Sananen rättipäistä, suomalaisesta kulttuurista ja "ei erityisen törkeistä" seksuaalirikoksista

Upseerin tuomio hyväksikäytöstä aleni

Ikaalisten käräjäoikeus tuomitsi viime vuonna miehen kolmen vuoden ja neljän kuukauden vankeusrangaistukseen. Hovioikeus lyhensi vankeuden kahteen ja puoleen vuoteen.
Hyväksikäyttö alkoi pojan ollessa 12-vuotias ja jatkui noin viisi vuotta. Pojan täytettyä 13 vuotta upseeri alkoi maksaa hänelle seksuaalipalveluista 3–6 euroa kerralta. Mies oli pojan perheen tuttava.

Hovioikeuden mukaan rikos oli törkeä, mutta hyväksikäyttöön ei liittynyt fyysistä väkivaltaa eikä tekotapa ollut erityisen nöyryyttävä. Hovioikeus pienensi rikoksen uhrille maksettavat korvaukset 17 000:sta 10 000 euroon. Käräjäoikeuden tuomitsema sotilasarvon menetys jää voimaan.

- - - - - - - - - - -

Muutamia vuosia sitten - Turkin mahdollisen tai mahdottoman EU-jäsenyyden noustessa vakavasti otettavaksi uutisoinnin aiheeksi - sanaili aiheesta myös Helsingin Sanomien NYT-liite sarkastis-humoristisessa NytTen - nousussa ja laskussa -listallaan. Lista kommentoi Turkin jäsenyyden olevan toistaiseksi mahdoton esimerkiksi maan naisten kaltoinkohtelun vuoksi - ja totesi Turkin aikovankin opetella oikeaoppisia naisten oikeuksien kunnioittamista Itä-Suomen hovioikeudelta.

Suomalainen oikeuskäytäntö tuomioperusteineen on naisiin ja lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa - saatika perheväkivallan suhteen - surrealistisuudessaan häkellyttävää. Sellaisenaan se lähettää ikävää viestiä kulttuurimme pimeistä puolista ja salassa sallituista rivinväleistä.
Taannoin julkaistiin tutkimus, joka kylmästi osoitti naisiin kohdistuvan perheväkivallan olevan Suomessa hiukan Euroopan unionin maiden keskitasoa yleisempää: joka kolmas suomalainen tuntee naisen, jota on pahoinpidelty kotona. EU-komission julkaisemassa tutkimuksessa kysyttiin EU-maiden kansalaisten näkemyksiä perheväkivallasta. 84% vastaajista piti perheväkivaltaa lakisääteisesti rangaistavana tekona.

Suomalaisten kohdalla vastaava luku oli 67%.

Tutkimus on osa EU-komission tiistaina julkaisemaa strategiaa, jolla pyritään parantamaan sukupuolten välistä tasa-arvoa EU-alueella.

Tekemistä taitaa riittää.Syystä tai toisesta kulttuurimme tabuihin kuuluu - rattijuoppojen salaisen ihannoinnin ja maanpuolustuksen kritisointikiellon ohella - tilastollinen totuus siitä, että lasta täällä useimmiten lyö nainen, naista mies ja miestä toinen mies. Ja mies joka ei osaa tai halua puolustautua nyrkein, on akka tai joku muu ihme homo.

Kehitä tässä sitten tasa-arvoa.

Älkääkä vain kysykö, miksi ne pekkaericauviset painavat liipasinta kuraattorin tai psykologin kanslian ovenkahvan sijaan.

Mutta palataanpa niihin seksuaalirikoksiin.

Vielä 70 -luvulla laki piti insestin uhria osasyyllisenä rikokseen. Avioliitossa tapahtuva raiskaus kriminalisoitiin vasta 1994: Sulo Aittoniemen - entisen poliisin - sitkeästä vastustuksesta huolimatta.
Pojasta ei ole polvi juuri parannut: 2000-luvulla Vanhempi rikoskonstaapeli Ville Hahl Varsinais-Suomen poliisista löi tiskiin väitöskirjansa. "- Tutkimistani 181 raiskauksesta puolet olisi voitu estää sillä, että uhri olisi toiminut yleisesti hyväksyttävällä tavalla," Hahl ilmoitti.

Eli burkha päähän ja pysy kotona, akka - äläkä valita siitä, että suurin osa naisiin kohdistuvista väkivaltarikoksista tehdään juuri siellä ja raiskaajakin yleensä tuntee uhrinsa etukäteen? Meillä ei kuulu kulttuuriin sanoa, että 100% raiskauksista olisi vältettävissä rikoksen tekijän hienoisella käytösmuutoksella.

Kun jo esivalta lähettää seksuaalirikosten suhteen piiloviestiä uhrin perimmäisestä vastuusta, ei liene syytä ihmetellä tilastoarvioita, joiden mukaan esimerkiksi raiskausten enemmistö jää yhä ilmoittamatta poliisille.
Blogissa "Elävältä tapetun päiväkirja" raiskatuksi tullut nainen kävi koskettavalla tavalla läpi tuntojaan sekä raiskauksesta että siihen liittyneestä oikeusprosessista, jossa koko järjestelmä tuntuu suojelevan tekijää, raiskaajaa. Nainen julkaisi blogissaan myös oikeuden julkiseksi julistamaa materiaalia oikeudenkäynnistään. Raiskaaja ei tästä pitänyt: nainen sai haasteen kunnianloukkauksesta. Lopulta raiskattu tuomittiin suorittamaan raiskaajalleen nelinumeroisen korvaussumman.

Raiskaaja selvisi kolminumeroisella.

Tapaus ei ole poikkeuksellinen. Hovioikeuksien ansiolistoilta löytyy jo mitä kirjavampia perusteluja raiskaustuomioiden alentamiselle.

Itä-Suomen hovioikeus alensi Tohmajärvellä 15 -vuotiaan joukkoraiskanneiden viiden miehen tuomiot "seksuaaliseksi hyväksikäytöksi" Oikeuden mielestä miehet eivät olleet syyllistyneet raiskaukseen tai raiskauksen yritykseen: uhrilta kun jäi toteen näyttämättä, että hänet olisi saatettu alkoholilla puolustuskyvyttömään tilaan ja sidottu sängyn tolppiin.

Suonejoella hovioikeus alensi 55-vuotiaan poliisikonstaapelin käräjäoikeudessa raiskauksesta ja alle 16-vuotiaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä saaman 2 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistuksen 1 vuoteen 6 kuukauteen vankeutta ja määräsi rangaistuksen ehdolliseksi, koetusaika päättyen 30.6.2011.
Rangaistusseuraamuksen perusteluissa hovioikeus lakonisesti toteaa, että raiskauksen osalta poliisimiehen uhriin "kohdistama väkivalta on ollut ladultaan verrattain lievää" ja lapsen seksuaalisen hyväksikäytön osalta, että "uhri oli jo täyttänyt 15 vuotta."

Tuomioiden alentamissyiden valikoimasta löytyy jokaiselle jotakin: raiskaajan vakituisesta työpaikasta raiskaajan tuoreeseen perheenlisäykseen ja haluun olla "viemättä perheeltä isää". Raiskauksen lyhyestä kestosta uhrn tuntemiseen ennalta. Uhrin vaatetuksesta tai humalatilasta siihen, ettei teolle "ole osattu nimetä muita silminnäkijöitä".

Perustelujen surrealistisuutta lisää yleensä se, etteivät oikeusistuimet juuri julkista perusteita valinnoilleen. Rikosoikeuden professori Terttu Utriaisen mukaan seksuaalirikosten salauskäytäntö on vesittänyt rangaistukset. Hän kertoo yllättyneensä tutkimuksessaam esiin tulleiden tekojen raakuudesta ja siitä, miten useat ei-törkeinä tuomitut raiskaukset täyttävät törkeän raiskauksen määritelmän.

Eikä oikeuskäyntimateriaalin tullessa julistetuksi salassapidettäväksi jälkipyykille juuri sijaa jää.

Tätä vasten itku ja poru muslimi- tai arabinaisten alisteisesta asemasta asettuu paradoksaaliseen valoon. Malka silmässä ei juuri kelpaisi puhua - ja kukaties tästä syystä erityisesti Perussuomalaiset, Halla-aholaiset ja muu yleinen Hommaväki sulkee suunsa tiukasti suomalaisnaisten ja -lasten kohtelun tullessa puheeksi. Raiskaustuomioista pysytään hissunkissunhiljaa, vaikka islamin naisille langettamista kauheuksista jaksetaan huutaa suuta sitäkin suuremmalla.

Onko se vallan niin, ettei rättipäillä ole naisten kohtelun suhteen sanottavaa - luterilainen kulttuuri se vasta tietää, miten akkoja tulee pidellä?

Kukaties.

Koraani sentään tuomitsee raiskaajan kivitettäväksi.

Viikon natsihihhulit ja kaasuattentaatit

Helsinki Prideen ja eritoten sen vielä heteroseksuaaliselle tielle käännytettävissä oleviin lastenvaunuikäisiin kansalaisiin kohdistettu kyynelkaasuattentaatti tuskin on mennyt ohi kenenkään korvien.

Tekijöiden paljastuminen natsisympatioita omaaviksi urhoiksi parikymppisten ikäluokasta ei ollut varsinainen yllätys: ovathan oikeistopopulistien suosimat keskustelupalstat, sivustot ja julkitulot sisältäneet jo pitkään avointa rasismia ja leiskuvaa naisvihaa - historiankirjansa lukeneena sitä on lähinnä ihmetellyt, että vihaa seksuaalivähemmistöjä kohtaan ilmaistiin näin avoimesti vasta nyt. Tähän astihan myös rasismi on pyritty piilottamaan "maahanmuuttokriittisyyden" kaltaisten kiertoilmausten taakse ja naisviha kutsumalla vihamielisyyden kohteita "feministeiksi" tai "yliopistoakoiksi".

Mikä sitten tekee kyynelkaasuepisodista niin hersyttävän paradoksaalisen? Lähinnä oikeistopopulistien itsensä harjoittama skitsofreeninen tapahtuman tulkinta.

Media, tuo kommunististen muslimifeministen valtaama mamuhyysäyslinnake, syyllistyy tietenkin sananvapauden polkemiseen ja oikeamielisten mustamaalaamiseen julkaisemalla tekijöistä ne tiedot, jotka valtakunnan poliisitoimi on katsonut aiheelliseksi julkistaa. (Loogista on olettaa, että ilmeisesti myös poliisilaitos on menetytty em. salaliitolle.) Se että oikeiston äärisiipi itse viljelee palstoillaan avoimia, esimerkiksi Akuliina Saarikoskeen ja Sofi Oksaseen kohdistettuja raiskauskehotuksia, ei ole millään asteikolla tuomittavaa: sehän on vain sananvapautta. Nyt Priden kaasuattentaatin kohdalla homma.fi, tuo oikeistopopulistien kotikontu, argumentoi ettei väkivaltarikoksen suuntaamisessa seksuaalivähemmistöihin ole mitään ihmeellistä, päinvastoin: normirikos josta ei tarvitse hälyä nostaa.

Vaan auta armias, jos muslimitaustainen nuorukainen olisi viskannut gasokranaatilla jonkinlaista valkoisen vallan kokoontumisajoa.

Kelataan kalenteria tovi taaksepäin.
Suomen lisäksi myös muissa entisissä Neuvostoliiton alustalaismaissa järjestetään Pride -kulkueita. Erityisen hankalaa niiden kulku on tavannut olla Baltian maissa: toukokuussa Vilnassa järjestettiin maan ensimmäinen Pride -tapahtuma, joka sai niskaansa muutakin kuin yksittäisen kaasukranaatin. Marssin osanottajat kuljetettiin paikalle bussin suojissa ja poliisi otti mielipiteesta mittaa tapahtuman vastustajien kanssa. Valtiojohdossa ei juuri vihapuheen määritelmistä välitetty: sitä viljeltiin tasaisesti poliittisen kentän laidalta toiselle.

Jääräpäisesti järjestetyn marssin viesti oli tästä huolimatta - tahi juuri näiden seikkojen vuoksi - harvinaisen selvä; demokraattisessa valtiossa kaikkien oikeudet ovat keskeneään tasa-arvoiset: myös mielipiteenilmaisun suhteen.

Neuvostoliiton entisissä alustalaismaissa esiintyvä homofobia juontaa juurensa maiden lähihistoriassa. Neuvostoliitossa homoseksuaalisuus oli järjestelmään kohdistuva rikos - ja tämä muistijälki tuntuu jääneen monen mieleen, vaikka geopoliittisesta menneisyydestä muilla rintamilla pyritäänkin eroon. Muistileima viestii järjestelmän asettamasta heteronormista poikkeamisen olevan yhteiskuntaa horjuttava poikkeama, suorastaan harkitun rikollinen teko kansakunnan yhtenäisyyttä ja kallista itsenäisyyttä kohtaan. Pavlovin koirien tapaan poikkeamaan reagoidaan - aggressiivisesti.

Minkäs sille mahtaa, että minua hitusen hymyilyttää hommaväen avoin 70-luvun neukkulan arvojen pystypäinen puolustaminen sekä omalaatuinen luulo siitä, että heillä on jonkin sortin erivapaus olla noudattamatta Suomen lakia. Maassa maan tavalla - tai maasta pois. Niitäkin valtioita löytyy, joissa homoseksuaalisuus on yhä kuolemantuomioon johtava rikos.

Lupaan auttaa lähtijöitä pakkaamisessa

"Akat hiljaa" ja muita suomalaisia kulttuuripoimintoja

Uudenvuoden aattona 2009 koettiin Sellossa kappale liki täydellistä kotoutumista suomalaisen perhe- ja mieskulttuurin saloihin; muutakaan en kykene sanomaan selaillessani tapauksen tutkinnasta raportoivaa päivän journalismia vuoden kääntyessä ihanaksi toukokuun illaksi 2010. Entisen naisystävänsä ja muutaman oheisnumeron ampuneen Ibrahim Shkupollin luetellaan olleen sairaalloisen mustasukkainen, omistushaluinen eron jälkeenkin ja uhkailleen naisystäväänsä toistuvasti jo suhteen kuluessa. Tuttua kauraa - näillä leveysasteilla.

Suomalainen kunniaväkivalta tulee yleensä raportoiduksi - jos siitä nyt ylipäätään tullaan viranomaisille ilmoittaneeksi - lähisuhde- tai perheväkivaltana. Siitä mitä ilmoitetaan, puhuu poliisin vuositilasto omaa kieltään. Yleisimmin, tilaston mukaan, lasta lyö yleensä nainen (siinä teille, jotka ajattelitte ryhtyä vinkumaan jotakin feminismimytologiaa), naista mies ja miestä toinen mies. Seuraava sukupolvi toistaa menestyksekkäästi oppimaansa karusellia.

Miesten välisessä väkivallassa on kaupantekijäisiksi yleensä mukana kulttuurillinen tekijä, joka pitää puolustuskyvytöntä - siis miestä, joka ei vastaa fyysiseen väkivaltaan lyömällä takaisin - heikkona yksilönä; neitimiehenä, heikkona miehenä tai muuna ihme homona. Kahta neidimpi on mies, joka menee ja ottaa pataansa naiselta - ja vielä tunnustaa sen ääneen. Mitä sopii odottaa kulttuuripiirissä, jossa jääkiekkokin on "neitikiekkoa" heti kun kaukalossa pelataan enemmän kuin tapellaan?

Miesten naisiin(sa) kohdistamassa väkivallassa taas tapaa korostua kulttuurin kunnia-ajattelu; "jos en minä niin ei sitten kukaan". Suomessa kuolee - jälleen poliisin tilaston mukaan - perheväkivallan seurauksena vuosittain keskimäärin 27 naista. Parisuhteen piirissä myös raiskataan tuhansia naisia ja lähes joka kolmas nainen kokee fyysistä väkivaltaa tai sillä uhkailemista jonkin suhteensa aikana. Syynä suurimmalle osalle veriteoista on mustasukkaisuus - ja suurin osa teoista tehdään erotilanteen yhteydessä tai eron jälkeen.

Naisten miehiin(sä) kohdistama väkivalta on prosentuaalisesti vähemmistöluokassa, mutta merkityksensä painolastissa se ei häviä vastaparilleen. Päinvastoin; voitaisiin jopa arvella, että naisten jonkin verran kasvanut osuus nyrkinheiluttajien ryhmässä kertoo omaa kieltään siitä, miten perinteisesti heikompi sukupuoli on ryhtynyt omaksumaan väkivallan kulttuuria sen sijaan, että vankempi astia huomaisi asioita olevan mahdollista ratkaista myös ilman pataan pistämistä. Toinen kumma kulttuuripiirre löytyy tämänkin matsaamisen parista; perinteinen sovinismiin taipuvainen ajattelumalli tapaa pitää naista esimerkiksi luonnostaan parempana vanhempana, ja kallistaa vaa'an siten usein esimerkiksi huoltajuuskiistoista naisen hyväksi - vaikka tämä nyt sattuisikin olemaan väkivaltaan taipuvainen.

Perheväkivaltaa esiintyy tasaisesti kaikissa sosiaaliluokissa, mutta poliisi kutsutaan herkemmin hätiin alimpien sosiaaliryhmien pariin: matalamman vuokratason alueilla ei kulisseilla ole niin väliä. Vuositasolla poliisi saa noin 50 000 kotihälytystä, joista kolmannes sisältää perheväkivaltaa. Eipä silti riemastuta: vakavastakin perheväkivallasta poliisin tietoon tulee kaikkiaan noin 10%. Lasten pahoinpitelyrikoksissa tilanne on vieläkin heikompi; ketjun heikoin lenkki korjaa lopulta onnellisen perheen koko sadon.

Jaa mikäkö sitten teki Shkupollin tapauksesta kotoutumisen riemuvoiton? Pääasiassa nämä seikat: sairaalloisen omistushalun ruokkima uhkailu, kunniasyistä suoritettu naisentappo sekä teon päätteeksi suoritettu itsemurha. Albaniassa kun kunniaväkivalta on perinteisesti miesten välinen asia, johon ei akkoja sotketa: tapellaan ja tapetaan keskenään ja kannetaan teon seuraukset pää pystyssä, ilman itsemurhia; olennainen osa kunnian ja miehisyyden lunastamista kun on, että laillisista seuraamuksista piittaamatta pestään kunnia tarpeellisin väkivallan teoin. Mies miestä vastaan ja silleen. Lokaaliin ajattelumalliin ei kuulu entisen akan tappaminen; ennemmin otetaan kunniasyistä henki vaikkapa naisen uudelta mieheltä. Samaten vieras on itsemurha teon päätteeksi: sehän olisi vastuun pakenemista, neitimieheilyä.

Täydellinen Shkupollin teko ei kuitenkaan ollut; täyttääkseen suomalaisen kunniaväkivallan vaateet henkirikosta ei missään nimessä olisi tullut suorittaa käsiaseella eikä julkisella paikalla. Täydellinen suomalainen kunniamurha edellyttää työkaluksi metsästysasetta ja tekopaikaksi lainarahoitteista omakoti- tai pientaloa. Kulissien takaa kuuluu kummia - ja käsiaseiden sijasta tappovälineiden kakkospaikkaa pitävät vuodesta toiseen metsästysaseet, joiden kotona säilyttämistä ei rohkene kyseenalaistaa yksikään kukkahattutäti, ministeri tai pasifismin sanakirjasta löytänyt ituhippi. Maassa maan tavalla, niinku.

Masentaako maahanmuutto, ahdistaako asekontrolli?

Masentaako maahanmuutto, jonka hallinnalle hyysäripoliitikot, vihertävät kukkahattumokuttajat, viherpiipertäjät ja muut kommarit eivät halua, viitsi tai näe syytä tehdä mitään - eikä varsinkaan rajoittaa?

Ahdistaako asekontrolli, jonka nimissä rohjetaan edes teoreettisessa mielessä pohtia sitä, pitäisikö viisitoistakesäisen rajoittamatonta oikeutta tarkastella ympäristöään haulikon avustamana hiukan hillitä?

Pistääkö vihaksi, ettei niitä hyysättyjä vähemmistöläisiä saa pistää kuriin silloin, kun mokomat unohtavat maan tavat ja lait, jättävät niitä noudattamatta ja mokuttajien korruptoima virkavaltakin jättää puuttumatta tapahtumiin?

Onneksi Teille, arvon turhautuneet maahanmuuttokriitikkomme ja muut hyysäriallergiset, löytyy reaalinen vaihtoehto: Somalia.

Eivät hyysärit hyssytä, kontrolloijat rajoita ja sosiaalietuuksiakin luetaan vain niille, joille on rukiista rannetta niitä kerätä.