Kohtuaan lähti synnyttämään

Pimeys.

Siunaava pimeys. Siunattu pimeys.

Sanovat joulua perhejuhlaksi. Läheisyyden. Talven taitteeksi. On siinä ladattu symbolismia ajankohdan taakaksi; mitä nyt Sattuma asetti taivaankappaleet sattumaan niin, että eräs niistä kohtaisi kierrossaan kääntymän kohti määritelmällista ajanjaksoa, joka kotvan verran kaataisi sen ylle annoksen eteläistä siskoaan valopitoisempia aikayksiköitä.

Homo Sapiens, syntyjään uteliais tai vain kontrollifriikki: laji, joka uteliaisuuttaan halusi mitata aikansa, rakentaa rituaalinsa. Ehkä antaakseen ajalle sisältöä. Kukaties katkomaan jatkumon käsiteltäviin osiin. (Kumpi olikaan ensin: sisältö vai yritys ymmärtää luomaansa?)

Samapa tuo. Joulumanteliksi ajatushampaisiin.

Takaisin pimeään.

Kaupunki kaukana. Toinen ulottuvuus. Kun taskulampun sammuttaa, pimeys tulee. Ojentaa käsivarren, eikä kämmentä näe. Tuuli. Taivaankaari. Ajatuksensirkama valon symboliikalle: jos yksi kirjasi tähdet kuolleiden leirituliksi ja toinen valoiksi taivaanlaen tiipiin kudoksen takana – miksi kolmas hautaa ne näkyvistä mainosvalojensa saasteeseen?

Kova tuuli. Norjassa kutsuivat sitä Dagmariksi. Minä taidan vain antaa sille pusun. Sähkö hengittää pätkittäin: haavoittuvaisen elintavan pehmeä kohta. (Olisikin, millä iskeä.)

Onnea vain, kretiineille, joilla oli riittämiin aivosolujen puutostilaa asettua suorasähkölämmityksen alaisuuteen. Lupaan kutsua kuoliaaksihyytymistänne evoluutioksi. Siinä kun sovittelen askeleeni liiterin ja tuvanrappujen väliin.

Tuuli takinhelmoissa. Hyvä kangas. Ei pure läpi. Puuskissa tuntee painonsa pienuuden. Huppu poskilla: alkukantainen turva. Tunne pesäluolasta, ehkä kapalosta. Huolenpidosta. Itse omana vanhempanaan.

Initaatioriitti sekin. Hartaus epähengekkäälle. Symbolismi paiskaa kättä käytännön kanssa.

Metsään ei mennyt, symbolisminkaipuussaan, kädellislaji. Riitti se on, pieni ja henkilökohtainenkin.

Kirjani näen lukea lyhdynkin valossa. Pattereitako tässä tuhlaamaan.

Joulukortteja pimeään: ja piltin synnytti Beetlehem

Joulukortteja pimeään: Oh, thy Old Ones

Joulukortteja pimeään: sesonkitaikaa maanollakohdassa

Postikortteja pimeään: kun Hommaforum osui oikeaan

Sillä Eurabia on tuleva, näkevä ja voittava.

Postikortteja pimeään: jostain se on aloitettava

Ei se ole koskaan alkuun päässyt ennen kuin keskiluokan keskisinkin kerros on ärsyyntynyt riittämiin.

Muutos, meinaan.

Postikortteja pimeään: poliisin määrärahoista suhteellisuusteoriaan

On se. Toisinaan halpaa. Toisinaan helppoa. Toisinaan hersyttävää.

Kuvarinnastukset, excelin prioriteettisarake ja todellisuuden poikkileikkautumat.

Postikortteja pimeään: Haavikon pojasta kertausharjoitteeseen

"Kun kapitalistilla menee huonosti,
se huutaa apuun heti jotain yhteiskunnallista,
ja köyhiä.

Ja he eivät olisi tosia köyhiä jos he eivät kuulisi
tätä huutoa ja lemmenkutsua ja tulisi sankoin joukoin,
koko joukkovoimallansa, kapitalismia tukemaan.

Että se selviäisi, humalastansa, huulludestansa."

Paavo Haavikko: Runo kapitalismista

* * *

Homo Sapiensia voisi käydä säälikin. Tuota evoluution kädellistä kokeilua. Proteiinin kerryttämää aivopöhöä, muurahaistikun ja pähkinänsärkijäkiven uteliasta jatkajaa. Menikö jokin, logiikan reseptoreissa, vikaan mainitun aivopöhön kehityskaaren kulussa - vai koodattiinko se perimään jo janan alkumetreillä, lajin ominaisuudeksi, lajin käytöskaavain koukeroksi?

Voisi käydä säälikin. Edellytykset saanutta saman kehän kiertäjää. Mikset, pieni, kokeile kiertää kehästäsi? Geneettinen klikki tai kulttuurillinen periytys, kukaties sekasotku molempia: samat käytöskaavansa, samat virheensä, se uskollisesti toistaa. Kuin pihanperän pystykorva: en tiedä, koiranpäälläni, onko käskyssä järki. Mutta sanoivat, että totteleminen on hyvästä. Kai ne tietävät.

Mustasta maanantaista eurokriisiin, pankkituista menneisiin pakkasiin, SKOP:n osakkeet sytykkeinä. Takuut, on meillä. Reaalipolitiikkaa, yhdessä päätettyä. Tiedämme menneitä paremmin. Kyllä se siitä.

Ei oppinut, kerrasta, kahdesta tai kolmestakaan, tunnistamaan paskaa bisnestä.

Helppoa, sanoi taikuri viisivuotiaan synttärikemuissa. Yleisö haltioitunut, silmät säihkettä ja apposen avoimia luomia: miten se kolikko taas löytyikin korvastani?

Postikortteja pimeään: ekoterroristin itsereflektio

Raps, sanoi henkinen postilaatikko. Naps, pisti naula mielen ilmoitustaululla.

Postikortteja pimeään: setä Orwell & sosiaalinen media

Aivosähkökäyrän kehitys ja kulku. Puhun, siis olen. Ilmaisen, olen siis yhä.

Entä kun lakkaan tuottamasta sanoja?

Kuvapostikortteja, syksyn sateisiin. Pitkiin askeliin.

Kardemummaa & ritarinkannuksia

Toisinaan otsikoiden tulva hengästyttää. Mainitsematta seikoista otsikoiden alla.

Wall Street sekosi. Jo kauan sitten. Tämän talon töissä ei tarvitse olla hullu, mutta etua siitä on.

Kreikan tilkkupeitto. Takuiksi liuta ties mitä. Sikäläisen SKOP:n osakkeita, kuitenkin.

Uraanimylly Simon tienoolle? Mitä nyt unohtivat, turvallisuuslaskelmissaan, ottaa lukuun ahtojäiden, jokavuotisen pohjoisen tsunamimme, vaikutteen meripinnan laskuun.

Säästetään. Kun me täällä tuloluokan yläpäässä haluamme hommistamme suurempia korvauksia, te siellä alarapuilla tahtonette tehdä omanne ilmaiseksi. Tjaa.

Valtion rautateillä mennä kolkotellaan. Mikä toimii lentoyhtiötematiikassa funkata saa meilläkin. Mitä nyt lentely pysytteli yhä huokeampana vaihtoehtona. Loogisesti.

Hallamiesten aholla uskotaan yhä, että jahka neekereistä päästään haihtuvat homekoulut, palaavat mummoloiden vaipat ja palleroiden päivähoitopaikat. Tukiaisistakin päästään. Niitä siskoksia ei Kreikkaan silti sovi lähettää. Olisi maahanmuuttoa.

Niin tai näin. Ihminen, elikko jolla on tietoisuuden lahja. Mahtava kyky harkita ja hahmottaa tekojensa seuraukset, järkeillä. Ja sitäkin kukkivaisempi abiliteetti evoluution lahjastaan viis veisata.

Aina ei jaksa. Toivoo äkkipelastusta. Sulkee silmät, korvat. Kaataa kardemummahileitä kahvipannunsa pohjalle. Nostaa jalat seinälle. Kirjaimellisesti. Verenpaine, tasaannu. Ota tunti lomaa.

Jatketaan taas huomenna.

Valkea ratsu, saavu ja pelasta. Minusta viis, mutta maailman kaali on kajahtanut.

MOT, ilmastodenialismi ja kirkkojen käry

Yksi käyttää vuodenkierron ajanlaskuttamiseen syyspäiväntasausta tai kuunkiertoja. Itse tunnustan kalkuloivani puolivuotiskiertojani osin tahdista, jolla YLE:n MOT-sarjake lievästä ilmastodenialismista kärsivää, puolilegendaksi sopivissa piireissä muodostuneen hra Backmanin ilmavaivaista aivolasta pyörittää. Puolivuosittain, näemmä.

Muistattehan te Backmanin. Tuon nyttemmin eläköityneen missiotoimittajan, jolle journalistin vapaus merkitsi lähinnä faktojen luovaa taivutusta ja henkilökohtaista lähetysinnon paloa ilmastonsuojelua sekä metallimusiikkia kohtaan.

Samainen Backman, jonka hyppysissä osansa riemuidiotismista ilmastopolitiikan partikkelien ohella sai myös hevimeteli kestodokuhitti Saatanallisten Sävelien muodossa. Jeesusmarakattia ja pseudotutkijaa koko rahalla.

Juuri se dokkari, jossa wiccat, nuo "lystikkäät pikkunoidat" rustattiin yksöisveellä ja Anne Pönni mennä julisti joutuneensa "pahan kosketuksen" pauloihin luettuaan "tosi MYSTEERISII kirjoi, Stephen Kingiä ja muit" sekä vapautuneensa "Saatanan otteesta" pilkkoessaan bändipaitojaan seurakuntalaisten vapauttavassa rituaalissa.

Tuon Backmannin, jonka rautaisen journalistisen otteen mukaan Kaisaniemen Tuskafestareilla bailattiin "kuoleman, veren, koston ja väkivallan merkeissä" ja jossa festarikansan joukossa vaelteli "uusnatsien ja nationalistien" joukossa myös "sivareita, kasvissyöjiä ja muita ekoaktivisteja."

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Ja kohti Backmannin ilmastomissiota.

Ilmastonmuutoksen Backman todistaa olemattomuudeksi. Kuplivaksi valheeksi. Ympäristöasiantuntija hän on muutenkin: Itämereen suuntautuvia ravinnepäästöjä ei ole syitä vähentää eivätkä ympäristömyrkytkään esimerkiksi elintarvikkeisiin kertyvinä jääminä ole sittenkään niin kovin ikäviä.

Journalistinen vapaus on suotava seikka ja vaalittava arvo, mutta paskanjauhanta yleisen tiedonvälityksen nimissä on seikka erikseen. Laatusertifiointeja sopisi lätkiä tällekin työnsaralle. Edes toisinaan.

Backman vaikuttaa työnjälkensä perusteella olevan niitä kynänpyörittäjiä, jotka ensin luovat käsikirjoituksen ja runnovat sisällön siihen - sopi se sitten totuuteen tahi ei. Aina jossakin klikkaa: lämpötilamittaukset on suoritettu kaupunkien kyljessä, kaikki johtuu auringosta, Tämä On Salaliitto.

Jääkausivaroitus pyöräyttää uudelle kierrokselle 90-luvulta peräisin olevan hypoteesin ilmakehän satelliittisuoritteisista lämpötilamittauksista. Dokumöhkäleessä pyöriteltävä ristiriita vaivasikin alaa tutkijoineen pitkään - ja lakkasi vaivaamasta, kun mittaustuloksista löytyikin selkeä ja yksiselitteinen virhe. Pähkinänkuoressa: oikeaksi arveltu mittaus olikin väärässä, foobikkojen parjaama ilmastomallitus oikeassa. Sellaista sattuu. Siksi tarkistuksia ja tarkistuksen tarkistuksia tehdään.

Salaliittoteoreetikoille ne, luonnollisesti, eivät tietenkään kelpaa.

Backmannin aivolapsessa puheenvuoroja viljelevät tutkijat joutuivatkin myöntämään sanansa vääriksi. Backmannille, postimerkkivaltion ilmastoritarille, Roy W. Spencer kuitenkin yhä kelpasi näkemyksiään esittelemään.

Taustoitus, lähdekritiikki, pyhä sylvi.

Jos kuuluisin tv-ruutua kortteerissani hallinnoivien kansalaisten heimoon, saattaisin tuntea tarvetta kummastella YLE:n tarvetta kusta laatujournalismin kysynnän ja kotimaisten ammattilaistuotantojen naamalle esittämällä tällaisia harrastelijavetoja valtakunnanverkossa. Ihan vaikka vain siksi, että tietyistä syistä sitä tv-lupamaksua peritään - ja tietyillä syillä sen perimisen oikeutusta perustellaan.

Laadusta voisi maksaa. Skörbääkkeli on tarina erikseen.

Radio Luxemburgilta. Kapinarakkaudella.

Tuli muistojen yö, tuli rakkaudella Venäjältä. Menikin. Jätti mennessään pienen hymyn, jätti pohtimaan itseä. Kahvissa liikaa kanelia, repussa sovelias lukema runoutta. Junan ikkunassa Pohjanmaa. Latomeri. Liikkeessä taas koti.

Maailmanpelastaja. Miten minusta tuli maailmanpelastaja. Henkilökohtaisia hankauspintoja suhteessa järjestelmään sietävä, sakkolappuja kirjojensa väliin kerryttävä tulevan päivänkoiton soturi. Päivänkoiton, jonka koitosta ei takeita ole, ei Pirulla, Paavalilla eikä väliinjäävillä asteillakaan. Miksi annoin mennä, turvallisen uran ja miedon mediaanimielipiteen. Miksi valitsi turvattomuuden. Teki epävarmuudesta varmuuden.

Helppoa. Jos se on valinta, se voi olla vaikea. Jos se on sisällä huhuava etiikka, se on vain itsensä myöntämistä. Kompromisseja voi solmia moneen suuntaan. Kukaties laitonta. Silti oikein. Mitä maailmasta olisi tullut, jos jokainen olisi ajasta aikaan tyytynyt paheksumaan hiljaisuudessa tai riehumaan päätä, tavoitetta vailla.

Muutos ottaa uhrinsa. Joskus näyttävät, joskus unohtuvat. Joskus yritys kantaa hedelmää. Toisinaan ei. On niitäkin muutoksia, jotka kumuloituvat vasta kun alullepanijat, pyörän pyörittäjät ja epilogin pisteet jo pukkaavat maitohorsmaa.

Idealistien rotu. Ajasta aikaan. Siihen on hyvä kuulua.

”Miten sinä aina jaksat?” Helposti. Ei se ole jotakin sellaista mitä tekisi. Se on jotakin sellaista jota on.

Entä sinä? Jollet löydä sitä syntymämerkistä, katso syvemmälle. Agitaation huulet ovat silkkiä, samettia, kultaa ja mirhaa. Silti pieniä palkintoja verrattuna siihen mannaan, joka sisikunnasta itsestään virtaa.

* * *

Haudo vihaasi pitkään, unikeko.
Älä haaskaa sitä mellakointiin.
Älä sotke sitä aatteiden vyyhteen.
Paholainen ei salli minun puhua,
hän antaa ainoastaan vihjata sinun olevan orja.
Kurjuutesi on tietoinen menettelytapa niille
joiden orjuudessa kärsit
ja joita kannattelee sinun epäonnesi.

Julmuudet siellä, sisäinen lamaannus täällä -
tyydyttääkö jako?
Olet ruuvipihdeissä.
Sinut siitettiin tuskaan.
Paholainen sitoo kieleni kannat.

Minä puhun sinulle,
”raapustetun elämäni ystävä”.
Olet tullut niiden valloittamaksi
jotka osaavat valloittaa näkymättömästi.
Verhot liikkuvat niin kauniisti,
jonkin vanhan suloisen salajuonen pitsiuutimet:
Paholainen viekottelee minua
luopumaan aikeistani varoittaa siitä.

Minun on siis sanottava tämä nopeasti:
kaikki jotka kuuluvat elämääsi,
ne jotka vahingoittavat sinua,
ne jotka auttavat sinua,
ne jotka tunnet
ja ne joita et tunne -
päästä heidät pinteestä, auta heidät irti.
Tunnista ahdinko.

Kuuntelet vastarintaliikkeen radiota.

- Leonard Cohen: S.O.S 1995

Venäjältä, rakkaudella.

Syystuuliin se palasi. Muiston konkretisoituma. Mikä kesään joskus katosi, Botevin juurikiviltä, Rilan poluilta löynyt. Kaatosateesta. Kulki. Slovenian vastaiselle rajalle sanoi hyvästit. Sellaisiksi ne tarkoitettiin. On satuja, joita ei tule altistaman todelle. Jättää jälkipolville kauniimpaa kerrottavaa. Hymyt ja rajavartijoiden polotuksen.

Toisena aikana. Toiselle ihmiselle. Se joka muuttumattomana pysyy, on jo jaloilleen kuollut. Itsensä pakenija ei koskaan synnykään.

Syksy on vekkuli vuodenaika. Jollekulle kuolema. Minulle elämä. Kypsyvissä omenoissa raskausvatsan kaari, aamun kuurassa talviuneen kääntyvä tuleva elämä. Terä niittää, luonto siementää. Huis, suih ja naks. Mennyt ja tuleva, kädet käsissä. Usva ja tuuli ja tummuva taivas. Hengityksen huuru: näkee, kerrankin, sanansa. En sano, etteikö kesä olisi kaunis. Mutta se on ylenpalttinen. Syksyssä on filosofin juonne, ja uurteenalut silmien alla. Sellaiset, jotka saa kun hymyilee harvoin - mutta syvään.

Internet, moderni maailma. Sattuma ja sanat ruudulla. Tulivat - ja menivät. Satuna näen. Mutta tervehdin tilaisuutta nähdä luvun loppupiste. Toiset ihmiset, entisistä itseistään syntyneet. Yhä kulkeneet. Jossain pala mennyttä. Ei enempää, ei vähempää. Pienuudessa suuruus. Sama käänteisenä.

Ikääntymisessä on seikkoja, joita vieroksun jo nyt. Ja sitten on se toinen taso. Ei nostalgia - mutta tasot. Omat menneet lukuni ja kirjoitetut sivut. Nimet marginaaleissa. Ja miten niitä ajan takaa katsoo. Uusin silmin. Toisin silmin. Ja oppii, miten joskus on hyvä siten kuten oli. Parempikin.

* * *

"Illalla nukkumaan käydessäni
luin vähän aikaa vuoteessa
vanhaa intialaista sukupuolitekniikkaa,
amerikkalaisen tutkimuksen
yksinäisyyden ongelmasta
sekä pakollisen ja vapaaehtoisen
pidättyvyyden seurauksista.

Sen jälkeen katselin värikuvia
sukuelinten rakenteesta, halkileikkauksia,
kaavakuvia ynnä muita.

Unessa minä puhuttelin sinua sanoen:
rakkaani, kuten huomaat, olen
maanisessa vaiheessa: älä hylkää
minua kun depressio tulee.

Sitten luovutin yksinäisyyteni käsiisi:
sinä otit sen hellästi,
rikoit sen kuin yksiöisen jään.

Todellisuudessa se oli moniöinen
ja aamulla jälleen aivan ehjä."

- E. Kilpi

SKOP, sano Kreikka

Markkinataloudella on ongelma. Vakava ongelma.

Se kohtasi oman logiikkansa, ajautuen akuuttiin identiteettikriisiin. Jouhtenan sijasta näppyä nenänsä pielessä tuijottaa realiteetteihin törmätä tömpsähtänyt ankanpoika.

Kapitalismi on vanha sana, markkinatalous sen uudempi sisko. Vaihtovaate. Nimeke. Kapitalismissa on kivasti k-kirjainta, klangia ja kolahdusta - luonnetta. "Markkinatalous" soljuu ja huljuu, lipsahtaa ja läpsähtää turpavärkistä kuin eilispäivän hedelmäkarkki. Tiedättehän, niitä lötköjä joita kakaroilla on taipumusta teeskennellä tunkevansa nenuunsa. Siksi sanavalikoin "kapitalismin". Konservatiivisessa vanhanaikaisuudessa on kulmikasta uskottavuutta.

Kapitalismi on raaka laji. Sillä on logiikkansa. Toimintamekanismi rullaa niin kauan - ja vain niin kauan - kun hammasrattaan sallitaan pyöriä. Jauhaa. Kenenkään tunkematta jakoavainta hampaiston tukkeeksi. Markkinataloudella on vakava ongelma: mitä sitä nyt sanoisi, kun kapitalismi muodostelmakelluu itse itsestään rautapalikan hampaistonsa pyörimisen esteeksi?

Talouskavun ja tehokkuuden logiikka on aukoton: bisnes syntyy, bisnes nousee tai kaatuu. Bisnestä johdetaan. Epäviisas päätös kaataa bisneksen. Konkurssi on antibiootti ja kirurgin ihmeveitsi, joka leikkaa pahanlaatuisen kasvannaisen terveen kasvun kudoksesta. Prosessi ei jaa armoa eikä sitä pyydä. Järjestelmän oma rattaisto pyyhkii siinä epäonnistuneet jaloistaan. Liike jatkuu. Kunnes ratas pysähtyy.

Talouskriisi. Kreikan kriisi. Eurokriisi. Pankkikonsernit. Epäonnistunut bisnes: pankkikonsernin ja kahden työntekijän kommandiittiyhtiön konkurssin ero on lopulta vain kahdessa seikassa:
toisessa niistä ovat kiinni useamman ison pojan rahat. Imago. Klubihenki. Usko. Toista tuetaan sen bisneksen kaatuessa, pelastetaan persaukset ja varmistetaan tukirahat. Bisnekselle, joka on kaatumassa omaan mahdottomuuteensa.

Arvatkaa, kumpi on kumpi.

Voi, kapitalismi. Jokaisen imperiumin fragmentaatiopiste löytyy aina ajankohdasta, jona se hylkää omat sääntönsä ja alkaa toimia logiikkaansa vastaan.

Kierrätyskaneettina loppulausekkeeksi muistutettakoon 90-luvusta ja vakuuksien muuttumattomasta kauneudesta:
on kaunista, että SDP - ja jokunen muukin - vaatii vakuuksia Kreikan tuen takeeksi. Että Suomi saisi omansa pois, tiedättehän. Vihjeeksi ja viitteeksi lähihistoriaan voisi yksi jos toinenkin romauttaa virkamiestiskeille SKOP:n osakkeita. Niitä 90-lukuisia. Suoraan vakuuksien kultakaudelta.

Rahallinen arvo hieman souti ja huopas, mutta kelpaavathan ne edelleen tapetiksi. Arvo on miten sen ottaa?

Hallainen aho ja avoimen webin siunaus

Tankkeja Kreikkaan. Sotilasjuntan paluu.

Kiitos J. Halla-aho & avoin Facebook -profiili 2011.

"Mitä yhteistä on Soinilla ja jäänmurtajalla? Molemmat vetää perässä vaikka sata tonnia kuollutta painoa. Vaikka eduskuntaan asti."

Ensin ratsasti Jeesus aasilla. Sitten aasit Jeesuksella. Eduskuntaan asti. Osaa se näemmä kantaa, osaavaa ratsuttajaa, se kuollutkin paino. Mutta helpompaa olisi, jos se kuollut paino ei heittelisi kiviä rekeen ja kapulaa rattaaseen sekalaisella selektiolla amatööriyden ruumiillistumaa. Meni se näemmä Soininkin pinna. Sitten kuitenkin. Ainakin leikisti.

Ei sillä, etteikö interwebin ihmemaailmassa osattaisi muuallakin.

Lontoon kirjeenvaihtaja: kolmas luku

Musiikki on kappaleita. Lyriikat sanoja. Holappa Holappaa. Runous sanomista.

Runo, sadepäivä ja reaalipolitiikan suhteellinen muuttumattomuus. Ihmiskasvoinen kapitalismi, markkinayhteiskunta ja kilpailumentaliteetin valuma, infektio, leviäminen alempiinkin kerroksiin. Kun maailman määrääväksi mentaliteetiksi kasvaa "nappaa parhaat ja juokse", ei sen ruumiillistuminen ostoskadulle ole tapahtumaketjuista yllättävimpiä. Kipi kipi. Optio. Halvemmalla kuin alennusmyynnistä. Erikoistarjous.

Siihen johtanut yhtälö - no. Sitä on, ihminen ja yhteiskuntarakenteensa, toistanut kerran jos toisenkin. Aina luomastaan lopputuloksesta lapsenomaisen hämmästyneenä.

Historiankirja ja lukutaito. Does not compute.

* * *
Teollinen kulttuuri voitti sotansa,
täit kuolivat sukupuuttoon, luteet loppuivat,
mutta hyvänen aika Moskovassa ja New Yorkissa
on torakoita mustina aaltoina käymälöissä,
keittiöissä ja komeroissa ne hyökyvät,
niihin tottuu jo lakanoiden ornamentteina.
Kumpi ideologia siis valita, kumpi hylätä,
vai olisiko meille tarjolla muita kriteereitä?
Kunhan ei puhuta aivojen syöpäläisistä.

Oi äiti, humanismi maistuu väljähtäneeltä
kuin lämmin kalja, ihmismäiseltä sosialismilta.
Nuoriso kaipaa jälleen verenmakua, aitoa,
raikasta kaaosta, puhdasta kapitalismia
tai psyykenlääleillä demokratisoitua sentralismia.
Minkä maailmanlopun testamenttaisi maailmalle?
Vaikkapa sopulilauman esimerkiksi ihmisille,
kunhan ei hävitetä aivojen syöpäläisiä,
jotka pohjimmiltaan suojelevat ympäristöä.

* * *

Satelliitit laulavat, joku puhuu avaruudessa,
lentokoneet pomppivat kaupungista toiseen
kuin sirkuskirput, mutta maata pitkin
valuu hahmotonta tahnaa, ihmisiä,
se jäytää autiomaitten reunoilta viimeisenkin ruohon,
ajelehtii mantereelta toiselle pelkällä aallonharjalla
ja tarttuu rannikoille, öljy ja terva.
Kaikkien rajojen läpi se imeytyy vastustamattomasti.

Pilvenpiirtäjissä, hallintorakennuksissa vapisevat miehet,
joilla on henkilöllisyys. Papit ja ideologit kyselevät,
onko kaikilla sittenkään sielua,
joten eikö jo tietyissä olosuhteissa
napalmi tai myrkky ole armeliain lääke.
Tahnaa pestään maanpinnalta
tulella, myrkyllä ja säteilyllä, mutta
se on saavuttanut lopullisen ylivallan,
lähestyy pohjoisia kaupunkeja,
huvilan portista ulos astuessa
täytyy kävellä puukengissä,
jotta ei tahrisi jalkojaan.
Tuomiopäivä lähestyy epäilemättä.

- Pentti Holappa

Lontoon kirjeenvaihtaja: toinen luku

I Predict a Riot

Watching the people get lairy
Is not very pretty I tell thee/
Walking through town is quite scary/
And not very sensible either

A friend of a friend he got beaten/
He looked the wrong way at a policeman/
Would never have happened to Smeaton/
An old Leodensian

La-ah-ah, lalala la la la/
Ah-ah-ah, lalala la la la

I predict a riot, I predict a riot/
I predict a riot, I predict a riot

I tried to get to my taxi
A man in a tracksuit attacked me/
He said that he saw it before me
Wants to get things a bit gory

Girls scrabble around with no clothes on
To borrow a pound for a condom/
If it wasn't for chip fat, they'd be frozen
They're not very sensible

Watching the people get lairy/
Is not very pretty I tell thee/
Walking through town is quite scary/
And not very sensible

And if there's anybody left in here/
That doesn't want to be out there

I predict a riot, I predict a riot/
I predict a riot, I predict a riot

Lontoon kirjeenvaihtaja: ensimmäinen luku

The Clash: Police On My Back


Well I'm running/ police on my back
I've been hiding/ police on my back
There was a shooting/ police on my back
And the victim - well, he won't come back

I've been running Monday Tuesday Wednesday
Thursday Friday Saturday Sunday/
Running Monday Tuesday Wednesday
Thursday Friday Saturday Sunday/

What have I done?
What have I done?

Yes, I'm running down the railway track/
Could you help me? Police on my back
They will catch me if I dare drop back/
Won't you give me all the speed I lack?

'Cos I'm running/ (police on my back)
Hiding/ (police on my back)

I'm running down the railway track
Could you help me?/ Police on my back
They will catch me if I dare drop back
They will kill me for the speed I lack

Valppain mielin muista sä aina/mummoja liikenteen

Koulut alkavat. Peruskoulut. Isot koulut. Pienet koulut. Teillä ajetaan kuin Iivana Julman pellossa. Vanhemmat huolesta harmaina - päätyvätkö tenavat automobiilin keulakoristeeksi vai löytävätkö tiensä opinahjoon yhtenä kappaleena? Kas - pystyyn siis kampanja "Anna tietä alakoululaiselle".

Suomalainen liikennekulttuuri.

Annanhan minä. Mutten yläkoululaiselle. Enkä aikuiselle. En pyöräilijälle. En lapsensöpöydesä uloskasvaneelle jalankulkijalle. En kuskille, joka kehtaa tukkia tieosuudet ajamalla nopeusrajoitusten mukaisesti. Kurkin puskurissa kiinni saadakseni itse tietä. Ohitan, kun mieli tekee. Nopeudet ovat ohjeellisia - ei niillä Saksassakaan ole. Liikenne sujuu joutuisammin kun mennään kaikki vähän nopeammin. Nollatoleranssi on poliisivaltiota. Promilleissakin. Se on ajotaidosta kiinni osaako ajaa. Tasoristeyksestä ei tullut eilenkään ketään, en siis käännä päätäni tänäänkään. En oikeaan, en vasempaan.

Lapsia pitää suojella. Muista ei niin oteta. Ostetaan iltapäivälehdykän uusin vinkkinumero "ikävien sakkorysien" välttämiseksi paluu-, meno-, loma-, -työ ja vähän muussakin liikenteessä. Eikö poliiseilla ole tärkeämpää tekemistä, häh?

Epäloogista, tämä kotomaisen liikennekulttuurin lapsisöpöily. Muksuteemat kerryttävät luonnollisesti imagopisteitä ja kiillotusrättejä sille yhteisvastuun mannakilvelle, mutta epäloogisuutta moinen silti rakenteisiinsa kätkee: pienestä ihmisestähän jää peltiin pienempi kuhmu.

Priorisoikaa. Vapaa liikennekäytös uber alles.

"Falcon HTV-2 - what is it like out there?"

Pidän Sattumasta. Se on, vastavuoroisesti, muodostanut minuun julmanhellän suhteen, jossa inhimillisen kestokyvyn rajojen koettelu kohtaavat britteinsaarille syntyperänsä sijoittavan mustan käytännön huumorin. Silti jaksan pitää siitä. Hänestä. Sattuman Jumaluudesta. Toisinaan Se - Hän - heittäytyy ystävällisemmäksi. Tulee hellitelleeksi, minua ja maailman tieteisviihdehörhöjä, salaliittoteoreetikoita tai vain kausaliteetin mahdollisuuksien janasta harrasteenaan pitäviä.

Yhdysvaltain asevoimain yliäänikone - tiedättehän, niitä Salaisista Kansioistakin meille ysäriteineille tuttuja lentokolmioita - katosi torstain testilennollaan jäljettömiin. Jätti maankamaran taakseen, suhahti ilmakerrostumiin joissa se kykenee taittamaan taivalta jopa 20-kertaisella äänennopeudella ja - puff. Yhteys komentokeskukseen katosi toisella testilennollaan. Päätepisteeseensä, Tyynen Valtameren aalloille, se ei koskaan saapunut.

Tämän verran Pentagon meille paljastaa.

Ja toivoo - epäilyksettä ja vuorenvarmasti - ettei Suuren Yleisön tai Vieraiden Valtojen parissa huomata tähtitaivaan toista suurilmiötä:

Perseidien tähdenlentoparven maksimi tulla koitti samaisena päivänä. 12. elokuuta. Kaiken kukkuraksi samalla taivaalla mollotti täysikuu. Tunnin aikana taivaankantta saattoi halkoa jopa 60 pikku perseidiä.

Sattuma ei anna armoa. Liian monesta yhteensattumasta muodostuu - kiistatta! - johdonmukainen päätelmä. Täysikuu. Yliäänikone. Perseidit. Suvilahden Flow. Humanoidit. Rinnakkaisulottuvuus. Abduktio. Suuri pan-galaktinen ihmissusi! Hyvää matkaa, Major Tom - lähetä postikortti sijainnistasi, jos suinkin kykenet. (Hipstereitä olenkin aina pitänyt hieman ufologisina ilmestyksinä täysiksi ihmisiksi. Päällyshousuina käytetyt pitkätkalsarit ja tv-pöllölasit saavat luonnollisen selityksen: perseidiporukan yritys maastoutua ihmiskunnan joukkoon tuottikin trendinharjan. No. Käy se niinkin.)

Falcon HTV-2:sta kehitetään "nopeaan maailmanlaajuiseen iskuun" sopivaa konetta, joka soveltuisi käyttämään "sekä tavallisia että ydinkärjellä varustettuja ohjuksia".

Lie kaikille parempi, että se helvetinkone kaapattiin Perseidiporukan maailmankaikkeuteen. Joka suhteessa.

Mellakoiva brittikunta: rakas videopäväkirja

Lyhyestä virsi kaunis. Pseudoanalyysista mittavasta kahta kukkeampi. Tyydytään silti, ensin, internetin ihmemaan yhteenvetomahdollisuuksiin ja puheenvuoroihin, jotka sellaisenaan ovat liian kaunoisia käyttämättä jätettäviksi.

Aloitetaan, tarkkuusammunta.

- - - - - - - - -

Rasti nro 1:
Britannian kansantalouden kudelma kertoo omaa tarinaansa: maan hyvinvoivin 10% niittää tileilleen toimeentuloa, jonka kuukausikertymä muodostuu peräti 100% suuremmaksi kuin heikoimmin toimeentulevan 10% väestönosuus. OECD:n raporttiryhmän mukaan Yhdistyneiden Kuningaskuntien onnistuu napata kruunu entisiltä siirtomailtaan - siis kolmannen maailman valtiolta, tiedättehän, persköyhiltä kehitysmailta - yhdellä saralla: emämaa on onnistunut ajamaan itsensä tilaan, jossa tulo- ja sosiaaliluokkien välinen liikkuvuus ja nousu ovat surkeammassa jamassa kuin yhdessäkään toisessa teollisuusvaltiossa. Vaan annetaanpa Maggie Tatcherin, tämänkin taloisrymäkän esiäidin, muistuttaa miksi moinen on sittenkin vain hyvästä:



Väliohjelma matkalla rastille nro 2:
nopea kertausretki kotoisen Taru Tujusen näkemykseen markkinaorientoituneesta Kokoomushumanismista:



Rasti nro 2:

Darcus Howe, 1943 Trinidad & Tobagon sijaintialueella syntynyt agnlikaanipapin poika, kynänheiluttaja ja TV-sektion mediatyöläinen, jakaa Maggian kanssa vain yhden aspektin: kyvyn ottaa ilon irti suoran lähetyksen eduista ja talentin olla sortumatta turhaan korulauselmakiertelyyn. Antaa papan soittaa:
"I don't call it rioting, I call it an insurrection... of the masses of the people. It is happening in Syria, it is happening in Clapham, it's happening in Liverpool, it's happening in Port-au-Spain, Trinidad, and that is the nature of the historical moment."



Rasti nro 3:

“[What] you are seeing at the moment [in the UK] is the first outpourings of distress and disorder of a system which is fundamentally flawed. The protesters are young people who have no prospects whatsoever,” Rodney Shakespeare, a professor of Binary Economics from London, told Press TV."

Tuhannessa uloskirjoituksessa ja analyysissa aukileikattu faktatykitys tuloerojen kovin konkreettisista seuraamuksista komppautuu Press TV:n iltakatsannossa. Tämän videoruudun välkkeen saatte iloksenne valitettavasti vain linkin klikketi-klikkauksen takaa.

Rasti nro 4:

Hengästyttääkö? Istahda hetkeksi klassisen musisoinnin pariin ennen jatkumoa rastille numero puoli kymmenen.



Rasti nro 5:

Värivammaisille katsojille suositellaan silmien sulkemista tai aurinkolasien taa kätkeytymistä. Näin puhujan lievä maitokahvinsävy pitäytyy poissa häiriöasteikolta ja ehkäisee pakkoliikkeenomaisen loggautumisen lähimmälle ihmisvih... korjaan, maahanmuuttokriittiselle forumille.http://www.blogger.com/img/blank.gif

http://www.blogger.com/img/blank.gif

Rasti nro 6:

Hallintoportaan valikoitujen jäsenten onnistuessa viittaamaan kintaalla pienille detaljeille yleisen hulinoinnin osasyistä - sosiaalinen eriarvoistuminen, kasvaneet tuloerot ja muuta sen sorttista humanistidadaa - ja heittäessä tiskiin sen sijaan maalaisjärkeä purskuttavan ehdotelman mellakointiin tai ryöstelyyn syyllisiksi havaittujen tuomitsemisesta kaikkien tukipohjaisten toimeentulomahdollisuuksien ulkopuolelle on jokaisen syytä ryhtyä hiomaan kykyjään epäilyttävän naapurin ilmiantamiseksi:



Ja mikäli se ei auta, voidaan kaupunkialueilta aina sulkea matkapuhelinverkot ja blokata pääsy sosiaalista mediaa edustaville sivustoille. Tiedättehän. Kuten nyt vaikka Syyriassa. Tai Kiinassa.

Kotkanpesä kuittaa - ja palaa asiaan.

Yhden kuvan Slutwalk

Ympäri käydään, yhteen tullaan.

Ole nätti. Ole nätti oikealla tapaa. Jos et ole, rikot rajan. Lakkaat olemasta oikea nainen. Oikealla tapaa nainen. Seurausten synnyttymä jälki ei aina ole kaunista.

Poliisi sanoo, että varo itseäsi. Katso mitä laitat ylle. Älä ole humalassa. Vältä puistoja. Älä aja autoa. Liiku kaupungilla vain miespuolisen sukulaisen luvalla. Eiku.

Poliisia pitäisi uskoa, sanovat.

Miksi se ei siis sano "älä raiskaa"?

Laiskan naisen Halla-ahomatinea ja piilomonarkistin kruunupääkaipuu

Tunnustan. Syvällä sisimmässäni on aina asunut piilorojalisti. Valikoiva, laatutietoinen salamonarkkinen viihteenselaaja. Kannan salatuimmissa syövereissäni vankkumatonta näkemystä siitä, miten Väinö I:n tanssimatta jääneet kruunajaiset kuuluvat kansakuntamme suurimpiin pienoistragedian tiivistymiin.

Valikoin, piilomonarkkisuudessani. Englannin jylhäin rantain hörökorvan luomukeksitehtailu miellyttää valikoivaa laatuharavaani. Länsinaapurin sokeripullakokoelmassa on samanlaista kieroonkasvanutta viehätystä kuin kesämökin keittiönseinää somistavassa Silvian muotokuvalla sminkatussa matkamuistokakkuvadissa. Monaco on turhan rahvaanomainen nousukas, mutta Tanskan Margareetassa soveliasta nikotiininhuuruista asenneaspektia.

Yhtä kaikki. Kuninkaallisten kaipuutani selittävät pragmaattiset tekijät: toki, vaatisihan hovin ylläpito veronmaksajain lompakkokunnalta vuosittaisen investoinnin. Vaan vaativat ne Hakkaraisen taksisetelitkin. Silikoni-Janitoista ja BB-tyrkimöistä poiketen kuningashuone kuitenkin edustaisi viihde-elämän kestoinvestointia kukkeimmillaan: pienellä vuosimaksulla se tuottaisi viihdejulkaisujen hyödynnettäviksi syntymästään saakka rooliinsa kasvatettuja ammattijulkkiksia, joiden ainoa toimi on - tuottaa viihdemateriaalia. Kestävää, vaihtelevaa ja laadukasta viihdemateriaalia, jonka myyntikate kestää isältä pojalle.

Yhtä kaikki. Rukoukseni on osin kuultu: Väinö I ei geneettistä linjaansa huvituksenkaipuisten kansalaisten pariin saanut jalkautettua - vaan onneksi valtakuntaamme on viimein hemmoteltu ikiomalla prinsessalla. (Assi Koivisto, voit viimein levätä rauhassa.)

Jussi Halla-aho. Mikä jalkaa polkeva, patjanalusherneistä kitisevä kultakutri. Posket punehtuvat ruusutertun sävyissä moukkamaisen toimittajalauman kyvyttömyydestä kunnioittaa Mestarin asuvalintoja. Kutrit kihartuvat raivonkihinästä rahvaan ollessa liian - rahvaanomaista? - ymmärtääkseen, että tulee toimia kuten setä sanoo, ei kuten setä tekee?

Jusban sanoja ei ole koskaan siteerattu suoraan. Se, että siteerataan jotakin hänen kirjoittamaansa ei ole suoraan siteeraamista. Ettäs tiedätte.

Ei ole vihapuhetta se, että kehotetaan raiskaamaan väärämielisyyteen hairahtuneet naiset tai nähdään viherstalinisteja sänkyjen alla sellaisella vimmalla, että leirille ne tulisi viedä ja lukita, ei uskalla pian aamutossuja enää lattialta tavoittaa. Purevat varpaisiin. Mieti, kuinka islamia. Se pureminen.

On eri asia toimia correspondenttina kirjeenvaihtajan sijaan. Siinä on aste-ero, jota emme tarkemmin avaa tai selitä. Sillä tarkentavat kysymykset ovat ajojahtia ja ajojahti vuorostaan islamia.

Tjaa. Leikki leikkinä. Halla-ahosta on helppo pahastua, mutta itselleni hän edustaa lähinnä ruumiillistumaa huolesta, jota eri sarkojen terveysviranomaiset ovat vuosien saatossa osoittaneet sulkeutuneisuuteen taipuvaisia, internetiin eristäytyviä nuoria - ja vähän vähemmän nuoria - miehiä kohtaan. Ei tee hyvää, suljettu laatikko. Kun päivänsä istuu näppäimistön rapinassa, eristäytyen huolella rajatun samanmielisen vähemmistön forumympäristöön jossa epämiellyttävä lauseke poistuu napinpainalluksella ja jokaista sanasta seuraa itse poimitun seurakunnan myötämielinen suitsutus, voi sopeutuma takaisin reaaliympäristöön sosiaalisine kudelmineen olla kivulias. Ympäristöön, jossa tarkentavat kysymykset ja kriittiset kommentaarit eivät poistukaan moderaattorin apuunkutsulla.

Se voi olla ikävää. Tiedä sitten, aste-eroista ja niiden suhteellisesta olemattomuudesta: asettuuko kuuppa uskomaan WoW-velhon persoonan arkeentuloon vai maansa avuksi rientävään Rotutohtoriin. Vaaransa molemmissa. Tsapuf, alakazam.

Ulkoilmassa piilee virkistyksen vihje ja alkupiste. Vähemmän kirkkoslaavia, tutkijankammiota ja Hommalla nyyköttämistä, enemmän lenkkipolkuja ja uusia harrasteita.

Ehkä lähetän kansanedustajalle vielä kävelysauvat ja oppaan lintujen äänten tunnistamiseen. Ehkä en.

Sitä odotellessa voidaan sadesunnuntaita viettää vanhan sadun äärellä. Klikkaavimmat löytävät lehtileikkeen linkin takaa, rullaavammat skrollaamalla. Vanha tarina, tunnustan - vaan eivätkö pohjimmiltaan lie kaikki perinnelaarin tarinat? Kulissit vaihtuvat, hahmot pysyvät.

- - - - - - - - - -

Satu väärästä Mestarista

Alussa oli rasistinen nationalistijärjestö, jota kutsutaan Suomen Sisuksi. Tämä järjestö vastustaa“kansojen luonnotonta sekoittumista keskenään”. Viranomaisarvion mukaan Suomen Sisu on natsihenkinen järjestö.

Ammoisina aikoina Suomen Sisulla oli keskustelupalsta, jonka arkistot on nyt poistettu, koska ne muodostaisivat imago-ongelman Perussuomalaisissa ja Muutos 2011 -puolueessa toimiville suomensisulaisille. Keskustelupalsta oli kuitenkin kymmenisen vuotta sitten varsin viriili ja viihdyttävä samaan tapaan kuin “sananvapausaktivisti” Seppo Lehdon tuotokset: vaikka sisältö olikin synkkää fasismia ja puhdasta rasismia, oli kirjoittajien älyllinen regressio niin suurta, että palstan lukemista saattoi pitää jopa viihdyttävänä.

Tälle Suomen Sisun palstalle saapui trollailemaan eräs filologi Jussi Halla-aho, joka oli tuolloin vielä vihreiden äänestäjä ja oli päättänyt opettaa rasisteille totuuden. Toisin kuitenkin kävi. Oman kertomuksensa mukaan Halla-aho vakuuttui Suomen Sisun keskustelupalstasta ja ryhtyi maahanmuuttokriitikoksi. Tosin noina aikoina maahanmuuttokriittisiä kutsuttiin vielä kansallismielisiksi.

Miten akateemisesti koulutettu henkilö saattoi vakuuttua palstasta, joka sisälsi lähinnä Seppo Lehto -tyylistä keskustelua ja oli omiaan tappamaan nauruun kaikki muut paitsi äärimmäisimmät kansallissosialistit, on suuri mysteeri. Uskokaamme kuitenkin Halla-ahon sanaa.

Halla-aho alkoi vuonna 2003 kirjoittamaan Scripta-blogiinsa. Blogi keräsi samanhenkisiä kommentoijia vieraskirjaansa ja lopulta sen pohjalta perustettiin Homma-foorumi, jossa varsin vihaiset miehet purkavat maailmantuskaansa kommentoimalla esimerkiksi tiedotusvälineissä olleita mielipidekirjoituksia ja niiden kirjoittajia.

Hommalaisille Halla-aho on Mestari - osittain kyse on ironiasta, mutta aivan aito henkilökultti on selvästi voimakkaasti olemassa. Halla-ahon satiiriset mielipidekirjoitukset ovat näiden miesten pyhä kirja. Ja jos joku rienaa tätä Mestaria - silloin alkaa pyhään sotaan verrattava nettispämmääminen ja jopa nettiuhkailu.

Mestarin varapuolue

Halla-aholaisuuden taustalla olevaa poliittista kuviota on vaikea hahmottaa. Olennaisinta on ymmärtää, että Suomen Sisu vaikuttaa kaikkialla: Halla-aho on Suomen Sisusta, samoin hänen ympärillään oleva perussuomalainen klikki ja monet Muutos 2011 -toimijat ja Homman puuhamiehet.

Muutos 2011 on käytännössä hommalaisten puoluehanke, jolla yritettiin varmistaa Halla-ahon vaaliehdokkuus eduskuntavaaleissa, mikäli Timo Soini jättää Halla-ahon ilman perussuomalaisten ehdokkuutta. Hankkeen puuhamiehenä toimi Juha Mäki-Ketelä, joka kuitenkin erosi yhtäkkiä puolueesta. Mäki-Ketelä ymmärsi vasta suhteellisen myöhäisessä vaiheessa, että puolue on vääjäämättä sekaantunut rasismiin. Entinen päällikkö onkin varoitellut varsinkin puolueen Suomen Sisu -klikistä. Puolueen tulevaisuus näyttää kuitenkin täysin toivottomalle Mestarin ajauduttua perussuomalaisten ehdokkaaksi.

Halla-aho on perussuomalaisten ehdokkaana eduskuntavaaleissa ja hänen ympärillään näyttää olevan perussuomalaisessa puolueessa maahanmuuttokriittinen klikki, joka on allekirjoittanut Nuivan vaalimanifestin. Tästä joukosta ainakin espoolainen kaupunginvaltuutettu Teemu Lahtinen on toiminut myös Suomen Sisun puheenjohtajana. Ulkopäin tilanne näyttää lähes Halla-ahon johtaman Suomen Sisu -klikin vallankaappaukselta perussuomalaisten sisällä.

Perussuomalaisten SS-suuntauksen julkaiseman Nuivan vaalimanifestin sisältöä on kritisoitu. Se sisältää ehdollisen kansalaisuuden, jossa maahan muuttanut ja kansalaisuuden jo kertaalleen saanut henkilö voisi menettää kansalaisuutensa menetettyään työpaikkansa. Manifestissa ei tietenkään selitetä mitä epäkansalaiselle tämän jälkeen tapahtuisi.

Mestari analyysin kohteena

Mestari on päässyt jopa kirjan aiheeksi: Savukeidas on julkaissut Ville Hytösen toimittaman kirjan Mitä Jussi Halla-aho tarkoittaa. Kirjan kirjoittajista pari puolustaa Halla-ahoa, muut vastustavat. Halla-ahon puolustajien koko ajatusrakennelma paljastuu uskonasiaksi ja salaliittoteoriaksi: jos ei usko islamin olevan valloitusretkellä, joka johtaa muutamassa vuosikymmenessä Euroopan muuttumiseen islamilaiseksi Eurabiaksi, on mahdotonta ymmärtää mamukriitikoiden ajattelua.

Euroopan muuttumisen Eurabiaksi voi tietenkin johtaa tilastollisista trendeistä - jos muslimiväestö lisääntyy muuta väestöä nopeammin, voi se jonain tulevaisuuden ajankohtana ylittää paikallisväestön määrältään - jos väestönkasvu ja muuttoliike jatkuvat saman suuntaisina, väestöryhmät eivät sekoitu tai uskonnolliset ryhmät maallistu ja niin edelleen. Esimerkiksi vuosi 2160 on mainittu.

2160 edustaa kuitenkin nykyisestä perspektiivistä jo niin kaukaista tulevaisuutta, että miltei mikä tahansa on mahdollista. Olemme samassa tilanteessa kuin henkilö, jonka olisi pitänyt ennustaa nykytilanne vuodesta 1860 käsin. Lisäksi keskittyminen juuri maahanmuuton kritisoimiseen sellaisessa maailmassa, jossa tunnetaan kasvihuoneilmiön ja ydinsodan kaltaisia käsitteitä, paljastaa kriitikosta melko epäilyttäviä luonteenpiirteitä.

Useimmat Halla-ahon tarkoitusta pohtivan kirjan kirjoittajista tarttuivat kuitenkin Halla-ahon totalitaristiseen määritelmään ihmisarvosta, jota lainattakoon tässäkin: “Ainoa mitattava ja siten kiistatta olemassaoleva ihmisarvo on yksilön instrumentaalinen arvo. Yksilöt voidaan perustellusti asettaa arvohierarkiaan sen mukaan, miten paljon heidän kykyjensä tai osaamisensa poistaminen yhteisön käytöstä heikentäisi yhteisöä.”

Halla-ahon näkemykset ihmisarvosta ovat totalitaristisia. Hän on blogissaan kirjoitellut raiskausfantasioita “Afrikan sarven ihmissaastoista” ja unelmoinut poliisin ampuvan mielenosoituksissa “vasemmistohuligaaneja” päähän. Hän on äärioikeistolaisen järjestön pitkäaikainen jäsen, Suomeen Yhdysvalloista tuodun National Rifle Associationin tyylinen asehullu ja syytteessä uskonrauhan rikkomisesta sekä kiihotuksesta kansanryhmää vastaan.

Valkoisen HeteroMiehen identiteettipolitiikka

Hommalaisuuden taustalla näyttää olevan jonkinlainen Valkoisen HeteroMiehen identiteettipolitiikka. Valkoinen HeteroMies on menettänyt asemiaan erilaisten vähemmistöjen taistellessa oikeuksiensa puolesta, nyt on vastaiskun aika! Hommalaisten mielestä Valkoinen HeteroMies on sorrettu enemmistö, jota kaikki mahdolliset vähemmistöt sortavat.

Ja tämän sorron mahdollistaa kaikenkattava punavihreä salaliitto, joka ulottuu kaikkialle. Huomaamatta jää, että yhteiskunnassa valtaa ovat käyttäneet yleensä Kokoomus, Keskusta ja SDP, mutta mitäpä siitä - punavihreät ovat syypäitä ihan kaikkeen. Punavihreät ovat syypäitä jopa ennen koko termin punavihreä syntymistä tehtyihin päätöksiin.

Valkoinen HeteroMies kokee kaiken identiteettiään edes etäisesti sivuavan kritiikin uhkana. Esimerkiksi kasvissyönti voi olla tällainen uhkatekijä, minkä vuoksi Valkoinen HeteroMies julistaa mielellään olevansa vakaumuksellinen lihansyöjä. Feminismi on uhka, maahanmuuttajat ovat uhka, seksuaalivähemmistöt ovat uhka. Oikeastaan ihan mikä tahansa poikkeavalta vaikuttava asia voi olla uhka. Erilaiset paranoidit riidat näyttävätkin olevan mamukriitikkojengeissä lähes päivittäisiä.

Vihanlietsonnan seuraukset alkavat näkyä. Nettiuhkailu on jo vanha vitsi, nyt siirrytään katutasolle. Patriootti.com levittelee maahanmuuttokriittisiä rasistitarrojaan eri kaupungeissa. Palautus.org -niminen sivusto tarjoaa käsikirjaa terroristioperaatioon, jossa on tavoitteena surmata tuhansia maahanmuuttajia ja monikulttuurin kannattajia. Helsingin Pride-kulkueen kaasuiskijät olivat poliisin mukaan äärioikeistolaisia.

Halla-aho odottelee hovioikeuden päätöstä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta. Hän on liittynyt kolmen kovan “sananvapaussankarin” joukkoon yhdessä Seppo Lehdon ja Mikko Ellilän kanssa. Samaan aikaan Timo Soini on luvannut potkaista puolueestaan rikoksiin syyllistyneet - tuskinpa kuitenkaan potkaisee Halla-ahoa, joka lienee kuitenkin aika monen äänen arvoinen.

Achtung, dumkopfskansa - kohti todellista kansallissosialismia

Kofeiiniyliherkkyys, kehittynyt lähihistorian detaljistiikantuntemus sekä patriootti.comin kokooma takapenkin poikien villeimpiä kouluainekyhäelmiä saattavat olla vahingollinen yhdistelmä. Eivät mielenterveydelleni - se on monissa liemissä keitetty ja jalustaltaan kestäväksi havaittu - mutta yleisen huumorintajun se toisinaan altistaa peltivaurioita suuremmille osumille. Unohtakaa Elviksen verilinjastot suoraan Jeesukseen Kristukseen ja ne ontot maapallot - täältä paukkaa salaliittoa täyslaidallisen edestä.

Patriootti.comin tarrakolonna painaa kypärät korvilleen ja antaa soittaa armotta. Kansallissosialismi ei ole äärioikeistoa. Breivik todistetaan aukotta "rasismia vastustavaksi ja äärijuutalaisuutta kannattavaksi kapitalistiseksi vapaamuurariksi." Kansallismielinen tai oikeistolainen? "Ehdottomasti ei!" Viherstalinistinen media taas toimittaa gulagperinnettään "valjastamalla terrori-iskut osaksi valkoisten pohjoismaalaisten vastaista kampanjaa". (Onneksi Vienan porteilla sentään poikas valveil' on.)

Tunnustan viihtyneeni paremmin Pekka Siitoimen natsilarpin parissa. Siinä menossa sentään kukki aito showmiehen perinne ja takametsien luova surrealismi. Arjalaistakin lupasi olla ampumatta.

Yhtä kaikki ja poikki ja poikkaisusta asiaan. Mitä se Lakatkaa nyt, perkeleet, solvaamasta äärioikeiston saavutushistorian kukkeinta ruusua. Vihapolitiikan kruununjalokiven ohella kansallissosialismi oli kasvissyöntiä, päihteettömyyttä, Hugo Bossin nahkatakkeja, miesatleettisia kuvakokoelmia ja muuta yleistä homostelua.

Joka itsensä kieltää, se itseään vihaa?

Lopun esteettisen bonuspisteen raati langettaa sivuleiskaa somistavalle vaalealle tyttölapselle EU-rahoitteisella viljapellolla. Paradoksaalisuudessaan se pääsee miltei samoihin lukemiin Suomen Sisun viikinkikilpeä heiluttavan elovenaladyn kanssa.

Hipaisusta ei oteta. Mitäs siitä, ettei Suomenniemen väestössä liiemmin viikinkiyhteyksiä podettu ja kansallissosialistitkin rotuluokittavat väestön slaavilaisiksi pallopäiksi ja seka-avioliittoihin kelpaamattomaksi geenijätteeksi.

Byhyy, sanoi Halla-aho

Kahdeksan kohtaa legginseistä

Legginsit. Nuo mukavuuden tekosyyllä ratsastaen muodin harjalle uudelleen nostetut pitkät alushousut, joiden lanseeraamista päällysvaatteeksi voidaan hyvällä syyllä järkiperäistää tai puolustella korkeintaan vinoon kasvaneena kiihkofeministisenä suoran toiminnan iskuna miesten rumiksi kategorisoitujen pitkien kalsareiden olemassaoloa vastaan.

Legginsit. Kasarikakarana opin tuntemaan ne jumppatrikoina. 90-luvulle tultaessa ne saivat nimen "pitkikset" ja palvelivat farkkujen alla tyttölöiden pitkinä kalsareina, ettei pylly jäätynyt siinä teinivuosien hyistä pussikaljaa myöhäissyksyisen puiston nurkalla kiskoessa.

Legginsit. Joiden käyttöä perustellaan muutamin perusväittämin - ja joiden käyttöperusteiden alasammunta on helppoa - ja nautinnollista, jos sanoa näin saa - kuin tikkarin nappaaminen pikkumukulan kourasta.

Kahdeksen perusväittämää

1. Ne ovat mukavia ja käytännöllisiä

Niin on tuulipukukin. 'naff said.

2. Käytän legginsejä, sillä ne ovat kätevämmät kuin sukkikset: niitä ei tarvitse pestä yhtä usein kun ei ole sitä sukkaosaa hikoamassa

Kummin se on: eikö legginskansa käytä legginsien kanssa sukkia vai eikö niitä vain pestä? Jos vastaukseksi valikoituu ensimmäinen vaihtoehto, toivon legginskansan sentään kuulleen kengänpohjallisista ja niiden tarvittavasta vaihtovälistä.

3. Käytän legginsejä koska haluan käyttää hametta ilman että kaikki näkyy

Eikö legginskansa käytä alushousuja? Ja jos ei, eikö väitteeseen sisälly roima paradoksi: eikö kommandona kulkemisen olennaisin idea olekaan siinä, ettei pientä vilahtamista arastella? Helman pituus on myötäsyntyisesti asenne- ja tottumuskysymys: jos asenne ei anna periksi lyhyttä helmaa, vedä ylle maksi. Tai housut. Mutta älä pitkiä kalsareita minihameen alle.
Se soveltuu vain elämäntapataiteilijoille ja avohoitopotilaille, joiden voidaan sallia keskittävänsä rajoitettu päivittäinen energiansa pukeutumusratkaisuja olennaisempien kysymysten käsittelyyn.

4. Käytän legginsejä, koska ilman niitä reiteni liimautuvat inhasti yhteen.

Kaivan kaapistani vaatetusalan rautaisen ammattilaisen paperit ja niitä heiluttaen kysyn, onko maamme naispuolinen väestö kuullut antiperspiranteista. Siis antiperspiranteista, ei deodoranteista: kätevästi iholle siipaistavista valmisteista, saatavilla roll on- ja suihkemuodoissa. Triple dry'ta, Lumenea, apteekkibrändejä. Muutamalla eurolla.

Luuletteko, että reisien hikoilusta huolissaan olevaa morsiota tai Itsenäisyyspäivän kättelymaratoniin valmistautuvaa neuvotaan vetämään mekon alle pitkät kalsarit? Miesväestön puolesta olen fyysisesti astetta estyneempi kommentoimaan, mutta esitän rohkean epäilykseni siitä ettei kivestenkään ei-toivottua hikoilua pyritä vähentämään ainakaan kietomalla ne entistä paksumpiin vaatekerroksiin.

5. Käytän legginsejä, koska ne ovat oikeastaan ihan sama juttu kuin sukkikset

Itsensäkumoava paradoksi, joka muodostaa selkeän ristiriidan astetta yleisempien, kohdissa 2, 3 ja 4 esitettyjen legginsvalintaa puoltavien perustelujen kanssa.

6. Käytän legginsejä, koska ne oikeastaan ihan sama juttu kuin housut

Itsensäkumoava paradoksi, joka muodostaa selkeän ristiriidan astetta yleisemmän, kohdassa 5 esitetyn legginsvalintaa puoltavan perustelun kanssa. Tämä väite tosin saattaa osaltaan selittää sen, miksi katuja kansoittaa tätä nykyä kelpo lukema lyhykäisissä paitavalinnoissa sekä sukkahousunpaksuisissa legginseissään kankut ja pikkuhousut päilyen vaeltavia naisenpuolia, joita ennen leggins -muodin lanseeraamista ei kuitenkaan nähty kuljeskelemassa samoja reittejä pelkissä sukkahousuissa. Ei se denierilukema, vaan se nimitys? Peili on kätevä, mutta toisinaan karvas keksintö.

7. Käytän legginsejä sillä ne ovat kätevämpiä kuin sukkahousut: niitä ei tarvitse heittää pois sukkaosan hajotessa

Runsas havainnemateriaali siitä miten kätevää on olla heittämättä pois persaussaumastaan tai haarakiilastaan repeämisen voimille periksiantaneita legginsejä kertoo ihailtavasta sitkeydestä käyttää vaatekappale loppuun aina viimeiseen rihmaan. Revenneet saumat intiimialueella haastavat kuitenkin kiusallisesti kohdassa 3 esitetyn väittään kaiken näkymisen estämisestä.

Poisheiton teemasta huolestuneille muistutan parsinlangan olemassaolosta sekä siitä, että tällä asteikolla tarkasteltuina ylivoimaisesti kätevimmän pukineen kruunun nappaavat stay up- ja sukkanauhamallin sukat: jalkaterän repsahtaessa joudut heittämään pois vain 50% tuotteesta ja jokainen uusi pari tuo muassaan yhden identtisen varakappaleen. Kätevää.

8. Käytän legginsejä, koska sukkikset riippuvat niin ikävästi haaroista mutta legginsit eivät

Hyvä jumala. Jos on kyvykäs kävelemään tekstiilejä myyvään liikkeenharjoittajapisteeseen ja selviytymään vaatekappaleen lunastuksen vaatimasta ostotapahtumasta maksusuorituksineen kaikkineen, on lienee syytä olettaa samaisen henkilön olevan kyvykäs myös tarkistamaan sukkahousupakkauksessa mainitun kokoluokituksen:

liian pienillä sukkabyysilla on taipumusta valua haarukan tietämiltä. Sen voi välttää suorittamalla oikeankokoiseen pukineeseen suuntautuvan ostotapahtuman. Sukkahousuista löytyy eri reidenpituuksia. Sovittaminenkin on sallittua.

Bonusraita

Kohdan 8 inspiroimana lahjoitan luettavaksi vielä kokoluokitusteemaa käsittelevän bonusraidan:
sama sovittamisen sallivaisuus ja kokomerkintöihin tutustuminen on sallittu toimenpide myös legginseihin suuntautuvan ostopäätöksen saralla. Argumentit kiristävistä tai epämukavista sukka- tai sukkahousuvaihtoehdoista kilpistyvät kummasti siihen paidan alla pingottavaan liian piukkaan, kasarilapsuuden kuminauhavyötäröstä muistuttavaan vyötärökaitaleeseen.

Armo oikeudesta

Estetiikkanatsina annan armon käydä oikeudesta yhden, valikoidun kansanryhmän kohdalla: vakaumukselliset vanhan koulukunnan punkkarit - joiden koulukuntaluokitus ei siis tottele ikämäärettä - saakoot vastaisuudessakin kaikessa rauhassa sompailla pitkiksissään juuri niin julkisilla paikoilla kuin ikinä mielivät.

Monacon Charlenesta saudiprinsessaan

Saudi-Arabia. Tiedättehän. Niitä vihattavia rättipäämaita, joissa akat pysyvät poissa autonratista, eivät pistäydy shoppaamassa ilman miespuolisen lähimmäisen lupalappua tai harjouta juuri muitakaan länsimaisen hapatuksen muotoja. Se sellainen rättipäämaa, jonka alueella sattuu sijaitsemaan kohtalainen sirkama maailman öljyvaroista ja joka siihen pohjaavan länsidiplomatiansa turvin saa, niistä hitusen toisen keskimääräisen tuloluokan rättipäämaista poiketen, harjoittaa suhteidensa turvaamana juuri sellaista ihmisoikeuspolitiikkaa ja tasa-arvokulttuuria kuin sattuu nappaamaan.

Monaco. Tiedättehän. Se sellainen länsimainen, Eurooppaan sijaitsemaan läntyttäy postimerkkivaltio, jonka veropolitiikka on vetänyt puoleensa kelpo kokoelman ökyisän rikasta veropakolaisväkeä Häkkisen Mikasta aina oikeasti ison liigan pelaajiin. Sellainen hassu valtio, jossa edelleen on turistiproggiksia edistävä kuningashuone ruhtinaallisine perimysjärjestyksineen ja kommervenkkeineen. Ja se ruhtinas Albert, jona ruhtinaalliseen moloon kondomi ei juuri sovi, mutta joka suureksi epäonnekseen ei ole kyennyt tuikkaamaan raskaaksi yhtäkään sellaista onnenonkijaa, joka olisi kantanut onnellisesti sertifioitua asemaa virallisen perijän maailmaansaattamiseksi.

Perinteet ovat hassu juttu. Ja Euroopan mantereen kuninkaalliset häät iso bisnes, mittasi sitä sitten turistituloilla, myydyillä lööpeillä tai matkamuistomukeilla. (Pun intended. Se muumiläppä, tiedättehän.)

Charlene Wittstock. Nätti tyttö, jonka into avioitui viralliseksi ruhtinasgallerian osaksi ja siitoslehmäksi alkoi vaikuttaa hippusen kyseenalaiselta viimeistään sen kolmannen karkuunpyrkimysyrityksen jälkeen. Soveliaan elintason takaaminen loppuelämäkseen soveliaalla naimakaupalla on toki tällä(kin) mantereella tuttua kauraa ja sitä yleisempää, mitä korkeampaan tuloluokkaan toinen sopimuksen osapuolista asettuu - mutta jalkojen levittäminen, silmien sulkeminen ja isänmaan ajatteleminen soveltuu, yhä ja edelleen, lähinnä niille joiden psyyke on riittävissä kantimissa ja pokka riittävä tosiaan pitämään ne simmut kiinni vaaditun ajan: kaikelta ja kaikilta.

Jos ahdistuskäyrä poksahtaa nousuun tai diilin pieni präntti paljastuu askeleen liian myöhään, sillä saattaa olla vaikutuksensa halukkuuteen vetää homma maaliin saakka. Ympäristön paine on vekkuli tekijä: "meinaatko sä oikeasti kusta nämä miljoonien eurojen häät ja ryssiä suorastaan ruhtinaallisesti koko brändikonsulttitiimin matkailunedistämisduunin seuraavaksi sadaksi vuodeksi ja puoleksi valtakunnaksi?"

Tuloksellis-taloudellisesti kun armaalla Monacolla ei mene kuluvana aikana kovinkaan ruhtinaallisesti. Veroteknistä ongelmaa pukkaa ja isotuloista väestönosaa pitäisi houkutella lisää. Siinä hommassa ei paljoa sekoileva morsmaikku auta, mutta söpöt saippuahäät kyllä. Takavarikoidaan siis se passi, ettei leidi liidä lentokentältä ja jätä jälkeensä bad publicityn pölypilveä.

Mediamössötystä aiheen tiimoilta on ollut valaisevaa seurata.

Vielä valaisempaa tosin on lukea sitä ajatusleikkisilmin: miten olisivatkaan erinäiset julkaisut ja valkoisen kristillisvallan kotikontuina toitottavat hommailufoorumit täyttyneet tutusta jupinasta, jos karkailevan morsiamen kengissä olisikin sipsuttanut se saudiprinsessa. Tiedättehän: sellainen sopimusavioliittoon lähipiirinsä pakottamana asteleva raharikkaan ylimyssuvun alistettu kaapuakka, jonka mielipdettä ei paljoa kysellä, tähän tai tuohon.

Katolisen postimerkin suhteelliseen morsianahdinkoon kommenteerataan kovin toiseen sävyyn.

Tule apuun, Vickan.

Poistakaa varmistin - vittuiluvuorossa hipsterit

Olen tasapuolinen kansalainen. Tasa-arvon asialla. Ihmisiä kaikki tyynni.

Asetetaanpa, tasapuolisuuden nimissä, meemikettuvuoroon uusnatsien, junttien ja anarkistien jälkeen nuo uusmedian tv-pöllölasitallaajat ja kaulahuiviwannabeet.


Being a Dickhead's Cool


Got on the train from Cambridgeshire
Moved down to an East London flat /
Got a moustache and a low cut vest
Some purple leggings and a sailor tat (twat) /
Just one gear on my fixie bike
Got a +1 here for my gig tonight /
I play synth...
...We all play synth!

20-20 vision, just a pair of empty frames
Dressing like a nerd although I never got the grades (fail) /
I remember when the kids at school would call me names (tramp balls)
Now we're taking over their estates!
Woo-oo-oooo!

I love my live as a dickhead!
All my friends are dickheads too (two)
Come with me let's be dickheads (Haven't you heard?)
Being a dickhead's cool-cool-cooo-oo-oool!

Polaroid app on my iPhone /
Taking pictures on London Fields
Up on the blog so everyone knows
We're having NEW AGE FUN with a VINTAGE FEEL! /
Coolest kids in a warehouse rave
Exclusive list, look there's my name /
I got in...
... You couldn't get in (na na na naa naaaa)

Never bought a pack of fags
I only roll my own /
Plugging in my laptop at the Starbucks down the road
Say I work in media, I'm really on the dole /
I'm the coolest guy you'll ever know!
Woo-oo-oooo!

I love my live as a dickhead...

Loafers with no socks
Electropop meets southern hip-hop /
Indeterminate sexual preference
Something retro on my necklace

"Basically I'm a part-time blogger and I design my own jewellery line. It's like a mix of religious iconography, kind of with a Save By The Bell vibe"

"I organise a vegan crunk night"

"Er, yeah, I'm, err, currently writing my own magazine and it's all about my balls"

Ihmislihan polttamisesta

Se ei ole kaunista katsottavaa. Perusihmisyys harvoin on. Tästä itsestäänselvyydestä huolimatta varoitan niitä, joille graafinen väkivalta on, syystä tai toisesta, vaikeaa seurattavaa.

Se. Kahden ihmisen tuikkaaminen tuleen perunasäkkivarkaudesta.

Tai - laajemmasta näkökulmasta - se päätepiste, johon perusihmisyys soveliaissa olosuhteissa usein itsensä jahtaa.

Rötökset rangaistaan "kovemmilla rangaistuksilla". Tuomioasteikon tulee noudatella "kansan oikeustajua". "Lievät rangaistukset" eivät riitä palvelemaan "riittävänä pelotteena".

Kansan oikeustaju. Riittävä pelote. Kovempi rangaistus. Ei pienestä opi.

Mentaliteetti, jonka päätepiste ja kehityskaari on ihmiskunnan historiassa - kaukaisessa siinä missä hitusen läheisemmässäkin - nähty jokunen kerta.

"Don't do the crime if you can't do the time", kuten toisaalla kommenteerattiin. Senkö sitten pitäisi oikeuttaa, kansan lynkkaystajun laillistamisen?

Lajitoverin tuleentuikkaaminen vaatii kykyä riisua kohde kaikesta teon estämiseen tarvittavasta ihmisyydestä. Kohde lakkaa olemasta ihminen. Varsinkaan tasaveroinen ihminen.

Kampissa tuleen tuikataan pysäkillä nukkuva alkoholisti. Kansainvälinen trendi länsimaisista suurkaupungeista rantautui siis Helsinkiinkin.

Kun eläinlaji etääntyy liian kauksi luontaisesta elinympäristöstään ja luonnon määrittelemistä elinoloistaan, sen parissa alkaa esiintyä häiriökäytöstä. Pätee tarhaminkkien ohella homo sapiensiinkin.

Kaukomaita matkatessa olen kiinnittänyt huomioni ryhmissä nukkuviin ja vahtikoiria piteleviin kodittomiin. Muut nukkuvat, joku valvoo unta.

Maalaisjärkensä siinä, että kasvavien tuloerojen maailmassa ja yhteiskunnissa varakas saa suojata omaisuutensa sitä enemmän tarvitsevilta. Toisenlainen kylmä pohjavirta siinä, että ne vähemmän onnekkaat käyvät toistensa kurkkuihin. Saati enemmän onnekkaat alempiensa. Ajan kuva.

Kenialainen kylä, New York tai Helsinki. Kaikissa taustalla, pohjimmiltaan, saman ketjun lopputuote. Kun ensin eriarvoistutaan ja sitten eriarvoistutaan kahta rujommin, lakkaa joku kansanryhmä aina olemasta se tasaveroinen kanssaihminen. Muuttuu roskaksi, menoeräksi, riskitekijäksi, loiseksi. Jollekulle kohteeksi Kunnon Ihmisen vähät ruoat varastava, toiselle yäksikseltä haiseva, inhottava ja vähän hassu koditon.

Lyhyen kaavan anarkistinootti

I'm a better anarchist than you


I don't drive a car
'cause they run on gas /
But if I did
it'd run on biomass /
I ride a bike
or sometimes a skateboard /
So fuck off all you drivers
and your yuppie hordes /
Sitting all day
in the traffic queues /
I'm a better anarchist than you

I don't eat meat
I just live on moldy chives /
or the donuts that I found
in last week's dumpster dives /
Look at you people in that restaurant
I think you are so sad /
When you coulda been eating bagels
like the ones that I just had /
I think it is a shame
all the bourgeois things you do /
I'm a better anarchist than you

I don't wear leather
and I like my clothes in black /
And I made a really cool hammock
from a moldy coffee sack /
I like to hop on freight trains
I think that is so cool /
It's so much funnier doing this
than being stuck in school /
I can't believe you're wearing
those brand new shiny shoes /
I'm a better anarchist than you

I don't have sex
and there will be no sequel /
Because heterosexual relationships
are inherently unequal /
I'll just keep moshing
to Rancid and the Clash /
Until there are no differences
in gender, race or class /
All you brainwashed breeders
you just haven't got a clue /
I'm a better anarchist than you

I am not a pacifist
I like throwing bricks /
And when the cops have caught me
and i've taken a few licks /
I always feel lucky
if I get a bloody nose /
'cause I feel so militant
and everybody knows /
By the time
the riot is all through /
I'm a better anarchist than you

I don't believe in leaders
I think consensus is the key /
I don't believe in stupid notions
like representative democracy /
Whether or not it works
I know it is the case /
That only direct action
can save the human race /
So when I see you in your voting booths
then I know it's true /
I'm a better anarchist than you

Heilaa helluntaina

Itsereflektoijan kuolinvuodekysymys

Kuva-arkistojen vanha otos ja muutama kysymyksenasettelullinen heitto sunnuntaimatinean palanpainikkeeksi.

* Elitkó elämäsi itsellesi - vai niille muille?
Itsekkyydestá sakottaa karman seuraava kierto, mutta rehellisyyttá edustaa aiheellinen peiliinkatsomispohjainen arvio siitá, tekeekó valintansa arvojensa vai ulkopuolisten odotusten perusteella - tai sortaako elinkaarensa kompromisseihin, joissa silkkaa pelokkuuttaan asettaa itsensá lapsipuolen asemaan pedatessaan láhipiirilleen vaihtoehtoja, joita ajattelee ja punnitsee náiden mukavina pitáván. Rehellinen itsereflektio on kivuliasta hommaa. Siksi tássá multiversumissa tuotetaankin luvuttomia hyllymetrejá itsetutkiskeluun kannustavaa helppoheikkikirjallisuutta ja webbimaailman gurukursseja: on helpompi ulkoistaa vastuu itsestá ja keskittyá tehtávákirjan táyttámiseen sen sijaan, ettá kasvattaisi alleen kaksi jalkaa. Ihmisyyden perusparadoksi?

Itseen kohdistettu epárehellisyys on pelkuruuksista suurinta. Muutamat purkavat sen materian haalintaan. Osa ihmisiin, joita materian lailla káyttáá. Toiset hokevat mantran lailla tyytyváisyyttáán vallitseviin olosuhteisiin. En miná tátá koskaan halunnut, mutta onhan támá nyt taloudellisesti fiksu ratkaisu ja kun on námá lapsetkin.


* Kunpa olisin tehnyt muutakin kuin duunia

Materia tai esimiestyón kurssi; kun káytát sitá váárin, on sen funktio tyhján tyhjáná táytteená melko sama. Been there, done that, bought the T-shirt, didn't wear it: klisheitá en jaksa heitellá, mutta loppuunpalamisen alhot kontattuaan ja kalenteriuskovaisten seurakunnan intomielisimpien jásenten ajan ja arvon kaarta katsasteltuaan katsoo muutamia seikkoja toisin. Taas kerran. Epátuottavuus on suhteellinen mááre.


* Olisinpa ilmaissut itseni, tunnustanut tunteeni ja sanonut sanani silloin, kun niiden hetki syntyá oli

Miten moni játtáákáán sanomatta, ilmaisematta tuntonsa pysytellákseen keskinkertaisessa rauhassa ympáristónsá kanssa. Ja voi katkeruutta, melkankoliaa ja pimeitá tuntoja, kun pehmeánsoljuvan mukavuuden sijaan tuloksenaan hiljaisuus tuottaakin ainoastaan asettumisen keskinkertaisen olemassaolon kenkálaatikkoon, olomuotoon, jossa ihminen ei koskaan kehity siksi mihin hánen todellinen kapasiteettinsa riittáisi. Kysyá sopii, millaisin luvuin lánsimaissa niin yleinen henkinen pahoinvointi erilaisin oireyhtymin juontaa juurensa náiltá alkuláhteiltá.


* Mihin kadotin kaikki ihmiseni

Tiedátkó, ensi kuussa olis aikaa. Keskiviikkona mulla olis kaks tuntia, tossa viimesen palaverin ja akvarellikerhon válissá.

Miká kullekin eniten painaa: status, menestyvá talous - vai henkiló, jolle kasvosi olivat tutut jo ennen juonteiden piirtymistá.


* Kun olisi sallinut itsensá tuntea onnea.

Hipihtává lausahdus, mutta avataan jatkoselitteelle.

Tilaa voidaan kutsua usein nimityksin. Useimmat niistá minulle vieraita, tunnustan; tyóváenaate ei tunne tyóntekiján oikeuksia eiká suutari pue lapselleen kenkiá. Ulkopuolinen tarkkailija tekee silti havaintonsa:

suurimmaksi kroonisten negaatioiden tuottajaksi kisassa náyttáá selviáván valinta toimia omia haluja, haasteita ja tarpeita vastaan - uskalluksen puutteesta. Itsensá haastamisen, uusien mahdollisuuksien ja uskaltamisen sijaan pitáydytáán vanhassa. Kierretáán vanhojen tapojen ja rakenteiden kehássá. Kerrotaan itselle, ettá voisi támá huonomminkin olla.

Voisi toki.

Ja paremminkin.

Vaan uskallatko yrittáá?

Tutun ja totutun suhteellinen mukavuus ja váitetty turva on, páiván páátteeksi, kylmá alttari itsensá kuolettaa. Muutoksen pelko pitáá kiinni teeskentelyssá, saa suupielet vuotamaan valeita tyytyváisyydestá. Muille, toki. Mutta ennen kaikkea omalle itselle. Sisimmálle.

"Ole se muutos, jonka haluat náhdá."

Vaan kuka mitáán muuttaa, maailman kohtaa ja haastaa, jos omaa itseáánkáán ei arvaa?

Lyhyt populaarikulttuuriotos hallitusneuvotteluihin

Elámme mielenkiintoisia aikoja, tri Livingstone. Otetaanpa anaalintiukan Sáátytaloanalyysin sijaan aiheeseen keventává populaarikulttuurinen otanta. Jos emme muusta syystá, niin kukaties todentaaksemme ihmisolentojen perimmáistá taipumusta taittaa vakavimmatkin seikat - tai oikeaa terminologiaa káyttááksemme, juuri ne vakavimmat seikat - soveliaaksi sirkukseksi, jonka viihteellisyydessá unohtaa paitsi vakavammat pohjavirtaukset, myós se, miten politiikkaa tehdessá olisi toisinaan syytá muodostaa mielipide ja pitáytyá siiná.

Edes muodon vuoksi.

"Me ennen kimpassa kuljettiin /
mutta sinä pääsit parempaan kyytiin /
Sinä lähdit ja unohdit minut kokonaan /
Multa ovet rautaiset suljettiin /
sinä sekosit johonkin lyytiin /
Nyt sä minua herjaat ja sinut uudet /
kaverit mua pitää pilkkanaan /

Jyrki, Anni tássá. Edelliset neljá vuotta on menny ihan kivasti. Me kannatettiin sitä yliopistouudistusta ja vastustettiin sitá opintotuen indeksiin sitomista ja puollettiin Lex Nokiaa ja oltiin sitá mieltá, ettá se alle kaksviitosten minitoimeentulon pudottaminen 40% on ihan ok juttu. Miten sá nyt voit káántáá sun katsees siihen verkkosukkaleidiin, vaikka se sanoo ettá verotuspohjan pitáis olla ennemmin progressiivinen kun tasaveromallia? Meille riittáá, jos saadaan taas ryhmávapaasti játtáytyá pois niistá áánestyksistá, joita meidán ois váhán hankala perustella meidán kenttaváelle. Mut se on vaan stilistiikkaa. Soittele kun ehdit, hei.

Jyrki Jyrki, älä tyrki /
Jyrki tee joskus miehen työ /
Jyrki Jyrki; älä sanojasi syö

Jyrki, Jutta tássá. tánhán piti olla tán Portugalin jálkeen ihan selvá juttu. Mitá sá nyt rupeet hankaamaan parista veroteknisestá yksityiskohdasta, kun me jo suostuttiin váhán rukkaamaan náitá esityksiá siitá vakausmekanismista?


"Sitten minäkin rupesin rokkaamaan /
sitä sinä et huomannut lainkaan /
Sinä diggailit muita ja minua et ollenkaan /
Kun en suostunut sinulle pokkaamaan /
minkä kirouksen niskaani sainkaan /
Mulle selvis, on Elvis sun suosikki /
ja kaverisi mua pitää pilkkanaan /

Jyrki, Mari tássá. Sun verolinjaukset meni váhán hankaliksi. Saattaisit muuten taas tarvita pienta backupia. Soittele, kun ehdit.


"Jyrki-Boy, Jyrki-Boy /
Tyylis sun, vain uppoo mun pikkusiskoon"


Jyrki, Osmo tássá. Mitá má sanoin siitá, ettei akkojen kanssa pidä ruveta leikkimáán. Má tiedán námá sinivihreát jutut, vaikka auta armias, jos joku ulkopuolinen menee ja sanoo sen ááneen.. Soittele, jos pari vinkkiá kelpaa.


Sun kanssan pääse mä diskoon en /
etkä vie mua San Franciscoon /
Mulle selvis, on Elvis sun suosikki /
ja kaverisi mua pitää pilkkanaan /


Jyrki, Timo tässä. Má luulin, ettá meillá oli ihan hyvä svengi jos vaan saadaan pitáá toi Jussi tossa huutamassa, lippalakit meloneilla ja saadaan se neekeriministerin paikka.


Jyrki Jyrki, älä tyrki /
Jyrki tee joskus miehen työ /
Jyrki Jyrki; älä sanojasi syö

EK siellá, Sitra táállá. Se on kova puserrus, jos tállá palapelilla meinaat ne pitáá tyytyváisiná.

Hakkaraisen neekeriukko ja tulenteon ABC

Aluksi esitettakoon uusulkosuomalaisen kielelliset pahoittelut: hapaisen jaloa Aidin kieltamme suoltamalla sita ilmoille ilman pisteellisten aakkosten pohjoista voimaa. Juhlallisesti kuitenkin vakuutan, etta kaytanto ja proseduuri vallitsevat vain tekstuaalisessa muodossa - etelan vetelat eivat vetelyyttaan rotupuhtaiden nappaimistojen paalle ymmarra, mutta tentatessani puhutulla selkosuomella lahimman makkarabaarin tai Alkon siirtomaamyymalan sijaintia lupaan sorautella vastaisuudessakin sujuvia pistepaallyskirjasimia.

Hakkarainen. Teuvo Hakkarainen, tuo lihaksi astunut meemi, jonka suurimmiksi ansioiksi voitaneen lukea salaliittopohjaisen viihteen - kukapa meista olisi arvannut Kimmo Sasin muodostaneen Sharia-lakia Suomeen ajavan illuminaatin suurmiftipyramidin huipun - tuottamisen, kravatinsolminnan kirjekurssin lapaisemisen peruskoulun paastotodistusta sujuvammin arvosanoin seka kotisaunan ohella onnistuneen sahatoiminnallisen laitoksen toistuvaluontoisen lammityksen ilmiliekkiin saakka.

Ansioituneesti viihdetoimintansa aloittanut Hakkarainen ei kuitenkaan ole kyennyt uudistamaan repertuaariaan nykymaailman hektista vaatimustasoa miellyttavalla tavalla. Yhden meemin elinkaari on perin lyhyt: jos bileet minareetin tolpan nokassa sen neekeriukon kanssa viime viikolla naurattivatkin, ovat ne tanaan jo eilisen virtuaalikalan kaaretta.

Kuluvan vuorokauden Jamsan seudussa Hakkarainen toivottelee neekeriukkoja vaihteeksi metsia raivaamaan, vaikka metsateollisuuden uudistukset ja alan yksityisyrittajien taloudelliset vaatimukset palkkatasosta ovat ajaneet jo suomalaisenkin tyovaeston kauas vesaikkojen kantamilta.

(Samaan hengenvetoon Hakkarainen muistuttaa "maaseudun olevan täynnä tyhjilleen jääneitä pika-asutustiloja" joihin "mahtuu asumaan pakolaisperheitä" huomaamatta lainkaan,etta kantavaeston joukkopaolle maaseudun piirista saattaa loytya konkreettisiakin kotikulttuurillisia syita. Kukapa ikansa kukoistusta juhliva kansalainen jattaisi muuttamatta seudulta, jonka sahalaitos brennaa harva se paiva ja tyonantajan kasityksen mukaan talousmetsan harvennukset tehdaan rantasateilla - mutta se lienee tarina erikseen.)

Hakkaraisen Teuvo. Aloitit lupaavasti. Oletin saavani lukukokemuksiani elahdyttamaan rehellista, tuoretta ja ajankohtaisiin kysymyksiin aitojuntillisesti reagoivaa puskahuumoria luiskaotsien matalimmasta paasta.

Sen sijaan sain vasyneen neekeriukon.

Hakkaraisen Teuvo. Vanha vitsi ei lampene uuteen miljooseen sijoittamalla. Neekeriukko ei enaa hymahdyta, vaikka ensi viikolla sijoittaisit sen Bulevardia tallaamaan, Eduskuntatalon puistoon (suomalaisilta ryostetyn) naisensa kanssa tai vaikka Kalajoen hiekkoja tallaamaan - taysilla lomakorvauksilla, toki.

Uudistuisit.

Saisimmeko vaikkapa kattauksen sakkaraposkijutkuja, pedofiilipaavinuskoisia tai vaikkapa tataareille reippaan uusnimikkeen "muslimiryssa"?

Suomalaisuuden suurimmaksi voimavaraksi mainostetaan innovointia.

Pliis, Teuvo. Toteuta sita hieman kaytannossa.

PS: yhdessa detaljissa Hakkaraisen herra onnistuu kuitenkin naulan kantaan kopauttamaan: "Ne tulee Afrikan sarvesta ja tuo ne karkeat tapansa tänne."

Se on perin totta. Sieltahan me, ihmislaji, kadellishaaramme, maailmalle maahanmuutti.

Hakkaraista silmaillessa vaikuttaa silta, ettei integraatia Afrikan ulkopuoliseen maailmaan ja pystykavelyn haasteisiin ole muodostunut vallan ongelmattomaksi.

Poliittisen vapauden subjektioanarko

Vapaus. Tuo määreistä puhtain.

Vai liekö niinkään. Katsojan silmässä, kokijan subjektissa, sekin vapaus?

Vaihtoehtokansalaisena en väsy - vaan en enää yllätykään - kohdatessani toistuvasti samaisen abnormin, joka on tuoksinassaan taivuttanut itsestään normin. Tarkasti määritellyn normin.

Radikaaliuden määrittelevän normin. Oikeansorttisen radikaliteetin. Oikeansorttisen tiedostavan heräämisen. Oikean tavan asettua ulkopuolelle ja harjoittaa sitä, jota vaihtoehdoksi tai kyseenalaistamiseksi kutsutaan.

Kannatettavaa toimintaa. Hedelmällistäkin. Niin kauan - ja vain niin kauan - kun pysyy uskollisena saarnaamalleen periaatteelle: ole vapaa, kunnioita, älä pakota, ahda raameihin, sanele, määrittele.

Abnormi jakaa saman virhetaipumuksen kuin jokainen itsensäsynnyttänyt normi: määritellessään mitä se on, se samalla määrittää mitä se ei ole.

Ja auta armias, jos abnormin normin kyseenalaistaa.

On ympäristöjä, joissa pieni ravistelu on sallittua ja monimuotoisuus kukkii. Aidosti. Sille sydämeni sykkii.

Vastapainona myös lokaatioita, ajassa ja tilassa, vuosien varrelta ja tulevilta turuilta, joissa abnormi on kääntynyt kauniisti päälaelleen: ole meidän puolellamme tai ole meitä vastaan.

Jos jotakin, abnormille suotavaa on itsetutkiskelu, peiliinkin suuntautuva kyseenalaistaminen. Se on lopulta ainoa tie, joka estää abnormia lukitsemasta itseään samoihin kahleihiin, joita vastaan se kovin saarnaa.

Loppusanoiksi toimitus huomauttaa, ettei saarnaa ole kohdistettu tietyille aatesuunnille, fyysisille sijainneille tai vuosikymmenille.

Korkeintaan ihmislajikkeille ja lajimme myötäsyntyisille käytöskaavoille.

Inhottava luonto

Se on vaarallinen paikka. Epähygieeninen. Käytöstavaton. Vaatteisiinkin tarttuu roskia. Eivätkä muurahaisetkaan usko, kun niitä komentaa suksimaan helvettiin eväistä. Ampua pitäisi.

Onneksi Ruotsissa on tämäkin asia huonommin. Suomenniemellä lentelevät paarmat päin näköä, muurahaiset suorittavat joukkoitsemurhan kevätjuhlan mehukannuun ja merimetsot syövät kesämökit saarista, mutta Ruotsissa - siellä nämä hyväkkäät hyökkäävät täydellä laidalla!

Katsokaa nyt tätäkin - miten hirvennenäsaivartaja roiskaisi toukkia naisen silmään.

Vaihtelevia maaseutupitäjiä kansoittaneena ja hygieenisen kaupunkielämänkin puolet nähneenä esitänkin tapauksen johdosta nyt seuraavia argumentteja. On vain ajan kysymys, koska debantti aiheesta on aiheellinen lahden tälläkin puolen.

1. Siis tapahtuuko tällaista oikeasti nykyaikana? Aikuisten oikeasti? Siis että hyönteiset rupeaa roiskimaan päälle ja ties mitä? Eiks nyt olekaan 2000-luku? Siis eikö näitä loisia ookaan hävitetty? Kai Partioaitta myy näille jotain karkotetta? Emmä tienny että näin voi vielä käydä. Hyi helvetti, en kyllä enää mene mökille. Vai voiks sen ympärille laittaa vaikka jonkun verkon?

2. Miksi päättäjät eivät tee mitään?!

3. Juuri tätähän ne viherpiipertäjät haluavat. Kohta nämä elukat jo syövät lapset kouluteiltä ja mun EU-tuet viedään, kun en noudata jotain ötökänsuojeludirektiiviä. Kyllä heti pistän OFFia naamalle jos minun metsiin uskaltautuu. Tai sitten kaadan sen metsän, niin ei tuokaan elukka enää kukkoile.

4. Helsingin herrat eivät ymmärrä näiden metsästyslupakysymysten päälle. Helppo se on siellä Kehä ykkösen sisällä. Tässä ei auta kuin yksi asia: hirvien kaatolupia on lisättävä. Hirvet levittävät näitä elukoita ja sitten nämä elukat käyvät ihmisten päälle. Tämä on kuulkaa turvallisuuskysymys.

5. Haha, siis se saivartaja luuli sen naisen silmää hirven sieraimeksi? No ei hei ihme että svedut on sellasta homojengiä, kai se nyt näkyy jos akat näyttää hirviltä, ha ha.

6. Oliko kyseessä varmasti pohjoismaista perua oleva hyönteinen eikä etelästä muuttanut tai siirtolaisten mukana tullut vieraslaji? Maahanmuuton riskeistä on puhuttava avoimesti.

Persukumous ja Waltari -paran unhoitus

Vaalianalyysiä on vellotettu laidalta toiselle. Tuotettu sanoja, pohdittu painotuksia. "Mitä vittua oikein tapahtui?"

TV-shop on menestyvä konsepti. Kansaan uppoava, sano. Ei se sen kummempaa rakettitiedettä ole.

Allekirjoittanutta ei kevään korvalla houkuta syväanalyysi yhden sloganin kampanjasta, populistipuolueen sisäisen sananvapauden sopimusluonteisuudesta tai nurkan takana odottavan hallitusneuvottelurupeaman väistämättömästä herkkuviihdearvosta. Uhraan kappaleen aikaani Waltari -paralle, jonka Perussuomalainen kulttuurieetos ja rappiotaiteen vastainen rintama kylmästi unohti. Posteripoika Gallen-Kallela ja oinoslaisen viiksekäs Sibelius jäivät vaille vertaistaan kynänheiluttajaa. Vaan miksi?

Varautukaa pseudosivistyneeseen sunnuntaispekulointiin Somalian rannikkovesille sopivan pohjanmaalaisen täyslaidallisen edestä.

Gallen-Kallela. Helppo lähestyä, ja tyhmempikin tuntee - jos peruskoulunsa on läpi sahannut, on veteen karkaavan Ainon tissit selautettu läpi tarmolla, joka syövyttää ne luisimpaankin otsaan, sinne Taistelevien metsojen ja äitiyspakkauksen ensikirjan hymynaaman viereen. Hyvän taiteen epitooma: sillä tapaa esittävä ettei tarvitse tulkita, katsoa toiseen kertaan. Kalle -raasu, ja kaikki kertavilkaisijalta piiloon jäävä symboliikka. Hoksaako Tuonelan joutsenen punasävyn syvyyttä sellainen, jonka ainoa kontakti linnustoon on kylmälaarin broileri eikä silmällä aavistustakaan siitä, millä sävyllä laskeva aurinko valkoisen linnun maalaa?
Voi kutsua kansallisromanttiseksi tai pakahduttavan suomalaiseksi, kunhan ei katso ämpärin alta herrojen Lönnrot ja Gallen-Kallela kansalliskulttuurista taustaa ja sitä, kuinka nopeasti karelianismi putosi muodista kun tarinain bysanttilainen peru kiipesi esiin.

Suomalaisuuden syntytragedia: kun suomalaista yrittävät olla, päätyvätkin olemaan venäläisempiä kuin venäläiset itse.

Sibelius, haki oppinsa kaukomailta. Vahaviiksinen kosmopoliitti nuoren kaartin kärjestä. Ryyppäsi ja riiteli, kypsyi kelvollista jälkeä tuottamaan vasta vanhemmiten. Trendien likistely sai jäädä. Hyvään saumaan, tuli, ruotsinkielisen yläluokan tarjoama fennomanian noste: kelpo tilaisuus tehdä se, mitä nykykielessä kutsuttaisiin brändin luomiseksi. Tiedä sitten, kuinka tahallisesti tai tahattomasti, innokkuuttaan.
Kosmopolitismin sijaan Sibbestä taidettiin bongata lähinnä Finlandiahymni, joka - Luojan kiitos - on toistaiseksi välttynyt kansallislaulun asemalta: Paciuksen pöytälaatikkomarssi vielä kestää jurrisen jääkiekkoyleisön mölisemäksi tulon, hymnistä sen sijaan tehtäisiin selvää jälkeä.

Tietynlaista kansalliskuvausta toisaalta sekin.

Mutta se Waltari. Kirjailijaparka, jonka kulttuurikelkasta taisivat pudottaa piilevä inhorealismi ja olemassaolon päänkääntöä vaativan monitahoinen pohdiskelu.

Kiroava Kullervo on kertavilkaisulla sisäistetty. Jos tarvis. Fuck the monitahoisuus, turhautunut vaalea urho koivikossa voidaan laittaa huutamaan vaikka EU:lle. Waltarin hahmot - sitten kun niihin ensin parin tiiliskiven ajan tutustuttu - puhuvat pienemmällä äänellä, kukin tavallaan kyynisinä, pohtimassa teologiaa ja eksistenssiä. Jääräpäisiä idealisteja, joille oman parhaan näkeminen ei aina lankea luonnostaan. Järjen ääni sekin yleensä näennäisen yksinkertaisen sivuhahmon suussa, keskushenkilön sijaan - Sinuhelle Kaptah, Mikaelille Antti.

Opportunismiakaan eivät inhimillisenä piirteenä kaihda. Ihmisen halu ajaa omaa etuaan - keinoja kaihtamatta - ei tule siloitelluksi. Ihmiskuva romantisoidun sankarin sijaan jopa surullinen, mutta surussaan todenmukainen.

Ei inhimillisyys sovi ihanteelle. Ihanne on alabasterinsileä objekti, vailla särmiä ja kaksoismerkityksiä. Waltariin on hankala tarttua, vaikea kääntää kansalliskirjailijaksi. Monitahoinen, rönsyävä. Uskollisempi ihmisen kuvalle kuin kansallisten tuntojen tulkkaamiselle. Teksti ei taita ihmistä yhteiskunnalliseen tai kansalliseen kehykseen: se kehystää tämän ihmisyyden olemassaolon suurta taustaa vasten. Kuta vanhemmaksi Waltari käy, sitä lukuisampia ovat tuotannon anekdootit, tarinat, viittaukset. Piirtämässä kuvaa särkyneestä, hajanaisestakin taiteilijasta.

Se joka joskus on oman luomisensa tuskaa huutanut, tunnistaa kyllä.

Eikä sillä. Ei Mannerheiminkään idolikuvaan kelpuutettu niitä viimeisiä päiväkirjoja ja kuolemaansa jo silmiin katsovan miehen itseraastoa. Ei se sovi: kertoa verestä käsissä ja pohtia ääneen, mitä tekisi toisin jos olisi omannut sen ikuisesti saavuttamattoman viisasten kiven - "jos olisin tiennyt tuolloin sen, minkä tiedän nyt".

Ihanne on alabasterinsileä ja yksinkertainen. Kritiikki ei kuulu sen olomuotoon.

Ja kuka vittu jaksaa lukea läpi yli viittä sivua, jos saman homman voi ajaa yhdellä väriprintillä tai YouTubelinkillä?