Kaukomaista, Saksasta ja Kuubasta

Siinä se nyt on. Julkisanana, pieni artikkelimme. Voiman sivuilla, sen uusimman numeron. Aina se elähdyttää, nähdä tekstinsä jossain - ja säästää itseään toteamalla etten jaksa jokaiselle erikseen avata Saksan matkaani; lukekaa lehdestä miten se meni, arvon herrasväki.

Ja Kuubaan
Kuuba. Edessä vain lyhyt matka, silti jotain, kauan suunnitelleelle. Muistelen olleeni noin 15 -vuotias, kun ensimmäisiä kertoja vastasin "minne tahtoisit ehdottomasti matkustaa?" -kysymyksiin "Kuuba". Aamu lähtöineen odottaa; rinkka nurkassa, odotus mielessä.

Kuuban tullessa puheeksi tapaa joku, vaiheessa tai toisessa, tuoda esiin myös sen toisinajattelijoiden tilan. Kaiken suhteellisuus: niin kriittisiä kuin yksilöt saavat ollakin, arvostella ja ruotia vallankumousta, tuovat aihetta sivuavat kokoukset tai järjestäytymisyritykset usein muassaan visiitin vankilaan. Ja kysymys kuuluu; miksei vallankumous salli poikkeavia näkemyksiä?

Ruotimatta syvemmälti todettakoon, että jokainen yhteiskunta pitää sisällään toisinajattelijoita: niitä, jotka ovat vastaan koko vallitsevaa järjestelmää ja niitä, jotka järjestelmän sisältä kritisoivat osia siitä tai tiettyä osaa harjoitetusta politiikasta. Vaan mikä on lopulta ero, Kuuban ja kotomaan välillä? Ns. markkinademokratiassa julkisesti järjestelmää vastaan olevat eivät päädy telkien taa, vaan marginalisointi hoidetaan taloudellisesti; valta on sillä, jolla on varaa työntää sanansa mediaan suurimmalla präntillä ja siten muokata yleistä mielipidettä. Ei se ole sen vaikeampaa - ja kysymys on lopulta keinojen aste-erosta. Harvoin tässä(kään) maassa toisin suuntautuvia sanoja päästetään valtalehtien sivuille - tai niihin suhtaudutaan asiaankuuluvalla vakavuudella.

Kuubassa toisinajattelija kompastuu usein ajatukseen liittoutumisesta satavuotisen vihollisvaltion kanssa; toisinajattelijasta tulee vihollinen tämän toimiessa symbioosissa vanhan vastaavan kanssa. Miten Suomessa? Toisinajattelija saa usein, näkemyksistään riippumatta, kuulla olevansa kommari - tai uudemman sanaston mukaan "anarkisti" tai vaikkapa "aktivisti". Kielellisen inflaation seurauksena näistäkin on muodostunut jo liki synonyymeja sille sanoista ja syytöksistä pahimmalle; "terroristi".

Yksipuoluejärjestelmä vastaan monipuoluejärjestelmä. Miten mikin niistä lopulta rakentuu; miten kukin maa omansa rakentaa? En usko sokean dogmaattisesti mihinkään itseisarvona, mutta vertailen mielessäni. Toisaalra Gore Vidal lausahti Yhdysvaltojen olevan lopulta kahden oikeiston muodostoma yksipuoluejärjestelmä. On monarkkeja, joita ei valita: Briteissä kuningatar nimittää tietyn määrän ylähuoneen edustajista, Belgiassa kuninkaalla on oikeus nimittää hallituksen päämies; näin ollen hallituksen johtohahmon valitsee kuningas, jota ei ole valitsijanvirkaansa äänestetty. Ja toisaalta Kuuban yksipuoluejärjestelmä on José Martín perintöä, jolla tavoiteltiin yhden puolueen muodostamista useista eri puolueista. On korruptoitunutta demokratiaa ja valistunutta diktatuuria, tässä järjestelmien viidakossa. Yhtä vieraantuneita silti kaikki, ihmisen alkuperäisistä lähtökohdista. Katsokaa simpanssilaumaa, niin ymmärrätte mitä tarkoitan. Tai niitä pieniä sirpaleita pitkin Papua-Uuden Guinean viimeisiä metsiä, joissa ihminen yhä on ihminen. Kaikessa raadollisuudessaankin.

Kehitysyhteistyön suhteellisuudesta

Kaikki on niin suhteellista. Uunituoreen kyselyn mukaan kuusi kymmenestä suomalaisesta haluaisi lisätä kehitysapua tuntuvasti - ja yhdeksän kymmenestä pitää kehitysyhteistyötä ylipäätään tärkeänä. Vaan mikä on valtiovallan tulkinta aiheesta? Tällä kertaa nokkela ajatus kuskata sattumalta tarpeettomiksi käyneet kalashnikovit Afganistaniin - kun sitä vielä niin kauniisti pyytävät sekä mainitun maan presidentti että vallan amerikkalainen kenraali. Kyllä kiitos ja kumarrus päälle, sanoo ministeri Häkämies. Pieni esimerkki ja yksityiskohta siinä sattumien ja huomioiden virrassa, joka tuo mieleen vain yhden ajatuksen; edes Neuvostoliiton vielä sijaitessa maailman kartalla ei tässä maassa oltu yhtä suomettuneita ja yhtä rähmällään yhteen ilmansuuntaan. Silloin pidettiin kirjaa kunkin Kremlin vierailuista ja kutsujen määristä - nyt samainen tukkimiehen kirjanpito mittaakin jo yhdysvaltain vierailukutsuja. Liekö nuoren kansakunnan epävarmuutta vai mitä, mutta omilla jaloillaan seisominen tuntuu Suomen 2000-luvun päivänpolitiikassa olevan liki mahdottomuus.

Nyökyttelyn tuoksinassa taisi unohtua sekin pikkuseikka, ettei Suomen laki salli asevientiä sotaa käyviin maihin. Uuden porvarillisen maanjärjestyksen vallitessa tämä kuitenkin lie mahdollista kiertää nimeämällä asevienti kehitysavuksi. Nyt puhutun 100 000 kalashnikovin arvo lahjoituksena olisi noin 30-80 miljoonaa dollaria. Tuleehan se edullisemmaksi kuin nostaa kehitysapu YK:n suosittelemaan 0,7%:n BKT:stä. Tuon summan jälkeen kun jäisi uupumaan vielä 300 miljoonan lisäinvestointi.

Fiksu ministeri siis säästää kansakunnan varoja ja rakentaa samalla vastuunsa tuntevana miehenä rauhaa Afganistaniin. Suomalaisissa pyssyissä kun on lisänä tietty erikoisominaisuus; niillä voivat ampua vain hyvät ihmiset ja niillä on mahdollista osua vain pahoihin ihmisiin.

Kiireinen viikonloppu: vähemmistöjä ja Hesarin korsetteja

Kiireinen viikonloppu. Joku voisi nimittää ajankäyttöäni skitsofreeniseksi, itse en ajanjaossani ristiriitoja näe. Jos Helsinki Priden päätöskulkue ja Tuska -festivaali sattuvat osumaan samalle ajanjaksolle, osallistun toki molempiin. "Mikäs siinä. Asusteet sopii molempiin", todettiin puolestani. Ja siinäpä se.

Korsettien keskellä soittaa myös bändejä
Viitteenä asusteista silti eritoten Hesarille kerrottakoon, että Tuskassa on kyse musiikkitapahtumasta; raskaan musiikin ystävät eivät kokoonnu Kaisaniemen puistoon keskinäisen muotinäytöksen vaan musiikin ja yleisen tunnelman houkuttelemina. En toki ole niin naiivi että kuvittelisin keskivertotoimittajan hoksaavan kirjoittaa muutaman rivin siitä, miksi se Emperorin keikka nyt on niin hieno juttu tai mikä pirskatti on Immortal, mutta hiukan objektiivisempaa otetta toivoisin silti. Vai saanko vastaisuudessa odottaa asiantuntevaa ja oivaltavaa raportointia myös Naisten Kympin ta Tangomarkkinoiden saralta? "Lenkkiasut valtaavat Helsingin katukuvan". "Seinäjoen katumiljöö täyttyy tanssikengistä ja kukkamekoista. Hyvä rouva, miksi ihmeessä olette pukeutunut niin kuin olette?

Helsinki Pride
Tapahtuman päätösmarssi keräsi noin 3000 osallistujaa. Se on kelpo luku. Kaivopuiston päätösjuhlassa perinteinen Asiallisen tiedon omena –tunnustuspalkinto myönnettiin tällä kertaa Vantaan kaupunginmuseolle sen Sateenkaari-Suomi –näyttelyn johdosta. Perinteisen Kunniarotan - antipalkinto, joka myönnetään taholle joka syystä tai toisesta on vaatinut seksuaalivähemmistöjä pysymään piilossa - myöntämisen sijaan Seta nuhteli pikku ”rotanpoikasilla” niitä, jotka tällä kertaa olivat ansioituneimmin kritisoineet tai rajoittaneet vähemmistöjen näkyvyyttä. Palkinnon saivat muusikko Sakari Kuosmanen kehotettuaan seksuaalivähemmistöjä menemään "takaisin kaappiin”, MTV3 Max jolla mainoskampanjan mukaan ei esiinny seksuaalivähemmistöjä sekä Turun Sanomat, jonka kolumnin mukaan homojen liika näkyvyys vaaransi Euroviisuhengen. Omansa saivat oikeutetusti myös Norra svenska församlingin vt. kirkkoherra Torsten Sandell kiellettyään sateenkaarimessun järjestämisen Tuomiokirkon tiloissa sekä Vantaan ruotsinkielisen seurakunnan seurakuntaneuvosto, joka veisasi viis kirkkoherransa päätöksestä ja esti messun järjestämisen Vantaan Pyhän Laurin Kirkossa.

Miksi naistenlehtiä myydään tisseillä?
Uskonnolliselta ryhmittymältä kykenen, oli se loogista tai ei, ymmärtämään ahdasmielisyyden hiukan paremmin kuin ns. normikansalaisen taholta. En hyväksymään, mutta ymmärtämään; kun oma vakaumus ajaa ja rajoittaa, ovat silmälaput usein tiukassa. Ryhmästä poikkeaminen, yleisen ajatusmallin haastaminen tai omista lähtökohdista ponnistava, kriittinen ajattelu ovat tiukan ryhmäkurin alla haaste monelle. Mutta kun kummalliseen ahdasmielisyyteen - edes leikillisyyden varjolla - kapsahtaa markkinataloutta osaltaan edustava kaupallinen kanava, ollaan pyörteisillä vesillä.

Ajatus kanavan mainostamisesta "seksuaalivähemmistövapaana" kalskahtaa läntisessä mainosyhteiskunnassa elävän naisen korviin perin hassulta ja yllyttää väkisinkin pieneen ajatusleikkiin. Tavallisena heteronpulliaisena olen silloin tällöin ihmetellyt, miksi naisille suunnatut lehdet, vaatekatalogit ja kosteusvoidemainokset täyttyvät vuosi toisensa jälkeen perin vähäpukeisista naisista? Käsi ylös - kuka viimeksi bongasi Cosmopolitanin kannesta paidattoman miehen? Entä kuka pienissä vaatteissa hymyilevän tissi-ihmeen? No sitä minäkin. Entä kuka ei huomaa tai hahmota asiassa mitään hassua? Sitähän minäkin. Entä kuka viimeksi huomasi Tekniikan maailman tai sopivan autolehden kannessa keikistelevän uimapukumiehen? Niin - sitähän minäkin.

Matkailu avartaa - G8 -tunnelmia Saksasta

Unikoiden kukkiessa ja hippien edetessä

Matkailu avartaa. 31.5.-10.6. vaihdoin Helsingin tutut kadut ja toimistoympäristön astetta luonteenomaisempaan. Matka kulki Saksan Rostockiin, G8-kokouksen vastatapahtumaan. Siltä varalta että G8 on käsitteenä jollekulle vieras, täsmennettäköön sitä hiukan: G8-klubi käsittää kahdeksan suurinta teollisuusmahtia, joiden kokouksiin ei toisinajattelijalla tai medialla ole pääsyä. Kuten ennenkin, näytti kokouksen varsinainen lopputulema jäävän kokolailla sanahelinän tasolle: vaikka kokousedustajat Bush ja Merkel mukaan lukien ilmaisivat huolensa esimerkiksi ilmastonmuutoksen suhteen, rakentuivat tapaamisessa käsitellyt aiheet luultavasti ennemmin suurten talousmaiden etujen ajamiseen kuin ympäristöuhista keskustelun varaan. Kun muistaa G8:n edustavan globaalia taloudellista eliittiä, vaikuttaa epätodennäköiseltä että se tuntisi tarvetta ryhtyä purkamaan maailman jakoa rikkaisiin ja köyhiin valtioihin; palveleehan halvan raaka-aineen ja työvoiman virta läntisen teollisuuden tarpeita.

Jo Saksaan saapuminen antoi osviittaa tulevasta: tulliin ajaessamme vastassa oli huomattava seurakunta mellakkavarusteisia poliiseja. Osa seurueestamme komennettiin ulos bussista, mutta muuten virkavalta käyttäytyi perin hillitysti. Syy tälle oli yksinkertainen: maahantuloamme oli ikuistamassa saksalainen tv-ryhmä. Toisella lautalla saapuneet tanskalaiset oli tarkastettu jo toiseen malliin. Kysyä sopii, miksi tällaiseen "perustarkastukseen" ei tunnettu tarvetta tv-kameran läsnäollessa? Siviilipoliisiauton saimme kuitenkin saattajaksi - liekö tuon tarkastuksen puutetta?

Pääosa viikon mielenilmauksista sujui mielenosoittajien taholta mallikkaasti - mutta tähän aiheeseen palaan tarkemmin tuonnenpana, toisen tekstin parissa.


Hajota ja hallitse
Keskiviikkona oli edessä viikon päätapahtuma, Block G8 -mielenosoitus. Mielenilmauksen tarkoitus oli sulkea rauhanomaisesti mutta sitäkin päättäväisemmin kokouspaikalle johtavat tiet. Poliisi luonnollisesti esti pääsyn kokouspaikan tuntumaan teitä pitkin, mutta kukapa moisista piittaa, jos vieressä on mielin määrin peltoa jalan kulkea? Niinpä noin 10 000 osanottajan protestimme suuntasi teiden sijasta kulkunsa pelloille, jossa auton on mahdoton seurata ja mellakkavarusteissa hankala kulkea.

Osanottajat kulkivat alkutaipaleen "nyrkkinä", suurina massoina. Saapuessamme ensimmäiselle poliisin miehittämälle tielle jakautui joukko ennalta määrättyjen värikoodien mukaisiin "sormiin" jatkaen kukin kulkuaan omaan suuntaansa. Yksinkertainen toimintametodi; yhtä suurta, kiinteää ihmismassaa odottanut poliisi pakotettiin jakamaan miehistönsä useampaan paikkaan ja levittämään rivinsä kunkin jonon kohdalla yhä laajemmalle - ja yhä harvemmiksi.
Matkalle jouduimme murtautumaan läpi kahdesta poliisilinjasta joiden kohdalla joukkovoiman riittävyys testata - ja tällä kertaa se riitti. Poliisin varustuksesta huolimatta oli lukumäärämme sellainen, että suurin osa pääsi juoksemaan läpi suluista. Oli käytössä millainen haarniska tai pamppu tahansa, ei yksi ihminen veny loputtomiin.

Ensimmäisen poliisilinjan ylitys taittoi jännitykseltä siivet; lähtökäskyn lopulta kajahtaessa oli vain juostava; ajattelematta sitä, miten oma eteneminen saattaisi koska tahansa katketa pamppuun, pippurikaasuun tai suojahanskan vahvistamaan nyrkkiin.
Ylittäessämme ensimmäisten joukossa toista vesitykein, poliisiautoin ja mellakkapoliisein (kyllä, nissä varusteissa kuka tahansa muistuttaa enemmän esinettä kuin ihmistä) tukittua tietä suljimme silkan viivytyksen vuoksi hetkeksi osan tiestä järjestäytymällä ihmisketjuksi sen poikki. Sitoessamme osan poliiseista ketjumme hajottamiseen pääsivät loput tulijoista helpommin tien yli ja seuraavaan peltoon, kohti tietä jota varsinaisesti olimme matkalla sulkemaan.

Tässä vaiheessa vielä hymyilytti: vesitykki vasta jurnasi lähemmäs eikä pienen viivytyssulkumme purkua oltu vielä aloitettu.

Suurimman osan ketjustamme poliisi hajotti vesitykillä. Loput se repi irti kovin ottein. Irtauduttuamme lähdimme muiden perään, kohti kokouspaikalle johtavaa itäistä, pienen taajaman halki kulkevaa tietä. Poliisi yritti jälleen kovaotteisesti estää väkivallattoman protestimme, mutta hävisi - eikä vähiten mukanamme pellossa juosseen median vuoksi. Tien varren omakotitalojen asukkaat olivat alkumetreiltä lähtien puolellamme. Poliisin katkaistessa vedenjakelun koko lähialueelta hakivat asukkaat vettä toisaalta, toimittaen sitä meillekin - huopien, ruoan ja kahvin ohella.

Tuntien kuluessa tuli tieto protestin onnistumisesta: kokouksen avajaispäivän ohjelma peruttu. Saarron läpi oli päässyt vain Bush delegaatioineen, mutta edes mahtavan USA:n edustajisto ei yksinään saa aikaiseksi kummoistakaan kokousta.

Poliisi piiritti teille järjestäytyneet sulut käyttäen vaihtelevia taktiitoita niiden purkuyrityksiin. Sulkujen paikoittaisesta hajottamisesta huolimatta tilanne pysyi käytännössä ennallaan: jos tietä ei tukkinut varsinaisen protestiryhmä, sen tukki varustearmadansa kanssa poliisi, joka mielenosoittajien läsnäolon vuoksi ei kyennyt takaamaan kokousdelegaateille esteetöntä pääsyä turva-aitansa sisään. Sulut pysyivät lopulta paikoillaan yli 40 tuntia, kohdaten lopulta perjantaiaamuna symbolisen loppumarssin muodossa läheisessä Bad Doberanin kaupungissa ja liittyen myöhemmin Rostockissa G8 -vastatapahtuman päätöskulkueeseen.

Tämänkaltaista joukkovoimaa ja solidaarisuuden tunnetta ei yksittäinen toimija usein saa kokea. Poliisin väkivaltaisista otteista huolimatta protestit onnistuivat pitäytymään rauhanomaisina. Vain aika näyttää, mikä on pienen ponnistuksemme lopputulos pitkällä kantamalla.

Vain Suomessa se on riskiä vailla

"TVO: Mielenosoituksesta ei turvallisuusriskiä"

Teollisuuden Voiman (TVO) mukaan Greenpeacen maanantainen mielenosoitus ei aiheuttanut turvallisuusriskiä. TVO ei ota kantaa siihen, miten mielenosoittajien pääsy aidatulle rakennustyömaalle oli mahdollista.

'En kommentoi asiaa muutoin kuin että TVO on aina tietoinen, mitä alueella tapahtuu', sanoi Olkiluoto 3:n projektijohtaja Martin Landtman STT:lle."
- - - - - - -
Nyt onkin selvittämättä enää se, kuka pahat aktivistit paikalle päästi; kanttiinin vanha Maisa, porukkaa siivoojiksi luullut huoltomies Kalle-Petteri vai varhaiseen aamuvuoroon tullut Risto Rivityöläinen; "kun ei sitä pirukaan jaksa pysyä kartalla siitä että keitä täällä milloinkin on töissä."


"Länsi-Suomen läänin lääninpoliisijohtaja Mikko Paatero pitää tapausta periaatteessa vakavana. 'Selvitämme tarkkaan, miten mielenosoittajat pääsivät sisään ja kenen vastuulla alueen vartiointi on.'

Paatero muistuttaa, että työmaa-alueen vartioiminen ei ole poliisin tehtävä. Tapaus antaa kuitenkin Paateron mukaan aihetta tarkastella ydinvoimalatyömaan turvallisuustilannetta uudelleen."
- - - - - - - -
Jatkossa varmaa lienee vain se, että hipit ovat yhä pahoja - ja että vain Suomessa ydinvoima on ja tulee olemaankin riskiä vailla. Antaneehan jo ansioitunut työmaiden vartiointi osviittaa siitä, ettei täällä - kuten länsinaapurissa - valmiinkaan voimalan työtehtäviin palkata ketä sattuu tai nähdä syytä satunnaiselle työntekijäkunnan puhallutuksille. Uraani se siellä vain rauhassa halkeaa.

Päivän luontoääni

Arkipäivän havaintoja lajityypillisestä käytöksestä; havaintopaikka yksilö Collianderin arkiympäristö, havainnoitava kohde homo sapiens -laji:

Mikä perkele laittaa aikuisen, varatun ja perheellisen miehen kaatamaan teinipimpsaa silloin kun mieli tekee - ja mistä tulee kyky mennä jälkikäteen silmät kirkkaina kotiin, vaihtamaan vaippoja ja pyörittämään parisuhteen arkea?

Mysteeri minulle. Ja toisaalta toivon, ettei sen perimmäinen vastaus minulle koskaan selviäisikään.

Niin tai näin, tunnustettakoon näissä tahattomasti kertyvissä - ja lukumäärältään hiljalleen huomattavissa - havainnoissa piilevän osavastauksen siihen niin usein esitettyyn kysymykseen; "Riia, mikset sinä vieläkään seurustele?"

Päihteistä, politiikasta ja mediasta

Mistä media tapaa innostua? Ei asioista. Ei liian vaikeista kysymyksistä. Ei sellaisista, joilla olisi käytännön merkitystä. Asia ei myy; se vaatii ajattelua, pohdintaa, kukaties myös omakohtaista pohdintaa. Ja se on vaikeaa. Se ei ole kivaa ja siksi suuri yleisö asiasta innostu - eikä media siihen puutu. Kysynnän ja tarjonnan laki; viis siitä, että sopivasti kokan suuntaa korjaamalla tämäkin olisi ainakin joiltain osin helposti muutettavissa.

Vasemmistonuoret liittokokousti menneenä viikonloppuna ja lopputuloksena käsiin kasautui valtavasti hyvää tekstiä poliittisen ohjelman ja asiakirjojen muodossa. Paljon asiantuntevaa, haastavaa ja radiaaliakin tekstiä - esimerkiksi uusi maahanmuuttoasiakirja, joka sävyltään on yleiseen tasoon verratessa hyvin radikaali - ja silti asiantunteva. Tämä(kään) ei mediaa kuitenkaan kiinnostanut. Sitä kiinnosti kokouksen 70:stä aloitteesta vain yksi: se, joka koski kannabista ja rohkeni ehdottaa pienimuotoisen kotikasvatuksen ja käytön sallimista. Miksi en ole yllättynyt siitä, että kaiken *asian* keskeltä poimittiin vain se yksi ja ainoa, joka koettiin riittävän helpoksi - ja ennen kaikkea raflaavaksi? Asiasta puhuminen kun on ikävää. Siinähän saattaa jopa joutua ottamaan kantaa ja perustelemaan kantojaan - sen sijaan, että keskittyisi jyrkkään ja perustelemattomaan tuomitsemiseen (oman egopönkityksen nimissä?).

Mainitulta nuorisoliikkeeltä löytyy aiheesta erikseen myös päihdepoliittinen asiakirja, joka osaltaan selventää kantoja itse aineeseen, nykykäytännön ristiriitaisuuksia ja käytännön mielivaltaista vaihtelemista tapaus- ja paikkakuntakohtaisesti. Mitään uutta tuossa nyt median hampaisiin päätyneessä aloitteessa ei oikeastaan ollut: jo nyt laki sallii jättää käyttörikoksen vaille rangaistusta. Kysyä voi sitäkin, kumpi on parempi; antaa hippien kasvattaa parit puskat keittiön nurkassa vai johtaa nämä ostamaan pöperönsä järjestäytyneen rikollisuuden valikoimista - näin karrikoiden ilmaistakseni? Todettu on sekin, ettei nykyinen päihdelainsäädäntö ole asiantuntijoiden mukaan enää ajan tasalla.

Kannabista en puolla tyystin ja sellaisenaan laillistettavaksi, mutta pienimuotoisesta oman käytön kotikasvatuksesta tai kannabiksen käytöstä en näe syitä rangaista nykykäytännön mukaisesti. Tähän valtakuntaan mahtuu jo liikaakin huumeisiin liittyvää rikollisuutta ja ongelmia. Päihteitä ei tule rinnastaa ja käsitellä yhtenä, tabuksi julistettuna myttynä; toisaalla Euroopassa hyväksi ja haittoja vähentäväksi havaittujen käytänteiden ehdoton rajaaminen harkinnan ulkopuolelle ei palvele kenenkään etuja.

Paljon voisi vielä lisätä laillisten päihteiden käytön - vai väärinkäytön? - ikävistä oheistuotteista, pontikankeiton historiasta ja moneen kertaan muuttuneesta lain kirjaimesta. Mutta en minä jaksa - alan vielä vaikuttaa kannabisyhdistyksen kannattajajäseneltä. Minä, joka en edes itse sauhua; laillisesti tai laittomasti. Suitsukkeen utua lukuunottamatta. Eikä sitä nyt oteta lukuun.