"Minne tahansa menemmekin, olemme muukalaisia, sanoi Anatoly synkästi ja jatkoi sitten: - Me olemme syntyneet muukalaisiksi. Kun ajattelen äitiä, Varvaraa, Katerinaa ja itseäni, minusta tuntuu kuin kaikilla meillä olisi levottomuus veressämme ja siksi emme voi tuntea mitään paikkaa kodiksemme. Kaikki me olemme kaivanneet saavuttamattomia, olleet parantumattomia uneksijoita, jokainen omalla tavallaan. Minulle ovat unelmani merkinneet pelastusta, muutoin en olisi kestänyt kasarmielämää. Mutta nyt ymmärrän, että on nurinkurista elää epätodellisessa haavemaailmassa,nauttia kuvitellusta onnesta ja kauneudesta, joka ei ole olemassa, jos kadottaa terveen harkintakykynsä ja toimintatarmonsa. Meidän muukalaisten täytyy oppia etsimään kaunista ja hyvää ympäriltämme, todellisesta elämästä eikä vain unelmista.
Moista sekasotkua en käsitä, sanoi Varjenka vakaasti. Sinähän puhut kuin olisit ollut tyttöopistossa ja leikkinyt palapeleillä! Ei meidän tarvitse olla muukalaisia. Onhan meillä toinen toisemme. Kaikki tulee vielä hyväksi, saatpa nähdä. Sinä menet naimisiin, minä menen naimisiin, äiti tulee vanhaksi ja me työnnämme häntä rullatuolissa. Sitten on meidän lastemme vuoro." Anatoly katsoi sisartaan ymmärtämättä oliko tämä tosissaan vai laskiko leikkiä.
- Me emme saa olla heikkoja, jatkoi Varjenka. - Meidän pitää olla vahvoja, kovia kuin kivi. 'Tai pehmeitä kuin silkki, Anatoly sanoi. Pehmeys on yhtä hyvä ase kuin kovuus. Nöyriä, Varjenka, meidän tulee olla nöyriä ja kiitollisia. Vaikeuksistakin meidän tulee kiittää."
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Onko elämässä ainoatakaan hetkeä, johon lohduttajaa, valoa tai selvennystä ei kykenisi löytämään sanoista myyttisen itärajan takaa, venäläisen kirjallisuuden päättymättömiltä sivuilta ja laulumailta? Kun illan pimetessä miettii aikuistumisen mysteeriä, elämänsä suuntaa, arjen pieniä ja silti niin suuria kysymyksiä, mihin muuhun illan kulkija suuntaa kulkunsa kuin kirjattujen sanojen poluille?
Jascha Golowanjuk, 1903-1974, Ruotsiin 1930-luvulla kulkeutunut Venäjän juutalainen sijoitti ylläkirjatun vuoropuhelun kahden nuoren sisaruksen, Anatolyn ja Varjenkan, lausuttavaksi näiden paetessa vallankumouksen sekasorron näyttämäksi muuttamasta Pietarista. Symbolismia lapsen sanoissa, tulevaisuuden hento toivo nuorilla harteilla?
"Kun he tulivat metsänreunasta polulle, he pysähtyivät ja tähystivät taivaanrantaan. Ukkonen jyrisi etelässä, Pietarin ylle olivat kerääntyneet sysimustat ukkospilvet, mutta pohjoisessa, heidän matkansa määrän yllä, oli taivas sininen ja kirkas kuin Anatolyn katse."
No comments:
Post a Comment