

Säädetöönkö se raiskaustuomiota alentava minihameasenne seuraavaksi omaksi lainkohdakseen?

Sananen rättipäistä, suomalaisesta kulttuurista ja "ei erityisen törkeistä" seksuaalirikoksista

Upseerin tuomio hyväksikäytöstä aleni

Ikaalisten käräjäoikeus tuomitsi viime vuonna miehen kolmen vuoden ja neljän kuukauden vankeusrangaistukseen. Hovioikeus lyhensi vankeuden kahteen ja puoleen vuoteen.
Hyväksikäyttö alkoi pojan ollessa 12-vuotias ja jatkui noin viisi vuotta. Pojan täytettyä 13 vuotta upseeri alkoi maksaa hänelle seksuaalipalveluista 3–6 euroa kerralta. Mies oli pojan perheen tuttava.

Hovioikeuden mukaan rikos oli törkeä, mutta hyväksikäyttöön ei liittynyt fyysistä väkivaltaa eikä tekotapa ollut erityisen nöyryyttävä. Hovioikeus pienensi rikoksen uhrille maksettavat korvaukset 17 000:sta 10 000 euroon. Käräjäoikeuden tuomitsema sotilasarvon menetys jää voimaan.

- - - - - - - - - - -

Muutamia vuosia sitten - Turkin mahdollisen tai mahdottoman EU-jäsenyyden noustessa vakavasti otettavaksi uutisoinnin aiheeksi - sanaili aiheesta myös Helsingin Sanomien NYT-liite sarkastis-humoristisessa NytTen - nousussa ja laskussa -listallaan. Lista kommentoi Turkin jäsenyyden olevan toistaiseksi mahdoton esimerkiksi maan naisten kaltoinkohtelun vuoksi - ja totesi Turkin aikovankin opetella oikeaoppisia naisten oikeuksien kunnioittamista Itä-Suomen hovioikeudelta.

Suomalainen oikeuskäytäntö tuomioperusteineen on naisiin ja lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa - saatika perheväkivallan suhteen - surrealistisuudessaan häkellyttävää. Sellaisenaan se lähettää ikävää viestiä kulttuurimme pimeistä puolista ja salassa sallituista rivinväleistä.
Taannoin julkaistiin tutkimus, joka kylmästi osoitti naisiin kohdistuvan perheväkivallan olevan Suomessa hiukan Euroopan unionin maiden keskitasoa yleisempää: joka kolmas suomalainen tuntee naisen, jota on pahoinpidelty kotona. EU-komission julkaisemassa tutkimuksessa kysyttiin EU-maiden kansalaisten näkemyksiä perheväkivallasta. 84% vastaajista piti perheväkivaltaa lakisääteisesti rangaistavana tekona.

Suomalaisten kohdalla vastaava luku oli 67%.

Tutkimus on osa EU-komission tiistaina julkaisemaa strategiaa, jolla pyritään parantamaan sukupuolten välistä tasa-arvoa EU-alueella.

Tekemistä taitaa riittää.Syystä tai toisesta kulttuurimme tabuihin kuuluu - rattijuoppojen salaisen ihannoinnin ja maanpuolustuksen kritisointikiellon ohella - tilastollinen totuus siitä, että lasta täällä useimmiten lyö nainen, naista mies ja miestä toinen mies. Ja mies joka ei osaa tai halua puolustautua nyrkein, on akka tai joku muu ihme homo.

Kehitä tässä sitten tasa-arvoa.

Älkääkä vain kysykö, miksi ne pekkaericauviset painavat liipasinta kuraattorin tai psykologin kanslian ovenkahvan sijaan.

Mutta palataanpa niihin seksuaalirikoksiin.

Vielä 70 -luvulla laki piti insestin uhria osasyyllisenä rikokseen. Avioliitossa tapahtuva raiskaus kriminalisoitiin vasta 1994: Sulo Aittoniemen - entisen poliisin - sitkeästä vastustuksesta huolimatta.
Pojasta ei ole polvi juuri parannut: 2000-luvulla Vanhempi rikoskonstaapeli Ville Hahl Varsinais-Suomen poliisista löi tiskiin väitöskirjansa. "- Tutkimistani 181 raiskauksesta puolet olisi voitu estää sillä, että uhri olisi toiminut yleisesti hyväksyttävällä tavalla," Hahl ilmoitti.

Eli burkha päähän ja pysy kotona, akka - äläkä valita siitä, että suurin osa naisiin kohdistuvista väkivaltarikoksista tehdään juuri siellä ja raiskaajakin yleensä tuntee uhrinsa etukäteen? Meillä ei kuulu kulttuuriin sanoa, että 100% raiskauksista olisi vältettävissä rikoksen tekijän hienoisella käytösmuutoksella.

Kun jo esivalta lähettää seksuaalirikosten suhteen piiloviestiä uhrin perimmäisestä vastuusta, ei liene syytä ihmetellä tilastoarvioita, joiden mukaan esimerkiksi raiskausten enemmistö jää yhä ilmoittamatta poliisille.
Blogissa "Elävältä tapetun päiväkirja" raiskatuksi tullut nainen kävi koskettavalla tavalla läpi tuntojaan sekä raiskauksesta että siihen liittyneestä oikeusprosessista, jossa koko järjestelmä tuntuu suojelevan tekijää, raiskaajaa. Nainen julkaisi blogissaan myös oikeuden julkiseksi julistamaa materiaalia oikeudenkäynnistään. Raiskaaja ei tästä pitänyt: nainen sai haasteen kunnianloukkauksesta. Lopulta raiskattu tuomittiin suorittamaan raiskaajalleen nelinumeroisen korvaussumman.

Raiskaaja selvisi kolminumeroisella.

Tapaus ei ole poikkeuksellinen. Hovioikeuksien ansiolistoilta löytyy jo mitä kirjavampia perusteluja raiskaustuomioiden alentamiselle.

Itä-Suomen hovioikeus alensi Tohmajärvellä 15 -vuotiaan joukkoraiskanneiden viiden miehen tuomiot "seksuaaliseksi hyväksikäytöksi" Oikeuden mielestä miehet eivät olleet syyllistyneet raiskaukseen tai raiskauksen yritykseen: uhrilta kun jäi toteen näyttämättä, että hänet olisi saatettu alkoholilla puolustuskyvyttömään tilaan ja sidottu sängyn tolppiin.

Suonejoella hovioikeus alensi 55-vuotiaan poliisikonstaapelin käräjäoikeudessa raiskauksesta ja alle 16-vuotiaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä saaman 2 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistuksen 1 vuoteen 6 kuukauteen vankeutta ja määräsi rangaistuksen ehdolliseksi, koetusaika päättyen 30.6.2011.
Rangaistusseuraamuksen perusteluissa hovioikeus lakonisesti toteaa, että raiskauksen osalta poliisimiehen uhriin "kohdistama väkivalta on ollut ladultaan verrattain lievää" ja lapsen seksuaalisen hyväksikäytön osalta, että "uhri oli jo täyttänyt 15 vuotta."

Tuomioiden alentamissyiden valikoimasta löytyy jokaiselle jotakin: raiskaajan vakituisesta työpaikasta raiskaajan tuoreeseen perheenlisäykseen ja haluun olla "viemättä perheeltä isää". Raiskauksen lyhyestä kestosta uhrn tuntemiseen ennalta. Uhrin vaatetuksesta tai humalatilasta siihen, ettei teolle "ole osattu nimetä muita silminnäkijöitä".

Perustelujen surrealistisuutta lisää yleensä se, etteivät oikeusistuimet juuri julkista perusteita valinnoilleen. Rikosoikeuden professori Terttu Utriaisen mukaan seksuaalirikosten salauskäytäntö on vesittänyt rangaistukset. Hän kertoo yllättyneensä tutkimuksessaam esiin tulleiden tekojen raakuudesta ja siitä, miten useat ei-törkeinä tuomitut raiskaukset täyttävät törkeän raiskauksen määritelmän.

Eikä oikeuskäyntimateriaalin tullessa julistetuksi salassapidettäväksi jälkipyykille juuri sijaa jää.

Tätä vasten itku ja poru muslimi- tai arabinaisten alisteisesta asemasta asettuu paradoksaaliseen valoon. Malka silmässä ei juuri kelpaisi puhua - ja kukaties tästä syystä erityisesti Perussuomalaiset, Halla-aholaiset ja muu yleinen Hommaväki sulkee suunsa tiukasti suomalaisnaisten ja -lasten kohtelun tullessa puheeksi. Raiskaustuomioista pysytään hissunkissunhiljaa, vaikka islamin naisille langettamista kauheuksista jaksetaan huutaa suuta sitäkin suuremmalla.

Onko se vallan niin, ettei rättipäillä ole naisten kohtelun suhteen sanottavaa - luterilainen kulttuuri se vasta tietää, miten akkoja tulee pidellä?

Kukaties.

Koraani sentään tuomitsee raiskaajan kivitettäväksi.

Verisistä viikonpäivistä, karkotuksista ja mielenosoittamisesta

Oliko tv auki viime tiistaina? Toivottavasti myös oikean kanavan kohdalla. Ykköskanavaisen näyttämä kokoperheen elokuvan Bloody Sundayn soisi osuvan monen silmiin; ihan notta muistuttamaan näkökulmasta jos toisestakin, tässä terroristiretoriikan ja mieltäolemisen maailmankaikkeudessa.

Jos yleistiedossa uupuu, tiivistettäköön tarinan pitävän sisällään kappaleen lähihistoriaa: sunnuntaina 1972 Britannia kielsi rauhanomaisen kansalaisoikeuksia penäävän mielenosoituksen Derryn kaupungissa, Irlannissa. Loppumerkki marssille puhui omaa kieltään; brittiarmeija hyökkäsi, ampui kovilla kohti aseettomia mielenosoittajia tappaen 13 ja haavoittaen 14 ihmistä. 70- luvun Irlanti ei lopulta ole kovinkaan kaukana; liian usein vain unohtuu että kaikenlaisia oikeuksia saattavat vaatia monenväriset eläjät monilla maailmankolkilla. Kaikkeuden raja ei kulje Euroopan laidalla.

Tämä on se päivä, josta laulavat U2 ja McCartneyn Paul. Britannian Yleisradio ei muuten kelpuuttanut biisejä soittolistoilleen.

Täällä on kuljettu kappale matkaa Kemin verisestä torstaista kaukana 40 -luvulla; se edellinen kerta kun täällä aseeton mielenosoittaja kuoli viranomaisen toimesta. Silti olisi tärkeä kunkin ymmärtää, miten helposti väkivalta syntyy ja miten se aina synnyttää lisää voimankäyttöä; mistä se kumpuaa ja mikä sitä lietsoo. Eriarvoistumisesta, janan päiden venymisestä liian kauas toisistaan kasvaa sellaista raivoa, ettei sitä taltuta hymyin ja lupauksin. Se purkautuu muilla keinoin. Pelotteita lisäämällä, voimankäytön oikeuttamisesta puhumalla ei päästä puusta pitkään; pampulla hoidetaan vain oiretta itse taudin syyn ollessa toisaalla. Ei se laastarilla parane, jos on kerran syntynyt.

Virkavallan - kansan oikeuttaman esivallan - on pysyttävä aina sinä osapuolena, joki toimii paitsi lain kirjaimen, myös sen hengen mukaan; sen ei sovi aloittaa väkivaltaa vaan osoitettava ymmärrystä ja ammattitaitoa lukea syntyviä tilanteita ja toimia, elää niiden mukaan; elämä ei ole ennakolta käsikirjoitettu prosessi, tässäkään. Huolestuneen huvittuneena seuraan sivusilmällä vuodentakaista Smash Asem -mediaspektaakkelin puintia; mistä lähtien viranomaisesta tuli taho, jolle kyvyttömyys myöntää virheensä ja oppia niistä on hyvä? Kuka tahansa muu tapahtumanjärjestäjä olisi jo julkisesti kivitetty epäammattimaisista toimista ja vaadittu nimiä vastuuseen puutteellisesta suunnittelusta ja johtamisesta. Perkele, ne on minun rahojani jolla sekin pelleily maksettiin.

Kiasman kulmalla seisoa väestöä valtamedian valokuvaajista kokoomusnuoriin, lastenrattaista Perussuomalaisten viestintäpäällikköön ja kotiinpalaaviin kauppakassikansalaisiin saakka. Silti poliisijohdolla riitti pokkaa puhua mitä sylki suuhun toi; en tiedä missä nämä sedät olivat työtään tekemässä, mutta kovasti se näytti poikkeavan ympäristöstä jonka itse näin. 50 humaltunutta varhaisnuortako mellakka? Ja minulle vielä maksetaan siitä, että valvon työssäni suomenkielen oikeellista käyttöä. Miksi kummassa, kun ei siitä suuremmissakaan ympyröissä näytetä piittaavan. Mitä tästä opimme? Melko monessa Kallion baareista mellakoidaan tämän määritelmän mukaan vähintään kerran viikossa. Eikä portsareilla muutan ole jouha -varusteita.

En sano muuta, mutta sanon sen kyllä syövän uskoa virkavallan ammattitaitoon ja kykyyn hoitaa sille asetettuja tehtäviä: katsoa nyt, kun sinikaulus tv-ruudussa tai oikeussalissa kertoo kirkkain silmin jostakin, jota ei koskaan tapahtunut. Saahan sitä satuilla, mutta vain kun on kyse sadunkerronnasta. Ei todenpuhumisesta. Niin sitä ainakin äiti opetti - ehkä hänen äitinsä kertoi pojalleen toisin? Tiedä häntä.

Elokuva loppuu lehdistötilaisuuteen ja kansanedustaja Ivan Cooperin lakoniseen toteamukseen siitä, miten Britannia on toimillaan antanut IRA:lle suurimman voiton jonka se koskaan voi saada. Toimittaja kysyykin mikä on hänen viestinsä niille nuorille, jotka päivän tapahtumien seurauksena hylkäävät väkivallattoman vaikuttamisen tien ja liittyvät IRA:han. Laitetaan suorana sitaattina: "Tämän päivän tapahtumien jälkeen minä en pysty enää moralisoimaan heitä."