Kodinturvajoukoista

Silmiin sattui rivimäärältään pieni uutinen siltä Suomen kolkalta, jossa aikanaan opiskelin: Skinheadit suihkuttivat Lahdessa pippurikaasua karibialaismiehen silmiin

Heinolassa asustellessani törmäsin asuinpaikkani mainitessani kahteen peruskysymykseen: "Eiks se oo se Apulannan kotikaupunki?" ja "Ai Heinola, eikö siellä oo tosi paljon niitä natseja?" Muutamat asiat eivät näy vuosikymmenessä kovinkaan paljoa muuttuneen: Heinola on yhä apulannan ja satunnaisten teininatsien kaupunki.

Selailin illan ratoksi puolilaiskasti viime vuosien rikostilastoja. Aikanaan paljon Uuden Suomen möykkäpalstoilla ja muissa vastaavissa ympäristöissä mainostettu, Helsingin keskustan alueen maahanmuuttajataustaisen nuorison katuväkivalta on vuoteen 2008 mennessä hävinnyt liki tyystin. Sen sijaan myös keskusta-alueella ovat lisääntyneet tuntuvasti rattijuopumukset sekä kategorisesti alkoholiperäinen välienselvittely, siis järjestyshäiriöt kadun ja terassin puolella. Perheväkivallan suhteen Suomi myös kiikkuu yhä eritoten pohjoismaisen tilaston kärkipäässä - jos kärkipääksi nyt voidaan laskea nyrkinheiluttamisen yleisyys perhepiirissä. Myös luku ns. kantasuomalaisten keskinäisissä parisuhteissa tapahtuvista henkirikoksista oli, muuhun suhteutettuna, huomattava.

Siitä heräsikin iltasella tragikoominen ajatussikermä. Miten olisi, jos muutamasta hassusta ulkomaalaistaustaisesta nahinoijasta valittava kaljupäinen kansanosa siirtäisikin energiansa rattijuoppojen ja perhettään mukiloivien suuntaan? Perustaisi leijonalippuisen kodinturvajoukon kiskomaan juopuneita autojen rateista ja möyhentämään perheenjäseniään tirvovat uuteen uskaan? Yhtä paradoksaalista ja todellisuudesta irtautunutta, mutta lukujen valossa loogisempaa käytöstä. Siinäpä parillekin populistipuolueelle uutta verta vaaliteemoihin.

Ennen aikojaan mennyt

Tänään tunnen, jälleen, vanhenneeni. Ennen aikojani. En hyvällä tavalla, en viisastuen, en uusia näkökulmia saaden, en löytäen tai arvostaen. Vain kyynistyen, väsyen, nähden liikaa ja liiankin tarkkaan.

Sama ympyrä, kehä, rata, kiertää itseään uudelleen ja uudelleen. Samat kilometripylväät saman tien pielissä, samat maamerkit samoin tarkoituksin. Ei saisi tai pitäisi valittaa, tuntea näin - Afrikassa niillä on vielä huonommin, mutta mitä tehdä jos maasto rintalastan alla on yhtä suurta afrikkalaista kuivakautta nälänhädällä ja koleraepidemialla? Tai paremmin, osuvammin ilmaistuna aikaa epidemian ja nälän niiton jälkeen: kun jäljellä on vain hiekka, ruumiit ja muisto jota kukaan muista.

Sanovat, että ulkopuolelta, kauempaa näkee asiat usein selvemmin. Kenties. Enkä minä pidä siitä mitä näen. Otan mieluummin luottamuksen sileästä turkista pitävän otteen ja taitan sen niskan sormieni väliin. Naps - mitä jää jäljelle?

Into, mihin lie menit. Asioihin ja ihmisiin, tekemiseen ja tuntemiseen. Mihin katosi lapsi, mistä tuli tilalleni tämä itsensä sivuun nostanut ja pois luovuttanut vanhus?

Hiljaisuuteen

Meni vappu, meni moni muukin päivä. Tunnelmia siitä enemmän tulevina päivinä, kun sanoja taas tulee.

Hiljaista ollut, viimeiset ajat, tämänkin kirjoituskokoelman saralla. Mieleni ei ole vielä tyystin minun: sen huomaa.

- - - - - - - -
"Asu on vapaa
täällä aiheet ja käsittely tapaa
merenrantaa, rautatietä ei näy, ei näy näkyjä
Näkyy sairasvuoteen pääty
likaiset astiat, joissa eiliset odottaa uutta tulemista
enkelit eivät tee tietä tähän linnoituksen
ei pasuuna soi, ei suitsua mirha
ei viisikanta kulmillaan tuo Sofia syviä sanoja
mutta häilähti äsken kuin kurillaan
rytmin seassa, itkeskellen
muisto jostain tulevasta
Ei tämä ole leikki ollenkaan

Puhujana hukkaanheitettyjen hetkien pelastajasankari
ja kuuntelijana, veli, sisko
jotka tiet yksinäisyyden vuoren kirot
ja kiipemisen vaikeuden
eivätkä halua yrittää niin kauan kuin se,
mitä elämäksi sanotaan
heittää murusia käteen
vuosi vuodelta heikompaan

eihän tämän näin pitänyt
laulaa ikuista kertosäettään
kun ajan ikonit syytävät lempeitä hymyjään
kunnes kasvot mätänee
kunnes muistan kaiken ulkoa
eikä tekoja enää tule

Ja neitsyt narrin puvussa laskee valtit, kaataa pöydän
ensimmäinen ja toinen sotilas vastaavat vain toisilleen
ja mielettömät odottavat vuoroaan
veitset valmiina
voittaja on se, joka huomaa ajoissa"

Nokia - ja siirtotyöläisen paluu

Vanha laulu sanailee siirtötyöläisestä. Miten juna kuljettaa hiljaista miestä, mukana laukku, ei paljon muuta. Parakin luona patjaa kantaa, ei paljoa puhu.

Piti olla menneen talven kaikuja, sen, hyvin toimeentulevalle valkoiselle länkkärille. Muistahan ei sovi tässä kohtaa puhua: se on arkea edelleen, monelle. Viimeksi kun tarkistin, sitä tosin nimitettiin Kiina-ilmiöksi.

Kiinasta viis, onhan meillä Nokia. Eikä Nokia mene Kiinaan, se menee Romaniaan. Me pysytään Euroopassa, hei. Laitetaan väki Saksasta kilometritehtaalle - ja kun ne ei sitten siitä diggailekaan, sanotaan boikotin pelossa että eihän teiltä työpaikkoja viedä, kyllä ne on tarjolla edelleen - jos muutatte Romaniaan niiden perässä.

Karavaanikapitalismi in action. Sijoittajan märkä uni: ei enää muuteta halvan työn perässä maasta toiseen pelkkiä köyhiä polakkeja, Baltian maiden asukkeja tai siirtolaisten hylkytavaraa, vaan vaihteeksi myös niitä hyvinvoivia valkonaamoja? Kiinailmiö in action: ei muuteta halpatyön perässä pelkkiä vinosilmiä, vaan pistetään koko (sopivan vähätuloinen) Eurooppa liikekannalle?

Pienen sisikunnan oma talvi

Öisin maailma on hiljaa. Mittaan katuja. En unettomuuttani osaa muutakaan. Se painaa, se jolle en mitään voi. Odottaa vain.

Täti valkoisissa kirjoitti sairaslomaa. Olisipa kyvykäs kirjoittamaan jotakin, joka nostaisi painon rinnalta.

Huudan itsekseni, ihan hiljaa. Odotan vastakaikua.

Öisin maailma on hiljaa. Ajatus ei tao enää mielessä, se takoo kylkiluiden alla, sydänalassa, siellä missä henkeni kulkee. Öisin se ääni ei häiriinny mistään. Öisin voin vain kuulla sen. En rauhoittaa. Olen liioitellusti hukassa, jokaöisissä ajatuksissa. Uni pysyy poissa. Luen huonoa tekstiä, yritän hukuttaa mielen hollywood -tarinaan. Odottaa. Jotakin. Ratkaisua.

Analysointi on kuin kömpelö elukka. Ei minulla ole rahkeita siihen. On rahkeita vain odottaa, kokeilla. Toivoa.

Lumihiutaleita ei näy, ei ilmassa, ei maassa. Niitä ei laskeudu. Omaan ilmakehääni tuli jotakin, joka on ensimmäisyydessään ainutlaatuista. Todellista. Seurasin sitä, toivoin. Toivon, että seuraan vastakin. Nyt on harteilla vain koko piirini talvi. Kylmä, hiljainen odotus

Itsepäisyyspäivä lähestyy - juhuu, onko poliisi valmis?

Aika nykäistä foliohattu tiukemmin korville ja päivittää blogiin linkki, joka, mikäli ammattilaistahoja uskominen on, asettaa läntisen siiliaation, valtakunnan yhteiskuntarauhan ja hiukan kaiken sen sorttisen vakavaan vaaraan. Varokaa! Täti on vihainen ja ärsytettynä vaarallinen! 57 kiloa silkkaa yhteiskuntarauhan uhkaa! Mur!

Mustien tonttujen päivät 6.-9.12.

Pahoittelen syvästi, etten aio listata alle tarkasti eriteltyjä aikeita pommittaa Presidentinlinna tai uhata poliisia patongilla. (Kyseinen leipomotuotehan Smash Asemin ansioituneissa kuulusteluhetkissä virallisesti lyömäaseeksi luokiteltiin. Pistän toivoni siihen, että määrittelyssä oli kyse lähinnä paperia kirjanneen sinisen miehen äidinkielellisestä ilmaisulapsuksesta, mutta voiko sitä koskaan olla ihan varma?) Aion sen sijana pitkästyttää lukijaa kulttuuriantropologisella pohdinnalla sekä muutamilla siteerauksilla valtakunnan juorulehdistöstä.

Tonttujen kokoontuminen. En arvuuttele nimen kehittäneen syvempiä aatoksia, mutta pistän hykerrellen merkille tonttuhattujen ja karnevaaliperinteen historian kansoittamamme kulttuurikaistaleen historiassa.

Itse tonttupäähineet periytyvät liki sellaisinaan antiikin aikain pakanallisista jouluriennoista. Silloisessa karnevaaliperinteen kukassa orjat ja palvelijat, yhteiskuntamallin vähempiarvoinen aines, sonnustautui ja juhli roolien hetkeksi kääntyessä: väärän kuninkaan juhlassa vapaat kansalaiset palvelivat orjiaan, tehden ajanjaksosta erityisesti orjien ja palvelijoiden juhlapyhän.

Tämä, kuten rituaalinomaiset, usein tarkasti roolitetut karnevaalit ylipäätään, omasi tietyn yhteiskunnallisia paineita purkaneen väylän osan. Kun sana sanotaan "hallitun kaaoksen" tapahtumassa, ennaltajärjestetyn tapahtumakehyksen ja roolituksen puitteissa, se tarjosi - ja tarjoaa - turvallisen foorumin ilmaista erilaisia, myös poikkipuolisia tuntoja vallitsevasta tilanteesta: omasta tai yhteiskunnan.

Tietyn, osapuolille selvän marssijärjestyksen käyttäminen ei myöskään tarjoa eikä tuo todelista uhkaa vallitsevalle järjestykselle: kun orja juhlii päivän herransa herrana, se ei suunnittele kapinaa seuraavan päivän aamuksi. Tarkasti rajatun leikkikentän tarjoava "hallitun kaaoksen" tila lähinnä lujittaa vallitsevaa järjestystä, ei kyseenalaista eikä kysele. Aamun tullen väärän kuninkaan naamio asetetaan odottamaan seuraavaa leikkihetkeä - ja kas, konsensus on jälleen saavutettu.

Suurimmat roolivaritaatiot tarjoutuvat näkyville lähinnä murroskausina: kun kaikki on hyvin, on väärän kuninkaan soveliasta juhlia rauhassa. Vaan kun rakenteen pinnasta löytyy särö, tahdotaan kuninkaan maskin kuminauhan pitävyyttä varmistella - tai kyseenalaistaa roolileikin harmittomuus.

IS: Ei selkeitä uhkakuvia Linnan itsenäisyysjuhliin

"Selkeitä uhkakuvia ei ole ilmaantunut häiritsemään Tasavallan presidentin itsenäisyyden 90- juhlavuoden tilaisuutta itsenäisyyspäivänä ensi torstaina Helsingissä.

- Yhtä tilaisuutta tarkkaillaan, sanoo ylikomisario Teuvo Saikkonen Keskustan poliisipiiristä. Kyseinen "Mustien tonttujen" joukkio on ilmoittanut järjestävänsä mielenilmauksen samana päivänä klo 17.30. Se kerää joukkojaan Eiran sairaalan läheiseen ns. kukkapuistoon ja marssii Hakaniemeen.

Reitti voi mennä Presidenttilinnan sivuitse.

- Pyrimme siihen, että presidentti Tarja Halosen vieraat pääsevät normaalisti linnan eteen. Suotavaa olisi myös, että presidenttipari pääsee tervehtimään ylioppilaiden soihtukulkuetta ennen virallisten juhlien alkamista, totesi poliisin tiedottajana itsenäisyysasioissa toimiva Saikkonen.

Poliisi ei sanottavasti "masentunut" eduskunnan apulaisoikeusasiamieheltä saamistaan nuhteista Smash Asem-mielenosoituksen torjunnasta toissa kesänä.

- Monet asiat olivat yksittäistapauksia. Otamme tietenkin niistäkin opiksi, kuittaa Saikkonen.

IS:n tietojen mukaan Linnan juhlia turvaamaan saapuu Helsingin poliisin lisäksi lähinympäristön poliiseja, joukkojenhallitayksiköitä ja poliisi saa henkilö- ja kalustoapua myös rajavartiolaitokselta, puolustuvoimilta ja Helsingin pelastuslaitoksesta."

Jonkin rajan tietää aina saavutetun silloin, kun ns. yhteiskunnalliseen varoventtiiliin aletaan suhtautua todellisena uhkana. Kuka pönkittää ja kenen asemaa - mikä rooli kenellekin kääntyy? Roudaamalla paikalle Puolustusvoimat, rajavartijat ja pari helikopteria valtiovalta lausuu vähintään sen, ettei kourallinen erimielisiä ole sille yhdentekevä - sekä rivien välissä sen, että jossain toisaalla on aihe, josta huomio tahdotaan vetää pois.

Kuka kirjaisi kissankorkuiset otsikot Hurstin itsenäisyyspäiväjuhlasta? Kuka asettaisi syrjäytymisen ja kasvavien tuloerojen kasvoille valtakunnan merkittävimmän uhkatekijän naamion? Sitä ei nähdä, sillä köyhyysrajan alle valumista tai julkisen terveydenhuollon jonoja ei korjata lennättämällä paria kopteria sinne tänne. Älkääkä kysykö ainakaan sitä, mitä kopterin lentominuutti maksaa - ja kuka sen maksaa.

Sairaan kaunista terveydenhuoltoa

Tehykohun ja suurimman porun jo hiukan laannuttua raavin kasaan muutaman rivin aiheesta. Eduskuntavaalin tulosten julkistamisen jälkeen muistelen lausuneeni ennustuksen siitä, kuinka pitkään porvarihallitukselta ottaakaan romuttaa oma suosionsa ja ajaa maa orastavaan kaaokseen. Vaali-iltana veikkasin tulokseksi vuotta. Pystyessään täyttämään valistuneen arvaukseni noin puolessa vuodessa istuva hallitus siis ylitti itsensä ja hurjimmatkin odotukseni.

Antaa ymmärtää vaan ei ymmärrä antaa

Sitä luulee elävänsä 2000-luvun demokratiassa siitäkin huolimatta, että vallan kahvaa toistaiseksi pitelee kovin oikeistolainen ote. Olihan se sentään vapaissa vaaleissa valittu, pitkältä Kokoomuksen koreaksi brändätyn ”Suomen toivo” –kampanjan ja ”pienipalkkaisille, koulutetuille naisaloille” luvattujen kolminumeroisten palkankorotusten vuoksi. Se ei ollut yllätys, että muutamia vuorokausia vaalien jälkeen muun muassa luvatut korotukset nimettiinkin ”väärinkäsitykseksi”. Siitäkin huolimatta, ettei edes Kataisesta kestohymyineen löytynyt ymmärrystä oikaista ”julkisuudessa syntynyttä väärinkäsitystä” ennen vaali-iltaa.
Mutta se oli, että demokraattisen maan hallituksesta löytyi potkua runnoa maahan pakkotyölaki ”matalapalkkaisten, koulutettujen naisten” lähdettyä vaatimaan etujaan työtaistelun kautta.

Pakkotyölaki. Suomessa armon vuonna 2007? Pääministeri Vanhanen veisteli kauniita puheita lain oikeutukseksi: emmehän voi antaa viattomien ihmispolojen kuolla Tehyn lakon vuoksi. Emmehän. Eikä hallituksen sovi antautua moisen kiristyksen edessä. Eihän. Muita vaihtoehtoja ei siis jää, kuin säätää mainittu laki. Viis siitä, että hallitus budjetoi kaksi miljardia euroa ylimääräistä velan maksuun ruutupaperivihkon kulma näyttää verokertymästäkin jäävän toista miljardia ylimääräistä käyttörahaa. Rahasta siis ei ollut kyse. Vain periaatteesta. Eivät suuret sanat suuta halkaise, jos ei suu sanoja.

Iltauutisissa toimittaja osoitti loistavaa objektiivisuutta tiedonvälityksessä lausumalla, miten vasemmiston tulee päättää asioiden tärkeysjärjestys: ihmiselämä vai lakko-oikeus? Miksei toimittaja kysy, miksi hallituksen prioriteeteissa korkeimmalle ei nouse julkisen terveydenhuollon jatkuva resurssipula, alimiehitys ja kasvavat hoitojonot, joihin hoitoonpääsyä odottavia on kuollut tasaiseen tahtiin jo vuosia ennen Tehyn työtaistelua? Miksi ei kysytty, kuka kaiken alun perin aiheutti – kuka lupasikaan palkankorotukset ja jätti ne tekemättä?

Vaan poikipa työtaistelu myös aitoa tragikomiikkaa. Pakkotyölakia eduskuntatalon edessä vastustanut mielenosoitus pääsi kuulemaan aitiopaikalta Ben-sedän huutavan, ettei teidän kannata äänestää lainkaan: kun eivät ne äänet olisi kokoomukselle tulleetkaan. Onhan se hienoa kuulla päättäjän itsensä suusta, kuinka paljon hän demokraattisen valtion toimintaperiaatteita arvostaakaan.