Postikortteja pimeään: poliisin määrärahoista suhteellisuusteoriaan

On se. Toisinaan halpaa. Toisinaan helppoa. Toisinaan hersyttävää.

Kuvarinnastukset, excelin prioriteettisarake ja todellisuuden poikkileikkautumat.

Postikortteja pimeään: Haavikon pojasta kertausharjoitteeseen

"Kun kapitalistilla menee huonosti,
se huutaa apuun heti jotain yhteiskunnallista,
ja köyhiä.

Ja he eivät olisi tosia köyhiä jos he eivät kuulisi
tätä huutoa ja lemmenkutsua ja tulisi sankoin joukoin,
koko joukkovoimallansa, kapitalismia tukemaan.

Että se selviäisi, humalastansa, huulludestansa."

Paavo Haavikko: Runo kapitalismista

* * *

Homo Sapiensia voisi käydä säälikin. Tuota evoluution kädellistä kokeilua. Proteiinin kerryttämää aivopöhöä, muurahaistikun ja pähkinänsärkijäkiven uteliasta jatkajaa. Menikö jokin, logiikan reseptoreissa, vikaan mainitun aivopöhön kehityskaaren kulussa - vai koodattiinko se perimään jo janan alkumetreillä, lajin ominaisuudeksi, lajin käytöskaavain koukeroksi?

Voisi käydä säälikin. Edellytykset saanutta saman kehän kiertäjää. Mikset, pieni, kokeile kiertää kehästäsi? Geneettinen klikki tai kulttuurillinen periytys, kukaties sekasotku molempia: samat käytöskaavansa, samat virheensä, se uskollisesti toistaa. Kuin pihanperän pystykorva: en tiedä, koiranpäälläni, onko käskyssä järki. Mutta sanoivat, että totteleminen on hyvästä. Kai ne tietävät.

Mustasta maanantaista eurokriisiin, pankkituista menneisiin pakkasiin, SKOP:n osakkeet sytykkeinä. Takuut, on meillä. Reaalipolitiikkaa, yhdessä päätettyä. Tiedämme menneitä paremmin. Kyllä se siitä.

Ei oppinut, kerrasta, kahdesta tai kolmestakaan, tunnistamaan paskaa bisnestä.

Helppoa, sanoi taikuri viisivuotiaan synttärikemuissa. Yleisö haltioitunut, silmät säihkettä ja apposen avoimia luomia: miten se kolikko taas löytyikin korvastani?

Postikortteja pimeään: ekoterroristin itsereflektio

Raps, sanoi henkinen postilaatikko. Naps, pisti naula mielen ilmoitustaululla.

Postikortteja pimeään: setä Orwell & sosiaalinen media

Aivosähkökäyrän kehitys ja kulku. Puhun, siis olen. Ilmaisen, olen siis yhä.

Entä kun lakkaan tuottamasta sanoja?

Kuvapostikortteja, syksyn sateisiin. Pitkiin askeliin.

Kardemummaa & ritarinkannuksia

Toisinaan otsikoiden tulva hengästyttää. Mainitsematta seikoista otsikoiden alla.

Wall Street sekosi. Jo kauan sitten. Tämän talon töissä ei tarvitse olla hullu, mutta etua siitä on.

Kreikan tilkkupeitto. Takuiksi liuta ties mitä. Sikäläisen SKOP:n osakkeita, kuitenkin.

Uraanimylly Simon tienoolle? Mitä nyt unohtivat, turvallisuuslaskelmissaan, ottaa lukuun ahtojäiden, jokavuotisen pohjoisen tsunamimme, vaikutteen meripinnan laskuun.

Säästetään. Kun me täällä tuloluokan yläpäässä haluamme hommistamme suurempia korvauksia, te siellä alarapuilla tahtonette tehdä omanne ilmaiseksi. Tjaa.

Valtion rautateillä mennä kolkotellaan. Mikä toimii lentoyhtiötematiikassa funkata saa meilläkin. Mitä nyt lentely pysytteli yhä huokeampana vaihtoehtona. Loogisesti.

Hallamiesten aholla uskotaan yhä, että jahka neekereistä päästään haihtuvat homekoulut, palaavat mummoloiden vaipat ja palleroiden päivähoitopaikat. Tukiaisistakin päästään. Niitä siskoksia ei Kreikkaan silti sovi lähettää. Olisi maahanmuuttoa.

Niin tai näin. Ihminen, elikko jolla on tietoisuuden lahja. Mahtava kyky harkita ja hahmottaa tekojensa seuraukset, järkeillä. Ja sitäkin kukkivaisempi abiliteetti evoluution lahjastaan viis veisata.

Aina ei jaksa. Toivoo äkkipelastusta. Sulkee silmät, korvat. Kaataa kardemummahileitä kahvipannunsa pohjalle. Nostaa jalat seinälle. Kirjaimellisesti. Verenpaine, tasaannu. Ota tunti lomaa.

Jatketaan taas huomenna.

Valkea ratsu, saavu ja pelasta. Minusta viis, mutta maailman kaali on kajahtanut.

MOT, ilmastodenialismi ja kirkkojen käry

Yksi käyttää vuodenkierron ajanlaskuttamiseen syyspäiväntasausta tai kuunkiertoja. Itse tunnustan kalkuloivani puolivuotiskiertojani osin tahdista, jolla YLE:n MOT-sarjake lievästä ilmastodenialismista kärsivää, puolilegendaksi sopivissa piireissä muodostuneen hra Backmanin ilmavaivaista aivolasta pyörittää. Puolivuosittain, näemmä.

Muistattehan te Backmanin. Tuon nyttemmin eläköityneen missiotoimittajan, jolle journalistin vapaus merkitsi lähinnä faktojen luovaa taivutusta ja henkilökohtaista lähetysinnon paloa ilmastonsuojelua sekä metallimusiikkia kohtaan.

Samainen Backman, jonka hyppysissä osansa riemuidiotismista ilmastopolitiikan partikkelien ohella sai myös hevimeteli kestodokuhitti Saatanallisten Sävelien muodossa. Jeesusmarakattia ja pseudotutkijaa koko rahalla.

Juuri se dokkari, jossa wiccat, nuo "lystikkäät pikkunoidat" rustattiin yksöisveellä ja Anne Pönni mennä julisti joutuneensa "pahan kosketuksen" pauloihin luettuaan "tosi MYSTEERISII kirjoi, Stephen Kingiä ja muit" sekä vapautuneensa "Saatanan otteesta" pilkkoessaan bändipaitojaan seurakuntalaisten vapauttavassa rituaalissa.

Tuon Backmannin, jonka rautaisen journalistisen otteen mukaan Kaisaniemen Tuskafestareilla bailattiin "kuoleman, veren, koston ja väkivallan merkeissä" ja jossa festarikansan joukossa vaelteli "uusnatsien ja nationalistien" joukossa myös "sivareita, kasvissyöjiä ja muita ekoaktivisteja."

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Ja kohti Backmannin ilmastomissiota.

Ilmastonmuutoksen Backman todistaa olemattomuudeksi. Kuplivaksi valheeksi. Ympäristöasiantuntija hän on muutenkin: Itämereen suuntautuvia ravinnepäästöjä ei ole syitä vähentää eivätkä ympäristömyrkytkään esimerkiksi elintarvikkeisiin kertyvinä jääminä ole sittenkään niin kovin ikäviä.

Journalistinen vapaus on suotava seikka ja vaalittava arvo, mutta paskanjauhanta yleisen tiedonvälityksen nimissä on seikka erikseen. Laatusertifiointeja sopisi lätkiä tällekin työnsaralle. Edes toisinaan.

Backman vaikuttaa työnjälkensä perusteella olevan niitä kynänpyörittäjiä, jotka ensin luovat käsikirjoituksen ja runnovat sisällön siihen - sopi se sitten totuuteen tahi ei. Aina jossakin klikkaa: lämpötilamittaukset on suoritettu kaupunkien kyljessä, kaikki johtuu auringosta, Tämä On Salaliitto.

Jääkausivaroitus pyöräyttää uudelle kierrokselle 90-luvulta peräisin olevan hypoteesin ilmakehän satelliittisuoritteisista lämpötilamittauksista. Dokumöhkäleessä pyöriteltävä ristiriita vaivasikin alaa tutkijoineen pitkään - ja lakkasi vaivaamasta, kun mittaustuloksista löytyikin selkeä ja yksiselitteinen virhe. Pähkinänkuoressa: oikeaksi arveltu mittaus olikin väärässä, foobikkojen parjaama ilmastomallitus oikeassa. Sellaista sattuu. Siksi tarkistuksia ja tarkistuksen tarkistuksia tehdään.

Salaliittoteoreetikoille ne, luonnollisesti, eivät tietenkään kelpaa.

Backmannin aivolapsessa puheenvuoroja viljelevät tutkijat joutuivatkin myöntämään sanansa vääriksi. Backmannille, postimerkkivaltion ilmastoritarille, Roy W. Spencer kuitenkin yhä kelpasi näkemyksiään esittelemään.

Taustoitus, lähdekritiikki, pyhä sylvi.

Jos kuuluisin tv-ruutua kortteerissani hallinnoivien kansalaisten heimoon, saattaisin tuntea tarvetta kummastella YLE:n tarvetta kusta laatujournalismin kysynnän ja kotimaisten ammattilaistuotantojen naamalle esittämällä tällaisia harrastelijavetoja valtakunnanverkossa. Ihan vaikka vain siksi, että tietyistä syistä sitä tv-lupamaksua peritään - ja tietyillä syillä sen perimisen oikeutusta perustellaan.

Laadusta voisi maksaa. Skörbääkkeli on tarina erikseen.

Radio Luxemburgilta. Kapinarakkaudella.

Tuli muistojen yö, tuli rakkaudella Venäjältä. Menikin. Jätti mennessään pienen hymyn, jätti pohtimaan itseä. Kahvissa liikaa kanelia, repussa sovelias lukema runoutta. Junan ikkunassa Pohjanmaa. Latomeri. Liikkeessä taas koti.

Maailmanpelastaja. Miten minusta tuli maailmanpelastaja. Henkilökohtaisia hankauspintoja suhteessa järjestelmään sietävä, sakkolappuja kirjojensa väliin kerryttävä tulevan päivänkoiton soturi. Päivänkoiton, jonka koitosta ei takeita ole, ei Pirulla, Paavalilla eikä väliinjäävillä asteillakaan. Miksi annoin mennä, turvallisen uran ja miedon mediaanimielipiteen. Miksi valitsi turvattomuuden. Teki epävarmuudesta varmuuden.

Helppoa. Jos se on valinta, se voi olla vaikea. Jos se on sisällä huhuava etiikka, se on vain itsensä myöntämistä. Kompromisseja voi solmia moneen suuntaan. Kukaties laitonta. Silti oikein. Mitä maailmasta olisi tullut, jos jokainen olisi ajasta aikaan tyytynyt paheksumaan hiljaisuudessa tai riehumaan päätä, tavoitetta vailla.

Muutos ottaa uhrinsa. Joskus näyttävät, joskus unohtuvat. Joskus yritys kantaa hedelmää. Toisinaan ei. On niitäkin muutoksia, jotka kumuloituvat vasta kun alullepanijat, pyörän pyörittäjät ja epilogin pisteet jo pukkaavat maitohorsmaa.

Idealistien rotu. Ajasta aikaan. Siihen on hyvä kuulua.

”Miten sinä aina jaksat?” Helposti. Ei se ole jotakin sellaista mitä tekisi. Se on jotakin sellaista jota on.

Entä sinä? Jollet löydä sitä syntymämerkistä, katso syvemmälle. Agitaation huulet ovat silkkiä, samettia, kultaa ja mirhaa. Silti pieniä palkintoja verrattuna siihen mannaan, joka sisikunnasta itsestään virtaa.

* * *

Haudo vihaasi pitkään, unikeko.
Älä haaskaa sitä mellakointiin.
Älä sotke sitä aatteiden vyyhteen.
Paholainen ei salli minun puhua,
hän antaa ainoastaan vihjata sinun olevan orja.
Kurjuutesi on tietoinen menettelytapa niille
joiden orjuudessa kärsit
ja joita kannattelee sinun epäonnesi.

Julmuudet siellä, sisäinen lamaannus täällä -
tyydyttääkö jako?
Olet ruuvipihdeissä.
Sinut siitettiin tuskaan.
Paholainen sitoo kieleni kannat.

Minä puhun sinulle,
”raapustetun elämäni ystävä”.
Olet tullut niiden valloittamaksi
jotka osaavat valloittaa näkymättömästi.
Verhot liikkuvat niin kauniisti,
jonkin vanhan suloisen salajuonen pitsiuutimet:
Paholainen viekottelee minua
luopumaan aikeistani varoittaa siitä.

Minun on siis sanottava tämä nopeasti:
kaikki jotka kuuluvat elämääsi,
ne jotka vahingoittavat sinua,
ne jotka auttavat sinua,
ne jotka tunnet
ja ne joita et tunne -
päästä heidät pinteestä, auta heidät irti.
Tunnista ahdinko.

Kuuntelet vastarintaliikkeen radiota.

- Leonard Cohen: S.O.S 1995