Kohtuaan lähti synnyttämään

Pimeys.

Siunaava pimeys. Siunattu pimeys.

Sanovat joulua perhejuhlaksi. Läheisyyden. Talven taitteeksi. On siinä ladattu symbolismia ajankohdan taakaksi; mitä nyt Sattuma asetti taivaankappaleet sattumaan niin, että eräs niistä kohtaisi kierrossaan kääntymän kohti määritelmällista ajanjaksoa, joka kotvan verran kaataisi sen ylle annoksen eteläistä siskoaan valopitoisempia aikayksiköitä.

Homo Sapiens, syntyjään uteliais tai vain kontrollifriikki: laji, joka uteliaisuuttaan halusi mitata aikansa, rakentaa rituaalinsa. Ehkä antaakseen ajalle sisältöä. Kukaties katkomaan jatkumon käsiteltäviin osiin. (Kumpi olikaan ensin: sisältö vai yritys ymmärtää luomaansa?)

Samapa tuo. Joulumanteliksi ajatushampaisiin.

Takaisin pimeään.

Kaupunki kaukana. Toinen ulottuvuus. Kun taskulampun sammuttaa, pimeys tulee. Ojentaa käsivarren, eikä kämmentä näe. Tuuli. Taivaankaari. Ajatuksensirkama valon symboliikalle: jos yksi kirjasi tähdet kuolleiden leirituliksi ja toinen valoiksi taivaanlaen tiipiin kudoksen takana – miksi kolmas hautaa ne näkyvistä mainosvalojensa saasteeseen?

Kova tuuli. Norjassa kutsuivat sitä Dagmariksi. Minä taidan vain antaa sille pusun. Sähkö hengittää pätkittäin: haavoittuvaisen elintavan pehmeä kohta. (Olisikin, millä iskeä.)

Onnea vain, kretiineille, joilla oli riittämiin aivosolujen puutostilaa asettua suorasähkölämmityksen alaisuuteen. Lupaan kutsua kuoliaaksihyytymistänne evoluutioksi. Siinä kun sovittelen askeleeni liiterin ja tuvanrappujen väliin.

Tuuli takinhelmoissa. Hyvä kangas. Ei pure läpi. Puuskissa tuntee painonsa pienuuden. Huppu poskilla: alkukantainen turva. Tunne pesäluolasta, ehkä kapalosta. Huolenpidosta. Itse omana vanhempanaan.

Initaatioriitti sekin. Hartaus epähengekkäälle. Symbolismi paiskaa kättä käytännön kanssa.

Metsään ei mennyt, symbolisminkaipuussaan, kädellislaji. Riitti se on, pieni ja henkilökohtainenkin.

Kirjani näen lukea lyhdynkin valossa. Pattereitako tässä tuhlaamaan.

Joulukortteja pimeään: ja piltin synnytti Beetlehem

Joulukortteja pimeään: Oh, thy Old Ones

Joulukortteja pimeään: sesonkitaikaa maanollakohdassa

Postikortteja pimeään: kun Hommaforum osui oikeaan

Sillä Eurabia on tuleva, näkevä ja voittava.

Postikortteja pimeään: jostain se on aloitettava

Ei se ole koskaan alkuun päässyt ennen kuin keskiluokan keskisinkin kerros on ärsyyntynyt riittämiin.

Muutos, meinaan.

Postikortteja pimeään: poliisin määrärahoista suhteellisuusteoriaan

On se. Toisinaan halpaa. Toisinaan helppoa. Toisinaan hersyttävää.

Kuvarinnastukset, excelin prioriteettisarake ja todellisuuden poikkileikkautumat.

Postikortteja pimeään: Haavikon pojasta kertausharjoitteeseen

"Kun kapitalistilla menee huonosti,
se huutaa apuun heti jotain yhteiskunnallista,
ja köyhiä.

Ja he eivät olisi tosia köyhiä jos he eivät kuulisi
tätä huutoa ja lemmenkutsua ja tulisi sankoin joukoin,
koko joukkovoimallansa, kapitalismia tukemaan.

Että se selviäisi, humalastansa, huulludestansa."

Paavo Haavikko: Runo kapitalismista

* * *

Homo Sapiensia voisi käydä säälikin. Tuota evoluution kädellistä kokeilua. Proteiinin kerryttämää aivopöhöä, muurahaistikun ja pähkinänsärkijäkiven uteliasta jatkajaa. Menikö jokin, logiikan reseptoreissa, vikaan mainitun aivopöhön kehityskaaren kulussa - vai koodattiinko se perimään jo janan alkumetreillä, lajin ominaisuudeksi, lajin käytöskaavain koukeroksi?

Voisi käydä säälikin. Edellytykset saanutta saman kehän kiertäjää. Mikset, pieni, kokeile kiertää kehästäsi? Geneettinen klikki tai kulttuurillinen periytys, kukaties sekasotku molempia: samat käytöskaavansa, samat virheensä, se uskollisesti toistaa. Kuin pihanperän pystykorva: en tiedä, koiranpäälläni, onko käskyssä järki. Mutta sanoivat, että totteleminen on hyvästä. Kai ne tietävät.

Mustasta maanantaista eurokriisiin, pankkituista menneisiin pakkasiin, SKOP:n osakkeet sytykkeinä. Takuut, on meillä. Reaalipolitiikkaa, yhdessä päätettyä. Tiedämme menneitä paremmin. Kyllä se siitä.

Ei oppinut, kerrasta, kahdesta tai kolmestakaan, tunnistamaan paskaa bisnestä.

Helppoa, sanoi taikuri viisivuotiaan synttärikemuissa. Yleisö haltioitunut, silmät säihkettä ja apposen avoimia luomia: miten se kolikko taas löytyikin korvastani?

Postikortteja pimeään: ekoterroristin itsereflektio

Raps, sanoi henkinen postilaatikko. Naps, pisti naula mielen ilmoitustaululla.

Postikortteja pimeään: setä Orwell & sosiaalinen media

Aivosähkökäyrän kehitys ja kulku. Puhun, siis olen. Ilmaisen, olen siis yhä.

Entä kun lakkaan tuottamasta sanoja?

Kuvapostikortteja, syksyn sateisiin. Pitkiin askeliin.

Kardemummaa & ritarinkannuksia

Toisinaan otsikoiden tulva hengästyttää. Mainitsematta seikoista otsikoiden alla.

Wall Street sekosi. Jo kauan sitten. Tämän talon töissä ei tarvitse olla hullu, mutta etua siitä on.

Kreikan tilkkupeitto. Takuiksi liuta ties mitä. Sikäläisen SKOP:n osakkeita, kuitenkin.

Uraanimylly Simon tienoolle? Mitä nyt unohtivat, turvallisuuslaskelmissaan, ottaa lukuun ahtojäiden, jokavuotisen pohjoisen tsunamimme, vaikutteen meripinnan laskuun.

Säästetään. Kun me täällä tuloluokan yläpäässä haluamme hommistamme suurempia korvauksia, te siellä alarapuilla tahtonette tehdä omanne ilmaiseksi. Tjaa.

Valtion rautateillä mennä kolkotellaan. Mikä toimii lentoyhtiötematiikassa funkata saa meilläkin. Mitä nyt lentely pysytteli yhä huokeampana vaihtoehtona. Loogisesti.

Hallamiesten aholla uskotaan yhä, että jahka neekereistä päästään haihtuvat homekoulut, palaavat mummoloiden vaipat ja palleroiden päivähoitopaikat. Tukiaisistakin päästään. Niitä siskoksia ei Kreikkaan silti sovi lähettää. Olisi maahanmuuttoa.

Niin tai näin. Ihminen, elikko jolla on tietoisuuden lahja. Mahtava kyky harkita ja hahmottaa tekojensa seuraukset, järkeillä. Ja sitäkin kukkivaisempi abiliteetti evoluution lahjastaan viis veisata.

Aina ei jaksa. Toivoo äkkipelastusta. Sulkee silmät, korvat. Kaataa kardemummahileitä kahvipannunsa pohjalle. Nostaa jalat seinälle. Kirjaimellisesti. Verenpaine, tasaannu. Ota tunti lomaa.

Jatketaan taas huomenna.

Valkea ratsu, saavu ja pelasta. Minusta viis, mutta maailman kaali on kajahtanut.

MOT, ilmastodenialismi ja kirkkojen käry

Yksi käyttää vuodenkierron ajanlaskuttamiseen syyspäiväntasausta tai kuunkiertoja. Itse tunnustan kalkuloivani puolivuotiskiertojani osin tahdista, jolla YLE:n MOT-sarjake lievästä ilmastodenialismista kärsivää, puolilegendaksi sopivissa piireissä muodostuneen hra Backmanin ilmavaivaista aivolasta pyörittää. Puolivuosittain, näemmä.

Muistattehan te Backmanin. Tuon nyttemmin eläköityneen missiotoimittajan, jolle journalistin vapaus merkitsi lähinnä faktojen luovaa taivutusta ja henkilökohtaista lähetysinnon paloa ilmastonsuojelua sekä metallimusiikkia kohtaan.

Samainen Backman, jonka hyppysissä osansa riemuidiotismista ilmastopolitiikan partikkelien ohella sai myös hevimeteli kestodokuhitti Saatanallisten Sävelien muodossa. Jeesusmarakattia ja pseudotutkijaa koko rahalla.

Juuri se dokkari, jossa wiccat, nuo "lystikkäät pikkunoidat" rustattiin yksöisveellä ja Anne Pönni mennä julisti joutuneensa "pahan kosketuksen" pauloihin luettuaan "tosi MYSTEERISII kirjoi, Stephen Kingiä ja muit" sekä vapautuneensa "Saatanan otteesta" pilkkoessaan bändipaitojaan seurakuntalaisten vapauttavassa rituaalissa.

Tuon Backmannin, jonka rautaisen journalistisen otteen mukaan Kaisaniemen Tuskafestareilla bailattiin "kuoleman, veren, koston ja väkivallan merkeissä" ja jossa festarikansan joukossa vaelteli "uusnatsien ja nationalistien" joukossa myös "sivareita, kasvissyöjiä ja muita ekoaktivisteja."

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Ja kohti Backmannin ilmastomissiota.

Ilmastonmuutoksen Backman todistaa olemattomuudeksi. Kuplivaksi valheeksi. Ympäristöasiantuntija hän on muutenkin: Itämereen suuntautuvia ravinnepäästöjä ei ole syitä vähentää eivätkä ympäristömyrkytkään esimerkiksi elintarvikkeisiin kertyvinä jääminä ole sittenkään niin kovin ikäviä.

Journalistinen vapaus on suotava seikka ja vaalittava arvo, mutta paskanjauhanta yleisen tiedonvälityksen nimissä on seikka erikseen. Laatusertifiointeja sopisi lätkiä tällekin työnsaralle. Edes toisinaan.

Backman vaikuttaa työnjälkensä perusteella olevan niitä kynänpyörittäjiä, jotka ensin luovat käsikirjoituksen ja runnovat sisällön siihen - sopi se sitten totuuteen tahi ei. Aina jossakin klikkaa: lämpötilamittaukset on suoritettu kaupunkien kyljessä, kaikki johtuu auringosta, Tämä On Salaliitto.

Jääkausivaroitus pyöräyttää uudelle kierrokselle 90-luvulta peräisin olevan hypoteesin ilmakehän satelliittisuoritteisista lämpötilamittauksista. Dokumöhkäleessä pyöriteltävä ristiriita vaivasikin alaa tutkijoineen pitkään - ja lakkasi vaivaamasta, kun mittaustuloksista löytyikin selkeä ja yksiselitteinen virhe. Pähkinänkuoressa: oikeaksi arveltu mittaus olikin väärässä, foobikkojen parjaama ilmastomallitus oikeassa. Sellaista sattuu. Siksi tarkistuksia ja tarkistuksen tarkistuksia tehdään.

Salaliittoteoreetikoille ne, luonnollisesti, eivät tietenkään kelpaa.

Backmannin aivolapsessa puheenvuoroja viljelevät tutkijat joutuivatkin myöntämään sanansa vääriksi. Backmannille, postimerkkivaltion ilmastoritarille, Roy W. Spencer kuitenkin yhä kelpasi näkemyksiään esittelemään.

Taustoitus, lähdekritiikki, pyhä sylvi.

Jos kuuluisin tv-ruutua kortteerissani hallinnoivien kansalaisten heimoon, saattaisin tuntea tarvetta kummastella YLE:n tarvetta kusta laatujournalismin kysynnän ja kotimaisten ammattilaistuotantojen naamalle esittämällä tällaisia harrastelijavetoja valtakunnanverkossa. Ihan vaikka vain siksi, että tietyistä syistä sitä tv-lupamaksua peritään - ja tietyillä syillä sen perimisen oikeutusta perustellaan.

Laadusta voisi maksaa. Skörbääkkeli on tarina erikseen.

Radio Luxemburgilta. Kapinarakkaudella.

Tuli muistojen yö, tuli rakkaudella Venäjältä. Menikin. Jätti mennessään pienen hymyn, jätti pohtimaan itseä. Kahvissa liikaa kanelia, repussa sovelias lukema runoutta. Junan ikkunassa Pohjanmaa. Latomeri. Liikkeessä taas koti.

Maailmanpelastaja. Miten minusta tuli maailmanpelastaja. Henkilökohtaisia hankauspintoja suhteessa järjestelmään sietävä, sakkolappuja kirjojensa väliin kerryttävä tulevan päivänkoiton soturi. Päivänkoiton, jonka koitosta ei takeita ole, ei Pirulla, Paavalilla eikä väliinjäävillä asteillakaan. Miksi annoin mennä, turvallisen uran ja miedon mediaanimielipiteen. Miksi valitsi turvattomuuden. Teki epävarmuudesta varmuuden.

Helppoa. Jos se on valinta, se voi olla vaikea. Jos se on sisällä huhuava etiikka, se on vain itsensä myöntämistä. Kompromisseja voi solmia moneen suuntaan. Kukaties laitonta. Silti oikein. Mitä maailmasta olisi tullut, jos jokainen olisi ajasta aikaan tyytynyt paheksumaan hiljaisuudessa tai riehumaan päätä, tavoitetta vailla.

Muutos ottaa uhrinsa. Joskus näyttävät, joskus unohtuvat. Joskus yritys kantaa hedelmää. Toisinaan ei. On niitäkin muutoksia, jotka kumuloituvat vasta kun alullepanijat, pyörän pyörittäjät ja epilogin pisteet jo pukkaavat maitohorsmaa.

Idealistien rotu. Ajasta aikaan. Siihen on hyvä kuulua.

”Miten sinä aina jaksat?” Helposti. Ei se ole jotakin sellaista mitä tekisi. Se on jotakin sellaista jota on.

Entä sinä? Jollet löydä sitä syntymämerkistä, katso syvemmälle. Agitaation huulet ovat silkkiä, samettia, kultaa ja mirhaa. Silti pieniä palkintoja verrattuna siihen mannaan, joka sisikunnasta itsestään virtaa.

* * *

Haudo vihaasi pitkään, unikeko.
Älä haaskaa sitä mellakointiin.
Älä sotke sitä aatteiden vyyhteen.
Paholainen ei salli minun puhua,
hän antaa ainoastaan vihjata sinun olevan orja.
Kurjuutesi on tietoinen menettelytapa niille
joiden orjuudessa kärsit
ja joita kannattelee sinun epäonnesi.

Julmuudet siellä, sisäinen lamaannus täällä -
tyydyttääkö jako?
Olet ruuvipihdeissä.
Sinut siitettiin tuskaan.
Paholainen sitoo kieleni kannat.

Minä puhun sinulle,
”raapustetun elämäni ystävä”.
Olet tullut niiden valloittamaksi
jotka osaavat valloittaa näkymättömästi.
Verhot liikkuvat niin kauniisti,
jonkin vanhan suloisen salajuonen pitsiuutimet:
Paholainen viekottelee minua
luopumaan aikeistani varoittaa siitä.

Minun on siis sanottava tämä nopeasti:
kaikki jotka kuuluvat elämääsi,
ne jotka vahingoittavat sinua,
ne jotka auttavat sinua,
ne jotka tunnet
ja ne joita et tunne -
päästä heidät pinteestä, auta heidät irti.
Tunnista ahdinko.

Kuuntelet vastarintaliikkeen radiota.

- Leonard Cohen: S.O.S 1995

Venäjältä, rakkaudella.

Syystuuliin se palasi. Muiston konkretisoituma. Mikä kesään joskus katosi, Botevin juurikiviltä, Rilan poluilta löynyt. Kaatosateesta. Kulki. Slovenian vastaiselle rajalle sanoi hyvästit. Sellaisiksi ne tarkoitettiin. On satuja, joita ei tule altistaman todelle. Jättää jälkipolville kauniimpaa kerrottavaa. Hymyt ja rajavartijoiden polotuksen.

Toisena aikana. Toiselle ihmiselle. Se joka muuttumattomana pysyy, on jo jaloilleen kuollut. Itsensä pakenija ei koskaan synnykään.

Syksy on vekkuli vuodenaika. Jollekulle kuolema. Minulle elämä. Kypsyvissä omenoissa raskausvatsan kaari, aamun kuurassa talviuneen kääntyvä tuleva elämä. Terä niittää, luonto siementää. Huis, suih ja naks. Mennyt ja tuleva, kädet käsissä. Usva ja tuuli ja tummuva taivas. Hengityksen huuru: näkee, kerrankin, sanansa. En sano, etteikö kesä olisi kaunis. Mutta se on ylenpalttinen. Syksyssä on filosofin juonne, ja uurteenalut silmien alla. Sellaiset, jotka saa kun hymyilee harvoin - mutta syvään.

Internet, moderni maailma. Sattuma ja sanat ruudulla. Tulivat - ja menivät. Satuna näen. Mutta tervehdin tilaisuutta nähdä luvun loppupiste. Toiset ihmiset, entisistä itseistään syntyneet. Yhä kulkeneet. Jossain pala mennyttä. Ei enempää, ei vähempää. Pienuudessa suuruus. Sama käänteisenä.

Ikääntymisessä on seikkoja, joita vieroksun jo nyt. Ja sitten on se toinen taso. Ei nostalgia - mutta tasot. Omat menneet lukuni ja kirjoitetut sivut. Nimet marginaaleissa. Ja miten niitä ajan takaa katsoo. Uusin silmin. Toisin silmin. Ja oppii, miten joskus on hyvä siten kuten oli. Parempikin.

* * *

"Illalla nukkumaan käydessäni
luin vähän aikaa vuoteessa
vanhaa intialaista sukupuolitekniikkaa,
amerikkalaisen tutkimuksen
yksinäisyyden ongelmasta
sekä pakollisen ja vapaaehtoisen
pidättyvyyden seurauksista.

Sen jälkeen katselin värikuvia
sukuelinten rakenteesta, halkileikkauksia,
kaavakuvia ynnä muita.

Unessa minä puhuttelin sinua sanoen:
rakkaani, kuten huomaat, olen
maanisessa vaiheessa: älä hylkää
minua kun depressio tulee.

Sitten luovutin yksinäisyyteni käsiisi:
sinä otit sen hellästi,
rikoit sen kuin yksiöisen jään.

Todellisuudessa se oli moniöinen
ja aamulla jälleen aivan ehjä."

- E. Kilpi

SKOP, sano Kreikka

Markkinataloudella on ongelma. Vakava ongelma.

Se kohtasi oman logiikkansa, ajautuen akuuttiin identiteettikriisiin. Jouhtenan sijasta näppyä nenänsä pielessä tuijottaa realiteetteihin törmätä tömpsähtänyt ankanpoika.

Kapitalismi on vanha sana, markkinatalous sen uudempi sisko. Vaihtovaate. Nimeke. Kapitalismissa on kivasti k-kirjainta, klangia ja kolahdusta - luonnetta. "Markkinatalous" soljuu ja huljuu, lipsahtaa ja läpsähtää turpavärkistä kuin eilispäivän hedelmäkarkki. Tiedättehän, niitä lötköjä joita kakaroilla on taipumusta teeskennellä tunkevansa nenuunsa. Siksi sanavalikoin "kapitalismin". Konservatiivisessa vanhanaikaisuudessa on kulmikasta uskottavuutta.

Kapitalismi on raaka laji. Sillä on logiikkansa. Toimintamekanismi rullaa niin kauan - ja vain niin kauan - kun hammasrattaan sallitaan pyöriä. Jauhaa. Kenenkään tunkematta jakoavainta hampaiston tukkeeksi. Markkinataloudella on vakava ongelma: mitä sitä nyt sanoisi, kun kapitalismi muodostelmakelluu itse itsestään rautapalikan hampaistonsa pyörimisen esteeksi?

Talouskavun ja tehokkuuden logiikka on aukoton: bisnes syntyy, bisnes nousee tai kaatuu. Bisnestä johdetaan. Epäviisas päätös kaataa bisneksen. Konkurssi on antibiootti ja kirurgin ihmeveitsi, joka leikkaa pahanlaatuisen kasvannaisen terveen kasvun kudoksesta. Prosessi ei jaa armoa eikä sitä pyydä. Järjestelmän oma rattaisto pyyhkii siinä epäonnistuneet jaloistaan. Liike jatkuu. Kunnes ratas pysähtyy.

Talouskriisi. Kreikan kriisi. Eurokriisi. Pankkikonsernit. Epäonnistunut bisnes: pankkikonsernin ja kahden työntekijän kommandiittiyhtiön konkurssin ero on lopulta vain kahdessa seikassa:
toisessa niistä ovat kiinni useamman ison pojan rahat. Imago. Klubihenki. Usko. Toista tuetaan sen bisneksen kaatuessa, pelastetaan persaukset ja varmistetaan tukirahat. Bisnekselle, joka on kaatumassa omaan mahdottomuuteensa.

Arvatkaa, kumpi on kumpi.

Voi, kapitalismi. Jokaisen imperiumin fragmentaatiopiste löytyy aina ajankohdasta, jona se hylkää omat sääntönsä ja alkaa toimia logiikkaansa vastaan.

Kierrätyskaneettina loppulausekkeeksi muistutettakoon 90-luvusta ja vakuuksien muuttumattomasta kauneudesta:
on kaunista, että SDP - ja jokunen muukin - vaatii vakuuksia Kreikan tuen takeeksi. Että Suomi saisi omansa pois, tiedättehän. Vihjeeksi ja viitteeksi lähihistoriaan voisi yksi jos toinenkin romauttaa virkamiestiskeille SKOP:n osakkeita. Niitä 90-lukuisia. Suoraan vakuuksien kultakaudelta.

Rahallinen arvo hieman souti ja huopas, mutta kelpaavathan ne edelleen tapetiksi. Arvo on miten sen ottaa?

Hallainen aho ja avoimen webin siunaus

Tankkeja Kreikkaan. Sotilasjuntan paluu.

Kiitos J. Halla-aho & avoin Facebook -profiili 2011.

"Mitä yhteistä on Soinilla ja jäänmurtajalla? Molemmat vetää perässä vaikka sata tonnia kuollutta painoa. Vaikka eduskuntaan asti."

Ensin ratsasti Jeesus aasilla. Sitten aasit Jeesuksella. Eduskuntaan asti. Osaa se näemmä kantaa, osaavaa ratsuttajaa, se kuollutkin paino. Mutta helpompaa olisi, jos se kuollut paino ei heittelisi kiviä rekeen ja kapulaa rattaaseen sekalaisella selektiolla amatööriyden ruumiillistumaa. Meni se näemmä Soininkin pinna. Sitten kuitenkin. Ainakin leikisti.

Ei sillä, etteikö interwebin ihmemaailmassa osattaisi muuallakin.

Lontoon kirjeenvaihtaja: kolmas luku

Musiikki on kappaleita. Lyriikat sanoja. Holappa Holappaa. Runous sanomista.

Runo, sadepäivä ja reaalipolitiikan suhteellinen muuttumattomuus. Ihmiskasvoinen kapitalismi, markkinayhteiskunta ja kilpailumentaliteetin valuma, infektio, leviäminen alempiinkin kerroksiin. Kun maailman määrääväksi mentaliteetiksi kasvaa "nappaa parhaat ja juokse", ei sen ruumiillistuminen ostoskadulle ole tapahtumaketjuista yllättävimpiä. Kipi kipi. Optio. Halvemmalla kuin alennusmyynnistä. Erikoistarjous.

Siihen johtanut yhtälö - no. Sitä on, ihminen ja yhteiskuntarakenteensa, toistanut kerran jos toisenkin. Aina luomastaan lopputuloksesta lapsenomaisen hämmästyneenä.

Historiankirja ja lukutaito. Does not compute.

* * *
Teollinen kulttuuri voitti sotansa,
täit kuolivat sukupuuttoon, luteet loppuivat,
mutta hyvänen aika Moskovassa ja New Yorkissa
on torakoita mustina aaltoina käymälöissä,
keittiöissä ja komeroissa ne hyökyvät,
niihin tottuu jo lakanoiden ornamentteina.
Kumpi ideologia siis valita, kumpi hylätä,
vai olisiko meille tarjolla muita kriteereitä?
Kunhan ei puhuta aivojen syöpäläisistä.

Oi äiti, humanismi maistuu väljähtäneeltä
kuin lämmin kalja, ihmismäiseltä sosialismilta.
Nuoriso kaipaa jälleen verenmakua, aitoa,
raikasta kaaosta, puhdasta kapitalismia
tai psyykenlääleillä demokratisoitua sentralismia.
Minkä maailmanlopun testamenttaisi maailmalle?
Vaikkapa sopulilauman esimerkiksi ihmisille,
kunhan ei hävitetä aivojen syöpäläisiä,
jotka pohjimmiltaan suojelevat ympäristöä.

* * *

Satelliitit laulavat, joku puhuu avaruudessa,
lentokoneet pomppivat kaupungista toiseen
kuin sirkuskirput, mutta maata pitkin
valuu hahmotonta tahnaa, ihmisiä,
se jäytää autiomaitten reunoilta viimeisenkin ruohon,
ajelehtii mantereelta toiselle pelkällä aallonharjalla
ja tarttuu rannikoille, öljy ja terva.
Kaikkien rajojen läpi se imeytyy vastustamattomasti.

Pilvenpiirtäjissä, hallintorakennuksissa vapisevat miehet,
joilla on henkilöllisyys. Papit ja ideologit kyselevät,
onko kaikilla sittenkään sielua,
joten eikö jo tietyissä olosuhteissa
napalmi tai myrkky ole armeliain lääke.
Tahnaa pestään maanpinnalta
tulella, myrkyllä ja säteilyllä, mutta
se on saavuttanut lopullisen ylivallan,
lähestyy pohjoisia kaupunkeja,
huvilan portista ulos astuessa
täytyy kävellä puukengissä,
jotta ei tahrisi jalkojaan.
Tuomiopäivä lähestyy epäilemättä.

- Pentti Holappa

Lontoon kirjeenvaihtaja: toinen luku

I Predict a Riot

Watching the people get lairy
Is not very pretty I tell thee/
Walking through town is quite scary/
And not very sensible either

A friend of a friend he got beaten/
He looked the wrong way at a policeman/
Would never have happened to Smeaton/
An old Leodensian

La-ah-ah, lalala la la la/
Ah-ah-ah, lalala la la la

I predict a riot, I predict a riot/
I predict a riot, I predict a riot

I tried to get to my taxi
A man in a tracksuit attacked me/
He said that he saw it before me
Wants to get things a bit gory

Girls scrabble around with no clothes on
To borrow a pound for a condom/
If it wasn't for chip fat, they'd be frozen
They're not very sensible

Watching the people get lairy/
Is not very pretty I tell thee/
Walking through town is quite scary/
And not very sensible

And if there's anybody left in here/
That doesn't want to be out there

I predict a riot, I predict a riot/
I predict a riot, I predict a riot

Lontoon kirjeenvaihtaja: ensimmäinen luku

The Clash: Police On My Back


Well I'm running/ police on my back
I've been hiding/ police on my back
There was a shooting/ police on my back
And the victim - well, he won't come back

I've been running Monday Tuesday Wednesday
Thursday Friday Saturday Sunday/
Running Monday Tuesday Wednesday
Thursday Friday Saturday Sunday/

What have I done?
What have I done?

Yes, I'm running down the railway track/
Could you help me? Police on my back
They will catch me if I dare drop back/
Won't you give me all the speed I lack?

'Cos I'm running/ (police on my back)
Hiding/ (police on my back)

I'm running down the railway track
Could you help me?/ Police on my back
They will catch me if I dare drop back
They will kill me for the speed I lack

Valppain mielin muista sä aina/mummoja liikenteen

Koulut alkavat. Peruskoulut. Isot koulut. Pienet koulut. Teillä ajetaan kuin Iivana Julman pellossa. Vanhemmat huolesta harmaina - päätyvätkö tenavat automobiilin keulakoristeeksi vai löytävätkö tiensä opinahjoon yhtenä kappaleena? Kas - pystyyn siis kampanja "Anna tietä alakoululaiselle".

Suomalainen liikennekulttuuri.

Annanhan minä. Mutten yläkoululaiselle. Enkä aikuiselle. En pyöräilijälle. En lapsensöpöydesä uloskasvaneelle jalankulkijalle. En kuskille, joka kehtaa tukkia tieosuudet ajamalla nopeusrajoitusten mukaisesti. Kurkin puskurissa kiinni saadakseni itse tietä. Ohitan, kun mieli tekee. Nopeudet ovat ohjeellisia - ei niillä Saksassakaan ole. Liikenne sujuu joutuisammin kun mennään kaikki vähän nopeammin. Nollatoleranssi on poliisivaltiota. Promilleissakin. Se on ajotaidosta kiinni osaako ajaa. Tasoristeyksestä ei tullut eilenkään ketään, en siis käännä päätäni tänäänkään. En oikeaan, en vasempaan.

Lapsia pitää suojella. Muista ei niin oteta. Ostetaan iltapäivälehdykän uusin vinkkinumero "ikävien sakkorysien" välttämiseksi paluu-, meno-, loma-, -työ ja vähän muussakin liikenteessä. Eikö poliiseilla ole tärkeämpää tekemistä, häh?

Epäloogista, tämä kotomaisen liikennekulttuurin lapsisöpöily. Muksuteemat kerryttävät luonnollisesti imagopisteitä ja kiillotusrättejä sille yhteisvastuun mannakilvelle, mutta epäloogisuutta moinen silti rakenteisiinsa kätkee: pienestä ihmisestähän jää peltiin pienempi kuhmu.

Priorisoikaa. Vapaa liikennekäytös uber alles.