Sunday, August 7, 2011

Laiskan naisen Halla-ahomatinea ja piilomonarkistin kruunupääkaipuu





Tunnustan. Syvällä sisimmässäni on aina asunut piilorojalisti. Valikoiva, laatutietoinen salamonarkkinen viihteenselaaja. Kannan salatuimmissa syövereissäni vankkumatonta näkemystä siitä, miten Väinö I:n tanssimatta jääneet kruunajaiset kuuluvat kansakuntamme suurimpiin pienoistragedian tiivistymiin.

Valikoin, piilomonarkkisuudessani. Englannin jylhäin rantain hörökorvan luomukeksitehtailu miellyttää valikoivaa laatuharavaani. Länsinaapurin sokeripullakokoelmassa on samanlaista kieroonkasvanutta viehätystä kuin kesämökin keittiönseinää somistavassa Silvian muotokuvalla sminkatussa matkamuistokakkuvadissa. Monaco on turhan rahvaanomainen nousukas, mutta Tanskan Margareetassa soveliasta nikotiininhuuruista asenneaspektia.

Yhtä kaikki. Kuninkaallisten kaipuutani selittävät pragmaattiset tekijät: toki, vaatisihan hovin ylläpito veronmaksajain lompakkokunnalta vuosittaisen investoinnin. Vaan vaativat ne Hakkaraisen taksisetelitkin. Silikoni-Janitoista ja BB-tyrkimöistä poiketen kuningashuone kuitenkin edustaisi viihde-elämän kestoinvestointia kukkeimmillaan: pienellä vuosimaksulla se tuottaisi viihdejulkaisujen hyödynnettäviksi syntymästään saakka rooliinsa kasvatettuja ammattijulkkiksia, joiden ainoa toimi on - tuottaa viihdemateriaalia. Kestävää, vaihtelevaa ja laadukasta viihdemateriaalia, jonka myyntikate kestää isältä pojalle.

Yhtä kaikki. Rukoukseni on osin kuultu: Väinö I ei geneettistä linjaansa huvituksenkaipuisten kansalaisten pariin saanut jalkautettua - vaan onneksi valtakuntaamme on viimein hemmoteltu ikiomalla prinsessalla. (Assi Koivisto, voit viimein levätä rauhassa.)

Jussi Halla-aho. Mikä jalkaa polkeva, patjanalusherneistä kitisevä kultakutri. Posket punehtuvat ruusutertun sävyissä moukkamaisen toimittajalauman kyvyttömyydestä kunnioittaa Mestarin asuvalintoja. Kutrit kihartuvat raivonkihinästä rahvaan ollessa liian - rahvaanomaista? - ymmärtääkseen, että tulee toimia kuten setä sanoo, ei kuten setä tekee?

Jusban sanoja ei ole koskaan siteerattu suoraan. Se, että siteerataan jotakin hänen kirjoittamaansa ei ole suoraan siteeraamista. Ettäs tiedätte.

Ei ole vihapuhetta se, että kehotetaan raiskaamaan väärämielisyyteen hairahtuneet naiset tai nähdään viherstalinisteja sänkyjen alla sellaisella vimmalla, että leirille ne tulisi viedä ja lukita, ei uskalla pian aamutossuja enää lattialta tavoittaa. Purevat varpaisiin. Mieti, kuinka islamia. Se pureminen.

On eri asia toimia correspondenttina kirjeenvaihtajan sijaan. Siinä on aste-ero, jota emme tarkemmin avaa tai selitä. Sillä tarkentavat kysymykset ovat ajojahtia ja ajojahti vuorostaan islamia.

Tjaa. Leikki leikkinä. Halla-ahosta on helppo pahastua, mutta itselleni hän edustaa lähinnä ruumiillistumaa huolesta, jota eri sarkojen terveysviranomaiset ovat vuosien saatossa osoittaneet sulkeutuneisuuteen taipuvaisia, internetiin eristäytyviä nuoria - ja vähän vähemmän nuoria - miehiä kohtaan. Ei tee hyvää, suljettu laatikko. Kun päivänsä istuu näppäimistön rapinassa, eristäytyen huolella rajatun samanmielisen vähemmistön forumympäristöön jossa epämiellyttävä lauseke poistuu napinpainalluksella ja jokaista sanasta seuraa itse poimitun seurakunnan myötämielinen suitsutus, voi sopeutuma takaisin reaaliympäristöön sosiaalisine kudelmineen olla kivulias. Ympäristöön, jossa tarkentavat kysymykset ja kriittiset kommentaarit eivät poistukaan moderaattorin apuunkutsulla.

Se voi olla ikävää. Tiedä sitten, aste-eroista ja niiden suhteellisesta olemattomuudesta: asettuuko kuuppa uskomaan WoW-velhon persoonan arkeentuloon vai maansa avuksi rientävään Rotutohtoriin. Vaaransa molemmissa. Tsapuf, alakazam.

Ulkoilmassa piilee virkistyksen vihje ja alkupiste. Vähemmän kirkkoslaavia, tutkijankammiota ja Hommalla nyyköttämistä, enemmän lenkkipolkuja ja uusia harrasteita.

Ehkä lähetän kansanedustajalle vielä kävelysauvat ja oppaan lintujen äänten tunnistamiseen. Ehkä en.

Sitä odotellessa voidaan sadesunnuntaita viettää vanhan sadun äärellä. Klikkaavimmat löytävät lehtileikkeen linkin takaa, rullaavammat skrollaamalla. Vanha tarina, tunnustan - vaan eivätkö pohjimmiltaan lie kaikki perinnelaarin tarinat? Kulissit vaihtuvat, hahmot pysyvät.

- - - - - - - - - -

Satu väärästä Mestarista

Alussa oli rasistinen nationalistijärjestö, jota kutsutaan Suomen Sisuksi. Tämä järjestö vastustaa“kansojen luonnotonta sekoittumista keskenään”. Viranomaisarvion mukaan Suomen Sisu on natsihenkinen järjestö.

Ammoisina aikoina Suomen Sisulla oli keskustelupalsta, jonka arkistot on nyt poistettu, koska ne muodostaisivat imago-ongelman Perussuomalaisissa ja Muutos 2011 -puolueessa toimiville suomensisulaisille. Keskustelupalsta oli kuitenkin kymmenisen vuotta sitten varsin viriili ja viihdyttävä samaan tapaan kuin “sananvapausaktivisti” Seppo Lehdon tuotokset: vaikka sisältö olikin synkkää fasismia ja puhdasta rasismia, oli kirjoittajien älyllinen regressio niin suurta, että palstan lukemista saattoi pitää jopa viihdyttävänä.

Tälle Suomen Sisun palstalle saapui trollailemaan eräs filologi Jussi Halla-aho, joka oli tuolloin vielä vihreiden äänestäjä ja oli päättänyt opettaa rasisteille totuuden. Toisin kuitenkin kävi. Oman kertomuksensa mukaan Halla-aho vakuuttui Suomen Sisun keskustelupalstasta ja ryhtyi maahanmuuttokriitikoksi. Tosin noina aikoina maahanmuuttokriittisiä kutsuttiin vielä kansallismielisiksi.

Miten akateemisesti koulutettu henkilö saattoi vakuuttua palstasta, joka sisälsi lähinnä Seppo Lehto -tyylistä keskustelua ja oli omiaan tappamaan nauruun kaikki muut paitsi äärimmäisimmät kansallissosialistit, on suuri mysteeri. Uskokaamme kuitenkin Halla-ahon sanaa.

Halla-aho alkoi vuonna 2003 kirjoittamaan Scripta-blogiinsa. Blogi keräsi samanhenkisiä kommentoijia vieraskirjaansa ja lopulta sen pohjalta perustettiin Homma-foorumi, jossa varsin vihaiset miehet purkavat maailmantuskaansa kommentoimalla esimerkiksi tiedotusvälineissä olleita mielipidekirjoituksia ja niiden kirjoittajia.

Hommalaisille Halla-aho on Mestari - osittain kyse on ironiasta, mutta aivan aito henkilökultti on selvästi voimakkaasti olemassa. Halla-ahon satiiriset mielipidekirjoitukset ovat näiden miesten pyhä kirja. Ja jos joku rienaa tätä Mestaria - silloin alkaa pyhään sotaan verrattava nettispämmääminen ja jopa nettiuhkailu.

Mestarin varapuolue

Halla-aholaisuuden taustalla olevaa poliittista kuviota on vaikea hahmottaa. Olennaisinta on ymmärtää, että Suomen Sisu vaikuttaa kaikkialla: Halla-aho on Suomen Sisusta, samoin hänen ympärillään oleva perussuomalainen klikki ja monet Muutos 2011 -toimijat ja Homman puuhamiehet.

Muutos 2011 on käytännössä hommalaisten puoluehanke, jolla yritettiin varmistaa Halla-ahon vaaliehdokkuus eduskuntavaaleissa, mikäli Timo Soini jättää Halla-ahon ilman perussuomalaisten ehdokkuutta. Hankkeen puuhamiehenä toimi Juha Mäki-Ketelä, joka kuitenkin erosi yhtäkkiä puolueesta. Mäki-Ketelä ymmärsi vasta suhteellisen myöhäisessä vaiheessa, että puolue on vääjäämättä sekaantunut rasismiin. Entinen päällikkö onkin varoitellut varsinkin puolueen Suomen Sisu -klikistä. Puolueen tulevaisuus näyttää kuitenkin täysin toivottomalle Mestarin ajauduttua perussuomalaisten ehdokkaaksi.

Halla-aho on perussuomalaisten ehdokkaana eduskuntavaaleissa ja hänen ympärillään näyttää olevan perussuomalaisessa puolueessa maahanmuuttokriittinen klikki, joka on allekirjoittanut Nuivan vaalimanifestin. Tästä joukosta ainakin espoolainen kaupunginvaltuutettu Teemu Lahtinen on toiminut myös Suomen Sisun puheenjohtajana. Ulkopäin tilanne näyttää lähes Halla-ahon johtaman Suomen Sisu -klikin vallankaappaukselta perussuomalaisten sisällä.

Perussuomalaisten SS-suuntauksen julkaiseman Nuivan vaalimanifestin sisältöä on kritisoitu. Se sisältää ehdollisen kansalaisuuden, jossa maahan muuttanut ja kansalaisuuden jo kertaalleen saanut henkilö voisi menettää kansalaisuutensa menetettyään työpaikkansa. Manifestissa ei tietenkään selitetä mitä epäkansalaiselle tämän jälkeen tapahtuisi.

Mestari analyysin kohteena

Mestari on päässyt jopa kirjan aiheeksi: Savukeidas on julkaissut Ville Hytösen toimittaman kirjan Mitä Jussi Halla-aho tarkoittaa. Kirjan kirjoittajista pari puolustaa Halla-ahoa, muut vastustavat. Halla-ahon puolustajien koko ajatusrakennelma paljastuu uskonasiaksi ja salaliittoteoriaksi: jos ei usko islamin olevan valloitusretkellä, joka johtaa muutamassa vuosikymmenessä Euroopan muuttumiseen islamilaiseksi Eurabiaksi, on mahdotonta ymmärtää mamukriitikoiden ajattelua.

Euroopan muuttumisen Eurabiaksi voi tietenkin johtaa tilastollisista trendeistä - jos muslimiväestö lisääntyy muuta väestöä nopeammin, voi se jonain tulevaisuuden ajankohtana ylittää paikallisväestön määrältään - jos väestönkasvu ja muuttoliike jatkuvat saman suuntaisina, väestöryhmät eivät sekoitu tai uskonnolliset ryhmät maallistu ja niin edelleen. Esimerkiksi vuosi 2160 on mainittu.

2160 edustaa kuitenkin nykyisestä perspektiivistä jo niin kaukaista tulevaisuutta, että miltei mikä tahansa on mahdollista. Olemme samassa tilanteessa kuin henkilö, jonka olisi pitänyt ennustaa nykytilanne vuodesta 1860 käsin. Lisäksi keskittyminen juuri maahanmuuton kritisoimiseen sellaisessa maailmassa, jossa tunnetaan kasvihuoneilmiön ja ydinsodan kaltaisia käsitteitä, paljastaa kriitikosta melko epäilyttäviä luonteenpiirteitä.

Useimmat Halla-ahon tarkoitusta pohtivan kirjan kirjoittajista tarttuivat kuitenkin Halla-ahon totalitaristiseen määritelmään ihmisarvosta, jota lainattakoon tässäkin: “Ainoa mitattava ja siten kiistatta olemassaoleva ihmisarvo on yksilön instrumentaalinen arvo. Yksilöt voidaan perustellusti asettaa arvohierarkiaan sen mukaan, miten paljon heidän kykyjensä tai osaamisensa poistaminen yhteisön käytöstä heikentäisi yhteisöä.”

Halla-ahon näkemykset ihmisarvosta ovat totalitaristisia. Hän on blogissaan kirjoitellut raiskausfantasioita “Afrikan sarven ihmissaastoista” ja unelmoinut poliisin ampuvan mielenosoituksissa “vasemmistohuligaaneja” päähän. Hän on äärioikeistolaisen järjestön pitkäaikainen jäsen, Suomeen Yhdysvalloista tuodun National Rifle Associationin tyylinen asehullu ja syytteessä uskonrauhan rikkomisesta sekä kiihotuksesta kansanryhmää vastaan.

Valkoisen HeteroMiehen identiteettipolitiikka

Hommalaisuuden taustalla näyttää olevan jonkinlainen Valkoisen HeteroMiehen identiteettipolitiikka. Valkoinen HeteroMies on menettänyt asemiaan erilaisten vähemmistöjen taistellessa oikeuksiensa puolesta, nyt on vastaiskun aika! Hommalaisten mielestä Valkoinen HeteroMies on sorrettu enemmistö, jota kaikki mahdolliset vähemmistöt sortavat.

Ja tämän sorron mahdollistaa kaikenkattava punavihreä salaliitto, joka ulottuu kaikkialle. Huomaamatta jää, että yhteiskunnassa valtaa ovat käyttäneet yleensä Kokoomus, Keskusta ja SDP, mutta mitäpä siitä - punavihreät ovat syypäitä ihan kaikkeen. Punavihreät ovat syypäitä jopa ennen koko termin punavihreä syntymistä tehtyihin päätöksiin.

Valkoinen HeteroMies kokee kaiken identiteettiään edes etäisesti sivuavan kritiikin uhkana. Esimerkiksi kasvissyönti voi olla tällainen uhkatekijä, minkä vuoksi Valkoinen HeteroMies julistaa mielellään olevansa vakaumuksellinen lihansyöjä. Feminismi on uhka, maahanmuuttajat ovat uhka, seksuaalivähemmistöt ovat uhka. Oikeastaan ihan mikä tahansa poikkeavalta vaikuttava asia voi olla uhka. Erilaiset paranoidit riidat näyttävätkin olevan mamukriitikkojengeissä lähes päivittäisiä.

Vihanlietsonnan seuraukset alkavat näkyä. Nettiuhkailu on jo vanha vitsi, nyt siirrytään katutasolle. Patriootti.com levittelee maahanmuuttokriittisiä rasistitarrojaan eri kaupungeissa. Palautus.org -niminen sivusto tarjoaa käsikirjaa terroristioperaatioon, jossa on tavoitteena surmata tuhansia maahanmuuttajia ja monikulttuurin kannattajia. Helsingin Pride-kulkueen kaasuiskijät olivat poliisin mukaan äärioikeistolaisia.

Halla-aho odottelee hovioikeuden päätöstä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta. Hän on liittynyt kolmen kovan “sananvapaussankarin” joukkoon yhdessä Seppo Lehdon ja Mikko Ellilän kanssa. Samaan aikaan Timo Soini on luvannut potkaista puolueestaan rikoksiin syyllistyneet - tuskinpa kuitenkaan potkaisee Halla-ahoa, joka lienee kuitenkin aika monen äänen arvoinen.

No comments:

Post a Comment